Hei.
Olen 18-vuotias tyttö, ja tulin kirjoittamaan tunteistani ja ajatuksistani perhettämme kohtaan. Meitä on minä, pikkusiskoni, isä sekä äiti. Pyydän, että luette koko tekstini, vaikka se onkin pitkä. Tarvitsen neuvojanne, ja apujanne. Kiitos.
En olisi koskaan uskonut, että asiat joita nyt perheemme kanssa käymme läpi, joskus koettelisivat meitä. Kaksi vuotta sitten, pidin perhettämme onnellisena ja terveenä. Rakastimme toinen toisiamme. Päivät olivat arkea, mutta onnellista sellaista.
Vaan ei enää. Perheemme tilanne on täysin muuttunut, ja oikeastikaan mikään ei ole ennallaan. Ei mikään.
Siitä on nyt noin 4-5 kuukautta, kun äitini ja isäni päättivät yhdessä, että isä muuttaa hetkeksi pois kodistamme. Heillä oli ollut jo pidemmän aikaa ongelmia avioliitossaan - ainakin pari vuotta. Kaikki alkoikin kaksi vuotta sitten, kun isäni oli riidan yhteydessä paljastanut, ettei enää rakasta äitiä. He yrittivät kuitenkin päästä tilanteesta pois, ja parantaa suhdettaan. Tai lähinnä äiti yritti, isä tuntui olevan todella passiivinen. Avioliiton pelastamisessa ei siis onnistuttu. Äiti yritti kaikkensa, parisuhdeterapiaa myöten, mutta ei.
Tällä hetkellä isä siis asuu itsekseen, ja minä, siskoni ja äiti vanhassa kodissamme. Isä on asunut yksin nyt todellakin joitain kuukausia. Ennen kuin isä lähti, hän sanoi olevan mahdollista, että tämä tilanne on vain tilapäinen ratkaisu. Ja, vaikka ei olisikaan, niin ei asiat tule muuttumaan - edelleen on perhe, ja edelleen nähdään ja ollaan läheisiä.
Mutta tilanne TODELLAKIN on muuttunut nyt sellaiseksi, jota en voi mitenkään ymmärtää, ja joka saa minut kyyneliin. Myös äitiäni lainaten: minua kuvottaa.
Isäni ei ole muuttonsa jälkeen ollut minuun tai pikkusiskooni juurikaan yhteydessä. Jos me emme ota yhteyttä häneen, niin emme ehkä näe viikkoon. Ja hän asuu vain 10 ajomatkan päässä. Jos me emme ehdota tapaamista, niin emme näkisi ollenkaan. Hän ei soita, hän ei lähetä viestiä, hän ei tule kylään. Hän on passiivinen, yksineläjä, ja on unohtanut meidät täysin.
Hän lähtee viikonloppuisin aina omille reissuilleen, ja emme saa ikinä tietää niistä mitään. Hän voi lähteä perjantaina "ajelemaan", ja tulee takaisin sunnuntai-iltana. Joskus hän sanoo menevänsä "Turun taakse", mutta tarvitsee ajomatkaan aikaa 3 h. Joskus hän sanoo "ajelevansa Helsingissä", ja viettääkin siellä koko viikonlopun. Kun kysymme/intämme tarkemmin, että mistä on kyse, ja miksi hän ei voi kertoa mitä puuhaa, tulee vastaukseksi vain olan kohautus, tai surkea vastaus joka ei kerro mitään. Emme siis ole tienneet mitä hän puuhaa.
Paitsi nyt tiedämme. Tiedämme todellakin, ja minä voin pahoin! Toissapäivänä nimittäin tapahtui aivan kamalia. Äitini saa puhelimeensa soiton. Puhelimen päässä on JONKUN NAISEN AVIOMIES, ja tämä kyseinen aviomies pahoittelee myöhäistä soittamisajankohtaa, mutta ei tiedä, mitä muuta voisi tehdä kuin soittaa äidille. Hän on vihaisen mutta surullisen kuuloinen, ja pyytää äitiä auttamaan häntä pelastamaan avioliittonsa. On nimittäin niin, että hänen vaimonsa pettää häntä meidän isämme kanssa. Tämä mies osasi kertoa isästäni tietoja (ikä, työpaikka, asuinkaupunki, puhelinnumero), ja kysyi äidiltäni, että täsmäävätkö nämä tiedot meidän isään. Äidin piti myöntyä. On siis varmaa, että isäni on sotkeutunut aviossa olevaan varattuun naiseen, ja tämän naisen aviomies on nyt isäni kintereillä.
Äitini on niin vihainen. Niin vihainen, ettei sitä pysty kuvailemaan. Äitini sanoi, että hänelle on sinänsä sitten se ja sama, mitä isäni puuhaa vapaa-ajallaan, koska eropaperit ollaan noutamassa lähiaikoina. Ero on siis kutakuinkin sovittu. Mutta siinä vaiheessa, kun VIERAS AVIOMIES SOITTAA MEILLE, pyytää apua äidiltä, ja kertoo että meidän isämme harrastaa seksiä hänen naisensa kanssa, kuuluu se asia myös jotenkin meille.
Kuinka paljon isääni häpeänkään. Häpeän niin paljon. En voi lopettaa itkemistä. En tunne tätä miestä enää. Hän ei ole yhteydessä, hän ei tahdo nähdä meitä, hän räplää aviossa olevaa naista, ja jää siitä vielä kiinni, ENNEN EROA!
Olen niin vihainen isälleni. Hän ei ole ollut aina tällainen, ei todellakaan. Mikä häneen on voinut tulla..
Häpeä on suuri. Ja juuri äskettäin mietin, että se mies joka minua on yrittänyt kasvattaa viisaaksi ja fiksuksi8 ja moraaliseksi ihmiseksi, tekee nyt kaikkea sitä, mikä on niin alhaista ja rumaa, ja kaikenlisäksi kiellettyä.
hän on maksamassa kovaa summaa keski-iän kriisinsä vuoksi, tai miksi sitä sitten tahtoo kutsua. Sanojensa mukaan hän "etsii jotain", mutta ei osaa kertoa tarkemmin, että mitä.
Pelkään menettäväni isäni. Emme ole enää kunnolla puheväleissä, ja aina kun näemme, mieleni valtaa vain ne tunteet, jotka isäni minussa synnyttää - suru ja loukattu olo.
Näen tänään isäni. Hän ei tiedä, että minä ja siskoni tiedämme tästä puhelinsoitosta. Isäni silti tietää siitä, koska äitini soitti hänelle samantien hyvin vihaisen ja puhuttelevan soiton, ja kehoitti isääni ottamaan järjen käteen, ennen kuin on todellakin liianb myöhäistä.
Tällä hetkellä, en tahtoisi edes nähdä isääni. En kestä. Tahtoisin vain huutaa hänelle, ja kysyä miljoona kysymystä. Mikä sinulla oikein on? Miksi et rakastanut enää äitiä? Miksi et tahd nähdä meitä? Miksi et soita? Etkö RAKASTA? Miksi teet likaisia asioita? Miksi saatat perheemme häpeään? ..
Muutama ihminen, joille olen siasta uskoutunut, ovat sanoneet että minun pitäisi yrittää unohtaa. Mutta miten voisin?! Hän on isäni. Luulin rakastaneeni häntä, ja luulin että hänkin rakastaa minua. Mutta tilanne on toinen nyt, enkä tiedä enää mitään mistään.
Auttakaa minua?
Olen 18-vuotias tyttö, ja tulin kirjoittamaan tunteistani ja ajatuksistani perhettämme kohtaan. Meitä on minä, pikkusiskoni, isä sekä äiti. Pyydän, että luette koko tekstini, vaikka se onkin pitkä. Tarvitsen neuvojanne, ja apujanne. Kiitos.
En olisi koskaan uskonut, että asiat joita nyt perheemme kanssa käymme läpi, joskus koettelisivat meitä. Kaksi vuotta sitten, pidin perhettämme onnellisena ja terveenä. Rakastimme toinen toisiamme. Päivät olivat arkea, mutta onnellista sellaista.
Vaan ei enää. Perheemme tilanne on täysin muuttunut, ja oikeastikaan mikään ei ole ennallaan. Ei mikään.
Siitä on nyt noin 4-5 kuukautta, kun äitini ja isäni päättivät yhdessä, että isä muuttaa hetkeksi pois kodistamme. Heillä oli ollut jo pidemmän aikaa ongelmia avioliitossaan - ainakin pari vuotta. Kaikki alkoikin kaksi vuotta sitten, kun isäni oli riidan yhteydessä paljastanut, ettei enää rakasta äitiä. He yrittivät kuitenkin päästä tilanteesta pois, ja parantaa suhdettaan. Tai lähinnä äiti yritti, isä tuntui olevan todella passiivinen. Avioliiton pelastamisessa ei siis onnistuttu. Äiti yritti kaikkensa, parisuhdeterapiaa myöten, mutta ei.
Tällä hetkellä isä siis asuu itsekseen, ja minä, siskoni ja äiti vanhassa kodissamme. Isä on asunut yksin nyt todellakin joitain kuukausia. Ennen kuin isä lähti, hän sanoi olevan mahdollista, että tämä tilanne on vain tilapäinen ratkaisu. Ja, vaikka ei olisikaan, niin ei asiat tule muuttumaan - edelleen on perhe, ja edelleen nähdään ja ollaan läheisiä.
Mutta tilanne TODELLAKIN on muuttunut nyt sellaiseksi, jota en voi mitenkään ymmärtää, ja joka saa minut kyyneliin. Myös äitiäni lainaten: minua kuvottaa.
Isäni ei ole muuttonsa jälkeen ollut minuun tai pikkusiskooni juurikaan yhteydessä. Jos me emme ota yhteyttä häneen, niin emme ehkä näe viikkoon. Ja hän asuu vain 10 ajomatkan päässä. Jos me emme ehdota tapaamista, niin emme näkisi ollenkaan. Hän ei soita, hän ei lähetä viestiä, hän ei tule kylään. Hän on passiivinen, yksineläjä, ja on unohtanut meidät täysin.
Hän lähtee viikonloppuisin aina omille reissuilleen, ja emme saa ikinä tietää niistä mitään. Hän voi lähteä perjantaina "ajelemaan", ja tulee takaisin sunnuntai-iltana. Joskus hän sanoo menevänsä "Turun taakse", mutta tarvitsee ajomatkaan aikaa 3 h. Joskus hän sanoo "ajelevansa Helsingissä", ja viettääkin siellä koko viikonlopun. Kun kysymme/intämme tarkemmin, että mistä on kyse, ja miksi hän ei voi kertoa mitä puuhaa, tulee vastaukseksi vain olan kohautus, tai surkea vastaus joka ei kerro mitään. Emme siis ole tienneet mitä hän puuhaa.
Paitsi nyt tiedämme. Tiedämme todellakin, ja minä voin pahoin! Toissapäivänä nimittäin tapahtui aivan kamalia. Äitini saa puhelimeensa soiton. Puhelimen päässä on JONKUN NAISEN AVIOMIES, ja tämä kyseinen aviomies pahoittelee myöhäistä soittamisajankohtaa, mutta ei tiedä, mitä muuta voisi tehdä kuin soittaa äidille. Hän on vihaisen mutta surullisen kuuloinen, ja pyytää äitiä auttamaan häntä pelastamaan avioliittonsa. On nimittäin niin, että hänen vaimonsa pettää häntä meidän isämme kanssa. Tämä mies osasi kertoa isästäni tietoja (ikä, työpaikka, asuinkaupunki, puhelinnumero), ja kysyi äidiltäni, että täsmäävätkö nämä tiedot meidän isään. Äidin piti myöntyä. On siis varmaa, että isäni on sotkeutunut aviossa olevaan varattuun naiseen, ja tämän naisen aviomies on nyt isäni kintereillä.
Äitini on niin vihainen. Niin vihainen, ettei sitä pysty kuvailemaan. Äitini sanoi, että hänelle on sinänsä sitten se ja sama, mitä isäni puuhaa vapaa-ajallaan, koska eropaperit ollaan noutamassa lähiaikoina. Ero on siis kutakuinkin sovittu. Mutta siinä vaiheessa, kun VIERAS AVIOMIES SOITTAA MEILLE, pyytää apua äidiltä, ja kertoo että meidän isämme harrastaa seksiä hänen naisensa kanssa, kuuluu se asia myös jotenkin meille.
Kuinka paljon isääni häpeänkään. Häpeän niin paljon. En voi lopettaa itkemistä. En tunne tätä miestä enää. Hän ei ole yhteydessä, hän ei tahdo nähdä meitä, hän räplää aviossa olevaa naista, ja jää siitä vielä kiinni, ENNEN EROA!
Olen niin vihainen isälleni. Hän ei ole ollut aina tällainen, ei todellakaan. Mikä häneen on voinut tulla..
Häpeä on suuri. Ja juuri äskettäin mietin, että se mies joka minua on yrittänyt kasvattaa viisaaksi ja fiksuksi8 ja moraaliseksi ihmiseksi, tekee nyt kaikkea sitä, mikä on niin alhaista ja rumaa, ja kaikenlisäksi kiellettyä.
hän on maksamassa kovaa summaa keski-iän kriisinsä vuoksi, tai miksi sitä sitten tahtoo kutsua. Sanojensa mukaan hän "etsii jotain", mutta ei osaa kertoa tarkemmin, että mitä.
Pelkään menettäväni isäni. Emme ole enää kunnolla puheväleissä, ja aina kun näemme, mieleni valtaa vain ne tunteet, jotka isäni minussa synnyttää - suru ja loukattu olo.
Näen tänään isäni. Hän ei tiedä, että minä ja siskoni tiedämme tästä puhelinsoitosta. Isäni silti tietää siitä, koska äitini soitti hänelle samantien hyvin vihaisen ja puhuttelevan soiton, ja kehoitti isääni ottamaan järjen käteen, ennen kuin on todellakin liianb myöhäistä.
Tällä hetkellä, en tahtoisi edes nähdä isääni. En kestä. Tahtoisin vain huutaa hänelle, ja kysyä miljoona kysymystä. Mikä sinulla oikein on? Miksi et rakastanut enää äitiä? Miksi et tahd nähdä meitä? Miksi et soita? Etkö RAKASTA? Miksi teet likaisia asioita? Miksi saatat perheemme häpeään? ..
Muutama ihminen, joille olen siasta uskoutunut, ovat sanoneet että minun pitäisi yrittää unohtaa. Mutta miten voisin?! Hän on isäni. Luulin rakastaneeni häntä, ja luulin että hänkin rakastaa minua. Mutta tilanne on toinen nyt, enkä tiedä enää mitään mistään.
Auttakaa minua?
Vastaukset 15
Vanhimmat
Moi!
Itse olen n. 40 v. mies ja sain vaimoni kiikkiin toisen miehen kanssa vehtaamisesta, vaikka kaikki piti olla täysin kunnossa. Vaimoni ei tiedä syytä, miksi teki mitä teki eikä minussa kuulemma ole ollut mitään vikaa. Tämä mies on perheellinen ja vielä hyvä tuttumme. Aivan ihmeellisiä asioita ihmisen pääkopassa tapahtuu. Ei näitä voi selittää.
Aluksi olin ajamassa vaimoa pois kotoa, mutta kun on sinun ikäinen ja 10-vuotias tyttö, niin päätimme vielä yrittää.
Ohjeena voin vain sanoa, että yritä jutella isäsi kanssa kuin aikuiset toisilleen. Kysele mikä äitisi kanssa meni vikaan. Voihan olla, että äitisi lakkasi haluamasta seksiä isäsi kanssa - se kyllä ajaa miehen epätoivoisiin tekoihin. Tai sitten siellä isukin pääkopassa vinksahti jokin aivan kuin vaimollani. Jos ei kuitenkaan mitään selviä, niin yritä jaksaa elämässä eteen päin ilman isääsi. Pakkohan se on!!!
Hei,
tarinasi on tuttu. Minä olen myös petetty vaimo, sain tietää asiasta tyttäreni 5-v. synttärien aattona, poikani oli silloin 9-v. Silloinen mieheni serveerasi asian toisin, hän sanoi, että hänen rakkautensa minuun on kuollut. Arvasin, että uusi kohde rakkaudelle on löytynyt ja hän myönsi seurustelleensa pari vuotta. Hän ei myöskään halunnut kertoa, kuka oli toinen osapuoli. Sain selville, että nainen oli myös naimisissa oleva pienen pojan äiti x-mieheni työpaikalta.
Lapsemme olivat aivan shokissa kun heidän isänsä kertoi rakastuneensa. Mies muutti nopeasti pois yhteisestä kodistamme, jonka lunastin omaan ja lastemme käyttöön. Laitoimme eron nopeasti vireille (samoin teki nainen tahollaan) ja pari viikkoa virallisen eron saatuaan mies oli jo onnellisesti naimisissa.
