Meillä on kolmevuotias tyttö ja puolivuotias poika. Ongelma on aika erikoinen, ne ole missään törmännyt vastaavaan. Äiti nimittäin hyljeksii ja suhtautuu suorastaan vihamielisesti nuorempaa kohtaan. Äidillä ei tunnu olevan kykyä itsehillintään ja vihanpurkaukset kohdistuvat myös vanhempaan lapseen. Fyysistä väkivaltaa ei kuitenkaan ole ollut.
Lapset ovat molemmat olleet ja ovat vähintäänkin helppohoitoisia, joten vaikeilla tapauksilla asiaa ei voi perustella.
Asia on noussut esiin myös neuvolakäynneillä ja lastensuojeluilmoituskin on tehty. Äiti sanoo muiden kuullen mm. että pojasta on vain riesaa ja että kunpa joku veisi lapset pois. Tottahan siihen puututaan ja ilmoitus tehdään, mutta mitään kokreettista apua ei saa. Psykiatriseen hoitoon esimerkiksi ei pääse heti, vaikka on lääkärinlausunto takana.
Synnytyksen jälkeiseen masennukseen en usko, sillä äiti on käyttäytynyt muita kohtaan samalla tavalla niin kauan kuin olen hänet tuntenut. Sama juttu oli ensimmäisen lapsen kohdalla mutta neuvolassa ei asiaan puututtu. Äitiin sopii kyllä aspergerin oireet. Tunne-elämä kaikin puolin on heikkoa, seksielämästä ei puhettakaan.
Tämä kaikki työllistää minua isänä kohtuuttomasti, sillä kodinhoito ja lastenhoito jää minun harteille töiden jälkeen. Vaimo on kuin joku palkattu lastenhoitaja, joka ei sitäkään hommaa kunnolla tee.
Tilanne on vaikea, koska mikään painostus ei tehoa, järkeä on yritetty puhua monella suulla mutta lopputulos on sama kuin puhelintolpalle puhuisi.Hän ei tunnu ollenkaan itse ymmärtävän, mistä asiassa on kysymys.
Haluaisinkin kuulla, että onko kellään vastaavia kokemuksia ja mihin ne ovat johtaneet. Meitä on tietenkin jo uhkailtu huostaanotolla ym. mutta samaan hengenvetoon on myönnetty että onhan lapsilla isäkin.
Lapset ovat molemmat olleet ja ovat vähintäänkin helppohoitoisia, joten vaikeilla tapauksilla asiaa ei voi perustella.
Asia on noussut esiin myös neuvolakäynneillä ja lastensuojeluilmoituskin on tehty. Äiti sanoo muiden kuullen mm. että pojasta on vain riesaa ja että kunpa joku veisi lapset pois. Tottahan siihen puututaan ja ilmoitus tehdään, mutta mitään kokreettista apua ei saa. Psykiatriseen hoitoon esimerkiksi ei pääse heti, vaikka on lääkärinlausunto takana.
Synnytyksen jälkeiseen masennukseen en usko, sillä äiti on käyttäytynyt muita kohtaan samalla tavalla niin kauan kuin olen hänet tuntenut. Sama juttu oli ensimmäisen lapsen kohdalla mutta neuvolassa ei asiaan puututtu. Äitiin sopii kyllä aspergerin oireet. Tunne-elämä kaikin puolin on heikkoa, seksielämästä ei puhettakaan.
Tämä kaikki työllistää minua isänä kohtuuttomasti, sillä kodinhoito ja lastenhoito jää minun harteille töiden jälkeen. Vaimo on kuin joku palkattu lastenhoitaja, joka ei sitäkään hommaa kunnolla tee.
Tilanne on vaikea, koska mikään painostus ei tehoa, järkeä on yritetty puhua monella suulla mutta lopputulos on sama kuin puhelintolpalle puhuisi.Hän ei tunnu ollenkaan itse ymmärtävän, mistä asiassa on kysymys.
Haluaisinkin kuulla, että onko kellään vastaavia kokemuksia ja mihin ne ovat johtaneet. Meitä on tietenkin jo uhkailtu huostaanotolla ym. mutta samaan hengenvetoon on myönnetty että onhan lapsilla isäkin.
Vastaukset 18
Vanhimmat
parisuhteesta. En ota juttuasi vakavasti. Jos olet lasten isä, sinulla on velvollisuus hoitaa lapsiasi siinä missä äidilläkin. Ilmeisesti äiti tarvitsisi enemmän omaa aikaa. Taitaa olla liian sidottu lapsiinsa.
Synnytyksen jälkeistä masennusta pidän aivan mahdollisena. Ei masennus aina näy päällepäin, varsinkin jos henkilön tunneilmaisu on niukkaa.
Miehet usein kuvittelevat, että jos he tekevät edes jotain kotonaan, niin silloin he muka tekevät puolet kotitöistä. Miksi sinun pitäisi saada vain levätä töiden jälkeen ja vaimon hoitaa lapsia 24t vuorokaudessa?
Mistäs lapset sitten tuli? Ja sit vielä väität että äiti on aina ollut yhtä halju kaikkia kohtaan? Silmät ummessako sinä hänet nait?
Okei, huono vitsi.
"Äidillä ei tunnu olevan kykyä itsehillintään ja vihanpurkaukset kohdistuvat myös vanhempaan lapseen. "
"Äiti sanoo muiden kuullen mm. että pojasta on vain riesaa ja että kunpa joku veisi lapset pois."
"mutta mitään kokreettista apua ei saa. "
"Psykiatriseen hoitoon esimerkiksi ei pääse heti, vaikka on lääkärinlausunto takana"
Siis mikä on epäselvää?? Uupunut äiti joka ei toivu motkottamisesta ja syyllistämisestä, ainakin? Psykiatrinen hoito on ianut mikä auttaa kun psykiatrisesta ongelmasta kerran on kyse, ja ihan totta, jos äiti sanoo ääneen "voi kun ne veisivät ne pois" EI HÄNELLÄ OLE ASIAT KOHDALLAAN!!! HÄN TARVITSEE APUA!!!
"tottakai asiaan reagoidaan" onko äidin tilanne muuttunut "reagoinnista"? oliko reagointi siis se että tehtiin lastensuojeluiloitus ja kuitenkin lapset jäivät kotiin ja kaikki jatkui kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan?? Ei helvetti.
***
herää kysymys, miksi olet tällaisen ihmisen kanssa? Jos hän on aina käyttäytynyt näin, niin kauan kuin olet hänet tuntenut, miksi ylipäänsä koskaan aloitit "parisuhteen" hänen kanssaan?
Joka tapauksessa nyt sinulla on kaksi lasta, ja olet huolissasi äidin ja nuoremman suhteesta. Henkinen väkivalta on ihan yhtä vakavaa ja jopa pahempia arpia jättävää kuin fyysinen väkivalta. Oma suhteesi vaimoosi ei vaikuta hääppöiseltä.
Perheneuvola?
Mikä estää sinua hakemasta eroa ja lastesi huoltajuutta?
kukaan edellisistä vastaajista ei tiedä, mikä aspesgerin syndrooma on. Tiedätkö itsekään? Ota ensiksi siitä mahdollisimman paljon selvää.
Kyse on siis äidin sairaudesta, jonka oireisiin kuuluu tunnevamma. Se ei parane, mutta monet (ja tosiaan, heitä on monia), oppivat elämään sen kanssa ja pärjäämään jopa ihan kohtuullisen hyvin. Ota asian tiimoilta yhteyttä johonkin sellaiseen lääkäriin, joka ymmärtää vaivaa (oisko se neurologinen ongelma), neuvolasta tuskin on apua.
Ei teidän elämä tule koskaan olemaan helppoa, mutta kyllä aspesgerista kärsivät ovat kaikesta huolimatta pystyneet kasvattamaan ihan tasapainoisia ja normaaleja lapsia - tosin saattavat tarvita siihen tukea ja apua.
Itse tiedän asiasta, koska kaverini kärsii samasta vaivasta ja kirjoituksesi voisi olla hänen miehensä kirjoittamaa muutama vuosi sitten. Välillä on vaikeampia ja välillä helpompia aikoja. Miestähän se työllistää kohtuuttomasti. Vaimosi varmasti kuitenkin arvostaa työtäsi ja uhrautumistasi, vaikka se ei ehkä siltä tunnu.
Eli nyt lääkärin puheille ja ottamaan selvää asioista. Siten tilanne voi vain parantua.
Voimia kovassa työssäsi. Onneksi lapsilla on isä, joka näkee heidän puolestaan vaivaa. Ai, niin, se painostus ei tosiaankaan tehoa. Ihan samoin kuin et voi sanoa allergiselle, että nyt parane.
miokä on Aspergerin syndrooma eli oireyhtymä.
Aspergerin oireyhtymään ei kuulu mitään tunnevammaa, vaan as-ihmiset tuntevat hyvin syvästi. He kärsivät aistiyliherkkyydestä ja kontaktikyvyn puutteesta ja ymmärtävät vääriin sosiaalisia tilanteita. Heiltä voi esim puuttua kyky lukea toisen ihmisen ilmeitä ja eleitä. Kyseessä on neurologinen sairaus. Aspergerin syndrooma on naisilla hyvin harvinainen.
Jos lasten äiti ei osaa/jaksa/halua hoitaa/muuten vaan ei hoida lapsia, vaikka on heidän kanssaan päivät kotona, voisiko sopiva vaihtoehto olla sellainen, että hommaisit lapsille hoitopaikan (päiväkoti tai perhepäivähoito)? Silloinhan lapsia hoitaisi ammattitaitoinen joitaja/hoitajat silloin kun sinä olet töissä, ja kun sinä olet kotona, hoitaisit sinä lapsiasi, niin kuin nytkin.
Vanhempi on jo osapäivähoidossa, nuorempi ei vielä pääse. Asiaa vaikeuttaa minun vuorotyö. Neuvolasta kehoitettiin siirtymään päivätöihin, mutta se ei ole minun ammatissa mahdollista.
Kyllä äiti myöskin hoitaa lapsia sen ajan kun olen töissä, mutta heti kun pääsen kotiin alkaa minun lastenhoitovuoro joka käytännössä jatkuu siihen saakka kun lähden seuraavan kerran töihin. Mukaan lukien nuoremman yösyötöt, niistä toivottavasti kohta päästään. Yövuoron jälkeen saan kuitenkin levähtää. Jokin järki sentään.
Joskus kun asiasta huomauttaa, saattaa äiti jonkin aikaa ottaa hoitovastuun, mutta yleensä se on maksimissaan puoli tuntia ja tilanne on taas ennallaan.
Kiitos vastauksistanne, onneksi on löytynyt myös pari järkevääkin kommenttia. Hieman epäröin aloittaa keskustelua, koska en kaipaa mitään keskenkasvuisten kommentteja vakavaan asiaan. Mielestäni minulla on myös aika selvä kuva tilanteestamme, halusin vain kuulla onko muilla vastaavia kokemuksia.
Yllä kuvattu tilanne on kuitenkin totista totta ja ensimmäisen vastaajan kommentti kuvaa aika hyvin sitä miksi asiaa ei alunperin ole otettu kovin vakavasti. Kaikki neuvolan henkilöt ovat olleet naispuolisia, suurin osa keski-ikäisiä. Heidän maailmaansa ei tunnu mahtuvan, että mieskin voi hoitaa lapsia ja perhettä koska se ei ollut kovin yleistä vielä 15 vuotta sitten. Aina on neuvolassa lähdetty liikkeelle siitä, että äiti on ylikuormitettu. Tässä tapauksessa niin ei todellakaan ole, mutta käsitystä on vaikea muuttaa.
En ole sulkenut pois masennustakaan vaikka niin saattoi kirjoituksestani ymmärtää. Näitä muita mahdollisia sairauksia olen tutkinut netistä, sillä haluaisin todella ymmärtää mitä kumppanin päässä liikkuu. Ongelma on sama kuin lukisi lääkärikirjaa, useat oireet tuntuvat sopivan.
Asiantuntija-apua on vaikea saada lääkärin lähetteestä ja lastensuojeluilmoituksesta huolimatta. Avun saanti menee ainakin syksyyn ja hoidon teho on kyseenalainen.
En ole niinkään huolissani omasta jaksamisestani, vaikka välillä raskasta onkin. Se ärsyttää, että kotona on aikuinen ihminen jota arkipäivän asiat ja askareet eivät tunnu koskevan ollenkaan. Lasten kohdalla huolettaa se, miten asia vaikuttaa heidän tulevaisuuteensa jos asiaan ei järkevää ratkaisua löydy.
Kaikkia vaihtoehtoja olen joutunut pohtimaan, mutta kaikki niistä ovat huonoja. Ei se avioerokaan helppo ole kun on kaksi pientä lasta ja itse on vuorotöissä. Toivon todella, että puoliso pääsee terapiaan ja että siitä on myös apua.
Lopuksi vielä noista "pussi päässä akkas ko otit" - kommenteista. Asia tuli esille vasta esikoisen synnyttyä, siihen saakka oli mennyt ihan hyvin. Eikä tilanne ollut silloin lähellekään samanlainen kuin nyt. Jälkiviisaana ajatellen noita viiteitä on sitten löytynyt, mutta sitähän sanotaan että rakkaus on sokea. Kai sitä alitajuisesti luulee että voi muuttaa toista ihmistä. Niinhän se ei vain ole.
Kuulostaa siltä että puolisosi sairastaa masennusta. Itse en lähtisi diagnosoimaan ketään asperger-ihmiseksi noin niukan kuvauksen perusteella, mutta oma kokemukseni on että vaikea emotionaalinen stressi voi saada as-ihmisen niin tolaltaan että hän käyttää kuvailemiasi lauseita mikä vain lisää hänen ahdistustaan jolloin kierre on valmis.
Minusta ette voi odottaa syksyyn, puolisosi voi mennä ykstyiselle psykiatrille ja hakea korvausta KELAlta.
Haluisin vaan sanoa aloittajalle, että ihailen jaksamistasi ja panostasi kodin- ja lasten hoitoon (vaikka onkin pakon sanelemaa), mutta hienoa silti että jaksat yrittää. Olet hieno mies, ja tuollaisia saisi olla enemmänkin.
saa nimenomaan sen käsityksen, että olet närkästynyt siitä, että vaimo haluaa omaakin aikaa itselleen, eikä hoida lapsia 24t vuorokaudessa. Sanot, että hän on niin kuin palkattu lastenhoitaja, joka on valmis jättämään hommat sinulle, kun tulet töistä.
Ehdotan, että vaihdatte osia. Vaimo menee töihin (normaaliin kokopäivätyöhön siis) ja sinä hoidat lapsia päivisin tuon 9-10t päivässä, minkä taviskotiäiti tekee miehensä töissä ollessa.
Varmaan sitten illalla haluaiosit vaimosi astuvan remmiin, mutta vaimosi sanookin nyt, että ei käy, sillä lasten hoitaminen ja kotityöt ovat sinun työsi ja hänelle kuuluu vain ansiotyö. Hän on työstä väsynyt ja haluaa levätä ja harrastaa omia harrastuksiaan.
Tämä on asetelma useimmissa perheissä, mutta niin päin, että vaimo on kotona ja mies ansiotyössä. Jos olet vuorotyössä, olet varmaan vähän enemmän kotona ja lasten kanssa kuin klo 18 kotiutuva iskä, joka näkee lapsiaan arkisin vain muutaman tunnin päivässä. Toisaalta vuorotyö aiheuttaa säännöttömyyttä elämään, ja on siten vahingollinen asia, varsinkin jos vaimollasi on, kuten epäilet, tuo Aspergerin syndrooma.
Sinua ärsyttää, kun vaimo katsoo, että sinunkin pitää hoitaa lapsia, silloin kun olet kotona. Sinua ärsyttää myös, kun vaimosi ei tee "hommiaan" eli ehdi tehdä kaikkia kotitöitä sinun poissa ollessasi, ja että hän haluaa, että sinäkin hoidat välillä lapsia ja teet kotitöitä.
Jos olet kokopäiväisessä työssä, vaikkakin kaksivuorotyössä, et mitenkään voi hoitaa lapsia enemmän kuin vaimosi, -jollei hän lähde viikonloppuisin omille teilleen ja jätä lapsia sinulle.
Reseptini on tämä: jää itse hoitovapaalle vanhempainvapaan jälkeen. Vaimosi menee "töihin lepäämään", niin kuin pienten lasten äideillä on tapana sanoa. Sitten katsot kuinka paljon kotitöitä saat tehdyksi lasten hoidon ohella ja kuinka hyvä koti-iskä itse olet.
Kun kuopus on isompi, kannattaa hänet panna tarhaan ja käytte sitten molemmat töissä ja hoidatte lapsia iltaisin yhdessä.
Sitä ihmettelen, kuka teki perheestänne lastensuojeluilmoituksen ja minkä tähden, jos sinä kuitenkin olet aina hoitanut lapsia, silloin kun vaimosi ei jaksa, vai oletko?
Vaikea masennus ehkä...
Hän ei vain jaksa hoitaa enää illalla lapsia.
Työpäivä se on se kotonakin vietetty.
Tilanne voi kärjistyä vaikka väkivaltaan joten älä odota vaan vaadi, että vaimosi pääsee jonnekkin hoitoon.
Lasten ei pitäisi joutua kuulemaan että "kunpa joku veisi pois".
Tilanne voi paheta niin, että vaimo sekoaa täysin.
Voi olla että erokin on hyvä ratkaisu ja että sinä otat koko vastuun lapsista jos sitä jo nyt teet.
Tulotaso putoaa mutta lasten mielenterveys säilyy.
Hei iskä!
Varaa aika yksityiselle psykiatrille sillä siten saadaan selville vaimosi tilanne. Psykiatri osaa ohjata oikeaan hoitoon, kunhan selvittää ensin diagnoosin.
Mikään panostus ei ole liian iso, jotta apua saadaan lapsille ja äidille.
Näin tilanne ei saa jatkua enää.
Onhan tilanne vakava, kun on kyse pienten lasten hoitamisesta.
Voimia sinulle ja jaksamista vaikeassa tilanteessa. Apua on, kunhan sen etsii.
Hyvää kesää!
aika selvästi. Arvelen niin, koska olen kärsinyt/kärsin siitä itsekin. Ei vaimosi tahallaan niin kamala ole...ei vain jaksa. Hakisitte yhdessä apua, perheneuvola/sossu varmaan voisi auttaa. Vaimosi siis ei ole missään vaiheessa ottanut yhteyttä lääkäriin tai mielenterveystoimistoon tms? Kannattaa ottaa, ja äkkiä. Masennukseen on monta hoitomuotoa ja alkuun pääsee lääkkeilläkin. Tuntuu varmaan ihmeelliseltä miten pian tilanne voikin muuttua:-)! Älkää jääkö yksin, keskenänne. Kyllä se elämänilo vielä löytyy..! Muuten, As-tytön äiti olen minäkin;-). Lapsi on erittäin empaattinen ja liiankin ajatteleva, ryhtyi kasvissyöjäksi ja potee maailmantuskaa;-o.
lasta vatii kokoajan huomiota se saa monen äidin joskus väsymään ja ajattelemaan, että joku veisi lapset pois (edes hetkeksi) Tai, että itse pääsee pois.
Jos näitä hetkiä ei saa niin voi käydä kuvailemallasi tavalla ajatusista tulee jatkuvaa ja ne muuttuvat hätä huudoiksi (sanomiseksi muiden kuullen). Vaimosi ei pysty rentoutumaan, koska on kokoajan toiminta valmiudessa. (ainakin henkisesti) Ja jollei enää mitään jaksa tehdä niin se masentaa vielä enemmän, kun kuitenkin tietää, että pitäisi...
Hei,
löysin tämän keskustelun vasta nyt ja minua kiinnostaa kovasti että oletko jo saanut apua?
Kirjoituksesi teki minuun syvän vaikutuksen, koska se kuvaa melkein täsmälleen tilannetta lapsuudenkodissani. Äitini käytös oli juuri samnlaista kuin vaimosi. Hän inhosi kaikkea kosketusta, myös lasten ja työnsi minut aina pois jos yritin mennä hänen lähelleen. Hän toisteli jatkuvasti (siis todella jatkuvasti, ei vain satunnaisesti väsyneenä) "kumpa saisi olla ihan yksin", siis samalla tavalla kuin vaimosi sanoo että lapsista on vain riesaa. Kyky ymmärtää toisten tunteita tai reaktioita tuntui ja tuntuu puuttuvan. Hänkään ei olisi varmasti ymmärtänyt vaikka hänelle kuinka olisi selitetty miksi hänen käytöksensä ei ole lapselle hyväksi. Ja hänkin muuten oli kotona isäni käydessä töissä, mutta ei halunnut silti päivän aikana tehdä mitään kotitöitä. Hän halusi vain jotenkin istua paikallaan tai käydä kävelyllä. Ja myös äitini on pikkusisarensa mukaan aina ollut samanlainen.
Lapsena kärsin kovasti äitini käytöksestä, mutta vasta aikuisena tajusin kunnolla että jotakin vakavaa todella oli pielessä. Jokin persoonallisuushäiriö tai aspergreenin syndrooma tuntuisivat oireiltaa sopivan diagnoosiksi. Missään nimessä kysymys ei ollut vain jostain pienen lapsen äidin väsymyksestä. Minulla on itselläni pieniä lapsia joiden kanssa olen ollut kotona ja tunnen monia lapsiperheitä, joten väsymys on tuttua. Minkäänlainen väsymyksestä johtuva hermostus, masennus tai ajoittainen raivonpuuska ei todellakaan ole mitään sukua äitini täydelliselle kyvyttömyydelle ymmärtää hänen käytöksensä vaikutusta muihin, ja niin uskon että on myös vaimosi kohdalla.
Äitini hyljeksivä käytös jätti minuun syvät traumat jotka vaikuttavat vieläkin, kymmeniä vuotta myöhemmin. Siksi toivon että et välitä niistä ymmärtämättömistä vastaajista jotka väkisin haluavat nähdä vain ylityöllistetyn vaimoparan ja säälimättömän miehen, vaan yrität jotenkin säästää lapsesi niiltä vammoilta joita tällainen äiti aiheuttaa. Vaikka sitten niin, että heti kun lapset ovat tarpeeksi vanhoja, selität heille ettei äidin käytös ole normaalia eikä heidän syytään.
Hei Sinulle!
Pyydän anteeksi etten ole vastannut kohtuullisessa ajassa, jokin henkinen lukko ollut päällä etten ole saanut tälle palstalle kirjoitettua. Nuo aikaisemmat kommentit ovat vieneet motivaation joten en ole jaksanut paljon vastauksia lukea. Lisäksi minulle sattui vakava tapaturma, josta selviytyminen on vienyt kaiket voimat.
Niin kuin kerroin, vaimostani on tehty lastensuojeluilmoituksia ja jokainen normaali aikuinen kiinnittää huomionsa hänen käyttäytymiseensä lapsia kohtaan. Olemme sosiaalitoimiston lastensuojelun asiakkaita, mutta käytännössä se ei ole vaikuttanut muuhun kuin siihen, että nuorempikin lapsista on päivähoidossa. Käytännön syistä molemmat lapset ovat siis kokopäivähoidossa.
On myös niin, että vaimoni käytös esimerkiksi vieraita kohtaan on välinpitämätöntä. Monet häpeät olen saanut niellä siitä, kun hän on vieraiden aikana häipynyt omiin oloihinsa, saattanut jättää tervehtimättä vieraat kokonaan. Näin on ollut myös hänen omien sukulaittensa kohdalla.
Vaimoni kävi sekä lääkärin että paikallisen mielenterveystoimiston vastaanotolla ja hänelle määrättiin mielialalääkkeitä. Kahdesta eri merkkisestä lääkkeestä ei ole ollut apua eikä mielenterveystoimiston mielestä ole "kuntoutukseen" tarvetta. Lääkärin tekemässä testissä ei oireita masennuksesta havaittu.
Olemme siis tilanteessa, jossa apua ei ole yhteiskunnan tasolta saatavissa, mutta käytös ei ole muuttunut minnekään. Kuitenkaan huostaanotolla ei ole sosiaaliviranomaisten taholta peloteltu. Olemme siis odottavissa asemissa.
Minun kannaltani katsoen asia on ok niin kauan kun fyysistä väkivaltaa ei esiinny. Siinä menee minun ehdoton rajani. Tällä hetkellä elämä on siedettävissä mittasuhteissa, joskin silloin tällöin sappi kiehuu lasten puolesta. Joskus myöhemmin tosiaan varmaankin puhumme asiasta keskenämme.
Kiitos Sinulle tuestasi!