Onko kellään, lähinnä miehillä kokemusta siitä, että olisit tai läheisesi olisi muuttunut radikaalisti parempaan? Esim. pettäjästä tullut uskollinen aviomies tai jostakin asiasta riippuvainen päässyt irti niin, että pystyy elämään normaalisti ja läheisensä myös? Sanotaan, että miestä ei voi muuttaa. Mutta voiko mies muuttaa itse itseään? Minkä ikäisenä tämä muutos on tapahtunut?
Muuttunut
mies?
7213
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
tulee mieleen missä omalla tavallaan alkoholiongelmainen lopetti alkoholin käytön. Eli aiemmin kun joi (siis loppuvaiheessa juomahistoriaansa), niin joi viikon-kaksi putkeen ja sitten saattoi olla pitkään kokonaan ilman alkoholia. Ja sitten kun korkki jälleen kerran pitkän tauon jälkeen narahti, niin taas yritettiin viikon verran, ehkä toistakin tavoitella sitä pullon pohjaa. Sitten lopetti käytön kokonaan hieman alle viisikymppisenä.
Sama lopetti tupakoinnin kertarysäyksellä poltettuaan ehken lähemmäs 40 vuotta. Tämä tapahtui hieman yli viisikymppisenä.
"Mutta voiko mies muuttaa itse itseään?"
Ihminen voi muuttaa itseään jos niin haluaa. Ainakin jos mukaan ei oteta mitään "sairausperusteisista syistä johtuvia viirauksia".
pettäjästä kunnolliseksi aviomieheksi koska sitten ei saa enää pillua
huono rakastaja.
...lähinnä itsestäni. Ensimmäisessä avioliitossani (jota ennen olin elänyt avoliitossa) (ja jota sitten seurasi loogisesti avioliitto 2) (josta sittemmin olen vapautunut)... ähh..
Siis, ensimmäisessä avioliitossani olin "petollinen": kävin vieraisaa, join, kolusin kapakoita... kaikkea sitä pahaa, mitä mies naiselle tekee. Syy? Miksi tein niin? En ollut sellainen aiemmin, enkä ole ollut sellainen tuon avioliiton jälkeen.
Syitä opn vaikea uskottavasti esittää muille. Mutta kaikista suhteistani se eka avioliitto oli se, jossa mulle oli kaikkein kirkkaimmin selvitetty, että olen paska mieheksi. Siinä liitosa ei ollut mun kannalta toivoa. Ja toivoa, tulevaisuuden lupausta ihminen aina etsii. Aiemmion ja myös myöhemmin, vaikka liitot ovat kariutuneet, niissä on ollut aivan erilainen toivon ja ymmärryksen elementti puolin ja toisin.
Mun kohdalla vastaus on siis se, että oon ollut uskollinen ja suht tolpillani, jos suhde on ollut jotenkin käsitettävä. Mutta kun suhde meni mun ymmärryksen yli tai ulkopuolelle, ei mulla itellä riittänyt resursseja sen hallitsemiseen.
Good enough?
kiitos vastauksista (kaikille, lisää saa tietysti kirjoittaa).
Toivo oli mielenkiintoinen näkökulma. Eli sinua on auttanut se, kun toinen on uskonut jollain tapaa sinuun ja teihin ja kenties siihen muutokseenkin sinussa? Vai oma uskosi/toivosi suhteen tulevaisuuteen?
Kyllähän tuossa montaki tarinaa on ku jätkät on kasvanu miehen mittaan.Se on jokasella jampalla tainnu tapahtua tossa 25 ikävuoden kieppeillä tai sit sillon ku lapsi pyörähtää maailmaan.
Kaikkein pahimmatki rakkarit on asettunu ku ovat saaneet lapsen. Muutama nuorempi kaveri koettelee vielä, mut mie veikkaan että neki rauhottuu....
Se muutos tapahtuu siinä 25 vuoden jälkeen, ja sit seuraava askel on se oma muksu...
saaminen monesti saa aikaan kaikenlaista positiivista...
Itse uskon, ett muuttuminen on mahdollista. Omakohtaista kokemusta ei kuitenkaan ole, lukuunottamatta noita isyyden tuomia muutoksia tutuille miehille. Toinen on tulinen rakastuminen, jonka uskon voivan vaikuttaa paljon..