Myöhemmin isä on lapsille sanonut etteivät he olleet eroon syyllisiä, ero olisi tullut muutenkin, mutta minä olen toista mieltä ja olen sen sanonut myös lapsille. X-mieheni kaltaiset ihmiset sanovat, että vaimo on ikävä tai hänessä on jotain muuta vikaa, ja se vapauttaa heidät vastuusta ja antaa luvan katsella, onko ruoho aidan takana vihreämpää.
Jokaisessa parisuhteessa on kriisinsä, sihen auttaa jos molemmat ovat motivoituneita selvittelemään asioita tarvittaessa vaikka terpatian avulla. Jos kriisiin etsii avioliiton ulkouolisen suhteen, on se avioliiton varma kuolema! Siitä ei moni liitto koskaan selviä, valitettavasti.
Onneksi sain apua nopeasti eroseminaarista, jota suosittelen äidillesikin! Siellä sain oppia paljon parisuhteista, eväitä eheytymiseen ja pystyin auttamaan lapsianikin erokriisissä. Siellä on mm. hvyää kirjallisuutta aiheeseen liittyen, ryhmätöitä ja luentoja, valtava vertaistuki. Niiden työkalujen avulla olen onnistunut luomaan toimivamman parisuhteen, josta lapsetkin ovat iloisia. Eroseminaarilaiset sanovatkin (itse mukaan luettuna), että seminaari pitäisi käydä ennen 1. parisuhteeseen ryhtymistä, niin antoisa se on. Mutta koskaan ei ole liian myöhäistä rakentaa toimiva parisuhde, joka antaa mahtavat eväät elämään.
Koeta jaksaa, kriisi on aina uuden alun mahdollisuus.
Lisätietoja www.fisher.fi
juttelet isäsi kanssa? kertoisit isällesi miltä sinusta tuntuu.. kysyisit ne kysymykset isäsltätsi..
Jos teidän välit on muuten aina olleet hyvät ja läheiset ni se voisi todella auttaa ja helpottaa omaa oloasi..
tai tosin siinnä voi käydä niinkin että saat vastauksia mitkä ei sinua mielytä joten siihenkin kannattaa varautua.
Mutta kehottaisin juttelemaan isäsi kanssa ja kertosit hänelle SINUN tunteesi ja miltä sinusta tämä asia tuntuu ja kysyisit isältäsi ne kysymykset.. kutenkin varautien siihen että isäsi reaktio ja vastaukset ei ole sitä mitä toivoisit rakkaalta isältäsi.
Maailma on julma. Ja ihminen on heikko.
En tarkoita että isäsi olisi muuten heikko, mutta maailma on todella paha ja se helposti saa vahvankin ihmisen muuttumaan heikoksi ja alentumaan asioihin mihin ei oikeasti alentuisi.
Mutta juttele isäsi kanssa. Ja ehkä on hyvä puhua myös äitisi kanssa, jos äitisi siis pystyy asiasta puhumaan ilman kenenkää syyllistämistä, koska isäsi syyllistäminen ei kuitenkaan sinun oloasi paranna. Vaikka en tarkoita että isäsi olisi tehnyt oikein. Mutta tarkoitan että asiasta pitäisi pystyä puhua niin että se on rakentavaa.. niin että huoli ja murhe vähenisi niin että saisi helpotusta omaan tuskaan. Ei niin että kun juttelee ni tulee entistä paskempi olo.. ja paskempi olo tulee jos pelkästää syytellään eikä yritetä ymmärtää mikä tilanteeseen on ajanut.
Tahdon että ymmärrät etten todellakaan puolustele isääsi ja tee sen teoista hyväksyttyjä sitä ne EI ole.
Mutta jos tahdot että asia selviää ja oma olosi helpottuu, niin asiasta pitää pystyä puhumaan rakentavsti. Ja kaikista parasta olisi jos pystyisit sekä äitisi että isäsi kanssa asista puhumaan, ei ehkä kuitenkaa niin että kaikki olette samaan aikaa pöydän ääressä, mutta niin että saat tietää ja purkaa kummallekin sinun tunteitasi. Ja saat myös tietää kummankin tunteet.
Toivon sinulle erittäin paljon voimia.
On hyvin raskasta kantaa vanhempien asioita.
Kiitos kaikille teille viesteistänne. On lohduttavaa saada kuulla kokemuksia, ja rohkaisevia sanoja.
Olemme keskustelleet asiasta hieman isäni kanssa. Siis tästä asiasta, että kun hän on unohtanut tyttärensä. Ei ole yhteydessä, eikä tunnu välittävän. Mutta toistaiseksi, meidän muutamat keskustelumme eivät ole johtaneet mihinkään muutoksiin - hän ei ota puhettani kuuleviin korviinsa, vaan porskuttaa oman mielensä mukaan.
Ja keskustelut ovat olleet kehittäviä. Ei huutoa tai loukkaamista, vaan keskustelua. Mutta vakiavaa sellaista.
Tällä hetkellä vain toivon, että isäni ja/tai tuo toinen nainen lukisivat tämän viestini, ja ymmärtäisivät, kuinka paljon pahaa he saavat aikaan.
Ymmärsin, että silloä kyseisellä naisellakin on lapsi. Minun isälläni minä ja siskoni. Ja kummatkaan eivät taida ymmärtää, kuinka paljon heidän sekoilounsa loukkaavat kummankin perheitä, ja kuinka edesvastuutonta tuo on.
Anteeksi kirjoitusvirheeni.
Olen kieltämättä hieman kiihdyksissä, ja tuota tekstiä vain tuntuu tulevan ja tulevan.
Toivottavasti kirjoitusvirheet eivät kamalasti haittaa.
Toivon lisää kommentteja.
Hei, toistan tässä varmasti edellisiä, koska uskon siihen, että puhuminen auttaa. Sympatiat sinulle, koska itsellänikin on kaksi tytärtä, toinen sinun ikäisesi.
Ei heilläkään paljoa tukea tunnu olevan isästään, joka leikkii uusioisää naisystävänsä pienten lasten kanssa ja omat jää "jo niin isoina" paitsioon.
Ymmärrän että sinulla on hyvät välit äitiisi, joten teissä keskenään on sellainen voimavara, että pärjäätte kyllä... kyllä se hullaantuminen isälläsi arjeksi muuttuu ja varmasti alkaa miettimään miten korjata asia teihin lapsiin päin.
Voimia sinulle, osaat onneksi avautua ja pohtia asioita, kertoa pahasta mielestäsi ja se on hyvä.
Hei vaan, isälläsi on todella menossa kova ikäkriisi ja siihen ei auta muu kuin aika. Olen itse nähnyt
kahden aviomieheni ikäkriisit ja muutokset, eka katuu vieläkin tempauksiaan ja itkee aina kun tapaamme ja toisen kanssa laitoin juuri poikki kun
en millään jaksa kestää sekoilua muiden naisten kanssa. Sinun on vaikea nuorena naisena ymmärtää isäsi mielen muutosta, mutta koita hakea vaikka netistä miesten vaihdevuosi asioista, niin se selventää sinulle asioita, vika ei ole teissä lapsissa, eikä teidän äidissäkää, vaan isänne päänsisässä.Mieti vaikka Mika Häkkistä..yököttää.
mennä elämä sekaisin, ja tulla kaikenlaisia kriisejä. Pahalta varmasti sinusta tuntuu, mutta en jaksa uskoa että isäsi on kuitenkaan lakannut rakastamasta teitä lapsia! lähes jokainen vanhempi välittää lapsistaan, tapahtui mitä tahansa.
Nyt se ei ehkä näytä siltä. Isäsi on käyttäytynyt tökerösti teitä kohtaan, totta. Mutta sille ei mahda mitään, että avioliitot ei aina kestä.
Mutta ihmettelen tuota häpeä-asiaa. Ei se todellakaan ole teidän, sinun tai äitisi häpeä, jos isäsi on sotkeutunut varattuun naiseen! ihan itse isäsi sen on tehnyt, ilman teidän apuanne, aikuisena erillisenä ihmisenä. Älä nyt ainakaan sinä kanna häpeää isäsi tekemisistä.
Uskon, että aika parantaa, ja näyttää isästäsikin vielä paremman puolen. Kuulostat vähän että olisit melkein liian kiinni vanhemmissasi, ja kasvanut pumpulissa? ole onnellinen nyt siitä, että sinulla on rakastava äiti ainakin, kaikilla ei ole edes sellaista!
Olet jo 18-vuotias, et enää 8-vuotias! Joskus vaan käy niin että vanhemmat eroavat ja siihen on lasten pakko sopeutua. Itse erosin kun lapseni olivat 14 ja 18 v. He kumpikin ymmärsivät kun selitin miksi minä äitinä haluan erota. Meidän ns.nuoruuden avioliitto oli loppuun eletty, en enää pystynyt jatkamaan vaikka mies olisikin halunnut. Ero oli ainut oikea ratkaisu, mietin sitä n.10 vuotta ennenkuin sen tein. Odotin että lapsemme olisivat hieman isompia ja ymmärtäisivät asian. Et sinä mitään sille voi jos vanhemmillasi ei mene hyvin tai jos rakkautta ja kunnioitusta ei enää heidän välillään ole. Mies tekee yleensä juuri noin eli hankkii ja ajautuu sivusuhteeseen jos ei ole liitossaan tyytyväinen. Ja monet miehet myös käyttäytyvät eron jälkeen juuri noin, eli eivät ole tarpeeksi lapsiin yhteydessä. Siitä olen minäkin ent.miehelleni katkera kun ei ole lapsiinsa yhteydessä, se tuntuu lasten takia pahalta mutta sille en voi mitään. Toivon vaan että mies joskus muuttaisi käytöstään eikä enää kostaisi eroa lasten kautta minulle!
OMA TARINA oli hyvin sinulle tarkoitettu kirjoitus ja olen samaa mieltä kirjoittajan kanssa.Vain aika tuo uusia ratkaisuja teille kaikille ja asiat aukenevat uuteen suuntaan.Älkää te kantako häpeää tästä tapahtumasta koska isänne teki ratkaisunsa teiltä kysymättä.Häntä kuljettavat voimakkaat halut
ja tunteet ja järki usein kaikkoaa kauas.Hän kyllä tuntee voimakasta häpeää ehkä myöhemmin mutta tällä hetkellä se on piiloutunut uusien tunteiden alle.Rakkaus teihin lapsiin on niin syvällä että se kyllä säilyy.Tällä hetkellä hän on kriisissä eikä pysty ehkä käsittelemään tunteitaan ja siksi myös pakenee eikä ole tavoitettavissanne.Tämä tilanne on teille tuskallista ja raastavaa.Elämä on hetkellisesti joskus julmaa mutta paljon jälkeenpäin huomaat ja koet että sinusta on näiden kokemusten kautta tullut viisaampi ja elämää ymmärtävämpi.Aina jälkeenpäin huomaamme että jokin tapahtuma ja kriisi on antanut valtavasti vahvuuksia meille ja koemme niistä iloa myöhemmin.
Kaikki kääntyy vielä parhainpäin antamalla ajan rauhoitella tunteita ja isäsikin vielä käy elämänkoulua koko ikänsä.Olkaa toistenne tukena ja älkää tunteko häpeää.Sinussa vain vahvistuvat hyvät elämänarvot huonojen kokemusten kautta.Voimia teille kaikille ja kyllä rakkauskin seuraa mukananne.
Tiedän ja osaan kuvitella että sinulla ottaa koville - satavarmasti!
Minä olen isä, kahden tyttölapsen - toinen sinun ikäisesi ja toinen nuorempi. Meidän akateemisessa perheessä lapsien äiti teki tuon saman minkä nyt isäsi. Se oli täysshokki kaikille: minulle, lapsille, isovanhemmille, ystäville, työkavereille, naapureille jne. Kaikki olivat raivoa ja vihaa täynnä, mutta ajan myötä me kaikki selvisimme siitä. Kaikesta tapahtuneesta huolimatta lapsillamme on läheiset välit sekä minuun että äitiinsä. Aika arpeuttaa haavoja mutta ei koskaan täysin paranna. Anna asialle aikaa, anna vanhempiesi selvittää sotkunsa, keskisty omiin askareisiin niin hyvin kuin mahdollista, hoida omat harrastuksesi keskity elämään. Älä ota häpeää ja syyllisyyttä siitä mitä isäsi tekee, hän tulee elämään sen kanssa itse ja tulee kantamaan taakan niskassaan enemmän tai vähemmän raaskaasti.
Kun aikaa on kulunut, saat etäisyyttä asiaan ja saatat oppiakin asiasta: kerää omia kokemuksia, valitse oma elämänkumppanisi huolella, muodosta elämänarvosi joita haluat edelleen ammentaa omille lapsillesi jne.
Ota voittajan asenne, ole vahva heikkoinakin hetkinä, keskity niin hyvin kuin mahdollista omaan elämääsi.
tyttö kun haet apua ihan oikeasta paikasta.Täällähän näitä asioita pohditaan.Jokaisella on jonkinsorttista kokemusta asiasta.Ensiksi haluisin sanoa että muista ettei syy ole sinun eikä siskosi.Koita jotenkin nähdä asia oikeassa suhteessa.Isäsi on vastuussa itse teostaan.Olet vihainen hänelle ja pettynyt,saatkin olla! Hän on aikuinen ja hänen pitäisi kaikesta huolimatta huomioida lapsensa ja olla aikuinen.Valitettavasti tällä hetkellä hän ei näe sitä tarpeelliseksi tai hän ei kykene koska tietää tekevänsä väärin.Asia on vanhempiesi.Pystyn kuvittelemaan tuskasi.Olen itse äiti joka oli samanlaisessa tilanteessa ja näin tyttöni tuskan isän hyljätessä hänet "rakkauden"astuessa kuvioon.Muutama vuosi on kulunut,suhteet ovat parantuneet.Tosin uusi naisystävä ei halua tutustua miehen "aikuisiin" lapsiin.Mutta pärjäämme hienosti!Toivon teille voimia.Äitisi varmaan hakee tukea esim. eroseminaari.Hän varmaan näyttää teille tytöille että naiset pärjää.Nouse rohkeasti omille siiville ja katso eteenpäin.
Muistapa tämä: Aikuisilla, jopa omilla vanhemmilla on molemmilla ihan OMA elämänsä. Ei kaikkea mitä tekee/tuntee/ajattelee tarvitse tai saakaan kertoa lapsilleen.
Äitisi teki mielestäni virheen, tosin varmasti ei sitä ihan tarkkaan edes ajatellut, kertoessaan sinulle millaisen puhelinsoiton sai ja keneltä. Ei ole lasten asia käsitellä vanhempien eroon liittyviä tapahtumia/aiheita muilta osin kuin heitä itseään koskevista asioista. Kuvitelehan millaiset syyllisyyden- ja häpeäntunteet jylläävät nyt isässäsi. Aivan varmasti tuo äitisi saama puhelinsoitto hajotti isäsi täysin. Ero ei ole sitä haluavallekaan mitenkään helppo asia: Suru, syyllisyys, haikeus, menetys, tappio yms. liittyvät osana kaikkien erossa, vaikka se olisi todella ainoa vaihtoehto jatkaa elämää.
Ja rakkaus sitten; jos rakastat isääsi, annat hänelle anteeksi. Kun annat hänelle anteeksi, on sinulla, isälläsi ja kaikilla läheisilläsi parempi olla. Ei sinun tarvitse isääsi hänen valinnoistaan hävetä, ei ollenkaan. Ne ovat hänen valintojaan. Olet vielä nuori ja tulet aivan varmasti tekemään elämässäsi valintoja, joita et tekisi tänään mistään hinnasta.
Ymmärrän tuskasi. Kaikki se mihin luotit ja uskoit tuntuu olevan menetetty. En tiedä kykeneekö isäsi tällä hetkellä keskustelemaan tai yleensäkkään ottamaan sinua tai muita ihmisiä huomioon. Jos keskustelu isäsi kanssa ei onnistu nyt, niin se voi onnistua myöhemmin. Sinä saat olla vihainen, loukkaantunut ja surullinen.
ISÄSI tekemisistä. Ihmissuhteet on tosi monimutkainen juttu ja niistä oppii koko ajan uutta vaikka olisi minkä ikäinen.
Ei se teidän isä teitä lapsia unohda, sitä en usko. Hän on mennyt vain sekaisin siitä toisesta naimisissa olevasta naisesta, jäi kiinni ja juttu paljastui teille ihan kaikille. Se on teidän ISÄN iso moka, ei teidän muiden.
Yritä nauttia elämästä ystäviesi parissa ja yritä keskittyä niihin asioihin joista sinä itse saat iloa ja onnea. Anna aikuisten hoitaa sotkunsa!