Sain tarpeekseni

Rakastuin alle kakskymmppisenä unelmanaiseen : Tumma, hoikka, tyylikäs. Muutimme yhteen ja kiihkeänä miehenä tein hänelle lapsen.
Sitten tajusin yksin pyörittäväni arkea, kun vaimoke halusi ja oli edelleen KAUNIS!!! Kaikki rahat meni hänen vaatteisiin, koruihin, meikkeihin ja ties mihin kasvohoitoihin ja ripsien värjäyksiin. Minä ja lapsemme emme merkinneet hänelle mitään.
Aina kun tulin töistä, oli tiskit likaisina pöydällä ja koti muutenkin kuin pyörremyrskyn jäljiltä. Ruokaa sentään hän osasi laittaa, mutta siivoamiseen hän ei kyennyt. Kai hän pelkäsi kynsien katkeavan.

Sitten sain tarpeeksi. Elämämme jynnäsi vain paikallaan ja osamaksulaskuja tuli postiluukusta sisään tappavaa vauhtia.

Erosimme, ja vuoden päästä lapsemme muutti minulle ilman riitaa.

Nyt minulla on Ihana tavallinen nainen, hieman pyöreä, mutta juuri sopivasti, ei liikaa. Hän on kaikkea sitä, mitä naiselta voisin toivoa. Osaa hoitaa kodin, lapset, minut ja oman työnsäkkin.
Hän on kuin aurinko, lämmin, valoisa ja energinen.
Ja ennenkaikkea AITO ihminen joka osaa oikein suhtautua itseensä tekemättä ulkonäöstään elämäntapaa. Kaunis saunan jälkeen ja valloittava juhlissa ja arkena vastustamaton. Ja minä en voi muuta kuin rakastaa.
4894
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

itsetunnolle lukea tätä.

Minullakin on siis toivoa :) ...joskus...

Äänestä
  • Tuon on ihan selvästi kirjoittanut joku katkera ruma nainen.
    Uskokaa jo että ei kauneus välttämättä tarkoita sitä että on sitten muuten huono ihminen.
    Kauniskin voi hoitaa kodin ihan hyvin. Ja mies voisi myös osallistua kodin hoitoon.

    Äänestä

  • justjoo... kirjoitti:

    Tuon on ihan selvästi kirjoittanut joku katkera ruma nainen.
    Uskokaa jo että ei kauneus välttämättä tarkoita sitä että on sitten muuten huono ihminen.
    Kauniskin voi hoitaa kodin ihan hyvin. Ja mies voisi myös osallistua kodin hoitoon.

    oletettu miesten ihannenainen. Kyllä tavallinen, söpö ja lempeä nainen hakkaa trendikkäät seksipimut 100-0. Siis parisuhteessa. Yhden yön tarpeet on sitten asia erikseen..

    Äänestä

Niinhän tuo on, ettei pinnallisuus tee ketään miellyttävämmäksi ihmiseksi. Eikä kauneus riitä yhdessä elämiseen, ellei osa siitä kauneudesta ole sisäistä.
Kukaan tuskin kaipaa kaunista, mutta tyhjää kuorta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


eronnut epäaidosta kirjoitti:

Rakastuin alle kakskymmppisenä unelmanaiseen : Tumma, hoikka, tyylikäs. Muutimme yhteen ja kiihkeänä miehenä tein hänelle lapsen.
Sitten tajusin yksin pyörittäväni arkea, kun vaimoke halusi ja oli edelleen KAUNIS!!! Kaikki rahat meni hänen vaatteisiin, koruihin, meikkeihin ja ties mihin kasvohoitoihin ja ripsien värjäyksiin. Minä ja lapsemme emme merkinneet hänelle mitään.
Aina kun tulin töistä, oli tiskit likaisina pöydällä ja koti muutenkin kuin pyörremyrskyn jäljiltä. Ruokaa sentään hän osasi laittaa, mutta siivoamiseen hän ei kyennyt. Kai hän pelkäsi kynsien katkeavan.

Sitten sain tarpeeksi. Elämämme jynnäsi vain paikallaan ja osamaksulaskuja tuli postiluukusta sisään tappavaa vauhtia.

Erosimme, ja vuoden päästä lapsemme muutti minulle ilman riitaa.

Nyt minulla on Ihana tavallinen nainen, hieman pyöreä, mutta juuri sopivasti, ei liikaa. Hän on kaikkea sitä, mitä naiselta voisin toivoa. Osaa hoitaa kodin, lapset, minut ja oman työnsäkkin.
Hän on kuin aurinko, lämmin, valoisa ja energinen.
Ja ennenkaikkea AITO ihminen joka osaa oikein suhtautua itseensä tekemättä ulkonäöstään elämäntapaa. Kaunis saunan jälkeen ja valloittava juhlissa ja arkena vastustamaton. Ja minä en voi muuta kuin rakastaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu