Odotin innolla anoppini tapaamista aikanaan.
Olin pukeutunut nätisti ja miettinyt fiksuja vastauksia elämäänikoskeviin kysymyksiin.
Paikalle päästyä oli pettymys valtava.
Tapasinkin isoksi kasvaneen niponeidin.
Kaikessa piti olla samaa mieltä, ja jollei ollut pidettiin todella outona naiseksi, esim. mieheni sisko ja tämän mies pohtivat eri lämmitysratkaisuja taloonsa. Olen koulutukseltani insinööri, joten tiedän asiasta. Anoppi kysyi: "Tajuatko muka noista jotain? Et varmaa, eiköhän mennä keittään kaffetta?" . Kiitos siis ammattiosaamiseni arvostuksesta.
Toinen tapaus, joka nosti todella niskakarvani pystyyn oli kun mieheni isä kuoli alkoholisti kun oli. Appi ja anoppi olivat eronneet noin kahdeksan vuotta sitten. Hautajaisjärjestelyihin anoppi ei osallistunut. En halunnut osallistua muistotilaisuuteen, koska en appeen ikinä tutustunut. Menin kuitenkin mieheni hartaasta pyynnöstä, valitettavasti.
Jouduin piian rooliin. "Kuule tässä olis näitä voileipäkakkuja ja vihanneksia, sähän ne sit kai koristelet, eiks ni? Vieraiden saapuessa kaatelet kahvia ja huolehdit kahvipöydästä. Aijai, kaamee sukkapako sulla noissa sukkiksissa, (anopin miesystävä) käyppä ostamassa uudet" .
Olin tavannut anopin tällöin 4 kertaa aiemmin.
En ollut koskaan nähnyt yhtäkään vierasta, jota passasin, enkä koskaan kuullut työstäni kiitosta.
Aina anopilla käydessä joudun tekemään ruokaa tai auttamaan kahvipöydän kanssa vaikkemme edes tunne.
Omalta äidiltäni murtui jalka viime joulun alla, juuri sopivasti sairaanhoitajien pahimman lakkouhan alla. Olin todella huolissani äidistä iän, kunnon ja pitkittyneen leikkausjonon takia. Kun minä itkin äitini puolesta, soitteli anoppi miehelleni ja itkien parkuen aneli ensin meitä sitten vain miestäni käymään, koska täytti 49v. Mieheni selitti tilanteen, mutta taipui lopulta.
Minä olin mieheni rinnalla isänsä joutuessa sairaalaan, vaan hienostipa hän hyppäsi kun äitinsä syntymäpäiväkestit satuttiin vaan pitämään sinä viikonloppuna kun oma äitini oli lääketokkurassa.
Viime jouluna kaikki joululahjat hänen perheeltään oli vain mieheni nimellä.
Sattuneista syistä en ole käynyt viime syksyn jälkeen, enkä mene!!
Only when it freezes in Hell...
Teenkö oikein?
Olin pukeutunut nätisti ja miettinyt fiksuja vastauksia elämäänikoskeviin kysymyksiin.
Paikalle päästyä oli pettymys valtava.
Tapasinkin isoksi kasvaneen niponeidin.
Kaikessa piti olla samaa mieltä, ja jollei ollut pidettiin todella outona naiseksi, esim. mieheni sisko ja tämän mies pohtivat eri lämmitysratkaisuja taloonsa. Olen koulutukseltani insinööri, joten tiedän asiasta. Anoppi kysyi: "Tajuatko muka noista jotain? Et varmaa, eiköhän mennä keittään kaffetta?" . Kiitos siis ammattiosaamiseni arvostuksesta.
Toinen tapaus, joka nosti todella niskakarvani pystyyn oli kun mieheni isä kuoli alkoholisti kun oli. Appi ja anoppi olivat eronneet noin kahdeksan vuotta sitten. Hautajaisjärjestelyihin anoppi ei osallistunut. En halunnut osallistua muistotilaisuuteen, koska en appeen ikinä tutustunut. Menin kuitenkin mieheni hartaasta pyynnöstä, valitettavasti.
Jouduin piian rooliin. "Kuule tässä olis näitä voileipäkakkuja ja vihanneksia, sähän ne sit kai koristelet, eiks ni? Vieraiden saapuessa kaatelet kahvia ja huolehdit kahvipöydästä. Aijai, kaamee sukkapako sulla noissa sukkiksissa, (anopin miesystävä) käyppä ostamassa uudet" .
Olin tavannut anopin tällöin 4 kertaa aiemmin.
En ollut koskaan nähnyt yhtäkään vierasta, jota passasin, enkä koskaan kuullut työstäni kiitosta.
Aina anopilla käydessä joudun tekemään ruokaa tai auttamaan kahvipöydän kanssa vaikkemme edes tunne.
Omalta äidiltäni murtui jalka viime joulun alla, juuri sopivasti sairaanhoitajien pahimman lakkouhan alla. Olin todella huolissani äidistä iän, kunnon ja pitkittyneen leikkausjonon takia. Kun minä itkin äitini puolesta, soitteli anoppi miehelleni ja itkien parkuen aneli ensin meitä sitten vain miestäni käymään, koska täytti 49v. Mieheni selitti tilanteen, mutta taipui lopulta.
Minä olin mieheni rinnalla isänsä joutuessa sairaalaan, vaan hienostipa hän hyppäsi kun äitinsä syntymäpäiväkestit satuttiin vaan pitämään sinä viikonloppuna kun oma äitini oli lääketokkurassa.
Viime jouluna kaikki joululahjat hänen perheeltään oli vain mieheni nimellä.
Sattuneista syistä en ole käynyt viime syksyn jälkeen, enkä mene!!
Only when it freezes in Hell...
Teenkö oikein?
Vastaukset 14
Vanhimmat
parempi palaa helvetissä kun jatkaa jotain mikä ei toimi eikä pidä sinua ihmisenä. Minä palan jo toisen kerran kun luin juttusi kun nuorena en
tohtinut ilmaista itseäni. Älä ole liian kiltti.
Toivon että et rakenna itsetuntoasi näistä asioista tai niiden takia. Itse olen rakentanut sitä yli 20 vuotta ja vielä kesken.
Kuka oikeasti oli se isoksi kasvanut niponeiti???
asemaan alistuu niin sen roolin saa lopun elämäänsä kantaa. Viisikymppinen ei ole vielä mikään niin vanha käpy että pitäisi kulkea pokkuroimassa ja passaamassa varsikin jos on kyse "terveestä" aikuisesta.
Minä en tee kyökkihommia anopilla eikä anoppi meillä, mikä tässä on niin vaikeaa? Se, joka kutsuu kylään hoitaa tarjoilut paitsi jos kyseessä on sairas ja/tai vanha ihminen. Anoppi osaa ihan itse keittää kahvit, ihan kuten minäkin.
että paras anoppi on kuollut anoppi.
Mulla oli anoppi ekaks semmonen tosi mukava ym ym. Sitte yhtäkkii alko haukkumaan koko ajan, selän takan varsinki. Sain kuulla aina kaikkea paskaa siitä mitä olin tehny että ei ollu miellyttäny oon semmonen ja tuommonen. Otin lähöt. Mies asuu edelleen kotonaan, joskus käyn siellä, pitkään meni ennen ku ees suostuin käymään siellä kylässä, nyt oon ollu yötäkin siellä taas, mutta en aio antaa enää periksi, joskus voin käydä, mutta mielummin olen jossain muualla yötä. En halua takas siihen helvettiin. piti tehä sitä ja tätä ja tuota. Aina kaikki oli kuitenkin vaan valittamisen arvoista. Meni kauan ennen ku aloin edes puhumaan taas kunnolla akalle. Hymisin vain vastauksia kun satuin vahingossa käymään samassa huoneessa. Kyllä ne anopit on yksiä h......tin "enkeleitä".
Voimia sulle!Mullakin on idiootti-anoppi.Aina päätän ,että en mene käymään,mutta niin taas löysin itseni sieltä:(.
Paha mieli tulee joka helvetin kerta.
Minäkin taidan tehdä samoin kun sinä,että kun se eukko tajuaa omat tyhmät juttunsa niin sitten menen kylään.(tai sitten en).
Mitä pilaamaan omaa elämäänsä tommosella?
Samanlainen kiittämätön paska kun mun miehen äiti.
Lupauduin tekemään hänelle kaikki kakut ja leivonnaiset 60-vuotis päiville. Siivosin ja muuta.
Viimeistelin vielä voileipiä kun vieraita tuli.
Mieheni osallistui senverran, että tyhjensi tiskikonetta.
Anoppi meinasi tulla voileipien tekoon, mutta sanoin hänelle, että mene sinä vaan seurustelemaan vieraittesi kanssa, kyllä minä pärjään. Anoppi meni ja kuulin kun hän sanoi vierailleen ääni täynnä ylpeyttä ja äidinrakkautta:"poikani siellä tiskailee ja sanoi, että mene sinä vaan seurustelemaan vieraittesi kanssa".
Hiljaisuushan siitä seurasi, sillä kuulihan sen kaikki miten se asia meni. Häpesin anoppini puolesta.
Ikinä en kiitosta häneltä avustani saanut, mutta kaikki vieraat kyllä kävi kädestä pitäen kiittämässä.
Se lämmitti mieltä..
Kun seuraavan kerran menet johonkin miehesi sukujuhliin niin kieltäydy asiallisesti kaikesta avunpyynnöistä ja sama kun menet anopille niin asiallisesti ja korrektisti kieltäydyt kahvin ja muusta passaamisesta. Jos joku kysyy syytä niin sanot että olet vierailulla etkä pasaamassa ketään. Itsellävi edesmennut anoppini yritti tehdä autokuskia mutta ei onnistunut kun en viitsi lähteä turhanpäite ajelemaan pitkin kyliä.
Pari kertaa suostuin mutta siihen loppu koska hänen tyttärelläänkin on ajokortti.
Minulla oli ehkä maailman ihanin anoppi.. siihen asti, ky muutimme avoni kanssa yhteen. Eli olemme nyt puoli vuotta asuneet yhdessä ja ottaneet kissan ja koiran. Olen saanut kuulla mm. siitä, ky anoppi puhuu puhelimessa avolleni, kuinka hän on valinnut väärän tien elämälleen, kuinka ruokin koiraa liian vähän (heillä edellinen koira kuoli sokeri tautiin ja nykyinen on tuhtikokoinen) jnejnejne. Sitten huutoa tuli vielä siitä, ky sisustimme kotimme meidän näköiseksi, elikkä emme anoppimme ja hänen mielestään kodissa ei ole mitään avoni makuun. Minun pitäisi kuulema käydä töissä opiskelun ohella, vaikka avon ei tarvitse. Ja siitä, kun en saanut kesätöitä, tuli kamala mätkätys. Hän kyselee, antaako isäni minulle rahaa, vaikka asiahan ei hänelle kuulu, sillä minulla ja avollani on erillisen rahat. Ja niin, tietysti muistuttelee, että täytyy siivota ja pestä ikkunoita, aivankuin se häntä liikuttaisi sinne 500km taakse. Toisin sanoen minut on haukuttu ympäri pyöreästi paskaksi ihmiseksi ja minä en voi sanoa mitään.. Mikä tekee naisista niin kamalan mustasukkaisia pojistaan? No nyt ainakin tiedän, että jos joskus olen pojan äiti, että päästän pojasta irti, kun on aika!
just näitä anoppeja on vieläkin tällä tuhatluvulla! Ne ei päästä irti siitä "kullanmurusta, pikkupojasta" , joka kasvoi ehkä jo kauan aikaa sitten aikuiseksi...
Sitten tullaan me "syöjättäret" eli tyttöystävät, avovaimot tai pahinta vielä aviovaimot jotka "pilaamme" heidän poikansa elämän.
No, totuushan on se että vanhempiaan ja sukuaan ei voi valita mutta puolison valinta lienee vapaaehtoista. Tämän olen itse joutunut sanomaan omalle anopilleni kun hän on haukkunut molempien poikiensa avioliitot. (molemmat avioliitot kestäneet yli 20 v kun anoppi meidät miniät haukkui...) Joutui siinä anoppi vähän nieleksimään, hänen oma liittonsa kesti vähemmän aikaa.
Tänäpäivänä en korvaani lotkauta enkä halua olla tekemisissä anoppini kanssa. Muu perhe saa kyllä olla, meille hän ei tule!
Mullakin oli sellainen vaihe, että yritin olla nätti ja ystävällinen ja anoppi käytti sitä hyväksi, mutta anoppivihavaihekin menee ohi, sitten yritä pitää omaa puolta - ja tulla toimeen ;)
Olen vain hieman nuorempi kuin anoppisi, mutta vielä "miniä-vaiheessa", olen saanut lapset aika vanhana. Olen omasta mielestäni täydessä iskussa, joten tuskin sinun anoppisi oikeasti apua tarvitsee, jos hänellä ei ole mitään pitkäaikaista sairautta (luonteensa lisäksi). Voit siis aivan rauhassa käydä kylässä ja olla piikomatta. Jos kylään ei haluta, niin älä käy. Jos kutsun meille vaikka viisihenkisen perheen yökylään, selviän kyllä tarjoiluista ja yösijan laittamisesta ilman apuakin. Korkeintaan omat lapset toimivat apujoukkoina. Vastavuoroisesti on sitten kiva käydä jossain ja olla palveltavana.
On tietysti eri asia, jos nuori perhe menee vaikka viikoiksi appivanhempien mökille. Silloin lienee sanaton sopimus, että kaikki kantavat kortensa kekoon. Mutta alle viisikymppinen selviää kyllä tarjoiluista ilman apuakin. Varmaan anoppisi on jysähtänyt jonnekin esihistorialliselle ajalle, jolloin miniä naitiin miehen sukuun ja kaikki asuivat samassa taloudessa. Nykyään miniä ei saa elatusta miehen perheestä eikä myöskään toimi orjatyövoimana yhteisen talouden eteen.
Mullakin on anoppini kaa yhtä helvettiä.Hän aliarvioi ja manipuloi.Minua ei hänelle ole.Hän pitää ex-miniäänsä yhteyttä.Ei usko mitä hänelle puhutaan.Ikinä hän ei hymyile,aina naama mutrullaan.Aina valittaa:on jalka kipeä,selkä,mitä millonkin.Kertaakaan ei kysy,et mitä minulle tai meille kuuluu.Ei.Hänelle on tärkeää pitää ex-miniään lämpimät välit.Ei voi mitään.Minäkään en enää mene kylään.Pitäköön hänkin helvettinsä!