Äitini

Hän on ihana, kun itse tahtoo, mutta on niin paljon asioita, mitä en jaksa ymmärtää.

Meitä lapsia on kuusi, kaikki jo ollaan naimisissa tai eronneita.
Yksi asuu ulkomailla, yksi on vakavasti sairas ja laitoshoidossa.
Yksi on komennushommissa ja vapaa-ajalla auttaa poikaansa talonrakennuksessa.
Yhdellä on maalaistalo ja kolme pientä lasta.
Yhdellä neljä lasta, neljä lastenlasta ja asuu maalla ja pitää pienkenneliä ja sitten minä ja minulla myös iso talo, iso piha ja kolme lasta, nuorin 2v. ja koira.

Äitini on lonkkavaivainen ja selkävaivainen. Hänellä on valtava talo, missä asuu yksin ja kaksi koiraa.
Olemme kaikki ehdottaneet, että hän muuttaisi rivitaloon ja miettisi koirien luopumista, mutta ei.
Kuitenkin joka päivä hän soittaa ja vaatii meitä lapsia viemään hänen koiransa lenkille, siivoamaan hänen kotinsa, leikkaamaan ruohot, kolaamaan lumet, pesemään matot, ikkunat, ym.ym. Ja jos ja kun ei ehdi hän suuttuu ja haukkuu ympäri kylää miten laiskoja me olemme.
Mutta kun joku jotain tekee, ei saa kiitosta, ei millään. Siltikin hän voi vielä valittaa, että ottipa tiukille, että viitsit tulla auttamaan.

Olen väsynyt. Niin meistä jokainen. Omat kotihommat jää tekemättä ja lapsille on tuskin aikaa enää ollenkaan.
Tätä on kestänyt iät ajat. Jo kuusivuotiaana sain alkaa lattioita pesemään ja mikään ei koskaan riitä.
Onko pakko olla orja vaikkei taho?
141486
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Teillä on vahvatahtoinen äiti, joka on saanut teidät lapsensa niin kovan kurin alle, että te ette ikinä uskalla taistella vapauteen ja riippumattomuuteen. Hän pyörittelee teitä, ja kosto on nopea, jos ei sana kuulu. Tuttua tarinaa, meitä jälkeläisiä on vain kolme ja äidillä pieni kesäpaikka, mutta tavat on täsmälleen samat. Koko kylä ja suku saavat kuulla, mikäli äiti kokee pahoittaneensa mielensä lastensa vuoksi. Ainoa mahdollisuus omaan elämään on katkaista yhteydenpito pariksi kuukaudeksi, kun vaatimukset alkavat ahdistaa. Meillä on Suomessa toimiva sairaanhoitojärjestelmä ja vanhuksista pidetään huoli, ei siihen tarvita jokaisen perillisen jatkuvaa panostusta.

Äänestä
  • Sanon samaa kuin edellinen, välit poikki ja sillä siisti. Jokainen eläköön omaa elämäänsä parhaan kykynsä mukaan.
    Olette näköjään vielä henkisessä alistussuhteessa äitiinne, vaikka olette jo kunnolla keski-ikäisiä ja kaikilla omat vastuut ja velvollisuudet.

    Jos äitinne haluaa vielä elää kuin suuren talon emäntä (iso talo, paljon hoidettavaa pinta-alaa yms.) niin antakaa hänen elää tavallaan,mutta sanoutukaa irti piha, talon ja ympäristön hoitovastuusta. Rahallahan saa erilaisia ammatti-ihmisä hoitamaan siivousta, nurmikkoa, lumitöitä yms. Voisiko tästä löytyä ratkaisu ?

    Äänestä

sitä tai tätä ja ympäripyöreätä. Mahatauti, päänsärky. Opettakaa sille äidille että jos haluaa jotain siitä pitää sitten maksaa myöskin. Kyllä hän teitä hyväksikäyttää ihan niin kauan kun annatte vaan käyttää. Mitä sillä väliä mitä puhuu kylillä, kyllä varmaankin jokainen tietää sen oikean laidan asioista.
Maksullisia palvelujakin löytyy jos vain haluaa siitä maksaa että joku siivoaa, pesee ikkunat ja muuta. Se on raskasta hommaa ja jos on perhe itsellä sellaista ei välttämättä jaksa loppuunpalamatta.

Mikä teille on tärkeintä? Äidin jutut selän takana, vai oman perheen hyvinvointi ja oma terveys? Ei ihminen saa jatkuvasti maksattaa jotain kuviteltua kiitollisuudenvelkaa lapsillaan, muistakaa se kun omat lapset ovat aikuisia ja elävät omillaan. Kyllä jotain voi pyytää tekemään, mutta liika on liikaa kerjätessäkin.
Lisäksi on nämä yhteiskunnan järjestämät palvelut, jos äitinne tulot ovat pienet hänelle kunnan kuuluu järjestää apua. Saa myöskin maksullisena apua kunnalta jos tulot ylittävät alimman normin.

Äänestä
  • Onpas kovaa puhetta kirjoittajilta. Jestas. Olkaapa johdonmukaisia, kun itse olette vanhoja.

    Jos äitinne on leski, äidin asuma talo lienee perikunnan, vai?
    Talo on siis myytävä. Perikuntahan ilomielin suostuu talon myyntiin ja siihen, että äiti saa ison talon emännälle sopivan hoitokodin (ehkä kalliin yksityisen).

    Ihan uteliaisuuttani kyselen, että sopisiko tämä systeemi teille. Ehdottakaa se äidille ja auttakaa talon myynnissä.

    Vanhako äitinne muuten on?

    Äänestä

Teitä on 5 sisarusta jotka voisivat taloudellisesti osallistua äitinne kodin hoitoon.
Eikö olisi kaikille helpointa jos jokainen laittaisi 30-40 euroa joka kuukausi "kassaan äitiä varten"? Tuolla summalla te voisitte palkata apurin joka tekisi äitinne vaatimat hommat. Aina äitinne tarvitessa auttavaa kättä, ottaisitte apuriin yhteyttä (tai äiti voisi tehdä sen itse) ja noin tuo ulkopuolinen avustaja/nikkari hoitaa hommat rasittamatta äidin taloudellista tilaa. Jokainen saa rauhan ja asiat tulevat hoidettua.

Äänestä
  • vanhuksille, ei niille jotka haluavat kontrolloida kaikkea. Ei edes rahasta kukaan suostu moitittavaksi, ei sellaista tuntitaksaa olekaan. Ne omat lapsethan harvemmin syyllisyyden tuskissaan hylkää tällaista äitiä tai isää, eivät ole oppineet pistämään vastaan.

    Äänestä

  • " Eikö olisi kaikille helpointa jos jokainen laittaisi 30-40 euroa joka kuukausi "kassaan äitiä varten"? Tuolla summalla te voisitte palkata apurin joka tekisi äitinne vaatimat hommat."

    Kun on viisi lasta (laitoshoidossa olevaa en laske mukaan), niin 5 x 30-40 € tekee 150 - 200 € kuussa. Mistä ja kenet saat tuolla rahalla henkilön tekemään äidin tarvitsemat hommat? Kerro pian, niin palkkaan itsellenikin sellaisen henkilön kotiavuksi.

    Äänestä

Hommatkaa hänelle jostain uusi ukko! Sellainen suhteellisen ovela ja huumorintajuinen papparainen.Ja mielellään kiitos hyväkuntoinen, joka pystyy vielä töihin.

Äänestä
  • Teidän suku on sitten tilastollinen keskiarvo.

    Nykylapset eivät auta vanhempiaan, vaikka vanhemmat ovat auttaneet lapsiaan.

    Eivät nämä äidin vaatimukset ihan mahdottomilta minusta tunnu. Paitsi tietty jos äiti asuu Kainuussa ja lapset vaikkapa Karkkilassa.

    Äänestä

Yrittäkää muistutella äidille, että teillä kaikilla on vastuut ja tekemiset (oma koti, perhe, lapset, työt jne.) ja on myös muuta tekemistä eikä aina voi olle valmiudessa lähtemään äidin ison talon ja pihan töitä tekemään.
Hän ikään kuin pitää teitä "omana" reservinnään,jota hän voi käyttää ja komantaa tarpeidensa mukaan ja, mikäli ette tule luokseen käskystä olette huonoja lapsia.
Mitenkä on, voisiko äiti tosiaan kaivaa kuvetta ja maksaa näistä kodinhoitotehtävistä yms.palkatulle henkilölle tai jollekin alan yrittäjälle. Onko hän sillä tavalla varakas ?
Jos ei ole varaa tai halua maksaa ulkouolislele, niin kanantaa tosiaan mitoittaa oman elämänsä raamit sille tasolle, mihin kunto, jaksaminen ja taidot riittävät.

Äänestä
  • voi myydä!
    Mutta palkatkaa se apulainen, siitähän saa sen kotitalousvähennyksen! 60%!

    Äänestä

  • taloa ei voi noin vain kirjoitti:

    voi myydä!
    Mutta palkatkaa se apulainen, siitähän saa sen kotitalousvähennyksen! 60%!

    Eipä ole asia niin yksinkertainen, että apulaisen palkasta saa vähennyksinä 60 %. Kyseessä pitää olla yrittäjä tai yritys, että tuo prosenttimäärä toteutuisi. Palkasta voi tehdä 30 %:n vähennyksen, mutta mistä löytyy henkilö töihin 150 - 200 euron verotettavalla kuukausipalkalla? Kyllä jokaisen sisaruksen kuukausittaiseen maksuosuuteen saa lisätä nollan eli jokaiselta kuussa siis 300 - 400 euroa.

    Alla on tietoa kotitalousvähennyksestä.


    "Kotona teetetyn työn kustannukset saa osittain vähentää verosta. Vuoden 2005 alusta alkaen saa vähentää 30 % itse palkasta ja palkan sivukulut tai 60 % työkorvauksesta. Työkorvauksella tarkoitetaan työstä yrittäjälle tai yritykselle maksettua suoritusta, joka ei ole luonteeltaan palkkaa.

    Vähennyksen enimmäismäärä nousi vuoden 2003 alusta 900 eurosta 1150 euroon. Vähennys on henkilökohtainen. Vähennettävien kustannusten omavastuu on 100 euroa."

    Äänestä

  • No, itse olen hieman vastaavassa tilanteessa. Iäkkäät vanhemmat siis tarvitsevat apua. Ja ovat sitä pyytäneetkin. Minua tässä "avustustyössä" rasittaa, eniten se. Että tätä palkatonta apua arvostetaan juuri tuon kustannuksen mukaan. Eli, kun siitä ei joudu maksamaan mitään, niin ei se myöskään ole heidän mielestään minkään arvoista. Vaikka eivat itse enää kyseisistä töistä selviäisikään.

    Ja kun läheinen, tässä tapauksessa aikuinen lapsi. On sen "avustustyön" tekijä. Niin hänellä ei ole hetkenkään työrauhaa, kun näitä "puuronkeittäjiä" on useampi. Eli palkaksi saan tästä työstä jatkuvaa arvostelua ja pahan mielen.

    Eli se ulkopuoleinen maksullinen apulainen poistuu omaan rauhaansa 8h työpäivän jälkeen. Mutta sillä palkattomalla apulaisella jatkuu se työpäivä 24h/vrk, siellä vanhuksien kotona. Koska matkan pituuden takia ei ole mahdollista, että kotiutuisin työpäivän jälkeen kotiini.

    Äänestä

  • eräsN1 kirjoitti:

    No, itse olen hieman vastaavassa tilanteessa. Iäkkäät vanhemmat siis tarvitsevat apua. Ja ovat sitä pyytäneetkin. Minua tässä "avustustyössä" rasittaa, eniten se. Että tätä palkatonta apua arvostetaan juuri tuon kustannuksen mukaan. Eli, kun siitä ei joudu maksamaan mitään, niin ei se myöskään ole heidän mielestään minkään arvoista. Vaikka eivat itse enää kyseisistä töistä selviäisikään.

    Ja kun läheinen, tässä tapauksessa aikuinen lapsi. On sen "avustustyön" tekijä. Niin hänellä ei ole hetkenkään työrauhaa, kun näitä "puuronkeittäjiä" on useampi. Eli palkaksi saan tästä työstä jatkuvaa arvostelua ja pahan mielen.

    Eli se ulkopuoleinen maksullinen apulainen poistuu omaan rauhaansa 8h työpäivän jälkeen. Mutta sillä palkattomalla apulaisella jatkuu se työpäivä 24h/vrk, siellä vanhuksien kotona. Koska matkan pituuden takia ei ole mahdollista, että kotiutuisin työpäivän jälkeen kotiini.

    En tiedä, minkä ikäisestä ihmisestä nyt on kyse. Sen tiedän, että me kaikki vanhenemme. Tiedän myös, että vanhushuolto (onko tässä kyse vanhuksesta?) on Suomessa retuperällä.

    Onko tosiaan niin, että apua tarvitseva äiti ei arvosta lastensa työpanosta?
    Mikähän äidin versio asiasta mahtaisi olla?

    Vanheneminen on melkein kaikille vaikeata. Vaivat tulevat vähitellen, mutta jonain päivänä kivut ylittävät sietokynnyksen. Vanha ihminen on usein yksin ja pelkääkin. Ei ikääntyminen ole helppoa.

    Kannattaisiko pitää rauhallinen kriisipalaveri, niin että kaikki lapset ja äiti yhdessä (siis rauhallisesti) pohtisivat, mitä olisi järkevintä tehdä. Tässä haiskahtaa myös hiukan äidin masennus, kenties lasten omat vaikeudetkin.

    Elämän ruuhkavuodet eivät ole helppoja. Vanhemmat ja appivanhemmat riutuvat ja sairastuvat, itsellä on keski-iän ongelmat ja uupumus, lapset "vaikeassa iässä" jne.

    Onko muuta mahdollisuutta kuin neuvottelu? Ennen kokoontumista kyllä teillä lapsilla pitäisi olla joitakin konkreettisia ehdotuksia talonhoidon ja äidin asumisen suhteen. Selkeät ehdotukset aina auttavat sopuisaa ratkaisua.

    Ette kai te ole sentään vanhaa (?) äitiänne hylkäämässä?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Piikatytär kirjoitti:

Hän on ihana, kun itse tahtoo, mutta on niin paljon asioita, mitä en jaksa ymmärtää.

Meitä lapsia on kuusi, kaikki jo ollaan naimisissa tai eronneita.
Yksi asuu ulkomailla, yksi on vakavasti sairas ja laitoshoidossa.
Yksi on komennushommissa ja vapaa-ajalla auttaa poikaansa talonrakennuksessa.
Yhdellä on maalaistalo ja kolme pientä lasta.
Yhdellä neljä lasta, neljä lastenlasta ja asuu maalla ja pitää pienkenneliä ja sitten minä ja minulla myös iso talo, iso piha ja kolme lasta, nuorin 2v. ja koira.

Äitini on lonkkavaivainen ja selkävaivainen. Hänellä on valtava talo, missä asuu yksin ja kaksi koiraa.
Olemme kaikki ehdottaneet, että hän muuttaisi rivitaloon ja miettisi koirien luopumista, mutta ei.
Kuitenkin joka päivä hän soittaa ja vaatii meitä lapsia viemään hänen koiransa lenkille, siivoamaan hänen kotinsa, leikkaamaan ruohot, kolaamaan lumet, pesemään matot, ikkunat, ym.ym. Ja jos ja kun ei ehdi hän suuttuu ja haukkuu ympäri kylää miten laiskoja me olemme.
Mutta kun joku jotain tekee, ei saa kiitosta, ei millään. Siltikin hän voi vielä valittaa, että ottipa tiukille, että viitsit tulla auttamaan.

Olen väsynyt. Niin meistä jokainen. Omat kotihommat jää tekemättä ja lapsille on tuskin aikaa enää ollenkaan.
Tätä on kestänyt iät ajat. Jo kuusivuotiaana sain alkaa lattioita pesemään ja mikään ei koskaan riitä.
Onko pakko olla orja vaikkei taho?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu