Pieleen meni,

Mun on kans pakko kertoa tarinani, tapasin jonkin aikaa sitten täällä treffisivuilla ihanan tuntuisen miehen. kirjoiteltiin monta viikkoa, kunnes sit tavattiin. minä tyttö se ajelin pitkiä matkoja tapaamaan kyseistä miestä, johon olen ja olin ihanstunut ihan sikana. suudeltiin ja vähän kosketeltiinkin. kaikki oli niin fiksua ja kohteliasta hänen puoleltaan. sitten meinattiin mennä pidemmälle, minä olisin ollut valmis ja siinä hilkulla oli mieskin, näpelöi ja velloi itseäänkin, minun lisäkseni, mutta sit, hän sanoikin ettei voi. ei voi? miten voi olla, ensin viikko tolkulla vonkataan ja anellaan , sitten ei voida. kaikki mönjät valui häneltä pitkin poikin. tää ei mennyt mun ymmärrykseen.mitä ihmettä tää kaveri meinasi.
92256
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Olikohan varmasti vapaa? Jos olitte hänen kotonaan, niin voihan hänellä joku tyttöystävä olla kuitenkin ja omatunto soimasi. Minkä ikäinen mies on?

Äänestä

vaikka kuin vongattais ja mieli tekis

Äänestä
  • pidemmälle ekatreffeillä? Jos molemmista siltä tuntuu että mennään niin miksi pitäisi jarrutella?
    Nyt eletään 2000-lukua, eikai tuossa mitään hävettävää ole hypätä heti sänkyyn.

    Äänestä

  • ei mennä kirjoitti:

    pidemmälle ekatreffeillä? Jos molemmista siltä tuntuu että mennään niin miksi pitäisi jarrutella?

    olet valmis panemaan kaikkea vastaantulevaa parin tunnin tuttavuuden jälkeen niin mikä saa sinut luulemaan että kaikki muutkin haluavat, vaikka 2000-lukua eletäänkin??? Minua ainakin etoo muija, joka on jalat levällään ekoilla treffeillä... ei tarvii edes mielikuvitusta käyttää minkälainen jokapojan panopuu on kyseessä! Voin toki nykiä tuollaista jos siltä sattuu just silloin tuntumaan ja panna, mutta se jää sitten siihen kertaan... mikään sen enempi ei tulisi edes mieleen moisen saastan kanssa. Meinaatko että sitten kun eletään vaikka 2020-lukua, niin sitten voidaankin jo panna ketä huvittaa ja missä huvittaa heti ensikohtaamisella parin minuutin tuttavuuden jälkeen, eli valutaan takaisin eläimen tasolle. Nuuhkaistaan vähän vastaantulijaa ja panna jysäytetään siinä samantien ja jatketaan ostosreissua?

    Minun muutamat pitkät seurustelusuhteeni ovat alkaneet niin ettei sänkyyn ole menty patja-akrobatiaa harrastamaan kuin vasta parin viikon tapailun jälkeen... näin tunteet tulevat mukaan ja asiasta voi tulla suhde. Siis kun sänkyyn mennään sitten kun tykkää toisesta ja oikeaa ihastumista on ilmassa. Heti kun ollaan tökkimässä ja jalat levällään, niin tulee bordelli ja huorafiilis ja ilotyttöjen kanssa en tietenkään ala seurusteleaan.

    Etsi itelles joku semmonen tyhjäpää, joka arvostaa itseään jakavaa sutturaa... jos sellaisia nyt ylipäätään on olemassa...

    Vähän tarkennan vielä kertomustani.Olimme kyllä tavanneet asiallisissa merkeissä 5 kertaa, juteltiin vain.Minä en ole koskaan ollut yhteyksissä, kuin yhden miehen kanssa ja sekin on avokkini.Yhteistä polkua melkein 25v.joten ei voi sanoa, että olisin huorahtava.ensimmäisen kerran olisin ollut valmis petokseen.ja vielä ensimmäisen vieraan miehen.en todellakaan olisi lähtenyt moisiin hommiin ekalla kerralla.ollaan molemmat sivistyneitä immeisiä.kyllä miehellä on vaimo,sen hän on kertonut ja niin olen minäkin kertonut totuuden itsestäni.mies ei ole enään mikään poikanen vaan 47v.olin tyhmä kun kuvittelin jotakin meidän välillä olevan, ei ollut ees seksiä, mistä kyllä nyt olenkin onnellinen.olen kuitenkin pettänyt ja saan kärsiä huonoo omaatuntoa lopun ikääni.kyseisen miehen yhteydenpito on ollut nolla, sama täällä.tulipahan koettua pieni typerä suhde, ensin leikitään toisten tunteilla ja sit se on loppu.mies vonkasi ja vonkasi ja sai sit minut pauloihinsa.suhde on loppu ja tästä pitäisi jatkaa. kyllä hän minulle sydänsuruja kuitenkin aiheutti, mikä varmaan oli tarkoituskin.

    Äänestä

  • renault64 kirjoitti:

    Sillä oli selvästi seksitauti. ja kohteliaana miehenä ei sitten lopulta halunnutkaan tartuttaa sinua. on näitä nähty. olisit hyvilläsi.

    Äänestä

  • jos sinä kirjoitti:

    olet valmis panemaan kaikkea vastaantulevaa parin tunnin tuttavuuden jälkeen niin mikä saa sinut luulemaan että kaikki muutkin haluavat, vaikka 2000-lukua eletäänkin??? Minua ainakin etoo muija, joka on jalat levällään ekoilla treffeillä... ei tarvii edes mielikuvitusta käyttää minkälainen jokapojan panopuu on kyseessä! Voin toki nykiä tuollaista jos siltä sattuu just silloin tuntumaan ja panna, mutta se jää sitten siihen kertaan... mikään sen enempi ei tulisi edes mieleen moisen saastan kanssa. Meinaatko että sitten kun eletään vaikka 2020-lukua, niin sitten voidaankin jo panna ketä huvittaa ja missä huvittaa heti ensikohtaamisella parin minuutin tuttavuuden jälkeen, eli valutaan takaisin eläimen tasolle. Nuuhkaistaan vähän vastaantulijaa ja panna jysäytetään siinä samantien ja jatketaan ostosreissua?

    Minun muutamat pitkät seurustelusuhteeni ovat alkaneet niin ettei sänkyyn ole menty patja-akrobatiaa harrastamaan kuin vasta parin viikon tapailun jälkeen... näin tunteet tulevat mukaan ja asiasta voi tulla suhde. Siis kun sänkyyn mennään sitten kun tykkää toisesta ja oikeaa ihastumista on ilmassa. Heti kun ollaan tökkimässä ja jalat levällään, niin tulee bordelli ja huorafiilis ja ilotyttöjen kanssa en tietenkään ala seurusteleaan.

    Etsi itelles joku semmonen tyhjäpää, joka arvostaa itseään jakavaa sutturaa... jos sellaisia nyt ylipäätään on olemassa...

    käteen, pihtailijamies ja lue.

    "Mun on kans pakko kertoa tarinani, tapasin jonkin aikaa sitten täällä treffisivuilla ihanan tuntuisen miehen. kirjoiteltiin monta viikkoa, kunnes sit tavattiin. minä tyttö se ajelin pitkiä matkoja tapaamaan kyseistä miestä, johon olen ja olin ihanstunut ihan sikana. suudeltiin ja vähän kosketeltiinkin."

    Oliko kyseessä parin tunnin tuttavuus? Itse sanoit menneesi sänkyyn parin viikon tapailun jälkeen, mitä eroa siinä on monen viikon kirjoitteluun, jossa selviää toisesta paljon enemmän kuin mitä sinä kai oot kahvilla käyny pari viikkoa ja jutellu säästä, nainen olisi varmasti halunnut tositoimiin mutta kun osui äidin pikku kulta kohdalle ;0) ei siis oikea mies.

    Vai oikein ihastunut olit, sitten vasta sänkyyn, mitäs tämä ap kirjoittikaan omasta ihastumisestaan? Pyydä äitiäsi lukemaan sulle ellet ole vielä koulussa päässyt niin pitkälle että olisit oppinut luetun ymmärtämisen taidon.

    Äänestä

  • järki. kirjoitti:

    on parin viikon netissä kirjoittelulla ja parin viikon livetapailulla ja yhdessä aikaa viettämisellä???

    Jos et sitä tajua niin syytön minä siihen olen arvon jakorasia... Miten johonkin spostittelijaan tai mesettelijään, jota ei ole koskaan tavannut voi ihastua tai miten hänet muka voisi tuntea??? Mitään takeita ei ole mitkä on totta kirjoitteluista tai onko mikään totta mitä kirjoittelee! Tiedän opiskeuajoilta muutaman tyypin harastaneen koulun koneella esim sellaista huvikseen että esiintyivät naisina treffipalstalla ja sopivat panohimoisille "oikeille miehille" panotreffejä toiselle puolelle Suomea ja "oikeat miehet" toki köröttelivät sinne pillun kiilto silmissä saadakseen vain sitten petyttyään lukea tulleensa kusetetuksi röhönaurujen kera. Eli mistä tiedät netissä että se kehen ihastut on edes sitä sukupuolta mitä väittää???

    Kyseessä on parin tunnin tuttavuus, kun ensi kerran kohdataan ja ollaan tunnettu livenä pari tuntia, vaikka olisi höpöttänyt tuntemattoman ihmisen kanssa netissä 10 vuotta.

    En suosittelisi nettitreffejä sinulle, jos noin oikeasti ajattelet ja olet noin sinisilmäinen ja ihastut sposteihin jo, etkä oikeisiin ihmisiin ja olet valmis pyyhkäisemään panemaan ensikohtaamisella sen takia että olet viestitellyt jonkun ties kenen kanssa vähän aikaa ja katsot "tuntevasi" toisen... vieläpä jumankauta paremmin kuin livenä tutustuneena!!!

    Otappa itse järki käteen!

    T: äidin oma kulta (helvetistäkö tiedät millainen mies minä olen vain sen perusteella etten halua nussia kiinnostavaa naista heti ensinäkemällä tai huoli jalat levällään ensikohtaamisessa olevaa naista???)

    Äänestä

  • mitä eroa kirjoitti:

    sinä koulupoika mitä te teitte tai puhuitte kun tapailitte pari viikkoa ennen seksiä, ja miten usein tapasitte tämä parin viikon aikana? Netissä on huomattavasti helpompi puhua syvemminkin kuin vain livenä säästä, kokeile vaikka.
    Et pyytänyt äitiä lukemaan sittenkään, koska puhut parista viikosta netissä kirj. vaikka ap. selvästi laittoi 3 viikkoa.

    Kävikös ap.lle niin että tuli huijatuksi röhönaurujen kera, eivätkös he tavanneet oikeasti, pyydä nyt äitiäsi lukemaan puolestasi kun et itse vielä osaa.

    "Kyseessä on parin tunnin tuttavuus, kun ensi kerran kohdataan ja ollaan tunnettu livenä pari tuntia, vaikka olisi höpöttänyt tuntemattoman ihmisen kanssa netissä 10 vuotta. "

    Olet oikeassa, parin tunnin livetapaamisella syntyy parin tunnin tuttavuus, siinä ajassa ei ehdi tietää juuri mitään toisesta, ei edes parissa viikossa jos tapailee silloin tällöin ja ehkä juttelee vain säästä. 10 vuotta netissä höpöttelyä onkin jo aivan eri asia, 3 viikossakin selviää jo paljon asioita, toki toinen voi valehdella samoin kuin livenäkin tavatessa, kysy vaikka äidiltäsi.

    Äidin pikku kulta olet ja sellaisena sua pidän, naiset pitävät hiukan rohkeammista miehistä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

renault64 kirjoitti:

Mun on kans pakko kertoa tarinani, tapasin jonkin aikaa sitten täällä treffisivuilla ihanan tuntuisen miehen. kirjoiteltiin monta viikkoa, kunnes sit tavattiin. minä tyttö se ajelin pitkiä matkoja tapaamaan kyseistä miestä, johon olen ja olin ihanstunut ihan sikana. suudeltiin ja vähän kosketeltiinkin. kaikki oli niin fiksua ja kohteliasta hänen puoleltaan. sitten meinattiin mennä pidemmälle, minä olisin ollut valmis ja siinä hilkulla oli mieskin, näpelöi ja velloi itseäänkin, minun lisäkseni, mutta sit, hän sanoikin ettei voi. ei voi? miten voi olla, ensin viikko tolkulla vonkataan ja anellaan , sitten ei voida. kaikki mönjät valui häneltä pitkin poikin. tää ei mennyt mun ymmärrykseen.mitä ihmettä tää kaveri meinasi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu