onko kokemusta

Muutimme erilleen avovaimoni kanssa noin vuosi sitten, vaimoni aloitteesta koska hänen menonsa olivat kaikki kaupungissa ja minun työpaikkani piti kiinni minut maalaiskylällä. 2 lastamme lähti vaimon matkaan . Olimme hyvin läheisiä 10kk kunnes yksi kaunis päivä tuli puhelinsoitto vaimolta että hän ei enää halua jatkaa, ja syytöksiä tuli laidasta laitaan. no toivuttuani alkujärkytyksestänoin viikon hän jo perui puheitaan... ja sitten taas oltiin läheisiä mutta seksi ei enää kuulunut suhteeseemme. pikkuhiljaa kuitenkin olen huomannut että hän ei enää puhu asioistaan, ei enää soittele vanhaan malliin ja jos soitan sinnepäin niin yleensä puhelu lopetetaan samantien miltei siihen että akku loppuu menen juuri suihkuun ajan juuri autoa jne... ja pari viikkoa sitten oli paras lapset oli minulla ja soitimme vanhemman lapsen kanssa äidille ilta 7 maissa hän kertoi olevansa tyttökaverinsa luona ja akku on juuri loppumassa lupasi soittaa kun pääsee kotiinsa. odotimme illan soittoa, oli pakko laittaa lapset jo nukkumaan eikä soittoa sitten kuulunut. aamulla soiti sitten hänelle mutta ei vastausta, noin tunnin hän soitti takaisin ja kertoi taas olevansa matkalla jollekkin kaverillensa, ja oli illalla jo nukahtanut kun oli tullut kotiin 21.00 aikaan... en uskonut edellisenäkään iltana hänen tarinaansa mutta nyt tuntui vielä uskomattomalta kunnes hän tuli hakemaan lapsia kotoani, täräytin heti ensikättelyssä kysymyksen missä olit yötä, meni noin kymmenisen sekunttia ja hän keksi erikoisen hätävalheen, oli ollut tukemassa jotain kaveria hädässä... pari minuuttia siitä hän tajusi oikeasti mitä oli sanonut ja rupesi utelemaan mistä tiesin ettei hän viettänyt yötään yksin kotonaan. vastasin arvanneeni, sen jälkeen on tullut jos jonkinmoista puolustelua tekoaan kohtaan ei ole suhdetta elän selibaatissa en hae suhdetta... ei ole ketään uutta... jne en enää tiedä mitä tekisin. hän kuitenkin puhuu meidän suhteen mahdollisesta jatkumisesta. rakastan häntä edelleen mutta en osaa päättää antaisinko anteeksi hänen tekeleensä vai nostan suhteen tiensä päähän ja jatkan yksineläjänä. koska minusta ei todennäköisesti ole tämän jälkeen luottamaan enää parisuhteisiin... oli varmaan turhauttavaa lukea mutta johonkin se oli purettava. kiitos.
41172
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Toinen mies, kuulostaa turhankin tutulta. Vaimo ei ehkä juuri lasten takia uskalla erota sinusta, saisi vielä syyt niskoilleen. Kysy suoraan, ehkä uskaltaa kertoa totuuden.

Itse tosiaan käyttäydyin entistä avomiestäni kohtaan samalla tavalla kun asuttiin jonkun aikaa erillämme, ja syy oli toinen mies. Miehenikin kyllä aavisti, mistä salailuni johtuu.

Voimia! :/

Äänestä
  • olen useammankin kerran kysynyt, ja vastaus on aina ei ole suhdetta kehenkään. ja tänään kysyin miksi olet valehdellut, vastaus oli että lopeta kysely tai vaihdan puhelinnumeroa, ja tunti siitä kehtasi sitten kysellä tekstarilla vanhaa cd soitinta josko saisi sen... vastasin että: minä pidän sen ja jos ei tosiasioista voi puhua niin voit lopettaa soittelun ja tekstailun. saas nähdä kuinka lasten tapaamiset sumplitaan tästä eteenpäin. hitto kun olen kyllästynyt koko touhuun. pitäköön perkele juttunsa salamyhkäisenä, meikä ei enää perkele koko saatanan akkaa tahdo edes nähdä... saati ottaa takaisin.

    Äänestä

Noin ne pettäjät aina toimii. Tilanne on nyt selkeästi se, että sillä on kaupungissa mies, joka jörnii sitä kaikkiin ruumiinonkaloihin.

Heivaat muijan lopullisesti pihalle ja sovitte lasten asumiset. Turha pitkittää. Itseäsi vain piinaat.

Äänestä

no tilanne on nyt siinä pisteessä että hän on vaihtanut numeronsa, eikä vastaa enää kirjeisiin, eikä muihinkaan yhteydenottoyrityksiin.
muutamat asiat jäivät vielä keskustelematta mutta nyt on aika yrittää unohtaa hänet ja aloittaa elämä puhtaalta pöydältä.
saa nyt sitten nähdä kuinka lasten tapaamiset onnistuu tulevaisuudessa ja kuinka haku ja vientireissujen exän välttämättömät tapaamiset luonnistuu... mutta päivä kerrallaan mennään kyllä se aurinko vielä risukasaankin paistaa ainakin toivottavasti...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


takaovi auki kirjoitti:

Muutimme erilleen avovaimoni kanssa noin vuosi sitten, vaimoni aloitteesta koska hänen menonsa olivat kaikki kaupungissa ja minun työpaikkani piti kiinni minut maalaiskylällä. 2 lastamme lähti vaimon matkaan . Olimme hyvin läheisiä 10kk kunnes yksi kaunis päivä tuli puhelinsoitto vaimolta että hän ei enää halua jatkaa, ja syytöksiä tuli laidasta laitaan. no toivuttuani alkujärkytyksestänoin viikon hän jo perui puheitaan... ja sitten taas oltiin läheisiä mutta seksi ei enää kuulunut suhteeseemme. pikkuhiljaa kuitenkin olen huomannut että hän ei enää puhu asioistaan, ei enää soittele vanhaan malliin ja jos soitan sinnepäin niin yleensä puhelu lopetetaan samantien miltei siihen että akku loppuu menen juuri suihkuun ajan juuri autoa jne... ja pari viikkoa sitten oli paras lapset oli minulla ja soitimme vanhemman lapsen kanssa äidille ilta 7 maissa hän kertoi olevansa tyttökaverinsa luona ja akku on juuri loppumassa lupasi soittaa kun pääsee kotiinsa. odotimme illan soittoa, oli pakko laittaa lapset jo nukkumaan eikä soittoa sitten kuulunut. aamulla soiti sitten hänelle mutta ei vastausta, noin tunnin hän soitti takaisin ja kertoi taas olevansa matkalla jollekkin kaverillensa, ja oli illalla jo nukahtanut kun oli tullut kotiin 21.00 aikaan... en uskonut edellisenäkään iltana hänen tarinaansa mutta nyt tuntui vielä uskomattomalta kunnes hän tuli hakemaan lapsia kotoani, täräytin heti ensikättelyssä kysymyksen missä olit yötä, meni noin kymmenisen sekunttia ja hän keksi erikoisen hätävalheen, oli ollut tukemassa jotain kaveria hädässä... pari minuuttia siitä hän tajusi oikeasti mitä oli sanonut ja rupesi utelemaan mistä tiesin ettei hän viettänyt yötään yksin kotonaan. vastasin arvanneeni, sen jälkeen on tullut jos jonkinmoista puolustelua tekoaan kohtaan ei ole suhdetta elän selibaatissa en hae suhdetta... ei ole ketään uutta... jne en enää tiedä mitä tekisin. hän kuitenkin puhuu meidän suhteen mahdollisesta jatkumisesta. rakastan häntä edelleen mutta en osaa päättää antaisinko anteeksi hänen tekeleensä vai nostan suhteen tiensä päähän ja jatkan yksineläjänä. koska minusta ei todennäköisesti ole tämän jälkeen luottamaan enää parisuhteisiin... oli varmaan turhauttavaa lukea mutta johonkin se oli purettava. kiitos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu