Mies juo

Mulla on ihana mies, jonka "synti" on mun mielestä liiallinen kaljan kittaaminen. Me asutaan eri paikkakunnilla ja nähdään viikonloppuisin. Hän voi kyllä olla mun kanssa selvinpäin, mutta ryypiskelee 2-3 päivänä viikolla. En tajua tätä, kun hän joutuu kuitenkin heräämään joka aamu puoli kuudelta töihin. No, ei se mitään perseitä vedä viikolla, mutta 3-5 tuoppia kuitenkin.

Syyllinen tähän on minusta kaveripiiri - ovat kaikki intohimoisia futisfaneja ja joka pelissä pitää tietysti ottaa kaljaa ja mennä sen jälkeen johonkin istumaan.

Minusta miehellä ei ole (vielä) ongelmaa, mutta en tykkää yhtään tuosta tavasta. En tietysti voi häntä kieltääkään. Olisko mitään keinoa, että saisin itsensä tajuamaan, ettei tollanen juominen ole hyväksi hänelle itselleenkään? Ikää on kuitenkin jo 30, eli mitään nuoruuden hauskanpitohuumaa tää ei ole.

Ja kohta kun perheen perustaminen on ajankohtaista, niin en kyllä halua lapselle isää joka istuu illat baarissa. Hän itse kuitenkin haluaa lapsia (enemmän kuin minä), ei kai tällä kuitenkaan voi ruveta kiristämään.
7528
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

En tiedä "lohduttaako" tämä sinua, mutta itse olen nainen ja vetelen ainakin samat määrät kuin miehesi per viikko alkomahoolia...

Äänestä
  • rajat paukkuu ja mukavasti jos vedät 'ainakin' samat verrat alkoholia..ei siinä juuri olis mitään ylpeilemisen aihetta..tollanen tissuttelu alkaa oleen jo alkoholismin esiaste.ja en ole ap kirjottaja,ei tarvi sille vetää hernettä nenään.

    Äänestä

  • riskikulutuksen kirjoitti:

    rajat paukkuu ja mukavasti jos vedät 'ainakin' samat verrat alkoholia..ei siinä juuri olis mitään ylpeilemisen aihetta..tollanen tissuttelu alkaa oleen jo alkoholismin esiaste.ja en ole ap kirjottaja,ei tarvi sille vetää hernettä nenään.

    Juu, en vedä "hernettä nenään".:)


    Tiedän kyllä itsekin, että juon kuin "mies", mutta ainakin toistaiseksi näyttäisin olevan ihan jees (ellen keskimääräistä paremmassa) kunnossa.:)

    Äänestä

Mun mielestä tuo ei oo niin iso ongelma. Kai miehes haluaa joskus rentoutua ja juoda muutaman oluen vaikka siinä kaveriporukas...Ja ei hän mielestäni paljoo juo. Kuitenki käy töissä ja hoitaa varmaa asiansa niinku ennenki?? Älä ota sitä niin vakavasti. Mun mielestä hän ajattelee kyllä suakin, ku on sun kanssa selvinpäin...ilmeisesti hän tietää, ettet kauheesti hänen juomisestaan tykkää?

Äänestä
  • Ei se sinulta ole pois jos hän ottaa!!Eikä edes silloin tulevaisuudessa kun kenties asutte yhdessä.Jos tuo on jo nyt sinulle kynnyskysymys niin ei se ainakaan helpota ajan myötä.
    Kuule,stressaat ihan liikaa,anna mennä omalla painollaan vaan.Ei miesystävälläsikään välttämättä ole kivaa jos on "pakko" olla selvinpäin kun on kanssasi.Miksette ota yhdessä?
    Toiset ihmiset ovat sellaisia että kerran kuussa pari tuoppia riittää,toiset tykkää ottaa monta kertaa viikossa sen pari tuoppia.Minä ainakin suon sellaisen huvin puolisolleni koska ei kännää kuin vain pari kertaa vuodessa.
    Kukaan ei voi määrätä kenenkään alkoholin käytöstä...voihan sitä yrittää mutta tulokset ovat loppupeleissä lohduttomat.
    Eiköhän sinun olis parempi hyväksyä tuo asia ettet turhaan stressaa itseäsi ja miesystävääsi.Vuosien saatossa se stressi voi olla jo ylivoimainen käsitellä.
    ps.jokainen eläköön omaa elämäänsä vaikka parisuhteessa elääkin.Se on mielen vapaus!

    Äänestä

Noh, onhan se melko paljon 9-15 tuoppia viikossa ja 468-780 tuoppia vuodessa. Ja sitten mahdollisesti vielä viikonloppuina lisää. Kun selvinpäinkin, voi rentoutua ja harrastaa. Ja kuitenkin, kun kulutuksen määrää usein miten lisääntyy, vielä iän myötä. Joten onhan siinä miettimisen paikka.

Kavereita sinun on turha syyttää miehesi juomisesta. Syyllinen löytyy paljon lähempää. Syyllinen on se, joka sen tuopin siihen huulille nostaa. Vanha sanonta sanookin, että syy juomiseen löytyy aina. Hyvästä, tai pahasta, jos tahtoa riittää.

Itse asiassa, sinä et voi vaikuttaa mitenkään siihen miehesi juomiseen. Päätöksen hän tekee ihan itse. Muista se, että sinä et kykene rakastamaan miestäsi raittiiksi, vaikka niin haluaisitkin. Jos se juominen vaivaa sinua, keskustelkaa siitä asiasta. Kerro hänelle miltä sinusta tuntuu. Koska, sitä hän ei muuten tiedä.

Äänestä

Moi,

Yhden alkoholisoituneen miehen kanssa avoliitossa eläneen vinkki: älä pidä kiirettä sitoutumisessa tuohon mieheen. Asutte vielä eri paikkakunnilla, joten suhteenne on varmasti alkumetreillä. Sinuna seuraisin tilannetta ja miettisin sitten, olenko varmasti halukas perustamaan perheen miehen kanssa, jolle alko on jonkinasteinen ongelma. Jos sitä on PAKKO ottaa viikollakin, niin hälytyskellot eivät aivan turhaan soi. Vaikka ne kaverit ottaisivatkin, voi hän yrittää jättää välillä ne tuopilliset ottamattakin. Kai aikuinen ihminen sen verran "rohkea" on?

Oma tuore miesystäväni juo myös viikolla, oikeastaan harvassa ovat päivät, jolloin ei ensimmäistäkään tölkkiä aukaise. Juo kotonaan eli baarielämää ei vietä. Silti se tuntuu ikävältä, kun puhe sammaltaa illalla kun soitellaan. Ja siinä samassa tulee omituisia mustasukkaisuusjuttuja... aivan syyttä. Asumme muutaman 10 km:n päässä ja hän suunnittelee muuttamista lähemmäs asuinpaikkaani. Olen puhunut juomisesta ja kerroin hänelle, että itse haluaisin vähentää omaa juomistani. EN halua ajatellakaan yhdessäasumista ihmisen kanssa, jolle alko on selvästi ongelma. Näin ajattelen (jälkimmäistä en suoraan ole vielä miehelle sanonut, sen aika tulee, jos siihen on tarvetta).

Meillä on jo molemmilla lapset hankittuina. Mutta itselläsi elämä vielä edessä... Kannattaa todella miettiä, millaiset arjen kuviot haluat itsellesi ja lapsellesi. Jos mies ei vähentämään alkonkulutustaan pysty, on sulla ehkä ne kaksi vaihtoehtoa?

Tsemppiä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kun silmä välttää kirjoitti:

Mulla on ihana mies, jonka "synti" on mun mielestä liiallinen kaljan kittaaminen. Me asutaan eri paikkakunnilla ja nähdään viikonloppuisin. Hän voi kyllä olla mun kanssa selvinpäin, mutta ryypiskelee 2-3 päivänä viikolla. En tajua tätä, kun hän joutuu kuitenkin heräämään joka aamu puoli kuudelta töihin. No, ei se mitään perseitä vedä viikolla, mutta 3-5 tuoppia kuitenkin.

Syyllinen tähän on minusta kaveripiiri - ovat kaikki intohimoisia futisfaneja ja joka pelissä pitää tietysti ottaa kaljaa ja mennä sen jälkeen johonkin istumaan.

Minusta miehellä ei ole (vielä) ongelmaa, mutta en tykkää yhtään tuosta tavasta. En tietysti voi häntä kieltääkään. Olisko mitään keinoa, että saisin itsensä tajuamaan, ettei tollanen juominen ole hyväksi hänelle itselleenkään? Ikää on kuitenkin jo 30, eli mitään nuoruuden hauskanpitohuumaa tää ei ole.

Ja kohta kun perheen perustaminen on ajankohtaista, niin en kyllä halua lapselle isää joka istuu illat baarissa. Hän itse kuitenkin haluaa lapsia (enemmän kuin minä), ei kai tällä kuitenkaan voi ruveta kiristämään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu