Olen aikaisemmin kirjoitellut anoppi ongelmistani tänne ja nyt tuntuu että mitta on täynnä lopullisesti.
Aloin puhumaan miehelleni naimiisiinmenosta tässä 2 kuukautta sitten( ja tiedän että periatteessa mieheni äiti ei ole anoppi kun ei olla naimisissa´,asuttu kumminkin yhdessä monta vuotta ja lapsia on)joka tapuaksessa mies sanoi keskustelevansa vanhempiensa kanssa, siis haloo! aikuinen ihminen keskustelee vanhempiensa kanssa naimiisiinmenosta. He olivat sanoneet míehelleni tosissaan että "etsi uusi kumppani", mieheni oli sanonut että "mitäs lapset"? ja he olivat sanoneet että "voithan kasvattaa lapset isommiksi hänen kanssaan ja sitten ottaa uuden kumppanin"
Minkälaiset ihmiset käskee noin törkeästi käyttää ihmistä hyväkseen? ihmettelen vain. Anoppini taitaa olla aika sovinistinen naiseksi.
No nyt mieheni ei halua naimisiin kun he ei antanut "lupaa" eli he saa aina tahtonsa läpi, joka asiassa.
Minä osasin antaa omalle isälle porttikiellon kun sotki perhe-elämäämme mutta jos sanon miehen vanhemmista poikkipuolisen sanan niin heti alkaa huuto ja minun haukkuminen. Porttikieltoa heille ei tulisi vaikka mitä tapahtuisi, kerran anoppi hermostui niin pahasti minull että melkein kävi kiinni ja sekin painettiin villaisella, mutta minä en enää jaksa, olen niin ollut masentunut ja itkuinen aina kun he käy täällä tai mies siellä(aina sieltä tulee haukkuja milloin mistäkin) että psyyke kohta pettää, olen vielä olemassa herkkä ja tunteellinen ihminen.
Minulla on asioista omat mielipiteet mitkä uskaltaa poiketa massasta ja tykkään hoitaa asioita omalla tyylillä, en ole ¨pinnallinen, en käytä koruja ku saan niistä allergista ihottumaa, hajuvedet saa migreenin aikaiseksi, käytän deodoranttia ja vartalosuihkeita, ihoni ei kestä meikkiä hyvin, en tykkää shoppailla, en en osaa ommella , en leipoa, ruokaa kyllä osaan tehdä tosi hyvin, en tykkää sisustamisesta enkä kukkien hoidosta, liikuntaa harrastan 4 tuntia päivässä, en stressaa joka pölykoirasta, en ole hienosta varakkaasta suvusta ja nämä saa anopin inhomaan minua koko perheensä voimin.Ehkä anopin pitäisi valita miehelleni uusi nainen.
Minun täytyy vain hyväksyä että mieheni ei koskaan tule puolustamaan minua eikä rakastamaan tarpeeksi, en pyydä häntä katkaisemaan välejänsä vanhempiinsa tai lakata pitämästä heihin yhteyttä mutta voisi mieheni joskus sanoa takaisin heillekkin.
En jaksa enää pettää itseäni mieheni on luultavasti minun kanssa lasten takia, en usko että hän on koskaan oikeasti rakastanut minua tai kunnioittanut, minusta meidän ei ole järkeä enää jatkaa, koska minusta tuntúu että odottelen tässä omaa tuomionpäivääni eli kun mieheni löytää suvullensa sopivan kanditaatin, ihan kuin minä olisin joku lastenkasvattaja ja vahti ja sitten kun työ on tehty niin eukko pihalle. Kiva suunnitelma mutta tämä eukko lähtee itse pää pystyssä,anoppi hankkikoon uuden tiskirätin itselleen, toki meinaan hoitaa kaikki asiat siivosti että lapset ei joudu kärsimään, yhteishuoltajuus säilyy, lapset saa tavata isovanhempiaan ja en rupea haukkumaan miestäni tai hänen sukuaan lapsille, puran patoutumat ja kiukun liikuntaan, toivon että hekään ei sentään omille lapsille minua haukkuisi.
Mutta nyt näen asiat niin selkeästi ja ei se oikeastaan niin koske kun aina olen vähän aavistellut että mieheni on kanssani´velvollisuudesta, hän on hyvin vastuuntuntoinen ihminen luonteeltaan, ehkä hän luuli että ajan kanssa oppii rakastamaan mutta hänen luulemansa rakkaus on varmaan kiintymystä, enkä sano ettei hän ole yrittänyt rakastaa ,varmasti on ja tykkää minusta ihmisenä. Mutta rakkautta ei voi tunnetusti pakottaa, minä kyllä rakastan miestäni, olen aina rakastanut ja tulen rakastamaan, mutta miksi roikkua ihmisessä joka ei rakasta sinua ja kummatkin siinä loppupeleissä kärsii, päätökseni on pitkän harkinnan ja pohdinnan tulos, annoin miehelle ja anopille niin monta tilaisuutta mutta ei asioita voi edelleenkään pakottaa. Kuten ei hekään minua pysty muuttamaan.
Nyt olen ,surullinen ja vähän haikea mieli mutta olen myös helpottunut. Säälin anoppiani en inhoa, hänelläkin on omat traumat tullut miehestään joka ei aikoinaan paljon kotona viihtynyt kun lapset olivat pieniä, sitten anopin siskot on aina häntä pilkannut,arvostellut ja nauranut häntä ja mieheni mummo eli anopin anoppi inhoaa häntä.
Aloin puhumaan miehelleni naimiisiinmenosta tässä 2 kuukautta sitten( ja tiedän että periatteessa mieheni äiti ei ole anoppi kun ei olla naimisissa´,asuttu kumminkin yhdessä monta vuotta ja lapsia on)joka tapuaksessa mies sanoi keskustelevansa vanhempiensa kanssa, siis haloo! aikuinen ihminen keskustelee vanhempiensa kanssa naimiisiinmenosta. He olivat sanoneet míehelleni tosissaan että "etsi uusi kumppani", mieheni oli sanonut että "mitäs lapset"? ja he olivat sanoneet että "voithan kasvattaa lapset isommiksi hänen kanssaan ja sitten ottaa uuden kumppanin"
Minkälaiset ihmiset käskee noin törkeästi käyttää ihmistä hyväkseen? ihmettelen vain. Anoppini taitaa olla aika sovinistinen naiseksi.
No nyt mieheni ei halua naimisiin kun he ei antanut "lupaa" eli he saa aina tahtonsa läpi, joka asiassa.
Minä osasin antaa omalle isälle porttikiellon kun sotki perhe-elämäämme mutta jos sanon miehen vanhemmista poikkipuolisen sanan niin heti alkaa huuto ja minun haukkuminen. Porttikieltoa heille ei tulisi vaikka mitä tapahtuisi, kerran anoppi hermostui niin pahasti minull että melkein kävi kiinni ja sekin painettiin villaisella, mutta minä en enää jaksa, olen niin ollut masentunut ja itkuinen aina kun he käy täällä tai mies siellä(aina sieltä tulee haukkuja milloin mistäkin) että psyyke kohta pettää, olen vielä olemassa herkkä ja tunteellinen ihminen.
Minulla on asioista omat mielipiteet mitkä uskaltaa poiketa massasta ja tykkään hoitaa asioita omalla tyylillä, en ole ¨pinnallinen, en käytä koruja ku saan niistä allergista ihottumaa, hajuvedet saa migreenin aikaiseksi, käytän deodoranttia ja vartalosuihkeita, ihoni ei kestä meikkiä hyvin, en tykkää shoppailla, en en osaa ommella , en leipoa, ruokaa kyllä osaan tehdä tosi hyvin, en tykkää sisustamisesta enkä kukkien hoidosta, liikuntaa harrastan 4 tuntia päivässä, en stressaa joka pölykoirasta, en ole hienosta varakkaasta suvusta ja nämä saa anopin inhomaan minua koko perheensä voimin.Ehkä anopin pitäisi valita miehelleni uusi nainen.
Minun täytyy vain hyväksyä että mieheni ei koskaan tule puolustamaan minua eikä rakastamaan tarpeeksi, en pyydä häntä katkaisemaan välejänsä vanhempiinsa tai lakata pitämästä heihin yhteyttä mutta voisi mieheni joskus sanoa takaisin heillekkin.
En jaksa enää pettää itseäni mieheni on luultavasti minun kanssa lasten takia, en usko että hän on koskaan oikeasti rakastanut minua tai kunnioittanut, minusta meidän ei ole järkeä enää jatkaa, koska minusta tuntúu että odottelen tässä omaa tuomionpäivääni eli kun mieheni löytää suvullensa sopivan kanditaatin, ihan kuin minä olisin joku lastenkasvattaja ja vahti ja sitten kun työ on tehty niin eukko pihalle. Kiva suunnitelma mutta tämä eukko lähtee itse pää pystyssä,anoppi hankkikoon uuden tiskirätin itselleen, toki meinaan hoitaa kaikki asiat siivosti että lapset ei joudu kärsimään, yhteishuoltajuus säilyy, lapset saa tavata isovanhempiaan ja en rupea haukkumaan miestäni tai hänen sukuaan lapsille, puran patoutumat ja kiukun liikuntaan, toivon että hekään ei sentään omille lapsille minua haukkuisi.
Mutta nyt näen asiat niin selkeästi ja ei se oikeastaan niin koske kun aina olen vähän aavistellut että mieheni on kanssani´velvollisuudesta, hän on hyvin vastuuntuntoinen ihminen luonteeltaan, ehkä hän luuli että ajan kanssa oppii rakastamaan mutta hänen luulemansa rakkaus on varmaan kiintymystä, enkä sano ettei hän ole yrittänyt rakastaa ,varmasti on ja tykkää minusta ihmisenä. Mutta rakkautta ei voi tunnetusti pakottaa, minä kyllä rakastan miestäni, olen aina rakastanut ja tulen rakastamaan, mutta miksi roikkua ihmisessä joka ei rakasta sinua ja kummatkin siinä loppupeleissä kärsii, päätökseni on pitkän harkinnan ja pohdinnan tulos, annoin miehelle ja anopille niin monta tilaisuutta mutta ei asioita voi edelleenkään pakottaa. Kuten ei hekään minua pysty muuttamaan.
Nyt olen ,surullinen ja vähän haikea mieli mutta olen myös helpottunut. Säälin anoppiani en inhoa, hänelläkin on omat traumat tullut miehestään joka ei aikoinaan paljon kotona viihtynyt kun lapset olivat pieniä, sitten anopin siskot on aina häntä pilkannut,arvostellut ja nauranut häntä ja mieheni mummo eli anopin anoppi inhoaa häntä.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Usein on kaikkein vaikeinta tehdä ratkaisu tärkeässä asiassa.
Mutta loppujen lopuksi, kun on jonkun asian päättänyt, niin kaikki rupeaakin sujumaan ihan itsellään. Jos sinulla on taloudellisesti mahdollista huolehtia lapset yksinhuoltajana ja asuntoasiasi on kunnossa, niin olet varmasti paljon onnellisempi kun pääset miehen suvusta irti.
Miehesi äiti ei tule hyväksymään yhtään ketään poikansa puolisoksi, joten avokkisi joutuu varmasti samaan pyöritykseen, jos tuo näkyviin jonkun uuden.
Pohdipa tähän myös asia toisinpäin.
Ja: Rakkaus on tahdon asia.
Mitä hyvää avoliitto on tuonut mukanaan?
Miksi anoppi ei pidä sinusta? Yritä paneutua HÄNEN asemaansa. Mitkä asiat saavat anpin ajattelemaan, ettet ole hyvä puoliso, vaimo, äiti tai sukulainen? Mieti kerran oikein pohjia myöten.
Entä tilanne eron jälkeen? Kummalle lapset? vanhojako he ovat ja kumpaa sukupuolta? Onko lapsille hyväksi, että sinusta tulisi lähivanhempi?
Onko sinulla varaa olla yksinhuoltaja? Kai sinulla on kunnon ammatti ja työpaikka - lapset eivät saa kärsiä, jos sinun ratkaisusi lähtee nimenomaan sinusta.
Aina ei tosiaankaan käy niin kuin joku tässä sanoi, että ero olisi hyvä ratkaisu.
Eronneiden, varsinkin köyhien, lapset saavat aika huonot elämän lähtöpinnat. Mieti sitäkin tarkasti.
Muutakin tuli mieleeni. En ole nähnyt aikaisempia viestejäsi.
Nämä ovat ihan hyviä pointteja pohdittavaksi. Toisaalta aloittaja on tällä palstalla useinkin kertonut aika vaikeasta kuviosta, mikä hänellä anopin kanssa on. Ja kirjoituksista on välittynyt myös kuva siitä, että mies on aika keskenkasvuinen, eikä ole puolison tukena niinkuin pitäisi.
Kukaan ei tee eropäätöstä nettikeskustelujen perusteella, eikä varmasti aloittajakaan niin toimi. Ehkä hän silti on täältä saanut vahvistusta niille omille tuntemuksilleen, että mitä ihmisen ei tarvitse sietää ja kestää.
Kaikkea hyvää aloittajalle. Olen seurannut tukalaa tilannettasi ja joskus kommentoinutkin. Itse sinä tiedät mitä sinun on tehtävä. Ja kun sen tiedät, niin saat siihen myös voiman.
Olet asiaa paljon miettinyt ja päätynyt tekstisi perusteella täysin oikeaan ratkaisuun. Paljon onnea uuteen elämääsi ja toivottavasti löydät vierellesi kumppanin joka sinua rakastaa aidosti :)
Käyn aina silloin tällöin tälläkin sivulla juttuja lueskelemassa.
Monasti olen ollut aivan äimänkäkenä ihmetellessäni kuinka pienestä ja herkästi herneitä nenään vetäistään.
Sinun ja muutaman muun kirjoitukset eivät todellakaan ole olleet turhaa valitusta. Paljon olet suostunut vastaanottamaan ja nielemään.
Toivon sinulle paljon paljon voimia kohtaamaan eroprosessi. Vaikka anoppisi eroanne tahtookin, tulee hän tod.näk. tekemään siitä sinulle helvetin.
Paljon voimia sinulle ja lapsillesi! Muista että paistaa se päivä vielä risukasaankin. Stressitöntä tulevaisuutta sinulle!
Ymmärrän hyvin ajatuksesi. Kukaan ei kestä loputtomiin huonoa kohtelua. Itselläni on todella henkisesti sairas anoppi ja varmasti en tilannetta jaksaisi, jollei mieheni ja minun parisuhde olisi näin vankalla pohjalla.
Haluaisin kuitenkin ehdottaa paria asiaa - ehkä näitä olet jo yrittänytkin, mutta mainittakoon kuitenkin: Keskustele tilanteestanne täysin rauhallisesti miehesi kanssa. Kerro miltä sinusta tuntuu - älä tee tätä kuitenkaan syyttävään sävyyn. Itse varoisin tuomasta esille mahdollisia vihan tunteita, sillä niitä miehet tuntuvat olevan kykynemättömiä käsittelemään. Ehkä voisit hakea keskustelulle tueksi jotain tutkimuksia, parisuhdeoppaita tms. joissa kerrotaan siitä, että parisuhteeseen kuuluu vain mies ja nainen - eivät anopit ja apet. Rauhallisesti voisit tuoda tämän sinua kalvavan asian esille. Ehkä voisit antaa myös miehesi luettavaksi jonkin mielestäsi hyvän parisuhdeoppaan. Ammattiauttajan puoleen kääntymistä teidän kannnattaisi vakavasti harkita. Jos eroon kuitenkin päädytte, olisi hyvä, että koet tehneesi tarpeeksi suhteenne säilyttämisen puolesta. Tämä antaisi varmasti mielenrauhan lapsiakin ajateltaessa. Jos keskusteleminen ei toimi, niin voisithan harkita näiden nettikirjoitustesi antamista miehesi luettavaksi.
Mattona sinun ei tarvitse todellakaan kenellekään olla. Jos miehelläsi on pätkääkään tunneälyä - tai älyä ylipäätään - hän huolehtikoon siitä, etteivät vanhempansa kohtele sinua epäkunnioittavasti. Jos miehesti on valmis kehittymään tässä asiassa, niin ehkä sinä puolestasi voisit vielä yrittää jaksaa..
Toivotan sinulle sydämestäni paljon voimia!! Kirjoittehan kuinka asia etenee.
Jossain vaiheessa kuvittelin olevani ainoa vastaavanlaisessa tilanteessa oleva;)itse siis samassa tilanteessa. Kevään ajan kuunnellut anopin julmaa ja rivoa kielenkäyttöä minua kohtaan. Nimittelee, haukkuu ja huutaa. Toki olen itsekin jossain vaiheessa ilmaissut mielipiteeni hänen kannanottoihinsa, mutta sehän on vain ollut lisää vettä kiukaalle. Aikuismaista, rakentavaa keskustelua ei synny, sillä anopin kommunikointi- taidot loppuvat siihen, jos hän ei tahtoaan läpi saa. Riita loputon, enkä jaksa elää loppuelämääni tällaisessa mylleryksessä. Sovintoa olen yrittänyt ja miehenikin todennut siinä minun olevan äitiään parempi, mutta siihenpä tuki sitten loppuukin. Mies sitä mieltä, että äitiä ei voi loukata, äidille ei voi sanoa pahasti,äidin mieltä ei voi pahoittaa, äiti on ykkösnainen jne jne. Anoppini on taitava manipuloimaan asioita ja olen vakuuttunut hänen narsismistaan. Viimeksi anoppi nimitti minua vitun paskaksi akaksi-taas kerran- ja toivoi meidän eroavan. Rakastan miestäni, mutta ei se aina rakkauskaan riitä..ja mieheni tapa osoittaa arvostustaan ja rakkauttaan minua kohtaan on mielestäni ala-arvoista. Tsemppiä ja voimia sinulle! Itselläni sama suunta..