YLE UUTISKESKUSTELUT LOPETETTU
Yle uutiskeskustelut hoiti hommansa hyvin niin kauan kuin sitä kesti. Ylen vastaava, Mika Lavonen selittelee syitä lopettamiselle. Minä kaksi kuukautta ennen lopettamista siellä sanoinkin, että kauaa teidän ei anneta keskustella, Matti Nevalainen ja kumppanit, jotka tarjosivat erinomaista aineistoa Lähi-idän uutisista. Samalla annoin uudeksi keskustelukanavaksi perustamani http://groups.msn.com/Israelfi, jolloin "Kaisa" Ylen kanavalta tulikin minun Joosuan joukkoihin. Mutta missä kirjoittelette nyt te muut?
TALLENNE YLE.ZIP
Ylen uutiskeskusteluissa kahden ja puolen vuoden aikana kertyi 28183 viestiä ryhmään Lähi-itä. Karmel yhdistyksen toiminnanjohtaja, rovasti Matti Nevalainen, avasi eniten keskusteluja. Minulta taisi tulla avaus vain otsikolla Juutalaisten tiedemiesten syrjintä. Muilta esimerkiksi nämä: Hesarikin tunnustaa: Arafat on äärijärjestön johtaja ja Abu Mazenin (Arafatin 'pääministerin') suhde terrorismiin . Kuka ei ehdi sieltä mieleisiään keskusteluja tallettaa niin tyytyköön muutamiin poimintoihini: yle.zip HV
TUOMIOJALTA "LUOTETTAVA, VAPAA JA RIIPPUMATON" MEDIA
Matti Nevalainen Yle keskustelussa heitti ajatuksen, että pidetäänkö luotettavana sitä mediaa, mistä pidetään? Entä onko pidetyn Suomen ulkoministerin lausunnot "Israel on kuin natsit" luotettavaa uutisointia? Lapin mies, jolle Lindeman viitsi vastata - jota minä en olisi tehnyt - pitänee luotettavana kommunistien "Tiedonantajaa". Lopulta luotettavin tiedonantaja on Jumalan Sana, josta tiedämme tulevatkin tapahtumat paremmin kuin maailma saa tietoonsa tapahtumien jälkeen. Tuomiojan kaltaisilta pilkkaajilta tulee epäluotettavimmat uutiset! Entä mies nimeltä Antti Kuusi, jonka Tuomioja on nyt katsonut luotettavaksi Lähi-idän uutisvälittäjäksi?
Suomen Antikristus, antisemitistinen ulkoministeri, Erkki Tuomioja ulkoministeriöineen avaa "vapaan ja riippumattoman" median Lähi-itään. Pitääkö itkeä vai nauraa vai onko parasta joukoiltaan oppimamme temppu: kakkua naamariin. This is humor, sanoisi Spede. Valtion varoja tullaan laittamaan 150 000 dollaria vuodessa hankkeeseen, jolla Unescon nimissä tuotetaan ilmeisesti lähinnä terroristijärjestö PLO:n uutisia ja varmasti Jumalan ilmoituksen vastaista mediaa! Suomen palkkaama "media-asiantuntija" on jo asetettu PLO:n alueelle Ramallahin toimistoon. Lähde: http://formin.finland.fi. "Media-asiantuntijaksi" on palkattu mainitun niminen, Antti Kuusi, ilmeisesti Tuomiojan "Vanhan valtauksen" aikainen kaveri, Ylioppilaslehden toimittaja, Antti Kuusi. Heh heh. Luotettavia uutisia Tuomiojalta! Liekö peräti ainoita sallittuja ja pian Ylessäkin. Harri Veijonen
MOREOVER UUTISVÄLITYKSESSÄ MUUTOKSIA
Uutissivulla olevat Moreover-linkit eivät tuota oikeaa tulosta, koska Moreover on muuttanut toimintatapaansa. Ilmeisesti korvaamme linkit osittain linkeillä Moreover ym. hakutuloksiin toisaalla. Esimerkkejä:
TOP NEWS NOW
ISRAEL: http://www.allotaiwan.com/moreover/Israel
FINLAND: http://www.economist.com/countries/Finland/moreover.cfm
RUSSIA: http://www.pcvnetwork.org/media/russia/news_russia-moreover.shtml
USA: Top US Stories
EUROPE: http://news.nabou.com/world/europe_news.html
EASTERN EUROPE: http://www.pcvnetwork.org/media/russia/news_e-europe-moreover.shtml
WORLD: http://www.web-mine.com/categories.htm
RELIGION: http://www.lhumc.com/news/religionfeed.htm
HV
KESKUSTELUJA SUOMESSA NYT
Suomi 24:jän keskustelujen ylläpitäjälle huomautin: Perätön rasistinen uutinen ryhmässä Helluntailaiset ("Helluntaikirkko pedofiili" oli valheena vuorossa kuten odottaa saattoi), Myös keskustelu "radioaktiivinen kivilasti rajalla", juuri (5. 9. klo 16) STT:ltä tulleen uutisen mukaan ei ole kysymys vaarallisesta kivilastista, Vaasassa räjähti. Eilen Jyväskylässä ja nyt.., Suomen EMU-jäsenyyden laillisuus, YLE Neuvostovallan asialla, Totuutena valhe, upea teos, jatkuu http://go.to/veijonen

Vastaukset 2
Vanhimmat
Hyvä Koski!
Täällä Suomi 24:ssä on rasisteja varsinkin
juutalaiset ja kristityt uskovaiset ryhmissä
Tapa ne heti!
Olen tässä eri mieltä otsikosta: ei Lähi-itä keskustelu ole antisemitismia eikä liioin tietysti esim. Israelin kulloisenkin politiikan arvosteleminen. Ei pidä löyhin perustein puhua antisemitismistä eikä leimata tai kieltää keskustelua. Fundamentaalikristittyjen puheenvuorot asiassa ovat usein sellaisia etteivät ne valista ketään mistään vaan pikemminkin saavat tietämättömät ihmiset uskomaan että juutalaisetkin ovat joitain kirjaimellisesti raamattuun uskovia hourupäitä ja arabit paholaisia.
Ulkoministeri Tuomiojan nimitteleminen antikristukseksi ja antisemiitiksi osoittaa jo mitä suurinta typeryyttä. Näköjään sitä on sekopäitä kummallakin laidalla.
Se mistä täällä on puhuttu ja mikä on väärin ja valheellista ovat nuo rasistilinkit ja niistä kumpuavat väitteet. Kun puheet ovat suoraan der Sturmeristä ei ole kyseessä debatti vaan leimaaminen. Minusta uskovien tulisi omalta osaltaan myös pysyä totuudessa, ei järjettömässä saarnaamisessa.