Anoppi ja appi

Tiedän, että ihmisillä on oikeitakin ongelmia, mutta päätin silti kirjoittaa. Taas meni anoppi/appi tapaaminen pieleen. Anoppi ja appi oli pitkään ollut ulkomailla ja nyt ehtivät puoleksi tunniksi katsomaan lastenlapsiaan ja eka meidän moka oli kun emme olleet tulleet heitä tapaamaan? Emme tienneet milloin he olivat palanneet. Siis kuninkaalliset joutuivat vaivautumaan tulemaan kylään. Oli iloisesti yllättynyt kun poikamme sai kivat shortsiasut, mutta sitten anoppi ilmoitti, että näitä pitää pitää sitten kun tulemme apen 70-vuotispäiville. Aina sama valitus meidän poikien vaatteista ja siitäkin on saanut kuulla monet kerrat. Mulle riittää kunhan vaatteet on puhtaat - ei mitään pelleilyä pinkeillä pikeepaidoilla! Appi vielä lohkaisi pihassa (kun vanhempi poikamme pesi vedelle autoa), että autot pestään sienellä. Siis naperoikäinen pesi autoa ihan vain pikkuisen. Ne pitää meitä idiootteina ja mun mies yleensä ei sano suoraan niille mitään vaan nykyisin hermostuttaa ne jotenkin vihjailemalla - noille ei mahda mitään. Jos jotain sanoo vastaan niin sitten joutuu sadan vuoden kiroukseen;)
1604
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Jotenkin tulee tuo laulu mieleen appivanhemmistasi, kulissithan on aina illuusiota ja niitä juuri noin pidetään pystyssä, ymmärrän toki että juhliin pukeudutaan aina vähän hienommin mutta siinäkin on rajansa, ja noilla kulissi-ihmisillä juuri kaikki pitää näyttää oikeaoppiselta ja sitten niiden kulissihommelista saa kärsiä kaikki, omalle miehelle räyhään vaikka kaupassa jos kenkuttaa:) minulla ei ole tarvetta pitää kulisseja yllä. Pidä vaan oma pääsi ja sano lapsille että ei kuuntele papan höpötyksiä

Äänestä

Kommentoi aloitusta


BesserWisserit kirjoitti:

Tiedän, että ihmisillä on oikeitakin ongelmia, mutta päätin silti kirjoittaa. Taas meni anoppi/appi tapaaminen pieleen. Anoppi ja appi oli pitkään ollut ulkomailla ja nyt ehtivät puoleksi tunniksi katsomaan lastenlapsiaan ja eka meidän moka oli kun emme olleet tulleet heitä tapaamaan? Emme tienneet milloin he olivat palanneet. Siis kuninkaalliset joutuivat vaivautumaan tulemaan kylään. Oli iloisesti yllättynyt kun poikamme sai kivat shortsiasut, mutta sitten anoppi ilmoitti, että näitä pitää pitää sitten kun tulemme apen 70-vuotispäiville. Aina sama valitus meidän poikien vaatteista ja siitäkin on saanut kuulla monet kerrat. Mulle riittää kunhan vaatteet on puhtaat - ei mitään pelleilyä pinkeillä pikeepaidoilla! Appi vielä lohkaisi pihassa (kun vanhempi poikamme pesi vedelle autoa), että autot pestään sienellä. Siis naperoikäinen pesi autoa ihan vain pikkuisen. Ne pitää meitä idiootteina ja mun mies yleensä ei sano suoraan niille mitään vaan nykyisin hermostuttaa ne jotenkin vihjailemalla - noille ei mahda mitään. Jos jotain sanoo vastaan niin sitten joutuu sadan vuoden kiroukseen;)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu