Tässä rasistille pähkinä purtavaksi!

Opin maantiedosta lukiossa, että monissa nykyeurooppalaisessa maassa, kuten Suomessa (ensimmäisenä Italiassa), syntyvyys on laskussa. Uudet sukupolvet ovat vanhempia pienempiä. Samaan aikaan kehitysmaissa pitäisi saada syntyvyys laskemaan MUTTA yhteiskunnat toimimaan. Kolmannessa maailmassa on myös liikaa väestöä jo alunperin. Väestönnousu siellä täytyy saada taantumaan ja samalla yhteiskunta kehittymään. Ts. maailmaan syntyy liikaa ihmisiä mutta väestö on hounosti jakautunut ympäri maailmaa. Tästä syystä väestön täytyy siirtyä. Jos euroopan väestö vain vähentyy (kuolleisuus suurempi kuin syntyvyys), yhteiskunnat alkavat köyhtyä ja lopulta romahtavat. Muuttovoimien panosta siis tarvitaan. Muuta ratkaisua ei ole.
8886
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

vähene. Tosin ennemmin tai myöhemmin emme voi enää ylläpitää liian suurta väestöä maapallolla ja 2/3 ihmiskunnasta tuhoutuu,pääasiassa kehitysmaiden liikaväestöä, mutta tämä on jo nyt väistämätöntä ja toisaalta luonnollista.

Äänestä

Kokemusten mukaan kulttuurien pakkosekoittaminen ei ole onnistunut missään euroopassa. Se on kaikkialla päättynyt selvään katastrofiin.

Kaikissa maissa, joissa on paljon maahanmuuttajia kansan enemmistö vastustaa sitä.

Esim. ruotsissa maahanmuutajat aiheuttavat nykyään 3,3mrd-euroa(!) kuluja vuodessa. Heidänhän piti kääntää kansantalous nousuun...

Eurooppa ei pysty mitenkään ottamaan vastaan kymmeniä miljoonia kouluttamattomia ja sopeutumattomia afrikkalaisia. Afrikkalaisten älykkyyttä ihmetellään, ruokaa ei ole ja silti perheissä voi olla 12-lasta. Siellä on sodittu jo satoja vuosia ja kaikki saavutettu tuhotaan aina sotimalla.

Eurooppalaiset ovat omalla kovalla työllä rakentaneet omat hyvinvointiyhteiskuntansa. Täällä ei kaivata vapaamatkustajia nauttimaan siitä maista, joissa saadaan 4-satoa vuodessa (jos viitsii viljellä...)


No, tuo kirjoitus oli taas näitä vihreiden *rekrytointikeskuksia afrikkaan* ja kommunistien märkiä päiväunia ja haihattelua. Onneksi niitä ei ota vakavasti kuin pieni osa äänestäjistä.

Äänestä

Maahanmuutto kehitysmaista vain nopeuttaa yhteiskuntiemme romahtamista. Kolmannesta maailmasta tulleet mamut eivät oikeastaan ole saaneet aikaan mitään hyvää. Rikostilastoissa kyllä loistavat.

Niin ja vielä tiedoksesi, että maahanmuuton ja monikulttuurisuuden vastustamisella EI ole mitään tekemistä rasismin kanssa.

Äänestä

Heität pähkinöitä lukijoille, kuin alentuva ihminen eläintarhan apinahäkin luona tuntien samalla olonsa luomakunnan kruunuksi.

Teollisuusmaissa syntyvyys on laskenut mitä sitten? Miksi tarvitsisimme ihmisiä kehitysmaista? Koska pienenevät yhteiskuntamme pyörivät vähemmillä resusseilla, niin emme kaipaa tänne turhaa joukkoa kusemaan kulttuureitamme kumoon.

Joskus 80-luvulla rajoitettua ydinsotaa tarjoiltiin myös ratkaisuksi kehitysmaihin. T: Kadunlakaisija.

Äänestä

Miten olisi länsimaisen hyvinvoinnin vieminen sinne ?

Äänestä

Jos 9 kymmenestä maahanmuuttajasta on työttömänä niin miten heidän määränsä lisääntyminen voisi parantaa nyky-yhteiskunnan tilaa?

Äänestä
  • työttömyystilastoista. huonoiten menestyvän mamu väestön työttömyysprosentti oli jotain 40 prossaa ja koko ajan laskussa. ja laskua tapahtuu kaikkien vähemmistöjen keskuudessa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


anti-rasisti kirjoitti:

Opin maantiedosta lukiossa, että monissa nykyeurooppalaisessa maassa, kuten Suomessa (ensimmäisenä Italiassa), syntyvyys on laskussa. Uudet sukupolvet ovat vanhempia pienempiä. Samaan aikaan kehitysmaissa pitäisi saada syntyvyys laskemaan MUTTA yhteiskunnat toimimaan. Kolmannessa maailmassa on myös liikaa väestöä jo alunperin. Väestönnousu siellä täytyy saada taantumaan ja samalla yhteiskunta kehittymään. Ts. maailmaan syntyy liikaa ihmisiä mutta väestö on hounosti jakautunut ympäri maailmaa. Tästä syystä väestön täytyy siirtyä. Jos euroopan väestö vain vähentyy (kuolleisuus suurempi kuin syntyvyys), yhteiskunnat alkavat köyhtyä ja lopulta romahtavat. Muuttovoimien panosta siis tarvitaan. Muuta ratkaisua ei ole.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu