Tuntuu että olen aivan loppu. Meillä on 2 pientä lasta ja olen aika paljon heidän kanssaan yksin.olen siis heidän kanssa kotona. Mies on paljon töissä ( ja jos ei ole töissä, niin on pihalla hommissa. (olemme noin puoli vuotta asuneet uudessa talossa, joten pihatöitä ja muuta riittää myös)
en jaksa enää riidellä tästä samasta asiasta, että pyydän häntä avuksi lastenhoitoon ja kotitöihin. hän suuttuu joka kerta. varmasti hänkin on väsynyt. mutta minä en enää tiedä mikä tähän on ratkaisu. hän on sitä mieltä, että lastenhoito ja kotityöt kuuluvat minulle. minä taas olen sitä mieltä että hänen kuuluu auttaa, vaikka onkin päivät töissä ja noita muita ulkotöitä voisi tehdä pikkuhiljaa.ei tietenkään niitä tarvitse jättää rempalleen.
minusta tuntuu että me ei puhuta mistään. enemmän syvällisiä mieheni juttelee vain silloin, kun on ottanut. minua ahdistaa olla vain neljän seinän sisällä yksin. on minulla ystäviä mutta omaa aikaa ilman lapsia ei ole yhtään. enkä tiedä tarvinko niinkään sitä vaan jotenkin sellaista yhteen hiileen puhaltamista miehen kanssa. tuntuu että vain erkanemme toisistamme.
onko muilla vastaavia tilanteita ja miten olette selvinneet..?
en jaksa enää riidellä tästä samasta asiasta, että pyydän häntä avuksi lastenhoitoon ja kotitöihin. hän suuttuu joka kerta. varmasti hänkin on väsynyt. mutta minä en enää tiedä mikä tähän on ratkaisu. hän on sitä mieltä, että lastenhoito ja kotityöt kuuluvat minulle. minä taas olen sitä mieltä että hänen kuuluu auttaa, vaikka onkin päivät töissä ja noita muita ulkotöitä voisi tehdä pikkuhiljaa.ei tietenkään niitä tarvitse jättää rempalleen.
minusta tuntuu että me ei puhuta mistään. enemmän syvällisiä mieheni juttelee vain silloin, kun on ottanut. minua ahdistaa olla vain neljän seinän sisällä yksin. on minulla ystäviä mutta omaa aikaa ilman lapsia ei ole yhtään. enkä tiedä tarvinko niinkään sitä vaan jotenkin sellaista yhteen hiileen puhaltamista miehen kanssa. tuntuu että vain erkanemme toisistamme.
onko muilla vastaavia tilanteita ja miten olette selvinneet..?
Vastaukset 16
Vanhimmat
lapset ovat?miusta tuo kuulosti hieman kakspiippuselta jutulta:mies paljon töissä,eli tienaa perheelle rahaa maksaa kaikki mitä nyt voi.Onhan pihatyötkin kotihommaa mitä suurimmassa määrin,jonkuhan nekin työt on tehtävä.Eri asia olis jos mies ravais vapaa-ajan harrastuksissa sun muissa mutta kyllä minä pihatyöt ymmärrän.Minun isäntä harrastaa autoja ja moottoripyörää.Fiksailee niitä kun aikaa on,päivät käy tietenkin töissä.Välillä se ärsyttää tottakai mutta otan sen niin että minun työ on nyt olla lapsen kanssa ja hoitaa koti tietenkin kun olen ä.lomalla.Sitkun töihin palaan on kummankin puhallettava yhteen hiileen enemmän kodin siisteyden vuoksi.Eikä niitä kotitöitä voi olla jatkuvasti niin paljoo etteikö joku homma vois odottaa huomiseen.Voimia sinulle joka tapauksessa ja ei asioita oikein muuten voi ratkoa kuin puhumalla.
mun avokki on äitiyslomalla ja minä käyn töissä. Nimenomaan toi sana "äitiysloma" meinaa munmielestä sitä, että hän on kotona vain sitä varten että hoitaa vauvaa. Ei sen lomaa kuulu olla vaikka siinä se sana onkin seassa. Siihen verrattuna että painan itse 8-12h päivässä FYYSISTÄ työtä suht vähillä unilla vauvan ähinän vuoksi ei ole verrattavissa munmielestä siihen että joutuu olemaan 24h vauvan kanssa kun hän saa kuitenkin nukkua n. 22.00 - 02.00 ja 02.00 - 9.00 ja päivällä myös. Mä en saa.
