Lähdin pois avomieheni luota 4 kuukautta sitten, kun hänen teerenpelit selkäni takana paljastui. Hän ei ollut fyysisesti pettänyt, mutta luonut kontakteja naisiin ainakin vuoden ajan. Olimme seurustelleet 3 vuotta. Lähdin yhdessä illassa, pakkasin kaiken mitä mukaani sain. Tunsin oloni niin loukatuksi, ettei elämä tuntunut edes todelliselta. En syönyt viikkoon, en kyennyt kuukauteen juuri mihinkään.
En olisi uskonut hänestä, joka aina vannoi rakkauttaan minuun ja jonka kanssa meillä oli hellyyttä, toimiva seksielämä jne. Olemme kuitenkin monessa mielessä toistemme vastakohtia, mistä syystä riitelimme paljon ja näin jälkikäteen ajateltuna minua hirvittää, miten usein syyllistyin erolla uhkailuun riitatilanteessa. Sanoin miehelleni sellaisia asioita, mitä en olisi ikinä itse kestänyt kuulla. Vasta miehen pakoteiden paljastuttua ymmärsin, ainakin osittain, että meillähän oli viimeisen vuoden ajan aivan hirveä suhde, vaikka hellyyttä ym olikin vastapainona.
Aika on auttanut jäsentämään ajatuksia ja varmasti ikäväkin siinä vaikuttaa, että mietin pystyisinkö antamaan miehelle anteeksi. Tiedän ettei luottamuksen pettäminen kokonaan täysin unohdu, mutta voisiko sen hyväksyä, että minua loukattiin syvästi. Samoin minä loukkasin miestä pitkin suhdetta, en ollut kuin näennäissitoutunut kun meni huonosti. Mutta eihän mieskään ollut minuun aidosti sitoutunut, kun etsi varavaihtoehtoa muista naisista. Sitä olenkin miettinyt, että haluaako hän että hänellä on vain joku. En pysty sitä uskomaan, tai sitten hän osaa todella hyvin näytellä tunteita. Jollain tasolla hän kuitenkin pystyi pelaamaan ihmissuhteilla. Hän rikkoi toisen naisen sydämen antamalla ymmärtää perättömiä asioita. Unohtaminen on vaikeaa siksi, että näin monia heidän keskustelujaan. Siellä oli joitain täysin keksittyjä juttuja, mutta myös sellaisia jotka osuivat syvälle itsetuntooni. Kuten että minun ja miehen suhteessa ei ole intohimoa, että seksi minun kanssani ei kiinnosta. Se oli järkyttävää, koska meillä aina ollut seksiä useamman kerran viikossa ja olen itse ainakin aidosti halunnut miestäni, ja luulin aina että mieskin minua. Mies sanoo nyt, että hän keksi vain sen jutun imarrellakseen tätä toista naista. Miksi se pitää tehdä minun kustannuksellani? Ei tietenkään ollut tarkoitus, että näkisin nämä keskustelut, mutta kuitenkin ne näin ja nyt joudun sieltä saamaani tietoa käsittelemään. Jos mies vain valehteli tällaisista asioista, kertooko se että pystyy valehtelemaan ihan mistä vaan?
Olemme kumpikin syyllistyneet luottamuksen rikkomiseen, eri tavoin vaan. Huomaan silti, että pidän itseäni rehellisempänä ja tietyssä määrin "parempana", koska olen aina kertonut suoraan tunteistani ja jos jokin asia mättää. Menin siinä liian pitkälle. Mies kuitenkin salasi näitä asioita niin kauan, eikä ehkä olisi kertonut koskaan ellei olisi sattumalta jäänyt kiinni. Nyt hän katuu, tai ainakin näin haluan uskoa.
Hän oli aivan hysteerinen epätoivosta ja surusta, kun lähdin kotoa. Asun nyt omassa asunnossa, mutta olemme tekemisissä viikottain. Olemme puhuneet paljon, oikeastaan viimeiset kuukaudet ovat olleet yhtä prosessointia, koko suhteemme käsittelyä. Nyt tuntuu, että "kaikki on puhuttu" mutta siltikin moni asia jää vaille vastausta. Mies ei edelleenkään oikein tiedä, miksi teki niin kuin teki. Tietää sen, että pelkäsi minun hylkäävän hänet kuten olin uhannut. Ja kun lähdin kaiken paljastuttua, hylkääminen oli miehelle todellista. Hän haluaisi palata yhteen, mutta pelkää minun taas jossain vaiheessa haluavan erota kun on "liian vaikeaa". Mies myöntää itsekin että on hankala luonne, ja monesti minulla on hermot riekaleina hänen jääräpäisyytensä takia. Silti tunnen suurta kiintymystä häneen, kai se on rakkautta, tosin erilaista kuin joskus luulin rakkauden olevan. Minä taas pelkään etten enää uskalla olla vihainen miehen seurassa. Että alan kätkeä pettymyksen ja ärtymyksen tunteet, jotta mies ei vain pettäisi luottamustani uudelleen.
Kävimme kerran pariterapiassa, mutta siellä mies leimattiin heti syylliseksi ja suorastaan pyöriteltiin päätä sille että onko meillä viellä mahdollisuuksia. Minä en näe asiaa niin mustavalkoisena, vaan minusta meillä molemmilla on ollut yhtä suuri osuus tämän kriisin syntymisessä. Mietin vain, että kannattaako minun todella ottaa riski, että mies ei enää toimi selkäni takana kun on vaikeaa. Vaikeaahan meillä varmasti tulee vielä joskus olemaan. En vain haluaisi heittää suhdettamme romukoppaan vaikeuksista huolimatta. Meillä on kuitenkin niin paljon hyvääkin välillämme, ja näin mieskin ajattelee. Niin se kuitenkin on, että luottamuksen on toimittava täydellisesti kun on kaksi hyvin erilaista ihmistä suhteessa. Jos se rikkoutuu, niin erilaisuuskin on yhä suurempi haaste. Mihin silloin nojata, hyvään seksielämäänkö? Tällä hetkellä tuntuu, että fyysisyys välillämme ja jonkinlainen "tarkoitus" vie meitä yhteen. Haluaisin seurata sitä ja vielä yrittää, mutta en tiedä, pitäisikö kuunnella pelkoa ja perääntyä, vai kohdata tämä pelko?
Toivoisin vastauksia teiltä, jotka olette selvinneet luottamuskriisin yli, tai ette ole selvinneet. Millaista on ollut paluu yhteen? Oletteko pystyneet ottamaan opiksi virheistänne?
En olisi uskonut hänestä, joka aina vannoi rakkauttaan minuun ja jonka kanssa meillä oli hellyyttä, toimiva seksielämä jne. Olemme kuitenkin monessa mielessä toistemme vastakohtia, mistä syystä riitelimme paljon ja näin jälkikäteen ajateltuna minua hirvittää, miten usein syyllistyin erolla uhkailuun riitatilanteessa. Sanoin miehelleni sellaisia asioita, mitä en olisi ikinä itse kestänyt kuulla. Vasta miehen pakoteiden paljastuttua ymmärsin, ainakin osittain, että meillähän oli viimeisen vuoden ajan aivan hirveä suhde, vaikka hellyyttä ym olikin vastapainona.
Aika on auttanut jäsentämään ajatuksia ja varmasti ikäväkin siinä vaikuttaa, että mietin pystyisinkö antamaan miehelle anteeksi. Tiedän ettei luottamuksen pettäminen kokonaan täysin unohdu, mutta voisiko sen hyväksyä, että minua loukattiin syvästi. Samoin minä loukkasin miestä pitkin suhdetta, en ollut kuin näennäissitoutunut kun meni huonosti. Mutta eihän mieskään ollut minuun aidosti sitoutunut, kun etsi varavaihtoehtoa muista naisista. Sitä olenkin miettinyt, että haluaako hän että hänellä on vain joku. En pysty sitä uskomaan, tai sitten hän osaa todella hyvin näytellä tunteita. Jollain tasolla hän kuitenkin pystyi pelaamaan ihmissuhteilla. Hän rikkoi toisen naisen sydämen antamalla ymmärtää perättömiä asioita. Unohtaminen on vaikeaa siksi, että näin monia heidän keskustelujaan. Siellä oli joitain täysin keksittyjä juttuja, mutta myös sellaisia jotka osuivat syvälle itsetuntooni. Kuten että minun ja miehen suhteessa ei ole intohimoa, että seksi minun kanssani ei kiinnosta. Se oli järkyttävää, koska meillä aina ollut seksiä useamman kerran viikossa ja olen itse ainakin aidosti halunnut miestäni, ja luulin aina että mieskin minua. Mies sanoo nyt, että hän keksi vain sen jutun imarrellakseen tätä toista naista. Miksi se pitää tehdä minun kustannuksellani? Ei tietenkään ollut tarkoitus, että näkisin nämä keskustelut, mutta kuitenkin ne näin ja nyt joudun sieltä saamaani tietoa käsittelemään. Jos mies vain valehteli tällaisista asioista, kertooko se että pystyy valehtelemaan ihan mistä vaan?
Olemme kumpikin syyllistyneet luottamuksen rikkomiseen, eri tavoin vaan. Huomaan silti, että pidän itseäni rehellisempänä ja tietyssä määrin "parempana", koska olen aina kertonut suoraan tunteistani ja jos jokin asia mättää. Menin siinä liian pitkälle. Mies kuitenkin salasi näitä asioita niin kauan, eikä ehkä olisi kertonut koskaan ellei olisi sattumalta jäänyt kiinni. Nyt hän katuu, tai ainakin näin haluan uskoa.
Hän oli aivan hysteerinen epätoivosta ja surusta, kun lähdin kotoa. Asun nyt omassa asunnossa, mutta olemme tekemisissä viikottain. Olemme puhuneet paljon, oikeastaan viimeiset kuukaudet ovat olleet yhtä prosessointia, koko suhteemme käsittelyä. Nyt tuntuu, että "kaikki on puhuttu" mutta siltikin moni asia jää vaille vastausta. Mies ei edelleenkään oikein tiedä, miksi teki niin kuin teki. Tietää sen, että pelkäsi minun hylkäävän hänet kuten olin uhannut. Ja kun lähdin kaiken paljastuttua, hylkääminen oli miehelle todellista. Hän haluaisi palata yhteen, mutta pelkää minun taas jossain vaiheessa haluavan erota kun on "liian vaikeaa". Mies myöntää itsekin että on hankala luonne, ja monesti minulla on hermot riekaleina hänen jääräpäisyytensä takia. Silti tunnen suurta kiintymystä häneen, kai se on rakkautta, tosin erilaista kuin joskus luulin rakkauden olevan. Minä taas pelkään etten enää uskalla olla vihainen miehen seurassa. Että alan kätkeä pettymyksen ja ärtymyksen tunteet, jotta mies ei vain pettäisi luottamustani uudelleen.
Kävimme kerran pariterapiassa, mutta siellä mies leimattiin heti syylliseksi ja suorastaan pyöriteltiin päätä sille että onko meillä viellä mahdollisuuksia. Minä en näe asiaa niin mustavalkoisena, vaan minusta meillä molemmilla on ollut yhtä suuri osuus tämän kriisin syntymisessä. Mietin vain, että kannattaako minun todella ottaa riski, että mies ei enää toimi selkäni takana kun on vaikeaa. Vaikeaahan meillä varmasti tulee vielä joskus olemaan. En vain haluaisi heittää suhdettamme romukoppaan vaikeuksista huolimatta. Meillä on kuitenkin niin paljon hyvääkin välillämme, ja näin mieskin ajattelee. Niin se kuitenkin on, että luottamuksen on toimittava täydellisesti kun on kaksi hyvin erilaista ihmistä suhteessa. Jos se rikkoutuu, niin erilaisuuskin on yhä suurempi haaste. Mihin silloin nojata, hyvään seksielämäänkö? Tällä hetkellä tuntuu, että fyysisyys välillämme ja jonkinlainen "tarkoitus" vie meitä yhteen. Haluaisin seurata sitä ja vielä yrittää, mutta en tiedä, pitäisikö kuunnella pelkoa ja perääntyä, vai kohdata tämä pelko?
Toivoisin vastauksia teiltä, jotka olette selvinneet luottamuskriisin yli, tai ette ole selvinneet. Millaista on ollut paluu yhteen? Oletteko pystyneet ottamaan opiksi virheistänne?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Toiselle pitäisi pystyä olemaan uskollinen niin myötä- kuin vastamäessäkin. Miehesi ei siihen pystynyt.
Kuitenkin, sinä elät siinä suhteessasi, minä en, joten minä tai kuka vaan muu on väärä vastaamaan sinulle, kannattaako antaa anteeksi.
Meidän parisuhteessa on ollut myös luottamuskriisi. Mies valehteli minulle kaksi kertaa asiassa, joka satutti minua verisesti.
Suhteemme oli reilut puolivuotta aivan yhtä helvettiä, kunnes minä otin ja lähdin ja saimme molemmat aikaa miettiä asioita tahoillamme.
Parin viikon mietiskelyn jälkeen palasin kotiin mieheni pyynnöstä ja saimme asiat puhuttua.
Toki asiat edelleen, näin puolivuotta jälkeenkin päin painavat mielessä, mutta aika sen on näyttänyt, että entiseen verrattuna parempaan suuntaan ollaan menty. Arvostamme toisiamme todella paljon enemmän ja välittäminen näkyy aivan eri tavalla kuin aiemmin.
Olemme myös paljon avoimempia toisiamme kohtaan ja mieskin on huomannut, miten paljon helpottaa, kun puhuu niistä omista ajatuksistaan ja mieltä painavista asioista HETI kun ne mieleen tulee, eikä sitten piiiitkän ajan päästä kun hommat on jo sotkussa.
Sinun täytyy itse miettiä, voitko antaa anteeksi. Jos voit, sinun on kyettävä antamaan toiselle mahdollisuus osoittaa oikeasti välittävänsä ja kyettävä siihen, ettet ole kokoajan kyttäämässä, epäilemässä jne .. Se on vaikeaa, mutta sinä kyllä tiedät pystytkö siihen vai et.
Tsemppiä!
Tapasin nykyisen avomieheni kanssa n. 1kk sen jälkeen kun edellinen suhteeni loppui (se ed. suhde kesti yli 3 vuotta ja oli todella väkivaltainen)
Tämä nykyinen avomieheni seurusteli silloin vielä exänsä kanssa (joten hän petti häntä kanssani). En halunnut satuttaa hänen exäänsä joten "vaadin" häntä lopettamaan suhteen exäänsä tai lopettamaan minun tapailut jos tällaista hänen selkänsä takana touhuaa.
Hän lopetti suhteen n. 2-3 viikkoa myöhemmin. Olivat kuulemma muutenkin olleet pian eroamassa koska olivat olleet vain ystäviä useamman vuoden ajan.
Muutimme yhteen vain 2kk tapaamisemme jälkeen (asuimme 200m päässä toisistamme ja maksoimme molemmat 500e kuukausivuokraa, joten taloudellisista syistä oikeastaan näin teimme)
Aluksi ajattelimme katsoa asumista yhdessä kavereina mutta suhteeksihan se siitä nopeasti kehittyi, ja ei kauaakaan kun olimme jo kihloissa.
Oikeastaan tuo nopea kihloihin meneminen johtui siitä kun riitelimme melko paljon, ja olin häntä jättämässä joka toinen päivä, kun en edellisen suhteeni jäljiltä uskonut että joku oikeasti voisi välittää minusta. Joten hän tahtoi näyttää kuinka paljon tahtoo olla kanssani ja kuinka paljon jo välittää minusta eikä tahdo minulle koskaan pahaa.
No tämä riitely jatkui ja jatkui, mutta yhdessä pysyttiin.
n. 3kk sen jälkeen kun olimme muuttaneet yhteen ja kihlautuneet, aloin epäilemään jotain. En tiennyt mitä, mutta tahdoin tutkia hänen keskustelunsa.
Ja mitä löytyikään!
Monille kymmenille naisille kirjoiteltuja juttuja esim. haluaisin tulla panemaan sua, harmi kun en voi. nykyinen kun ei anna tarpeeksi!
Ja toiselle ihmiselle:
En pääse tulemaan (missä kaupungissa hän ennen asui) koska nykyinen haluaa aina tulla mukaan kun on niin mustasukkainen niin ei voida nyt tavata!
Ja näitä on vaikka kuinka paljon lisää.
Mutta tämä satutti aivan älyttömästi.
Olenkin kysynyt nykyiseltäni kuinka kehtaan hänen kanssaan edes liikkua kun vähintään 1 ihminen tulee aina vastaan jolle hän on puhunut seksi juttuja tai muuten vain jotain kiellettyä puhunut. Ja kun ne jutut koskee minuakin.
Tästä asian selviämisestä on nyt n.4kk ja avomieheni katui tätä asiaa aivan älyttömästi.
Hän sanoi että ei tarkoittanut mitään vaan kirjoitteli vain kun ei uskonut että välitin hänestä yhtään kun olin joka toinen ilta häntä jättämässä.
Hän ei syytä minua että olisin ajanut hänet siihen, mutta sanoo että se kyllä vaikutti. Sanoo ettei koskaan enää tekisi mitään vastaavaa.
Hän poisti kaikkien sellaisten ihmisten numerot puhelimesta joille oli jotain sellaista tyhmää ehdotellut ja jutellut, sekä netistä melkein kaikki tunnuksensa, joissa oli vain jutellut sellaista tyhmää muille eikä mitään "normaalia" ihmisten kanssa.
Vaikeaa tästä on selvitä kun minulla on niin huono itsetuntokin. Ja olen aina luottanut huonosti ihmisiin. Mutta pakko vaan yrittää. Avomieskin yrittää. Tosin nyt joutuu kuulemaan itkuani usein kun murrun näistä asoista kun niitä mietin.