Kävin ystäväni kanssa viikko sitten Vapaakirkon sunnuntaikokouksessa Vantaalla. Puhujaksi oli kutsuttu Asko Tynjälä. Tarkoitukseni alun alkaen oli poiketa eräässä vantaalaisessa helluntaiseurakunnassa, mutta kuultuani siellä tapahtuvista kaatuiluista loppurukoushetken aikana päätinkin useamman vuosikymmenen vierähtämisen jälkeen käydä kuulemassa Tynjälää.
Puheessaan Tynjälä kertoi laajasti Lakelandissa Floridassa syntyneestä herätyksestä ja kehotti seurakuntalaisia rukoilemaan samanlaista herätyksen henkeä omaan seurakuntaansa ja Suomeen. Saarna sisälsi useamman yksityiskohtaisen selvityksen Lakelandissa tapahtuneista ihmeistä ja kaksi kertomusta saarnaajan itsensä saamista rukousvastauksista. Hänen näkemyksensä mukaan Lakelandin herätys perustui kolmen erilaiseen palvelutoimeen erikoistuneen ryhmän yhteistyöstä, jotka olivat saapuneet pieneen, lähes kuolleessa tilassa olevaan seurakuntaan seurakunnan ulkopuolelta. Ryhmät hän nimesi ylistysryhmäksi, rukousryhmäksi ja opetusryhmäksi. Näiden ansiosta Lakelandiin oli syntynyt 42 päivää sitten herätys ja kuulijoiden joukko oli paisunut reilussa kuukaudessa muutamasta kymmenestä useampaan tuhanteen. Saarnan sisältö oli alusta loppuun tämä, välillä herätystä johtavan erikoisen saarnamiehen monisanaista kehumista.
Puheensa lopuksi Tynjälä kehotti niitä, jotka eivät ole uskossa, uskomaan Jeesukseen. Siinä vaiheessa jäin miettimään kuinka kukaan voi uskoa Jeesukseen, jos Hänestä ei ole kuulijoille julistettu vaan heille on esitetty vain erilaisten ryhmien ja saarnaajan toiminnan ihmeellisyyttä. Kuka voi uskoa Herraan ellei Häntä julisteta? Paavali sanoi: ” Sillä me emme julista itseämme, vaan Kristusta Jeesusta, että hän on Herra ja me teidän palvelijanne Jeesuksen tähden” (2 Kr. 4:5).
Tutustuin pikaisesti tuhon Lakelandissa tapahtuvaan toimintaan. Katsoin muutaman kokouksista tehdyn tallenteen. Videot eivät paljastaneet kokouksissa olevan tuhansia ihmisiä, mutta kylläkin aivan hirveän epäjärjästyksen, maassa makaavia kouristelevia ihmisiä ja pitkää, yhtäjaksoista karjumista. Tatuoitu saarnaaja makasi yhdessä otoksessa puhujalavalla selällään ja puhui migrofoniin. Metelin keskeltä oli vaikea erottaa mitä hän sanoi.
Aikoinaan monista suomalaisista vapaista suunnista lähetettiin saarnaajia saamaan oppia ja hakemaan maahamme ”Toronton siunausta” meren takaa tai Englannista. Heidän mukanaan tuomansa ”siunaus” sai aikaan epäraamatullisin merkein ilmenneen ”herätyksen”, jonka seurauksena monet paikallisseurakunnat hajosivat kahteen tai useampaankin osaan.
Aloitukseni tarkoituksena on kysellä millä tavalla helluntaiseurakunnissa suhtaudutaan tähän uuteen Lakelandissa puhjenneeseen herätykseen? Rukoillaanko seurakunnissa samanlaista Suomeen vai oliko tuo Vapaakirkossa kuulemani julistus vain yksittäinen tapaus? Jossain kirjoituksessa havaitsin ainakin Reijo Ruotsalaisen näyttävän vihreää valoa kyseiselle liikehdinnälle ja vaikka hän ei käsitykseni mukaan ole kaikkien helluntailaisten suosiossa, niin johtaa kuitenkin Avainmediaa ja on asemassaan huomattava vaikuttaja.
Ketä me julistamme?
15
780
Vastaukset
- hirvas
alkoi alkuseurakunnassa, se aito ja oikea herätys.
- nykyiset monenlaiset
herätykset (sitateissa) on sen alkuperäisen aitoa jatketta? Esimerkiksi tuo j.f:n mainitsema Lakelandin herätys. Itse tiedän siitä vain parin näkemäni filmin verran ( á 2 minuuttia) ja muutama kirjoitushan siitä löytyy googlettamalla. Tai siis muutaman luin. Aika arveluttavaa touhua se minun mielestä näyttäisi olevan. Entä susta?
- uskollinen palvelija(tar) ,.
Pitkä oli juttus,mutta luin kyllä.Meidän seurakuntaan ei ole tullut mitään vieraita virtauksia,kiitos Jumalalle.Katsoin myös video pätkiä kys.herätyksestä. En voi nähdä,että Pyhä Henki olisi läsnä. Sen sijaan saatana näkyy(aistii). Jumala joka kaataa KASVOILLEEN ihmisen( ei selälleen)nostaa myös pystöön.Lukekaa raamattua.Helluntailaiset ovat olleet innokkaita menemään sinne mistä henkeä saadaan,kauaksikin.Vaikka kaikki tarvittavat työkalut ovat omassa srk:ssa,vanhinten pannessa kädet päällenne. Lukekaa raamattua.Älkää eksykö rakkaat ystävät.Rukoilkaa ja anokaa oikeita armolahjoja.Hedelmistä ne tunnetaan.Kun nyt on niin paljon väärää henkeä liikkeellä,niin on oikeaakin oikeasti olemassa.Janoan aikaa,missä Pyhä Henki liikkuu,syntiset tekevät itkien parannusta.Sopivat väleilleen tulleita erimielisyyksiä,pyhyyden ilmapiiriä,jossa tunnustetaan että Jumala on pyhä ! Semmoistakin vielä seurakunnasta löytyy.Rukoilkaa ja lukekaa raamattua-se on teidän/meidän voimanne/voimamme!
Lämmitti lukea kannanottosi. Neuvosi ovat yksinkertaisia ja terveitä. Kiitän Jumalaa, että seurakunnasta löytyy vielä "maan hiljaisia", jotka turvaavat Herraan ja luottavat Hänen lupauksiinsa.
- kirjoittajalle-
-selväsanaisesta ja rohkeutta antaneesta vastauksesta! Tuollainen saa ilon ja pelastuksen tuntumaan oikealta. Kiitos sinulle sanoistasi!
---eräs "vasta-alkaja"---
Eikö helluntailaisuuteen kuulu juuri nuo kuvaamasi ilmiöt. Minun mielestäni niitä ei voi nimetä tietyn herätysliikkeen omiksi.
Et voi väittää, etteikö olisi jollakin tavalla hauskaa kun yksi julistaa sanomaansa selällään "metelin keskellä"kuin että joutuisit istumaan ja istumaan, kuunnellen saarnaa. Se vapauttaa.
Kertaakaan en ole saanut nähdä että se Raamatun määräämä järjestys toteutuisi(kielille tarvitaan selittäjä, profeetta)ja siksi olen itse luopunut koko uskosta mitä tulee seurakuntaan.
Julistuksen tulisi tapahtua Raamatun mukaan, mutta siitä ei välitetä.
Itse yritän uskoa nykyisin samaan "seurakuntaan" kuin sinäkin.miten hauskaa tahansa.
Ehkä minulla menee laki armon edelle.
Se vaan, että on pidettävä joku armon antajana.
Ymmärrätkös??Poiminta tekstistäsi
>>Et voi väittää, etteikö olisi jollakin tavalla hauskaa kun yksi julistaa sanomaansa selällään "metelin keskellä"kuin että joutuisit istumaan ja istumaan, kuunnellen saarnaa>Se vapauttaajukka.finland kirjoitti:
Poiminta tekstistäsi
>>Et voi väittää, etteikö olisi jollakin tavalla hauskaa kun yksi julistaa sanomaansa selällään "metelin keskellä"kuin että joutuisit istumaan ja istumaan, kuunnellen saarnaa>Se vapauttaasille ei saisi nauraa...
Mutta se mitä haluan sanoa on, että ei se semmonen Raamatullista ole.auroraboreallis kirjoitti:
sille ei saisi nauraa...
Mutta se mitä haluan sanoa on, että ei se semmonen Raamatullista ole.eivät ole raamatun kirjaimen eikä hengen mukaisia. Lähdenpä takaisin luontoon. Ilma on todella kaunis ja kesäisen lämmin.
- tehtävä on
julistaa evankeliumia Herrasta eikä pääpaino saa olla omien kokemusten kertoilemisessa. Aivan liikaa tuodaan esille omaa itseä ja korostetaan omia kokemuksia ja kerrotaan ihmeistä eikä koroteta Herraa. Hän jää kuin taka-alalle. Uskovan tehtävä on kertoa, mitä Herra on tehnyt (kuollut syntiemme tähden, kirjoitusten mukaan ja noussut kuolleista kolmantena päivänä, kirjoitusten mukaan...näin me saarnaamme ja näin te olette uskoon tulleet, 1 kor 15-luvun alusta Paavalin sanoja). Ei kukaan tule uskoon kuin evankeliumin sanan kuulemisen kautta. Evankeliumi on Jumalan voima, jokaiselle uskovalle pelastukseksi. Näin sen raamattu opettaa.
jukka.filand myös ajoi takaa. Ja siksi kertoi tuosta vääräoppisesta lakelandin , ns. herätyksestä. Varoituksena, ettei kovin monet eksy sen lumoihin!
niin helluntai-, kuin vapaaseurakunnissa rukoillaan kaikenaikaa herätystä tänne härmålandiin..
Mutta varmaan helluntailaisten ja vapaakirkollisten piireissä on suuri joukko myös niitäkin, jotka puolustavat Toronton ja Lakelandin kyseenalaisia "herätyksiä" aivan samalla innolla kuin puolustavat NokiaMissiota. Tunnen meinaan seurakuntia savonseudulla ja Pohjois-Karjalassa, jotka menivät "rientoihin" mukaan jopa bussilasteittain, kun NokiaMissiosta alkoi kuulua "kaikua" Savossa ja Itä-Suomessa..
"Tuli" ei kuitenkaan seurannut heitä sitten senkummempaa innostusta herättäen heidän seurakuntiinsa, vaan kuviot jatkuivat ja jatkunevat samaan taantumukselliseen malliin, niinkuin ovat jatkuneet siihenkin saakka..
Ja sellaiseen taantuneisuuteenhan seurakunnat menevät ns. merta edemmäs kalaan vauhtia hakemaan, kun eivät jaksa epäuskonsuossa rämpiessään uskoa, että Isä Jumala vaikuttaa edelleenkin siinä omassa seurakunnassa, vaikka toiminta ei aina niin spontaanisen räiskyvää ja näkyvää olekaan..- Ritka
Eikö tämä Lakelandin herätys kuulu ns. Myöhäissateen liikkeeseen, jossa ihmisten uskotaan muuttuvan Jumalan kaltaisiksi yliluonnollisia voimia käyttäviksi ja yliluonnollisissa liikkuviksi olennoiksi.
Suomeksi käännetty artikkeli liikkeen taustoista löytyy täältä, Myöhäissateen perintö, http://www.heinola.org/~patato/sade.html
- worried
katsoin 11.6 tv 7:lta taltioinnin Lakelandin herätyskokouksesta, ja voin sanoa,että katsomani järkytti minua. Keskeinen sisältö oli ns.parantamisvoitelun levittäminen,huutaminen ja manipuloiva ylistys, jolla yleisö pyrittiin saamaan hurmioituneeseen tilaan. Myös jo torontolaisuudesta tutut ilmiöt ,kuten tärinä ja vapina ilmenivät. Sanomaa Jeesuksen rististä ja verestä ei kuulunut.Erityisen järkyttävä oli mielestäni kohta,jossa puhuja pyysi yleisöä kallistamaan pään taaksepäin ja vetämään pään täyteen henkeä.Tämä muistutti Rodney Howard-Brownea, joka torontolaisuuden aikaan toimi Pyhän Hengen baarimikkona hokemalla "drink it" ja kansa nauroi katketakseen. Minusta tämä on Jumalan ja Pyhän Hengen pilkkaamista. On käsittämätöntä,että tällaista pidetään Jumalan antamana herätyksenä,eikä ymmärretä,että kyseessä on paholaisesta lähtöisin oleva eksytys. On pelottavaa,että tämä "voitelu" leviää tv:n ja internetin välityksellä ympäri maailmaa ja puhujat pyrkivät nimenomaan "tartuttamaan" voitelun katsojiin.Itse rukoilin Jeesuksen veren suojaa katsoessani ohjelmaa. Jeesus sanoo kertoessaan tulemuksensa ajasta Matt:24:24
Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä,niin että eksyttävät,jos mahdollista, valitutkin.Mielestäni kristittyjen tulisi ehdottomasti irtisanoutua tällaisesta toiminnasta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.845067Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.173416Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j242720Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.581780- 471576
- 941352
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441346Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa
Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.2391275Hiljaisuus
Tarkoittaa välinpitämättömyyttä, henkistä väkivaltaa ja kiusaamista. Olet valinnut hiljaisuuden.731048IS Viikonloppu 29.-30.11.2025
Antti Skytältä 3-tasoinen ristikko. Pääkuvassa on harhauttava elementti, mikä saattaa hidastaa myös muiden kuin minun ra54932