Tietysti mä haluun osallistua vauvan hoitoon siksikin että tykkään siitä pikkukaverista ja haluun luoda siihen hyvän suhteen, myöhemmin se ei enää onnistu. Tämän mun avokki on ymmärtäny ja hyväksyy, että osallistun sillon kun "voin". Olen usein hänen tän unohdettuaan sanonut että en mä huvikseni nouse kuudelta raatamaan töihin, voin ihan mielelläni jäädä tänne kotiin kuuntelemaan kun vauva itkee sen hetken ennen syöntiä (se ei itke muuten oikeestaan ollenkaan). Yleensä hän muistaa arvostaa rooliaan tässä perheessä siinä vaiheessa :). Olen tarjoutunut olemaan kuukauden-kaksi hoitovapaalla syksyllä jos hän haluaa käydä hetken töissä kun on edelleen paikka olemassa. Myös isyyslomaa pidin kuukauden ja silloin tein remontin koko asuntoon ja samalla vielä hoidin vauvaa tosi paljon päivisin kun hän oli tiheiden yösyöntien jälkeen väsynyt. Nykyäänkin päästän hänet 2-3 krt viikossa kuntosalille ja jään vahtimaan vauvaa kotiin vaikka onkin kamala viikko tai työpäivä takana ja kalja maistuisi. Jätän sen siihen, kun vauva on nukkumassa. Mieluummin annan rakkautta heille kuin miellytän itseäni. Mutta omilla ehdoilla, ei painostuksella.
tuossa sun kirjoituksessa pisti silmään: "nykyäänkin PÄÄSTÄN hänet.." Tuohon kiteytyy niin hyvin naisen ja miehen roolit perheessä vielä tänäkin päivänä.. U know what I mean?
alkuperäiseen. Sinä "päästät" (niin, vaimo päästetään, mies vain menee) avokkisi pari kolme kertaa viikossa kuntosalille ja vielä hoidat vauvaa muutenkin silloin kun voit, kun haluat luoda suhteen häneen. Se on hyvin paljon enemmän kuin alkuperäisen valittama tilanne, jossa mies ei osallistu lapsen tai kodin hoitoon.
Ja sulla selkeästi on vain yksi lapsi. Alkuperäisellä on kaksi, joten ei ole mitenkään itsestään selvää, että hän nukkuu saman verran kuin vauva.
no pistää miten pistää, mä en sillä tavalla ajattele. Ihan sama kuin hänkin päästää mut ulos kavereiden kanssa viikonloppuna jos ei nyt muita suunnitelmia ole. Sekö on epätasa-arvoa ?
tilanteessa on kymmenet äidit. tämä tieto ei juuri sinua konkreettisesti helpota. Käytkö laten kanssa missään arkisin päivällä? Perhekerhot, avoimet päiväkodit tms? niitä järjestää kunnat, seurakunnat tai erilaiset järjestöt...Siellä olisi muita aikuisia ja saisit juttu seuraa...
Näissä voi olla myös lapsenhoitopalveluita pariksi tunniksi että äiti pääsee omille asioilleen.
