raidat ja permis

elikä oon menossa ystäväni häihin heinäkuun lopulla. Minulla on tällä hetkellä pääliraidat(laitettu n.kk sitten) ja niiden alla tummempaa väriä sekä lisäksi permis(isoa kiharaa),joka laitettu viimevuoden lokakuun alussa. Haluaisin alaosankin hieman vaaleamman näköiseksi näin kesää kohti ja ajattelinkin,jos sinnne voisi laittaa ohuita raitoja. Lisäksi haluaisin permiksen tyveen,jossa omaa suoraa hiusta.Permis siis on jonkin verran jo ehtinyt kasvaa pois. Mietinkin, kumpi toimenpide kannattaisi tehdä ensin: tyvipermis ja sitten alaosaan raidat vai päinvastoin? Kumpi on hellävaraisempi tapa hiuksilleni? Kannattaako näiden toimenpiteiden välissä olla jokin aikaväli? Itse olen ymmärtänyt, että permiksen yhteydessä ei voi laittaa kuin korkeintaan kevytväriä,joten miten kannattaisi tehdä tässä tilanteessa? Haluaisin,että saisin raidat ja permiksen heinäkuun loppuun mennessä. Kannattaako siis näiden laittoihin varata oma erillinen aika ja huomioida aikaväli niiden laitossa etteivät hiukset mene pilalle? Kampaajalle olisin menossa.
2487
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Jos kyseessä olisi käsittelemätön hius, viisaampaa ehdottomasti olisi laittaa ensin permis ja sitten vasta raidat. Miksi; Permanenttia laittaessa hius olisi lähtötilanteessa "tasakuntoinen" eli permisainevahvuus valittaisiin hiuslaadun mukaan. Jos hiuksiin laitettaisiin ensin raidat, permanentattaessa olisi valittava permisaine sen värjäämättömän hiuksen mukaan (jotta se kihartuisi) jolloin ainevahvuus olisi raitakohdille turhan vahva.
Sinun kohdallasi ei kuitenkaan tällä asialla enää niin suurta merkitystä ole, koska hiuksissa on aiempaakin värikäsittelyä. Permis kuitenkin aina vähän vie hiuksista väriä pois, ja vaalentaa vaalea hiusta lisää, sen vuoksi viisaampaa on kuitenkin ottaa ensin permis, ja värjätä vasta sen jälkeen. Paria viikkoa suositellaan käsittelyjen väliin aikaa, joten heinäkuuksi ehdit hyvin ottaa molemmat käsittelyt.

Äänestä
  • ..vastauksestasi.Taidan tilata piakkoin itselleni ajan tyvipermikseen.=)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kumpi ensin? kirjoitti:

elikä oon menossa ystäväni häihin heinäkuun lopulla. Minulla on tällä hetkellä pääliraidat(laitettu n.kk sitten) ja niiden alla tummempaa väriä sekä lisäksi permis(isoa kiharaa),joka laitettu viimevuoden lokakuun alussa. Haluaisin alaosankin hieman vaaleamman näköiseksi näin kesää kohti ja ajattelinkin,jos sinnne voisi laittaa ohuita raitoja. Lisäksi haluaisin permiksen tyveen,jossa omaa suoraa hiusta.Permis siis on jonkin verran jo ehtinyt kasvaa pois. Mietinkin, kumpi toimenpide kannattaisi tehdä ensin: tyvipermis ja sitten alaosaan raidat vai päinvastoin? Kumpi on hellävaraisempi tapa hiuksilleni? Kannattaako näiden toimenpiteiden välissä olla jokin aikaväli? Itse olen ymmärtänyt, että permiksen yhteydessä ei voi laittaa kuin korkeintaan kevytväriä,joten miten kannattaisi tehdä tässä tilanteessa? Haluaisin,että saisin raidat ja permiksen heinäkuun loppuun mennessä. Kannattaako siis näiden laittoihin varata oma erillinen aika ja huomioida aikaväli niiden laitossa etteivät hiukset mene pilalle? Kampaajalle olisin menossa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu