Olen 22 vuotias nainen. Seurustelen 25 vuotiaan ihanan miehen kanssa. Yhteinen taipalleemme on kestänyt 4 vuotta, olemme asuneet kolmisen vuotta yhdessä.
Minulla on ollut noin vuoden ajan voimakas tarve edetä suhteessamme. Sitä on vaikea kuvailla, se on vahva tunne. Jotenkin haluaisin omistautua miehelleni vieläkin enemmän. Hän on sitä mitä olen aina mieheltä toivonut. Elämämme on tasapainoista ja voisi kai sanoa, että alkuhuumaa on vieläkin jäljellä. Toisaalta elämä on tietenkin arkipäiväistynyt, ja enää ei ole niin voimakasta tarvetta ripustautua toimeen, vaan osaamme myös ottaa aikaa itsellemme ja omille ystävillemme.
Kuitenkin tuo voimakas tunne, haluaisin nimittäin kihlautua. Olen puhunut tästä miehelleni. Aluksi se varmaan oli ihan ohimenevä kommentti. Sen jälkeen keskustelu aiheesta. Mies sanoi että haluaisi hänkin kihloihin, naimisiin ja lapsia. Aika ei vain olisi vielä. "Meillähän on nyt kaikki niin hyvin näinkin". Tiedän kyllä, että hänkin haluaa sitoutua, sitten ajallaan. Nykyään aihe on jo oikeastaan laitettu syrjään, joskus vitsailen asiasta ja heitän leikillään vihjailuja kihloista.
Toivon vain niin paljon, että mieheni tunteet oliisvat samat kuin minulla. Että hänkin kokisi tarvetta kääntää uuden lehden elämässä.
Olenko liian hätäinen? Haluaisin nyt ulkopuolisten kommentteja. Itsestäni tuntuu turhauttavalta odottaa. Tiedän tietenkin että toista on turha painostaa, asiat menevät omalla painollaan. Jos menevät. Mutta toisaalta pieni osa minusta on loukkaantunut siitä, kun toinen ei tunne yhtä vahvasti kuin minä. Pieni osa minusta on epäileväinen suhteemme laadusta ja tulevaisuudesta.
Mikä tähän oloon auttaa?
Minulla on ollut noin vuoden ajan voimakas tarve edetä suhteessamme. Sitä on vaikea kuvailla, se on vahva tunne. Jotenkin haluaisin omistautua miehelleni vieläkin enemmän. Hän on sitä mitä olen aina mieheltä toivonut. Elämämme on tasapainoista ja voisi kai sanoa, että alkuhuumaa on vieläkin jäljellä. Toisaalta elämä on tietenkin arkipäiväistynyt, ja enää ei ole niin voimakasta tarvetta ripustautua toimeen, vaan osaamme myös ottaa aikaa itsellemme ja omille ystävillemme.
Kuitenkin tuo voimakas tunne, haluaisin nimittäin kihlautua. Olen puhunut tästä miehelleni. Aluksi se varmaan oli ihan ohimenevä kommentti. Sen jälkeen keskustelu aiheesta. Mies sanoi että haluaisi hänkin kihloihin, naimisiin ja lapsia. Aika ei vain olisi vielä. "Meillähän on nyt kaikki niin hyvin näinkin". Tiedän kyllä, että hänkin haluaa sitoutua, sitten ajallaan. Nykyään aihe on jo oikeastaan laitettu syrjään, joskus vitsailen asiasta ja heitän leikillään vihjailuja kihloista.
Toivon vain niin paljon, että mieheni tunteet oliisvat samat kuin minulla. Että hänkin kokisi tarvetta kääntää uuden lehden elämässä.
Olenko liian hätäinen? Haluaisin nyt ulkopuolisten kommentteja. Itsestäni tuntuu turhauttavalta odottaa. Tiedän tietenkin että toista on turha painostaa, asiat menevät omalla painollaan. Jos menevät. Mutta toisaalta pieni osa minusta on loukkaantunut siitä, kun toinen ei tunne yhtä vahvasti kuin minä. Pieni osa minusta on epäileväinen suhteemme laadusta ja tulevaisuudesta.
Mikä tähän oloon auttaa?
Vastaukset 10
Vanhimmat
eipä näihin kellään valmiita vastauksia ole, mutta minusta et ole ollenkaan liian hätäinen. tulevaisuutta on ihan hyvä miettiä jo aikaisemminkin suhteessa, että tietää sitten toisen toiveet ja tulevaisuuden suunnitelmat.. vertailukohteena minulla on vain oma parisuhteeni, ja seurusteltu ollaan vajaa kolme vuotta, yhdessä asuttu kaksi. mulla on vähän samanlaisia tunteita kuin sinulla..ja hirveä vauvakuume! ollaan keskusteltu paljon asioista ja avioituminen ja lasten saaminen ovatkin lähitulevaisuuden suunnitelmissa...kummallakin.
eli en osaa muuta sanoa, kuin että teidän pitäisi keskustella asiasta, ihan ilman painostamista. eli vaikka tiedätkin että mies on valmis sitoutumaan sitten joskus, niin tuohon oloon voisi auttaa (minulla ainakin auttoi) näiden epämääräisten suunnitelmien tarkentaminen. ihan vain sekin että tiedät milloin "se joskus" on auttaa kummasti. meillä sovittiin että silloin-ja-silloin aletaan yrittää lasta auttoi vähän saamaan ajatuksia siitä kauhean voimakkaasta kaipuusta.. :)
puhuminen oli aluksi ainakin minulle todella vaikeaa, eli keskusteluunkin tarvitaan paljon yrittämistä ja aikaa..mutta eiköhän se siitä. tsemppiä! :)
ja täytyy vielä sanoa, ettei asiat aina ihan vain mene omalla painollaan. ja hyvä niinkin :)
tosiaan meillä ehkä edetty aika vauhdilla, mutta ei mielestäni mitenkään liian nopeasti. yhdessä ollaan tähän kasvettu ja ihan fiksusti ajatellaan asioita ja tulevaisuutta eikä "hypätä" mihinkään..itse olen 20v ja avokki 23.
Olen 21 (kohta 22) ja avokkini 25. Yhdessä ollaan oltu kaksi vuotta ja yhdessä asuttu reilu vuosi (tunnemme toisemme noin viiden vuoden takaa, samassa koulussa "porukoissa" pyörimme). Joskus aiemmin mainitsin avokilleni kihlautumisesta. Hän oli samoilla linjoilla kanssani. Aikaa meni ja avokilleni tuli kutsu hänen lukioaikaisen ystävän häihin. Minulta tietysti kysyi, että haluaisinko lähteä mukaan jos hän lähtisi. Silloin oli pakko tuumata, että seuraavaksi haluaisin viettää meidän häitämme, enkä lukioaikaisen ystäväsi ketä en edes tunne. Tästä syntyi keskustelu, selitin haluni kihlautua (nyt) ja avioitua (lähitulevaisuudessa). Mieheni ei ollut tajuttunut ollenkaan, miten paljon minä sitä halusin, vaikka hänkin toki haluaa sitä, mutta ei varmasti niin paljoa kuin minä :D Keskustelun loputtua minulle jäi sellainen käsitys, että nyt tänä kesänä se sitten tapahtuu :) mieheni halusi itse päättää kihlausajankohdasta (koska heitin hänelle pallon tässä asiassa) ja muista siihen liittyvistä jutuista, paitsi sormuksista :D mutta saas nähdä miten tässä käy. Sinunkin kannattaisi ihan rohkeasti vain nostaa kissa pöydälle. Ei kait miehesi ainakaan pahaksi voi sitä panna, että sinä haluaisit sitoutua häneen vielä enemmän? :)
Mulla oli samoja tuntemuksia, kun olimme olleet 4 vuotta yhdessä myös. Minä kanssa avokille puhuin siitä. Samaa sanoi, kun sunkin mies. Että kyllä ehtii. Monesti puhui asiasta myös myöhemmin. Mulla ahdisti asia ja tunsin samoin kuin sinä nyt. Turhauttavaakin välillä. Sitten yksi kerta mies sanoi, kun kyselin että milloin. Niin hän että ensi vuonna. Viisivuotispäivänä menimme kihloihin. nyt oltu yli 2v kihloissa. Kyllä se sunkin mies vielä lämpenee asialle. :)
ite oon siis aika nuori ottamaan kommenttia tähän (tai siltä tuntuu kun muita lukee) mut oon seurustellu kohta vuoden ja tuntenu useamman vuoden kumppaniani ja hänen kanssaan ollaan keskusteltu tulevaisuudesta. Hän on hyvinkin innokas perustamaan perhettä kanssani ja menemään naimisiin jne. itse jouduin toppuuttelemaan että sitten ajallaan.. Nyt näittäisi siltä että tänä vuonna olisi vielä kihlat tulossa. Aloimme juurikin vitsiä heittää kihlautumisesta (mitä itsekin haluan!) kun kaverini kertoi kihlautuneensa. Sanoin vitsillä että jos mieheni antaa minun odottaa liian kauan niin naistenpäivänä sitten. Naisten päivä on hänen äitinsä mukaan ainoa päivä jolloin naisella on oikeus kosia, muuten se riippuu miehestä ;) Kultani ymmärsi pointtini ja kysyi haluanko tosissani kihloihin. Sanoin haluavani ja hän on useamman kerran sanonut että hänen suvussaan on ollut tapana että aikaisintaan saa kosia kun on seurustellut vuoden.. eli kolme viikkoa ja vuosi täynnä ja muutto yhteiseen kämppään toiselle paikkakunnlle syksyllä.. kyllä minä jaksan vie odottaa enemmänki joten jos ei kihloja kuulu niin en murru mutta minusta sinun pitää todellakin ottaa aihe puheeksi miehesi kanssa. Jos parisuhde kerran on hyvällä mallilla ei kihlat sitä muuksi muuta, saa vaan aikaan juuri tuota sitoutumistunteen kasvua. :)
Onnea teille!
olen tosiaan 19 vuotias likka että voi olla etten mistään mitään tiedä mutta uskon vahvasti ihmisten väliseen vuorovaikutukseen, puhumiseen. :)
hyviä jatkoja
Kiitos kaikille tsemppauksesta ja erittäin hyvistä näkökulmista asiaan :)
Olen ajatellut katsoa tätä asiaa nyt tämän kesän, ja odottaa jos mies itse ottaisi asian puheeksi. Jos näin ei tapahdu, pitää varmaankin itse nostaa kissa pöydälle ja puhua asiat halki. Olisi todella helpottavaa saada edes joku "aikataulu" näille asioille, sekin helpottaisi tilannetta kovasti. Mutta eiköhän se tästä iloksi muutu :)
Me tapasimme mieheni kanssa helmikuussa 2000 ja heti natsasi. Menimme kihloihin heinäkuussa ja naimisiin tasan kahdeksan kuukauden kuluttua ensitapaamisesta. Poikkesimme maistraatissa proosallisesti ruokatunnilla, koko toimitus kesti viitisen minuuttia ja pisin aika meni siihen kun minä mietin, vaihdanko sukunimeni vai en (en vaihtanut). Yhteen muutto tapahtui seuraavana päivänä tapaamisesta!
Molempien sukulaiset kauhistelivat nopeaa toimintaa, mutta nyt on kahdeksan vuotta mennyt ja vielä ollaan kuin vastarakastuneita. Kymmenvuotishääpäivänä on aikomus viettää avioliiton siunaustilaisuus kirkossa.
Että onnistuu se näinkin!
Minä olen sitten taas sitä mieltä että on turha kiirehtiä. Enkä nyt tietenkään tarkoita teitä, sillä ei 4 vuoden jälkeen kihloihin meno nyt kiirehtimistä ole=)
Mutta olen itse kanssasi saman ikäinen, ja olemme seurustelleet kolme vuotta, mutta minä en ainakaan edes haluaisi vielä mennä kihloihin. Tietysti saattaa johtua elämäntilanteestamme (molemmat opiskelemme), mutta meillä ei ainakaan ole asialla kiirettä. Olemme kyllä puhuneet naimisiinmenosta(sitten tulevaisuudessa.) Mutta ymmärrän hyvin miestäsi, jos hänellä ei ole kiirettä asian suhteen. Ja tuntuu että miehillä harvemmin edes on=)
Tuntuu että jotkut kiirehtivät naimisiinmenon kanssa. Esim. veljeni ja hänen vaimonsa ovat olleet kaksi vuotta naimisissa ja nyt heillä on lapsi, ja kuitenkin he ovat seurustelleet meitä vain puoli vuotta kauemmin. Toiset toimivat nopeammin kuin toiset;)
Keskustelkaa ja vähän sopivaa, että voisiko kihlaus olla vaikkapa vuoden päästä..tms..vähän jotain aikaa. Ja sitten samalla kannattaa puhua, missä vaiheessa mennään naimisiin. Ollaanko pari vuotta kihloissa vai puolen vuoden päästä? Jos miehelläsi on käsitys, että kihloista mennään heti naimisiin, niin voi olla että siksi hän empii. Eivät kaikki välttämättä halua nopealla tahdilla naimisiin, vaikka tosissaan olisivatkin. Eli kannattaa puhua näistä ja käsityksistä ym, kuuntele mitä hän sanoo. Voittehan sopia jotain ympäripyöreätä vain. Se varmasti myös rauhoittaa sinut, mutta myös kumppanisi.