Miehesi köy päivät töissä ja illat tekee pihatöitä, sinä hoidat lapsia saman ajan. Työmäärä lienee sama mutta sinun hommasi on kokoajan sitä samaa (vaikkakin toivottua ja odotettua). Ehkä tarviit juuri jotain extraa päiviisi joskus.
lapset ovat 7kk ja 2v.
käyn kyllä seurakunnan kerhossa lasten kanssa ja aikuisia ystäviä minulla on. mutta jotenkin sitä kaipaa sitä tukea ja keskustelua juuri miehen kanssa, hän kun on se elämänkumppani.
eilen sitten keskustelimme asioista ja hän ymmärsi. ilmeisesti välillämme on paljon myös väärinkäsityksiä ja juuri sitä että kun ei puhuta asioista, niin kumpikaan ei tiedä mitä toinen ajattelee. ja minä syyllistyn paljon siihen, että luulen mieheni olevan ajatustenlukija.
Meillä minulle kuuluu kodin ja talouden hoito, lastenhoito kaikkinensa. Myös perheen elatus on minun heiniäni. Mieheni ilmoitti heti, ettei hän pihatöihin koske, kun omakotitaloon muutimme. Sanansa mittainen mies. Ei ole koskenut. Yhdessä lasten kanssa teemme lumityöt ja nurtsin leikkaamiset. Ai, sori, on hän joskut vetänyt leikkurin käyntiin meille.
Onkohan sinulla vaan liikaa aikaa valittaa? Mikset mene sinne pihalle lasten kanssa auttamaan ja tuulettumaan itsekin? Istuttelet jotain kaunista, niin tulet paremmalle tuulelle istekkin.
miehesi tekee? Makaa sohvalla juomassa bisseä? Onnea valitsemallesi tielle.
Niin siis meillä muuten sama tilanne paitsi että meillä on mies paljon töissä,siis todella paljon. välillä lapsi näkee viikossa isiä noin pari tuntia... ikävää.
Tunnen myös että olemme kasvaneet niin erilleen,ei ole mitään jutun aihetta. jos alamme puhumaan jostain oikein asiasta niin yleensä se päättyy riitelyyn. esim.ostimme vanhempieni talon ja nyt huomattiin että yksi seinä on kaatumaisillaan,minun pitäisi tämäkin asia hoitaa. kun olen sitä mieltä että mieheni tietää mitä kertoa ja vanhempani tuskin heti kieltäisi apua häneltä.
Olen huomannut että elämme molemmat täysin omaa elämää. mieheni menee miten menee ja minä lapsen kanssa. meillä minä hoidan oikeastaan pihatyötkin. kyllä on omat menot saaneet täysin väistyä. välillä tunnen suurta katkeruutta ja mietin olisiko meillä lapsen kanssa keskenään helpompaa??!
nykyään vielä mieheni nukkuu omassa huoneessaan koska kuorsaa ja minä en saa nukuttua,joten meillä ei ole edes sitä yhteistä. ja vielä kehtaa mieheni miettiä miksi ei tee mieli seksiä,kumma juttu...
tulipahan taas tilitettyä,jos tulis edes vähän parempi mieli.
asian kanssa. Kuten huomasitkin, muilla on samoja ongelmia. Meillä myös mies käy kokopäivätyössä ja opiskelee. Minun näkökannaltani hänen opiskelunsa on hänen harrastus, koska hänellä on jo hyvä työpaikka ja nyt hän opiskelee uutta alaa, joka on mielenkiintoinen, mutta jolla hän tuskin työllistyy koskaan. Opiskelujen takia hän on usein päiviä poissa töistä (eli ei edes tee sitä rahaa meille) ja on opiskelupaikkakunnalla. Eli lähes joka viikko hän on vähintään yhden vuorokauden pois kotoa ja välillä koko viikonkin. Kun hän on kotona, hän istuu koneella tekemässä kouluhommiaan. Ja toki hän omissa harrastuksissaan ehtii käymään ja kavereille on aikaa.
Välillä hän sitten viettää aikaa koululaistemme kanssa, mikä on toki hyvä, mutta kahden pienimmän kanssa hän ei vietä aikaa koskaan, ei myöskään minun kanssani. Joskus saattaa jonkun kätityön tehdä ja silloin yleensä valittaa, että hän joutuu tekemään meillä AINA KAIKEN, mikä on aika outo näkemys, jos ei esimerkiksi viikkoon ole käynyt kotona, eikä yleensä edes soittanut.
Meillä ei mies puhu syvällisiä edes silloin kun on ottanut ja jos joskus sattuu olemaan sellainen hetki, että ei ole mitään ihmeellisempää pakollista tekemistä, hän menee tietokoneelle. Tuo yhteisen ajan totaalinen puuttuminen on kaikista pahinta, kyllä minä kotitöistä ja muusta selviäisin yksinkin.
Minä tosiaan olen myös yksin neljän seinän sisällä jatkuvasti. Tai siis kyllähän tuossa pihassa tulee kauniilla säillä vietettyä aikaa paljon. Vuosi sitten muutimme tälle uudelle paikkakunnalle, jossa en ole onnistunut tutustumaan kehenkään (vaikka yleensä olen aina nopeasti löytänyt uusia ystäviä). Asumme myös aika korvessa, joten täältä ei ole ihan kätevä lähteä mihinkään.
Vuosi sitten hän oli ihan eri ihminen. Hän oli paljon meidän kanssa ja osallistui kaikkeen kotona. Hän mielellään päästi minuakin ulos kavereille tai lenkille tai jonnekin yksin. Sitten aloin odottaa neljättä lasta, (joka on nyt kuusi viikkoa) ja siitä asti on koko ajan vain ajauduttu erillemme enemmän ja enemmän. Isyyslomankin hän vietti koulussa ja viikko on isyyslomaa vielä jäljellä ja sen hän aikoo pitää taas sellaisena viikkona, kun on pakko mennä kouluun. Kesälomansa hän on jo buukannut täyteen ja me ei siihen mahduta.
Tämä talo olisi täydellinen ja paikka olisi muuten ihan täydellinen, mutta en jaksa asua täällä näin yksin, joten olen jo alkanut suunnitella talon myyntiä ja pois muuttoa. Ja se taahtuu todennäköisesti eri osoitteisiin. Lasten takia en haluaisi erota, mutta eiköhän ne lapset kohta ole jo isänsä unohtaneet. Ja toisaalta, jos hän sitten varaisi joka toisen viikonlopun lapsilleen, niin se olisi lapsille enemmän aikaa kuin nyt ja minulle jo ihan ruhtinaallisesti vapaata.
välillä lapsiasi? Asutteko kaukana isovanhemmista? Eikö ole ketään tuttua, joka voisi tulla lapsenvahdiksi, niin pääsisit välillä virkistäytymään?
Kun olet tarpeeksi usein tilannut lapsenvahdin ja maksattanut mahdolliset kulut miehelläsi, niin eiköhän tuo huomaa, että tulee halvemmaksi, että hän on lapsenvahtina, milloin ette ole molemmat ulosmenossa.
Hei!
Pikkulapsivaihe on monelle parisuhteelle kovaa aikaa, niinkuin noista edellisistä viesteistä moni kuvaakin. Alle kouluikäisiä lapsia, kenties valvottava vauva, uusi talo tai remonttia, isot lainat, pätkätyöt... Siinäpä sitä on stressiä kerrakseen mille tahansa suhteelle!
Totesitkin itse, että olitte miehesi kanssa saaneet vähän puhuttua asioista. Kerroit, että oletat usein miehesi osaavan lukea ajatuksiasi -tai ehkä oletat hänen ymmärtävän vähemmillä vihjeillä mitä oikeastaan toivot. Suurin apu tilanteessanne varmaan onkin puhuminen, rauhallisesti ja asiallisesti. Kumpikaan ei voi toisen ajatuksia lukea, omista toiveista on kerrottava. Vaikka kaikkea ei olisikaan mahdollista toteuttaa niin tulisi silti olla oikeus toivoa.
Kotiin jäävällä tai jääneellä vanhemmalla voi olla kokemus "neljän seinän sisälle" jäämisestä vaikka periaatteessa olisikin sosiaalisia suhteita. Itselleni työ on tärkeää, ja ensimmäisen lapsen kohdalla kävikin sitten niin, että kaipasin työtä ja työyhteisöä paljonkin. Koin olevani eristyksissä koko elämästä, vaikka vauvan kanssa oleminen oli omalla tavallaan ihanaakin.
En oikein osannut ottaa vastaan hoitoapua ja kannoin paineita kodinhoidosta. Olin ahdistunut kun en yöt valvottuani jaksanutkaan hoitaa kotia niinkuin olin aikonut. Esikoinen kun ei päivälläkään nukkunut puolta tuntia pidempään, meni sekin aika keittiössä itkien kun en jaksanut edes astioita koneeseen laittaa. Noh, aika aikaa kutakin ja tänä päivänä paremmin, mutta tämä nyt siksi että väitän ymmärtäväni kun sanot olevasi loppu ja toivovasi apua lasten isältä.
Töissäkäyvän vanhemman näkökulmasta taas toisaalta ymmärtää, että haluaa tehdä kotitöitä (ehkä hän kokee pihahommat omina töinään)tai vastaavasti levätä työpäivän jälkeen. Kyse tässä kai onkin siitä, miten kaikkien teidän toiveet saisi sovitettua yhteen niin, ettei kumpikaan vanhemmista yli voimiensa väsyisi.
Tykkääkö kaksivuotiaanne tehdä "hommia"? Hänestä voisi ehkä ollakin mukavaa päästä isin kanssa rapsuttelemaan pihamaalle. On ikävää jos miehesi kokee lastenhoidon olevan vain pelkkää työtä. Lasten kanssa yhdessä tekeminen ei ehkä aina ole tehokkain tapa työskennellä, mutta ehdottomasti hauskin!
Voisi olla myös paikallaan miettiä, miten kodin työt hoidetaan. Niille voi pohtia "arvojärjestyksen", mitä asioita hoidetaan säntillisesti ja mitkä joutavat odottaa. Onko pyykkikorin oltava aina tyhjänä, pitääkö kaappien olla aina tiptop, pitääkö piha-aita maalata joka kesä jne. Voisitte keskustella joskus kahdestanne, minkälaisia asioita molemmat odotatte tai toivotte toistenne tekevän ja onko se mahdollista.
Pyydä rohkeasti apua lastenhoitoon, että saat aikaa niin itsellesi kuin teille kahdellekin. Muista että kotityöt on vain kotitöitä, talon katto ei romahda niskaan jos jotakin joskus lykkää huomiseen =o)
Joo, mun mies ei osallistu kodin- tai lastenhoitoon eikä myöskään tienaa palkkaa. Mun vastuulla on siis ihan kaikki. En pidä minään ihmeenä sitä, että olemmekin eroamassa. En vain kerta kaikkiaan jaksa enää katsoa, kun toinen siipeilee.
Mutta ap - sun miehesi tekee oman osuutensa. Molemmilla on varmasti rankkaa. Kuten joku muukin jo sanoi, hankkikaa ulkopuolista apua. Maksat vaikka MLL:n tai Väestöliiton tai vastaavan palveluntuottajan hoitajalle 1-4 krt / kk siitä, että pääset pariksi tunniksi yksin jonnekin, on se sitten jumppaan tai nukkumaan - tai puolison kanssa kävelylle, ulos syömään, elokuviin. Rahaahan siihen menee, mutta hinta on pieni verrattuna parisuhteen ja/tai mielenterveyden menetykseen.
Mitä sun miehesi tekee jos ei ole töissäkään?
Vastaus kysymykseesi viipyi, palasin ketjuun vasta nyt.
Hyvä kysymys, mitähän minun mieheni tekee? Harrastaa, lähinnä. Surffaa netissä. Urheilee. Korjaa kaverin mopoa. Sen sellaista. Hän kun oli yrittäjä, niin jättäytyminen työelämän ulkopuolelle tapahtui oikeastaan aika helposti.