"Energia, entropia ja emergenssi"

Tämän päivän Hesarissa esitellään Kari Enqvistin kirjaa "Monimutkaisuus". Otsikon kolme käsitettä "muodostavat jonkinlaisen fysiikan pyhän kolmiyhteyden." "Energia on ylläpitäjä. Entropia on hävittäjä. Emergenssi on luoja."

"Tämä kolmiyhteys on aitoa, muut kolminaisuudet keksittyjä." - Olen uskovaisena mormonikristittynä samaa mieltä. Tietääkseni Enqvist ei ole uskovaisia. On todella keksittyä se kolminaisuusoppi, johon olisi uskottava, jotta luettaisiin kristittyjen joukkoon.

Minusta emergenssi on lähellä entelekiaa. Entelekia on luonnossa tavattava täydellistymisprosessi. Emergentti on tarkoittaa ilmiötä, että "uusia asioita ja ominaisuuksia tulee jatkuvasti esiin alkuperäisestä aika-avaruuspisteistä kokoonpannusta maailman perustasta 'esiin sukeltavan kehityksen' kautta." (Uusi sivistyssanakirja, Otava)

On lähdettävä siitä, että aina on ollut jotain ja että olemassaolo itsessään tuottaa yhä täydellisempiä rakenteita. Ikuisessa olemassaolossa on siksi voinut syntyä jo täydellinen olento tai olentoja, joista yksi haluaa saada aikaan kaltaisiaan olentoja. Ihminen luotiin Raamatun mukaan Jumalan kuvaksi ja kaltaiseksi. - Täytynee sanoa, että tulemaan hänen kaltaisekseen. Ihminen itse on osoitus siitä, että olemassaolossa on tietoiseen toimintaa pystyvä olento. Olisi hybristä ajatella, että ihminen olisi luomakunnan korkein huippu. Kuolemattomuuskin on voitu jo saavuttaa sen lisäksi, että on syntynyt kehityksen kautta yhä monimutkaisempia kuolevaisia olentoja.
461395
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 46

Vanhimmat

>Ikuisessa olemassaolossa on siksi voinut syntyä jo täydellinen olento tai olentoja, joista yksi haluaa saada aikaan kaltaisiaan olentoja. Ihminen luotiin Raamatun mukaan Jumalan kuvaksi ja kaltaiseksi

Entä jos ne muut olennot eli jumalat ovat jokainen luoneet älyllisiä olentoja omiksi kuvikseen? Entä jos joku näistä jumalolennoista onkin luomista vastaan ja mieluummin haluaisi nähdä kaikki luodut olennot olemattomina eli kuolleina?

Jää paljon erilaisia vaihtoehtoja joista useimmat ovat ihmiskunnan kannalta pelottavia.

(Itse tosin olen panteisti enkä usko kuin yhteen Jumalaan, enkä SIIHENKÄÄN persoonallisena ihmismäisenä olentona.)

Äänestä
  • Aloittaja

    Oikeaan jumaluuteen kuuluu mielestäni ehdottomasti vapaa tahto. Se suotiin meillekin ollessamme vielä henkilapsina taivaassa. Siellä syttyi sota. Yksi Jumalan pojista esitti oman suunnitelmansa, johon kuului, että kaikki pelastuvat, mutta ilman mahdollisuutta itse valita. Tästä enkeliruhtinaasta tuli Saatana, kun hänet karkotettiin taivaasta, sillä hän ja häneen liittyneet hävisivät. He menettivät mahdollisuuden kehittyä edelleen fyysisen syntymän kautta.

    Olemattomaksi ei olevaa voi tehdä. Kerran olemassaoloon syntyvä henki ei voi hävitä, vaikka itse tahtoisi. Näin käsittääkseni siksi, että se ei ole edes Jumalan vallassa.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Ja teidän mormonien mukaan vähemmän uskolliset tuossa sodassa saivat maan päälle synnyttyään kiroukseksi mustan ihon.

    Melkoisen pimeää oppia.

    Äänestä

  • valinta. kirjoitti:

    Ja teidän mormonien mukaan vähemmän uskolliset tuossa sodassa saivat maan päälle synnyttyään kiroukseksi mustan ihon.

    Melkoisen pimeää oppia.

    Sellainen ajattelu oli ylistä monien uskontojen parissa. Myös MAP-kirkossa sitä esiintyi, mutta siitä opista on sanouduttu irti. Se ei perustu pyhiin kirjoituksiin. Kirkkomme johtajatkin ovat erehtyviä. Koskaan ei kirkosta tai kokouksistamme ole karkotettu ketään ihonvärin perusteella kuten monista muista kirkoista.

    Mistä tapsa on moisen lukenut että taivaassa oli sota jne.?

    Äänestä

  • Aloittaja

    cheG kirjoitti:

    Mistä tapsa on moisen lukenut että taivaassa oli sota jne.?

    Ilm. 12
    7 Taivaassa syttyi sota. Mikael ja hänen enkelinsä kävivät taisteluun lohikäärmettä vastaan. Lohikäärme enkeleineen teki vastarintaa [Dan. 10:13,21; Juud. 9]
    8 mutta kärsi tappion, eikä sille ja sen joukolle ollut enää sijaa taivaassa.
    9 Tuo suuri lohikäärme, tuo muinaisaikojen käärme, jota kutsutaan Paholaiseksi ja Saatanaksi, tuo koko ihmiskunnan eksyttäjä, syöstiin maan päälle, ja samoin syöstiin alas sen enkelit. [Luuk. 10:18 | Sak. 3:1,2; Luuk. 22:31,32; Joh. 12:31, 16:11]

    Niitä jotka seurasivat Saatanaa oli 1/3 taivaassa olleista. Me jotka saimme syntyä maan päälle säilytimme ensimmäisen asemamme toisin kuin nuo karkotetut. Hyväksyimme Kristuksen pelastussuunnitelman.

    Äänestä

  • on noin ajateltu kirjoitti:

    Sellainen ajattelu oli ylistä monien uskontojen parissa. Myös MAP-kirkossa sitä esiintyi, mutta siitä opista on sanouduttu irti. Se ei perustu pyhiin kirjoituksiin. Kirkkomme johtajatkin ovat erehtyviä. Koskaan ei kirkosta tai kokouksistamme ole karkotettu ketään ihonvärin perusteella kuten monista muista kirkoista.

    eivät kai muut uskonnot puhu taivaan sodasta?

    Äänestä

  • on noin ajateltu kirjoitti:

    Sellainen ajattelu oli ylistä monien uskontojen parissa. Myös MAP-kirkossa sitä esiintyi, mutta siitä opista on sanouduttu irti. Se ei perustu pyhiin kirjoituksiin. Kirkkomme johtajatkin ovat erehtyviä. Koskaan ei kirkosta tai kokouksistamme ole karkotettu ketään ihonvärin perusteella kuten monista muista kirkoista.

    Mustathan eivät mormonikirkossa edes olleet kelvollisia papeiksi ennen vuotta 1978.

    http://www.mormonismi.net/artikkelit/rasismi1.shtml

    Äänestä

  • yrität? kirjoitti:

    Mustathan eivät mormonikirkossa edes olleet kelvollisia papeiksi ennen vuotta 1978.

    http://www.mormonismi.net/artikkelit/rasismi1.shtml

    yrität, näitä samoja juttujako teillä helluntailaisten keskuudessa edelleen kehotetaan levittämään.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Ilm. 12
    7 Taivaassa syttyi sota. Mikael ja hänen enkelinsä kävivät taisteluun lohikäärmettä vastaan. Lohikäärme enkeleineen teki vastarintaa [Dan. 10:13,21; Juud. 9]
    8 mutta kärsi tappion, eikä sille ja sen joukolle ollut enää sijaa taivaassa.
    9 Tuo suuri lohikäärme, tuo muinaisaikojen käärme, jota kutsutaan Paholaiseksi ja Saatanaksi, tuo koko ihmiskunnan eksyttäjä, syöstiin maan päälle, ja samoin syöstiin alas sen enkelit. [Luuk. 10:18 | Sak. 3:1,2; Luuk. 22:31,32; Joh. 12:31, 16:11]

    Niitä jotka seurasivat Saatanaa oli 1/3 taivaassa olleista. Me jotka saimme syntyä maan päälle säilytimme ensimmäisen asemamme toisin kuin nuo karkotetut. Hyväksyimme Kristuksen pelastussuunnitelman.

    Missä kohtaa Raamattua sanotaan Lusiferin, Saatanan olleen Jumalan poika? Lusifer oli Jumalan luoma enkeli.

    Äänestä

  • enno.. kirjoitti:

    Missä kohtaa Raamattua sanotaan Lusiferin, Saatanan olleen Jumalan poika? Lusifer oli Jumalan luoma enkeli.

    niin täydellä syyllä häntä voi sanoa Jumalan henkilapseksi. Missä sanotaan, että Saatana oli Jumalan luoma enkeli?

    Äänestä

  • sinä puolestasi kirjoitti:

    yrität, näitä samoja juttujako teillä helluntailaisten keskuudessa edelleen kehotetaan levittämään.

    Minä olen kyllä ateisti. Toin vain esille mormonikirkon historiaa tuolta osin kuin mitä kirkko jättää kertomatta vaikka nuo ovat peräisin kirkon omista lähteistä noilta ajoilta.

    Äänestä

  • yrität? kirjoitti:

    Minä olen kyllä ateisti. Toin vain esille mormonikirkon historiaa tuolta osin kuin mitä kirkko jättää kertomatta vaikka nuo ovat peräisin kirkon omista lähteistä noilta ajoilta.

    Kiertelytaktiikkaa mitä mormonilähetyssaarnaajille opetetaan. Ei vastata kysymykseen ja käänetään keskustelu kysyjän arvosteluun, näin vältytään pr-ongelmilta.

    Äänestä

  • Jumalan luoma enkeli kirjoitti:

    niin täydellä syyllä häntä voi sanoa Jumalan henkilapseksi. Missä sanotaan, että Saatana oli Jumalan luoma enkeli?

    itse ollenkaan keskustelevanne erään satukirjan eräästä hahmosta aivan kuin se olisi todellinen? Hah.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Huhahhheoi kirjoitti:

    itse ollenkaan keskustelevanne erään satukirjan eräästä hahmosta aivan kuin se olisi todellinen? Hah.

    ottaa kantaa avaukseen? Vastasin edellä kysymykseen siitä, missä puhutaan sodasta taivaassa.
    Minua kiinnostaisi keskustelu Kari Enqvistin kirjan teemasta uskon kannalta.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    ottaa kantaa avaukseen? Vastasin edellä kysymykseen siitä, missä puhutaan sodasta taivaassa.
    Minua kiinnostaisi keskustelu Kari Enqvistin kirjan teemasta uskon kannalta.

    edes halua. Kunhan vittuilen.

    Äänestä

  • valinta. kirjoitti:

    Ja teidän mormonien mukaan vähemmän uskolliset tuossa sodassa saivat maan päälle synnyttyään kiroukseksi mustan ihon.

    Melkoisen pimeää oppia.

    On oppi pimeää siinä tapauksessa jos mustat olisivat saaneet värinsä kirouksena.
    Enpä oikein usko että raamatunkaan kirjoittajat olivat mitään kovin vaaleita poikia siinä poltavassa lähiidän aurinkossa.

    Äänestä

Elämä on monimutkaista jos haluaa ajatella
siten kaiken maailman asioista. Energia tosiaan
on jokapäiväistä elämässä. Ilman sitä meitä ei
olisi täällä keskustelemassakaan. Nuo loput sanat kuten entropia ja emergenssi ovat ihmisten
tekemiä ja keksimiä sanoja yhteisestä sopimuksesta aikamateriaalisuudessa liikuttaessa.
Jos sanojen merkitystä ei tavallinen kansalainen kuten minä, halua pohtia syvemmällä merkitysten lailla, niin google-hakukoneista tai vastaavista
löytää aivan melkein mitä vain, eri merkityksineen. Ja mitä asiat tarkoittaa ilman
maistereiden tutkintoa, jos ei ole sellaiseen
aikaa tai tahtoa, maan päällä vaeltaessaan ja oppiessaan kaikenlaista uutta jota emme jo välttämättä tietäisi..

Mitäpä kolminaisuudesta tietää he jotka eivät ole siitä saaneet mitään todellista kokemusta
tms. Sitten kun olevaiset ymmärtävät sanojen merkityksen alitajunnassa ympäröivien olevaisien
liikkuessa "atomitasolla" energioineen pureksittuineen päivittäisine materioineen
hengissä pysyäkseen, saattavat päästä hiukan
jyvälle olevaisuuden tarkoituksesta, hyvällä tahdolla tai ilman..

Täydellistymässähän me kaikki täällä maan pinnalla olemme, mielellään henkisesti myöskin.

Ehkäpä Luoja kyllästyi "yksinäisyyteen" ja loi olevaisuuteen materiaa ja sinne alkuameebaan tms.
ja sille geenit meren pohjaan jotka taapersivat maankamaraan kehittyen käärmeistä apinoiksi jne.
Lisäväriä tuo tietysti Aatamin jA Eevan luonti
sinne "välimaastoon", kiellettyine hedelmineen
ja synnintuntoineen, jotta ihmiset oppisivat "tavoille" ajan sallimissa puitteissa.
Säätilan armoilla kaikki tyynni.

Äänestä

mieheltä joka käyttää taikakalsareita ja
pitää puolijumalana taikakivien avulla tulkannutta
pedofiiliä: "- Olen uskovaisena mormonikristittynä samaa mieltä."

Yhtään älykkäämpää kuvaa et itsestäsi saa,
vaikka kuinka jakelet sivistyssanoja tekstisi
joukkoon. Käytät taikakalsareita, mikset
uskoisi samalla jo supervoimilla varustettuihin
puutarhatonttuihin. Todella hybristä tuo
"sivistyneisyys"...

"Ikuisessa olemassaolossa on siksi voinut syntyä jo täydellinen olento tai olentoja, joista yksi haluaa saada aikaan kaltaisiaan olentoja."

Tuossa on ihan pointtinsa, mutta...
Mikä on täydellinen olento? Kikkeleitä silpova
vuori-Jahwe? Taikakivillä tulkkaava huijari?
Turbaanipäinen pedofiili? Ainakaan nykyisen
tieteen ja tiedon valossa on turha olettaa
mitään jumalaa/jumalia olevan. Ja jos sattauisi
olemaan, se voi olla jotain aivan muuta kuin
persoonallinen. Ehkei sitä edes vittuakaan
kiinnosta koko ihmisrotu. Sillä voi olla
paljon hauskempaa leikkiä planeetalla X 3R5
mutantti-sankari-etana-rodun kanssa. Ehkä
tämä jumala on jotain sellaista mitä ei ikinä
olisi tullut edes mieleen. Itse näen koko
maailmankaikkeuden itse olevan itsensä jumala
ilman mitään persoonaa. Mutta onhan näitä
ajatuksia varmaan kiva pohtia, mutta mitään
hyötyä siitä ei ole.

Itse en ymmärtänyt edes juttusi pointtia, mutta
ainakaan se ei todistanut persoonallista
pensaanpolttajaasi yhtään todellisemmaksi...

Äänestä
  • Aloittaja

    Mistä on syntynyt tietoisuus? Se on joka hetki käytössämme, mutta tiedemiehet eivät tiedä sen luonnetta. Se on suurimpia fysiikan ongelmia, jota mm. Kari Enqvist mietiskelee.
    Koska meillä on tietoisuus, on syytä ajatella, ettemme ole ainoita, joilla sellainen on. Joku on voinut päästä siinä huimaavasti meitä edelle ja jopa täydellisyyteen.

    ...itsestään tietoinen eläin? Epäilen vahvasti.
    Luulen alkeellisella hyönteiselläkin olevan
    "tietoisuus", mutta hyvin alkeellinen sellainen.
    Uskon tietoisuuden olevan automaattinen
    ominaisuus millä tahansa mikä reagoi ärsykkeisiin.
    Juoma-automaattikin sisältää tietoisuuden;
    automaatti tietää milloin siihen työnnetään
    rahaa, kuinka paljon, ja mikä limu annetaan
    ulos. Automaatilla on siis tietoisuus omaan
    tilaansa. Ihminen on vaan helvetin paljon
    monimutkaisempi olio. That's it, ei siinä
    ihmeellisempää. Ja nyt jos aiot vetää jotain
    sielu-jorinaa mukaan, älä kiitos. Voit miettiä
    miksi ihmisten persoona muuttuu iän,
    onnettomuuden(päähän kohdistuvan), dementian
    tai aivosyövän takia. Nämä kaikki tuovat
    hirveät ongelmat sielun mielekkyydelle...

    Äänestä

  • Aloittaja

    Retrohetero kirjoitti:

    menee epäkuntoon, niin ei toimi. Ihminenkin on maan päällä eläessään alttiina kaikenlaisille rempoille. Se, mikä tekee ihmisen eläväksi, ei ole sama, joka tekee automaatista toimivan.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    menee epäkuntoon, niin ei toimi. Ihminenkin on maan päällä eläessään alttiina kaikenlaisille rempoille. Se, mikä tekee ihmisen eläväksi, ei ole sama, joka tekee automaatista toimivan.

    ole oleellista, vaan limu-automaatti
    tiedostaa valitun limun. Joten sillä on
    tietoisuus nappien asennosta. Se on automaatin
    maailmankuva, todella rajoittunut sellainen.
    Lisätään nappeja (informaatiota) 10 potenssiin 10,
    niin alkaa tapahtua jo huomattavasti monimutkaisempaa
    hahmotusta maailmasta...

    Äänestä

  • Retrohetero kirjoitti:

    kuin ihmisen tietoisuus. Tekotietoisuus (-toimivuus) ja tekoäly ovat ihmisen aikaansaannoksia tekniikan avulla. Mikä tekniikka on tehnyt ihmisen tietoisuuden ja älyn? Jos sanot, että tietoisuus on jonkun tekemää, niin täytyy myöntää, että myös ihmisen tietoisuus on jonkun tekemää. Sekin mahdollisuus on olemassa, ettei tietoisuutta ole kukaan koskaan tehnyt, vaan se luomatonta.

    Äänestä

  • ei ole sama kirjoitti:

    eroaa koneen tietoisuudesta? Tehdään täydellinen
    koneellinen kopio ihmisen aivoista, ja voilá,
    meillä on kone joka ajettelee kuin ihminen.
    Aivot ovat vain muutaman miljardin loogisenportin
    verkko, minkä luonto on muovannut. 1 ja 0,
    auki ja kiinni, ovat aivan sama asia oli
    kyseessä hermosolu tai kone.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Retrohetero ei kirj. kirjoitti:

    eroaa koneen tietoisuudesta? Tehdään täydellinen
    koneellinen kopio ihmisen aivoista, ja voilá,
    meillä on kone joka ajettelee kuin ihminen.
    Aivot ovat vain muutaman miljardin loogisenportin
    verkko, minkä luonto on muovannut. 1 ja 0,
    auki ja kiinni, ovat aivan sama asia oli
    kyseessä hermosolu tai kone.

    täydellisen kopion ihmisen aivoista? - Jos ei osata tehdä elämää, niin ei osata tehdä täydellistä kopiotakaan ihmisen aivoista. Mekaaninen laite voidaan tehdä, mutta osataanko tehdä sellainen, joka jatkaa elämää saaden esim. jälkeläisiä?

    Äänestä

  • ei ole sama kirjoitti:

    kuin ihmisen tietoisuus. Tekotietoisuus (-toimivuus) ja tekoäly ovat ihmisen aikaansaannoksia tekniikan avulla. Mikä tekniikka on tehnyt ihmisen tietoisuuden ja älyn? Jos sanot, että tietoisuus on jonkun tekemää, niin täytyy myöntää, että myös ihmisen tietoisuus on jonkun tekemää. Sekin mahdollisuus on olemassa, ettei tietoisuutta ole kukaan koskaan tehnyt, vaan se luomatonta.

    "Mikä tekniikka on tehnyt ihmisen tietoisuuden ja älyn? Jos sanot, että tietoisuus on jonkun tekemää, niin täytyy myöntää, että myös ihmisen tietoisuus on jonkun tekemää. Sekin mahdollisuus on olemassa, ettei tietoisuutta ole kukaan koskaan tehnyt, vaan se luomatonta. "

    Oletko kuullut koskaan asioiden kehittymisestä?
    Tietoisuus elollisessa on siis kehityksen tulosta.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    täydellisen kopion ihmisen aivoista? - Jos ei osata tehdä elämää, niin ei osata tehdä täydellistä kopiotakaan ihmisen aivoista. Mekaaninen laite voidaan tehdä, mutta osataanko tehdä sellainen, joka jatkaa elämää saaden esim. jälkeläisiä?

    tehdä, mutta tulevaisuudessa kyllä. Jos oltaisiin
    nyt 50-luvulla, väittäisit ettei kuuhun voi
    mennä.

    Ja jälkeläisillä ei ole mitään tekemistä
    tietoisuuden kanssa. Ehkäpä se tulevaisuuden
    robotti osaa tehdä itsestään kopiota...

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Mistä on syntynyt tietoisuus? Se on joka hetki käytössämme, mutta tiedemiehet eivät tiedä sen luonnetta. Se on suurimpia fysiikan ongelmia, jota mm. Kari Enqvist mietiskelee.
    Koska meillä on tietoisuus, on syytä ajatella, ettemme ole ainoita, joilla sellainen on. Joku on voinut päästä siinä huimaavasti meitä edelle ja jopa täydellisyyteen.

    "Mistä on syntynyt tietoisuus? Se on joka hetki käytössämme, mutta tiedemiehet eivät tiedä sen luonnetta. Se on suurimpia fysiikan ongelmia, jota mm. Kari Enqvist mietiskelee. "

    Tietoisuus on aivojen ja keskushermoston sähkökemiallista toimintaa,
    Emme todella tiedä aivojen toiminnasta vielä paljoakaan, mutta sehän johtuu vain siitä, että nykyaika vasta on tuonnut välineet sen toiminnan tutkimiseen.
    Mikään fysiikan ongelma se ei sinäänsä ole eikä niitä ratkaista mietiskelemällä.
    Olemme juuri saanneet lukea miten ajatuksen voimalla voidaan ohjata tietokoneita, H-S tänään.

    Tietoisuus taas on osa aivojen toimintaa joka on muodostunut oppimisen kautta,vastasyntynellä lapsellahan se on vielä aika kehittymätön esimerkiksi, ja Enqvistillä huomattavasti parempi kuin sinulla.

    "Koska meillä on tietoisuus, on syytä ajatella, ettemme ole ainoita, joilla sellainen on. Joku on voinut päästä siinä huimaavasti meitä edelle ja jopa täydellisyyteen."

    Aivan koirallani on tietoisuus ja huomattavasti täydellisempi hajuaisti kuin meillä kummallakaan, mutta mitä olisi täydellinen tietoisuus?
    Siihen vastaamiseen ei taida sinunkaan ajattelukykysi riittää ei edes vaikka ottaisit uskomuksesi ja kuvitelmasi avuksesi, joten älä höpötä asioista joista et tiedä mitään.

    Äänestä

"Ihminen luotiin Raamatun mukaan Jumalan kuvaksi ja kaltaiseksi. - Täytynee sanoa, että tulemaan hänen kaltaisekseen. "

Minkähänlainen ihminen sitten luotiin "Jumalan kuvaksi",heidelberginihminen, neandertalinihminen, vai jokin muu varhaisempi ihminen, sillä mehän tiedämme miten nykyihmiset syntyvät ja kehittyvät?
Vai etkö sinä tiedä?

Äänestä
  • Aloittaja

    miten ensimmäinen olento, jota voidaan sanoa nykyihmiseksi on syntynyt. Heidelberg -ihminen tms. tuskin on ollut nykyihmisen kehitysvaihe. Edelleenkään ei ole löydetty "puuttuvaa rengasta".
    Sen tiedämme, miten nykyihmiset syntyvät ja kehittyvät, mutta sitä ei tiedetä, mikä on ollut heidän alkunsa. Se on ilmoitettu, että ihmisen ruumis luotiin maan tomusta. Sillä ymmärrän tarkoitettavan muita elämän muotoja.

    "miten ensimmäinen olento, jota voidaan sanoa nykyihmiseksi on syntynyt. Heidelberg -ihminen tms. tuskin on ollut nykyihmisen kehitysvaihe. Edelleenkään ei ole löydetty "puuttuvaa rengasta". "

    Perustelepa miksi ei olisi ollut nykyihmisen kehitysvaihe, mitä ihmeen "puuttuvaa rengasta kaipaat" ja mikäs sitten oli neandertalinihminen?
    Se Jumalankuvasi vai, tai olisiko Pygmit lähempänä?

    Eiköhän nykyisin kiistellä siitä mistä lukuisista eri lajeista nykyihminen olisi kehittynyt, kuin puuttuvasta rengaasta, kuten esimerkiksi vaikapa Homo floresiensista, Homo antecessorista, tai Homo erectuksesta vaikkapa.

    "Sen tiedämme, miten nykyihmiset syntyvät ja kehittyvät, mutta sitä ei tiedetä, mikä on ollut heidän alkunsa. Se on ilmoitettu, että ihmisen ruumis luotiin maan tomusta. Sillä ymmärrän tarkoitettavan muita elämän muotoja. "

    Eli mistä ihmisuku on evoluution myötä kehittynyt, siitä voidaan vielä kiistellä, ei siitä ettei se olisi kehittynyt jostakon noista lajeista.
    On tietysti hyvä, että tiedät sentään miten nykyihminen syntyy, enää ei tarvitse kuin hieman opetella, niin huomaat että sekin laji on vuosien saatossa kehittynyt, aikaisemmin ihminen oli huomattavasti lyhyempi keskipituudeltaan kuin nykyiset esimerkiksi.

    Sinä voit tietysti uskoa ilmoituksiasi, mutta sehän ei ole asioiden ymmärtämistä vaan niiden ilmoituksien uskomista ilman pienintäkään kriittistä ajattelukykyä.

    Äänestä

  • Aloittaja

    et haluaakaan tietää? kirjoitti:

    mistä ihminen on kehittynyt:
    http://www.tsv.fi/ttapaht/197/forteliu.html

    Ongelma on määritellä, mitä voidaan pitää ihmisenä. Minusta symbolifunktion ilmeneminen on ihmisyyden merkki. Sekin on otettava huomioon, että kehitys on joskus voinut olla takaperoista.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    mistä ihminen on kehittynyt:
    http://www.tsv.fi/ttapaht/197/forteliu.html

    Ongelma on määritellä, mitä voidaan pitää ihmisenä. Minusta symbolifunktion ilmeneminen on ihmisyyden merkki. Sekin on otettava huomioon, että kehitys on joskus voinut olla takaperoista.

    enään kiistellään siitä mistä ihminen on kehittynyt, kuten tuossakin antamassasi linkissä todetaan...

    "mutta jostakin australopithecuslajista ihminen ilmeisesti on lähtöisin."

    Mikä siis sinulla on epäselvää siinä?
    Nyt vain kerrot mitä niistä pidät Jumalan kuvana itse?

    "Ongelma on määritellä, mitä voidaan pitää ihmisenä. Minusta symbolifunktion ilmeneminen on ihmisyyden merkki. Sekin on otettava huomioon, että kehitys on joskus voinut olla takaperoista. "

    Kuulostat jo lähinnä Natsilta tuossa "rotuoppeinesi", oliko Neandertalinihminen sinusta ihminen ja jos ei ollut niin miksi ei?
    Mutta mukavaa että sentään pidät kehitystä mahdollisena, sehän ei kuulu luomisoppiin, jossa "Jumala" oli tyytyväinen työhönsä ja jossa eri lajit luotiin jokainen omakseen?

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    mistä ihminen on kehittynyt:
    http://www.tsv.fi/ttapaht/197/forteliu.html

    Ongelma on määritellä, mitä voidaan pitää ihmisenä. Minusta symbolifunktion ilmeneminen on ihmisyyden merkki. Sekin on otettava huomioon, että kehitys on joskus voinut olla takaperoista.

    "Ongelma on määritellä, mitä voidaan pitää ihmisenä. Minusta symbolifunktion ilmeneminen on ihmisyyden merkki."

    Jospa nyt perustelet ja selität tuon väitteesi meille lukijoillekin?

    Tässä eräs linkki ja yksi mielipide siihen mikä teki ihmisen?
    http://www.tiede.fi/arkisto/print.php?id=72&vl

    Äänestä

  • Aloittaja

    ongelma? kirjoitti:

    Tietenkin voi ajatella, miten kaikki on voinut tapahtua. Siitä tuossa artikkelissa on kysymys. Mitään varmaa sen perusteella ei voi sanoa.

    Raamatun mukaan ihminen luotiin maan tomusta. Kuten olen sanonut, minusta tuo "maan tomu" on alempi luonto. Siispä vaikka löydettäisiin katkeamaton ketju alemmasta luonnosta ihmiseen, niin se ei tekisi "tomusta luomista" vääräksi. En oikein usko, ettei olisi jossain vaiheessa tapahtunut ratkaiseva hyppäys eläimestä ihmiseksi. En siis usko ihmiseksi tulemisen vähittäiseen kehittymiseen, vaikka ihmisen saama ruumis olisikin kehittynyt vähittäin.

    "Tietenkin voi ajatella, miten kaikki on voinut tapahtua. Siitä tuossa artikkelissa on kysymys. Mitään varmaa sen perusteella ei voi sanoa."

    Tuollaista ajattelua kutsutaan myös loogiseksi ajatteluksi joka perustuu olemassa oleviin tietoihin.
    On tietysti ymmärrettävää, että sinunlaisella ihmisellä se aiheuttaa torjuntareaktion, mutta samalla sangen huvittavaa kun vertaa sitä omiin "tietoihisi" ihmisen synnystä.
    Sinähän olet varma, että ihminen luotiin, tosin sinulla ei ole siihen teoriaa, ei minkäänlaista tietoa jolla näyttö siitä voisi edes johtaa loogiseen pohdiskeluun miten se olisi johtanut nykyisenkaltaiseen lopputulokseen?

    "Raamatun mukaan ihminen luotiin maan tomusta. Kuten olen sanonut, minusta tuo "maan tomu" on alempi luonto. Siispä vaikka löydettäisiin katkeamaton ketju alemmasta luonnosta ihmiseen, niin se ei tekisi "tomusta luomista" vääräksi."

    Tekisi, koska ketju alemmasat nykyiseen johtaa vain yksinkertaisiin soluihin, ei tomuun.
    Toisaalta sinulla ei ole ainuttakaan järkevää selitystä,tai teoriaa joka voitaisiin osoittaa edes mahdolliseksi, väittämääsi uskomusta luomisesta?
    Ainoastaan ikivanha myytti, joillaisia oli jokaisella kansalla, nekin erilaisia, kuten esimerkiksi oma Kalevalamme on.

    Sinä uskot yhteen sellaiseen ja torjut kaiken muun, vaikka ne olisivat miten loogisia samalla kuin omasi on lähinnä satuun verrattava tarina, eikä lähelläkään edes teoriaa, saati tietoa.

    Samalla voidaan taas huomioida, että jätät vastaamatta järjestelmällisesti kysymyksiin joita väittämistäsi esitetään, eli et taida edes ymmärtää mitä väität ja kirjoitat?

    "En oikein usko, ettei olisi jossain vaiheessa tapahtunut ratkaiseva hyppäys eläimestä ihmiseksi. En siis usko ihmiseksi tulemisen vähittäiseen kehittymiseen, vaikka ihmisen saama ruumis olisikin kehittynyt vähittäin."

    Niin, tiedän mitä sinä uskot, mutta sehän ei tee mistään vielä todellisuutta mihin sinä uskot, vain sillä perusteella, että sinä uskot?

    Äänestä

  • Aloittaja

    ja loogista ajattelua. kirjoitti:

    Suuri ongelma fyysikoille on tietoisuus. Selityksiä on koetettu löytää, mutta mitään varmaa ei ole.

    Minun ajatukseni ja uskoni lähtee siitä, että tietoisuus on olennaisesti olemassaoloon kuuluva ominaisuus. Ihmisen tietoisuudesta ekstrapoloin sellaiseen, jossa tietoisuus on tullut täydelliseksi eli Jumalaan. Riippumatta tietoisuuden mahdollisista energiaperusteista (materialismista) se on voinut jo jossain yksilössä luomattomassa ja ikuisessa olemassaolossa saavuttaa täydellisyyden.

    Kun ajattelee ihmisen tietämättömyyttä pari sataa vuotta sitten ja nykytietämystä, niin kehitys on ollut valtavaa.

    "Lopullista tietoa ei ole"

    Niin, tieteessä yksi tieteellisen tiedon tunnusmerkkejä on se, että tieto on muuttuvaa, sinun uskomuksesi uskonnostasi ei taida sitä olla, sinullahan on totuus asioista, vai mitä, kuten se, että ihminen on luotu tomusta?
    Sekö on sinusta lopullinen tieto?

    "on olennaisesti olemassaoloon kuuluva ominaisuus. Ihmisen tietoisuudesta ekstrapoloin sellaiseen, jossa tietoisuus on tullut täydelliseksi eli Jumalaan. "

    Siis tuliko "Jumala" vasta oikeaksi jumalaksi silloin, kun sai täydellisen tiedon?
    Jumala on siis ollut myös epätäydellinen tietäjä joskus?

    "Riippumatta tietoisuuden mahdollisista energiaperusteista (materialismista) se on voinut jo jossain yksilössä luomattomassa ja ikuisessa olemassaolossa saavuttaa täydellisyyden".

    Siis onko se jokin paketti joka siirtyy jollekin joka kehittää sitä edelleen siirtääkseen seuraavalle kehittäjälle täydellisyyteen asti?
    Keitähän nämä kehittäjät ovat olleet?
    Miksi sinä olet jäänyt noin vajaaksi siitä kehityksestä?

    "Kun ajattelee ihmisen tietämättömyyttä pari sataa vuotta sitten ja nykytietämystä, niin kehitys on ollut valtavaa. "

    Aivan, sitä mukaan kun uskomukset ovat hävinneet havaintojen myötä, todellinen tietämys on lisääntynyt todellisuudesta. mutta kehitystä voi myös kuvat lapsen tietämättömyydestä paljon opiskelleen aikuisen tietoon.
    Sinulla on edelleen lapsen uskoisuutta, kuin aikuisen tietoa ilmeisesti.

    "Suuri ongelma fyysikoille on tietoisuus. Selityksiä on koetettu löytää, mutta mitään varmaa ei ole".

    Niin, neurofysiologit tutkivat tietoisuutta ja analysoivat sitä.
    Ongelma on myös yhdistää se psykoanalyysiin, mutta siinäkin edistytään, eli mikäs kiire tässä on.
    Sinun uskomuksesi syyt voidaan selittää jo vallan hyvin muutenkin.

    Mutta jos aihe kiinostaa niibn laitetaan tähän
    professori Johannes Lehtosen ajatuksia asiasta, hän on Kuopion yliopisto
    ja KYS:n psykiatrian klinikkalta.

    Havainnot tunteiden osuudesta aivojen toiminnan säätelyssä ovat tehneet mahdolliseksi tutkia uudella tavalla psykoanalyysin neurobiologisia ulottuvuuksia. Myös perustutkimuksen löydöt oppimisen ja muistin neurobiologisista mekanismeista samoin kuin havainnot poikasen tai lapsen ja emon tai äidin välisen kiintymyssuhteen biologisesta säätelystä ovat tuottaneet tietoutta, joka tekee psykoanalyysin ja aivotutkimuksen vertailun mielekkääksi ja jälleen ajankohtaiseksi.

    Otsikon kysymys kuuluu niihin tieteen perusongelmiin, joita ei ole ratkaistu ja joiden ratkaistavuutta ylipäätänsä voidaan epäillä. Kysymys on kuitenkin ajankohtainen, ja se voidaan ottaa nyt esiin paremmin perustein kuin milloinkaan aikaisemmin. Tutkijat ja mielenterveysalan ammattilaiset suhtautuvat siihen monella eri tavalla. Jo kysymyksen esittäminen saatetaan leimata asiaankuulumattomaksi sillä perusteella, että psykoanalyysiä ei voida pitää tieteenä samassa mielessä kuin luonnontieteitä eikä sitä pitäisi siksi ottaa edes puheeksi tieteiden yhteydessä. Toisaalta voidaan ajatella, että aivotutkimuksen ja psykoanalyysin suhde on vain muunnelma aineen ja psyyken välisestä laajemmasta ongelmasta, joka olisi pyrittävä ratkaisemaan ensin, ja etsittävä vasta sitten psykoanalyysille yksilöidympi paikka psykofyysisen suhteen erilaisista ilmiasuista. Jotkut tutkijat ovat taas korostaneet psykoanalyysin tietoteorian ainutlaatuisuutta ja poikkeavuutta aivotutkimuksesta (Lesche 1981). Tässä näkemyksessä painotetaan psykoanalyysin hermeneuttista ja vuorovaikutuksellista luonnetta vastakohtana aivotutkimuksen objektiivisuudelle, jolloin niiden suoralta vertailulta putoaa pohja perusluonteisten käsitteellisten erojen vuoksi.

    Takavuosina näillä erilaisilla vastaväitteillä ja ehdoilla oli suuri vaikutus eikä psykoanalyysin ja aivotutkimuksen suhteen pohdintaa harrastettu harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta (Huttunen 1973) eikä sitä pidetty järkevänä. Tilanne on kuitenkin muuttunut runsaan kymmenen vuoden aikana. Siihen on vaikuttanut ennen kaikkea tunteiden neuraalisesta perustasta tehdyt havainnot (Damasio 1996 ja 2000, LeDoux 1996), mutta psykoanalyysin ja aivotutkimuksen yhteyksiä puoltavia puheenvuoroja on tullut myös psykoanalyysin suunnalta (Reiser 1990, Levin 1991).

    Psykoanalyysin ja aivotutkimuksen suhteen tarkastelu on siis helpottunut, mutta se ei ole vapautunut kaikista teoreettisista ehdoista. Puhdasta materiaalista reduktionismia psykofyysisen suhteen ratkaisuna ei pidetä tässä yhteydessä mahdollisena, koska sitä seurattaessa ei jää mitään vertailtavaa. Materiaalisessa reduktionismissa mielen liikkeiden ajatellaan palautuvan kokonaan eli tyhjentävästi aineen ominaisuuksiin, jolloin psykoanalyysin käsittelemä mielen todellisuus katoaa muuttuen näennäisilmiöksi, epifenomeeniksi, joka vain näyttää olevan olemassa mutta ei todellisuudessa ole. Psykoanalyysin näkökulmasta mielen ja aineen ongelman perusratkaisun on siis oltava jokin muu, ja vaihtoehtoja onkin runsaasti tarjolla (Kendler 2001). Kaikkien kyseeseen tulevien ratkaisumallien, jotka ovat psykoanalyysin biologisen perustan määrittelyssä mahdollisia, tulee sisältää ihmisen »mieli» eli käytännössä ajatusten ja tunteiden muodostama kokonaisuus tosiasiana, jonka olemassaoloa ei voi epäillä.

    Tietoteorian ongelma-aluetta
    Tieteellinen kirjoittelu tällä alueella on nykyisin vilkasta. Mielenkiintoinen kannanotto sisältyy Georg Henrik von Wrightin (1998) viimeiseen laajaan tutkimukseen In the Shadow of Descartes. Hän osoittaa siinä loogisin menetelmin, että rationaalinen valinnanvapaus on tietoisen mielen käsitteellinen ominaisuus ja siten mielen ymmärtämisen kannalta loogisesti eli käsitteellisesti välttämätön. Tämä päätelmä ei tarkoita von Wrightin mukaan kuitenkaan sitä, että rationaaliseen päätökseen perustuvaa käyttäytymistä ei voitaisi kuvata myös neurobiologisena kausaalisena tapahtumasarjana. Hän päätyy siihen, että henkilökohtaisen syyn eli perusteen (reason) käsitettä ei voida poistaa mistään sellaisesta kysymyslauseesta, joka voidaan esittää tutkittaessa yksilön vapaasti tekemän valinnan motiivia. Tällaiset kysymyslauseet ovat esimerkiksi muotoa »Avaanko oven, kun sille koputetaan?», ja ne pyrkivät selvittämään tarkoituksellisen teon motiiveja. Jos oven avaamisen tai avaamatta jättämisen tarkoituksellisuus eli koputuksen tarkoituksen ymmärtäminen ja siihen reagoiminen poistettaisiin tieteellisesti merkityksettömänä ilmiönä ja teon tarkoituksellisuus korvattaisiin luonnontieteellisellä syysuhteiden ketjulla, ei voitaisi päätyä vastaukseen, joka tekisi oven avaamisen ymmärrettäväksi. Avaajan henkilökohtainen motiivi on syy, joka johtaa tähän käyttäytymiseen, ja sen olemassaolo on käsitteellinen välttämättömyys, kun tutkitaan motiiveja. Tällainen käsitteellinen välttämättömyys ei ole kuitenkaan ristiriidassa sen kanssa, että oven avaus tai avaamatta jättäminen voidaan selittää myös ääniärsykkeen laukaisemana neurofysiologisena ja lopulta motorisena tapahtumasarjana.

    Ihmisen motivaation ymmärtäminen edellyttää tämän näkemyksen mukaan siis kahden tason selitystä, ihmismielen tuottamien merkitysten ja tarkoitusten selvittämistä sekä luonnontieteellistä neurobiologista analyysiä. Tätä ajatusmallia psykofyysisestä suhteesta on nimitetty selittämisen dualismiksi (explanatory dualism), jota Kendlerin (2001) mukaan voidaan pitää nykyisistä psykofyysisen suhteen ratkaisuista parhaana. Kyse on yhdestä ilmiöstä, mutta sen tyydyttävä tieteellinen ymmärtäminen vaatii kahta erilaista selitysmallia eli laajemmin katsottuna komplementaarista näkökulmaa.

    Von Wrightin essee oveen koputtamisesta kuvaa erinomaisesti sitä, että aivotutkimuksen ja ihmisen motiiveja tutkivan psykoanalyysin vertailun lähtökohtiin sisältyy väistämättä ihmisen tietoisten ratkaisujen ja niiden käyttäytymistä ohjaavan vaikutuksen hyväksyminen. Se on taas yhteensopimaton puhtaan materiaalisen reduktionismin (kaikki on ainetta ja vain ainetta) kanssa, koska tällaiseen periaatteeseen ei voi sisältyä motivoidun teon tunnusmerkkiä valinnanvapautta eli sitä, että teko voidaan myös jättää tekemättä.

    Vielä kymmenkunta vuotta sitten vakavaan dialogiin pyrkivä keskustelu olisi pysähtynyt tähän, koska harva aivotutkija olisi pitänyt tällaisen edellytyksen täyttymistä mahdollisena. Juuri tässä suhteessa tilanne on muuttunut. Muutos on lähtenyt liikkeelle siitä, että tunteiden ja tietoisuuden psykobiologinen merkitys on alkanut tulla tunnustetuksi aivotutkimuksen piirissä. Sitä ilmentää esimerkiksi Jaak Pankseppin (1998) paljon huomiota saaneen kirjan nimi Affective Neuroscience.

    Käsitys psykofyysisestä suhteesta muuttumassa
    Filosofiset periaatekysymykset ovat alkaneet unohtua, kun tunteille on alkanut hahmottua todellisia neurobiologisia merkityksiä. On avautunut uudenlainen tapa tarkastella aivojen toimintaa. Tunteiden merkitys aivojen toiminnan ja elimistön homeostaasin säätelyssä voikin valaista uudesta näkökulmasta aivojen säätely- ja ohjaustoimintoja alkeellisista psykobiologisista tapahtumista kehittyneisiin kuten homeostaasin ylläpidossa, vireystilassa, tarkkaavuudessa ja käyttäytymisen ohjautumisessa. Erityisesti Pankseppin (1998) mukaan ihmismielen toiminnan ymmärtämiseksi on tärkeätä, että huomioidaan yksilöä ohjaavien perusmotiivien (esim. uteliaisuus, pelko, turvallisuuden tarve, pariutuminen) vaikutus. Motiivina voidaan pitää sitäkin, että ihmisellä on tarve ymmärtää toisen henkilön käyttäytymistä ja aikeita. Siihenkin liittyviä neuraalisia tapahtumia havainnoitsijan aivoissa voidaan tutkia nykyaikaisilla menetelmillä (Hari ym. 1998) ja tavoittaa ehkä jotakin empatiakyvyn neuraalisesta perustasta.

    Silta psykobiologisen kuilun yli on syntynyt kuin huomaamatta. Se on alkanut vähitellen levetä ja muuttua itsestään selväksi. Moni psykobiologisen kuilun reunalle aiemmin pysähtynyt tutkija kuilun kummallakin puolella on muuttanut mieltään. Samalla kun tunteet ja tietoisuuden ilmiö ovat saamassa laillistuksen aivotutkimuksen kentällä, on tapahtunut myös mielenkiintoinen käsitteen siirtymä tai vaihdos. Niitä mielen toimintoja, joita kuvattiin klassisessa psykoanalyyttisessä teoriassa tiedostamattomiksi, pidetään nyt mieluummin tietoisuuden eri tasojen ilmentyminä. Näitä tiedostamattoman kentästä alkeellisen tietoisuuden piiriin siirtyneitä toimintoja ovat mm. esikielelliselle kehitystasolle kuuluvat psyykkiset prosessit, fysiologisen homeostaasin alkeelliset säätelytapahtumat aivoissa (ravinnon saanti, fyysinen suoja, koskettelu, uni- ja vireystaso) sekä myös tietoisuutta edellyttämätön toimintamuisti (proseduraalinen muisti).

    Ilmiöt, joita ennen pidettiin tiedostamattomina, ovat siis saaneet tai saamassa paikkansa uudenlaisen, aikaisempaa laajemman tietoisuuskäsitteen piirissä ja sen kerrostuneisuuden kuvaajina. Tietoisuuden ja tiedostamattoman käsitteiden sekoittuminen voi olla hämmentävää mutta myös virkistävää haastaessaan syvällisellä tavalla koko tutkimuskentän uudelleen hahmottamiseen. Tiedostamattoman ja tietoisuuden käsitteiden historiallisen kehityksen huomioon ottaminen auttaa ymmärtämään nyt käynnissä olevaa ajattelutavan muutosta mielen ja aineen – ja siten myös psykoanalyysin ja aineen – välisellä alueella.

    Molekyylibiologian näkökulma
    Yksi tärkeimmistä edellä kuvatulla tavalla näkökulmaa muuttaneista tieteellisistä saavutuksista on tullut kuitenkin muualta kuin tunteiden tai kognitiivisen aivotutkimuksen piiristä. Eric Kandelin (1998) molekyylibiologinen oppimismekanismien malli, josta hän sai Nobelin palkinnon vuonna 2000, kuvailee synapsin reseptorien biokemiallista syntymekanismia geeniaktivaation ohjauksessa käyttäen merietanaa oppimisen subjektina. Eläimen oppiessa sen geeniekspressio muuttuu siten, että relevanttien synaptisten reseptorien tilanteenmukainen määrä kasvaa ja käyttäytymistä ohjaava hermoverkko muuttuu tältä osin paremmin toimivaksi.

    Aikaisempaa olennaisesti tarkempi oppimisen molekyylibiologinen malli on synnyttänyt samalla uudenlaisen tavan tarkastella aivojen toimintaa. Synaptisten tapahtumien korostuminen on johtanut siihen, että makroanatomian rakenteiden merkitys painottuu hieman aikaisempaa vähemmän ja synaptiset hermoverkot ovat vastaavasti nousseet tutkimuksen keskipisteeseen. Plastisten ominaisuuksiensa perusteella hermoverkot ovat soveliaita toimimaan »elimenä», jota ihminen ja muut elävät organismit käyttävät sopeutuessaan ympäristön ja elimistön hetkestä toiseen vaihtuviin tiloihin, erityisen herkästi ajattelun ja tunteiden alueella (Hari ja Salenius 1999, Lehtonen ja Castrén 2000).

    Oppimisen etanamalli on poistanut tieteellisen kaksijakoisuuden molekyylibiologian ja ympäristövaikutusten väliltä (»nature versus nurture» -ongelma). Kyseisen mallin avulla on mahdollista ymmärtää ympäristöärsykkeiden ja solunsisäisten molekyylibiologisten prosessien välinen saumaton tapahtumaketju fyysisesti välittyvistä aistiärsykkeistä synapseihin, edelleen solunsisäiseen geeniaktivaatioon ja reseptoriproteiinien tuottamiseen. Ympäristöärsykkeet toteuttavat vaikutuksensa aivoissa viime kädessä samoilla molekyylirakenteilla, joilla geneettiset mekanismitkin toimivat. Tästä seuraa, että ympäristövaikutukset, kuten lapsuuden kokemusten jäljet aivoissa, muodostuvat pysyviksi, eli ympäristötekijä (nurture) voi olla kokemuksesta syntyvän jäljen kannalta yhtä merkitsevä kuin rakenteita luova luontokin (nature).

    Kandel ennusti myös, että toimiva psykoterapia aiheuttaa aivojen hermoverkkoihin muutoksia, joita voidaan todentaa, kun kuvantamismenetelmät ovat kehittyneet riittävästi. Ennustus on jo käynyt toteen kognitiivisen käyttäytymisterapian ja interpersonaalisen terapian osalta (Martin ym. 2001, Paquette ym. 2003), ja tapausselostuksia on julkaistu myös psykodynaamisesta terapiasta (Viinamäki ym. 1998, Saarinen ym. 2004, Tolmunen ym. 2004).

    Mitä tunteilla tarkoitetaan?
    Tunteiden tutkimuksen alueella näkyy selvemmin kuin missään muualla, että kieli, käsitteet ja todellisuuden ymmärtäminen ovat toisistaan riippuvaiset. Suomen kielen sana tunne tarkoittaa erilaisia fyysisiä tuntemuksia, tarpeita tai yllykkeitä, ja lisäksi sillä on sosiaalisten ihmissuhteiden tasoisia merkityksiä. Englannin kielessä on useampia saman käsitealueen sanoja, kuten emotion, affect, feeling, ja niiden johdoksia, kuten affection, affective state ja feeling modality. Motivaation käsite on lähellä emootion käsitettä, ja niillä on kantasanan movere kautta yhteys myös motoriikkaan.

    Douglas Watt (2003) on kuvannut erityisen havainnollisesti tunteiden keskeisiä psyykkisiä tehtäviä. Kuten Damasiokin hän pitää tunteiden alkeismuotoja osana elimistön homeostaattista kokonaistilaa (esim. tyydyttyneisyys, nälkä, levottomuus, rauhallisuus, uni ja niihin liittyvät autonomisen hermoston toiminnot) ja siten osana elossa olemisen vitaalisia prosesseja. Tällaisten ruumiillisella tasolla koettujen tunteiden evolutiivinen tehtävä on siinä, että yksilö voi lukea niistä, minkälainen elimistön kulloinenkin kokonaistila on, mikä on tietenkin olennaisen tärkeää käyttäytymisvalintojen kannalta.

    Kun homeostaasin muutokset kytkeytyvät kehittyvässä lapsessa kokemuksiin hoivasta tai sen puutteesta, nämä kokemukset alkavat yhdistyä yksilössä kehittyvään kuvaan muista ihmisistä, ja alkeelliset tunneväritteiset ruumiilliset kokonaistilat rupeavat muuntumaan ihmissuhdetasoisiksi tunteiksi. Tunteita opitaan hallitsemaan vähitellen ja niihin sisältyviä päämääriä voidaan ruveta toteuttamaan liikkeiden ja puheen avulla, jolloin yksilö nousee kehityksessä aste asteelta ihmissuhteiden tasolle, rakkaus- ja vihaobjekteihin sekä niiden suunnattoman monimuotoisiin yhdistelmiin ja sävyihin (Gerhardt 2004).

    Tietoisuuden ilmiö on Wattin kuten myös Damasion mukaan kerroksisuudessaan osa tunteiden kehitystä ja olennaisesti siitä riippuvainen. Watt tiivistää näkemyksensä kaavaan homeostaasi × tunteet × ajattelu. Sen tarkoituksena on osoittaa, että tunne-elämä liittyy ruumiin tiloihin ja tarpeisiin ja vaikuttaa myös ajattelun kehitykseen, joten tunne-elämää ja ajatteluakaan ei voida täysin erottaa toisistaan. Tähän suuntaan etenevä luonnostelu ruumiin tosiasioiden, tunteiden ja ajattelun välisistä monensuuntaisista riippuvuussuhteista luo neurobiologisten ja psyykkisten toimintojen yhteisesti muodostamasta kokonaisuudesta näkymän, joka tekee mielekkääksi vertailla tunteiden ja tietoisuuden neurobiologiaa psykoanalyyttiseen käsitykseen persoonallisuuden kehityksestä ruumiin viettien ja tarpeiden paineessa sekä ympäristötekijöiden muokkauksessa.

    Lapsuuden merkitys
    Lapsuuden kehityksen merkitys on ollut psykoanalyysissä aina keskeistä. Psykoanalyyttinen kliininen tulkintatyö pyrkii selvittämään, miten tämän päivän käyttäytymisestä tai kokemisesta voidaan löytää jäänteitä lapsuuden ympäristön vaikutuksista, jotka näyttävät olevan mielenterveyden häiriöissä erityisesti voimissaan ja haittaavan aikuismaista suhtautumista elämän koviin tosiasioihin. Tähän periaatteeseen sopivia havaintoja aivotutkimus on tuottanut viime vuosina runsaasti. Paljon huomiota ovat herättäneet Liun ym. (1997) tutkimukset rottaemon antaman hoivan vaikutuksista poikasten aivojen toimintaan ja erityisesti hippokampuksen reseptoritiheyksiin. Yhteys vaikuttaa olevan suora ja määrällinen. Tämä piirre näyttää kaiken lisäksi periytyvän sosiaalisesti. Francis ym. (1999) ovat osoittaneet, että hyvin hoidetut poikaset hoitavat vuorostaan omia poikasiaan hyvin ja taas laiminlyödyt eivät pidä huolta omista jälkeläisistään.

    Nämä havainnot antavat viitteitä kiintymyssuhteen neurobiologiasta, jonka alueella perinteinen psykoanalyyttinen ajattelu ja käyttäytymisen lainalaisuuksia selvittävä neurobiologia voivat nykyään kohdata toisensa. Yksilön kiinnittyminen toisiin yksilöihin riippuu aivojen tasolla osapuolia edustavien neuronaalisten representaatioiden välille syntyvistä yhteyksistä aivoissa. Hermokasvutekijällä voi olla vaikutusta tähän, koska synapsin käyttö lisää sen erittymistä (Castrén 2005). Tiettyjen aivorakenteiden kuten amygdalan, cingulumin ja septumtumakkeiden terveen kehityksen katsotaan riippuvan »experience expectant» -periaatteesta, eli niiden optimaalinen kehitys edellyttää sopivaa ja oikea-aikaista stimulaatiota, jota ilman näihin rakenteisiin voi jäädä puutteita ja sen mukana syntyy alttiutta poikkeavalle käyttäytymiselle (Joseph 1999). Vastaavanlainen yhteys voi vallita jopa imemismotoriikassa, jonka oikea-aikaisen käytön puutteella on havaittu olevan yhteys kehityksen laaja-alaiseen hidastumiseen (Dowling 1977). Mainittujen havaintojen kanssa yhdenmukaisia ovat viitteet lapsuuden traumakokemusten jättämistä pysyvistä eli aikuisuuteen ulottuvista jäljistä aivoissa (Vythilingham ym. 2002).

    Muisti, unet ja tiedostamaton
    Myös kysymys tiedostamattoman mielen olemassaolosta on saanut uutta sisältöä neurobiologisen tutkimuksen saavutuksista. Ihmisen muisti jaetaan yleisesti kahteen päämuotoon, deklaratiiviseen asia- ja nondeklaratiiviseen toimintamuistiin (Tanila 1996). Samaa tarkoittavat ovat eksplisiittinen ja implisiittinen muisti. Jälkimmäiseen sisältyy tiedostamaton proseduraalinen eli taitomuisti. Deklaratiivinen muistilaji on tietoisen muistamisen aluetta, ja sen on katsottu tukeutuvan erityisesti hippokampuksen toimintaan, joskin myös parahippokampaalisilla rakenteilla ja mediaalisella ohimolohkolla on siinä osuutta (Pihlajamäki 2004). Nondeklaratiivinen muistaminen tapahtuu ikään kuin itsestään eli ohi tietoisuuden säätelyn eikä vaadi toimivaa hippokampusta. Aiemmin kiistanalainen tiedostamattoman käsite, joka on psykoanalyyttisen teorian kulmakiviä, on näin löytänyt tiensä aivotutkimukseen, ei tosin sisällöltään psykoanalyysin mukaisena.

    Unennäössä yhdistyvät muistin toimintojen ja emotionaalisten kokemusten työstäminen, joten unien merkitys – kuninkaan tienä piilotajuntaan kuten Freud taitavana aforistina unia kuvasi – on löydettävissä myös aivotutkimuksen avulla (Winson 2002). Menneinä vuosina on kiistelty siitä, voidaanko vilkeuni- eli REM-univaihetta pitää mielekkäiden elämyksellisten unien neurofysiologisena perustana vai ei. Uusi kiinnostava havainto tähän keskusteluun on saatu neurokirurgisesta aivovamma-aineistosta (Solms 2000). Subjektiivisia unikuvia todettiin esiintyvän niilläkin potilailla, joilla vilkeunen säätelyrakenteet olivat vaurioituneet. Sen sijaan otsalohkon ventromediaalisen alueen ja takaraivolohkon parieto-oksipitotemporaalisen junktion vauriot poistivat subjektiiviset unikuvat. Solms päätteli, että unikuvat eivät ehkä ole riippuvaisia vilkeunivaiheen fysiologiasta vaan otsalohkon ja aivokuoren toiminnasta. Hiljattain on julkaistu muitakin tätä käsitystä tukevia neurologisia havaintoja (Bischof ja Bassetti 2004).

    Nämä huomiot näyttävät merkitsevän sitä, että uneksumistapahtuman neurofysiologiaan osallistuu kahden kerroksen väkeä eli itse unikuvat edustaisivat otsalohkon ja aivokuoren toimintaa ja niiden tuottamiseen vaikuttavat vietti-, tunne- ja muistiprosessit taas syntyisivät aivojen syvemmissä osissa limbisessä järjestelmässä ja aivorungossa eli klassisissa vilkeunen rakenteissa. Tällainen kaksitasoinen teoria unien synnystä sopisi hyvin psykoanalyyttiseen näkemykseen unista (Lehtonen 2003), joiden ymmärtäminen vaatii sekä unen ilmiasun että sen takana olevien piilevien uniajatusten huomioon ottamista.

    Psykiatriset häiriöt ja potilas-lääkärisuhteen merkitys
    Depression yhteys poikasen tai lapsen erokokemuksiin emosta tai äidistä on saanut kokeellisissa tutkimuksissa tukea. Tyypillisiin eroreaktioihin liittyy samanlaisia oireita, joita tavataan depressiossa, kuten taisteluvaiheen jälkeen kehittyvä uupumus, psykosomaattiset häiriöt sekä tahto- ja tunne-elämän lamaantuminen (Hofer 1996). Myös depressioon usein liitetty aggressiivisten tunteiden käsittelyn vaikeus on saanut hiljattain tukea aivotutkimuksesta (Dougherty ym. 2004).

    Aggressiivisten tunteiden hallinta on tyypillisesti erityisen vaikeaa rajatilapotilaille. Aivojen kuvantamistutkimukset ovat antaneet tässä potilasryhmässä viitteitä amygdalan yliaktiivisuudesta ja otsalohkon aivokuoren heikentyneestä modulaatiokyvystä, jota psykoterapeuttinen hoito puolestaan näyttää voivan vahvistaa rajatilahäiriöiden tutkijana tunnetun Otto Kernbergin (2004) mukaan.

    Dissosiaatiohäiriöiden taustalla mahdollisesti vaikuttava aivopuoliskojen sekä niiden ja frontaalisen aivokuoren työnjaon häiriintyminen voi tarjota mahdollisuuksia yhdistää aivotutkimuksen havaintoja dissosiaatiotilojen psykodynamiikkaan (Tiihonen ym. 1995, Cozolino 2002). Ahdistuneisuushäiriöissä amygdalan, muun limbisen järjestelmän ja otsalohkon välinen tasapaino on häiriintynyt, mikä voi ehkä tehdä aivojen tasolla ymmärrettäväksi sekä hallitsemattoman että signaaliahdistuksen psykodynamiikkaa (LeDoux 1996, Hariri ym. 2003). Niinkin kiistanalainen kysymys kuin psykoterapian vaikuttavuus skitsofreniassa on osoittautunut ongelmaksi, jota voidaan lähestyä aivotutkimuksen keinoin (Wykes ym. 2002).

    Kliinikon kannalta mielenkiintoisia ovat myös lumevaikutuksen neurobiologiasta tehdyt havainnot. Lumemekanismi näyttää käyttävän samoja välittäjäaineita aivoissa kuin lääkehoito (Benedetti ym. 1995 ja 1997). Benedetti (2002) pitääkin lumevaikutusta potilas-lääkärisuhteesta muodostuvana tekijänä, joka välittyy aivoihin ja jota potilas-lääkärisuhteen onnistuminen ja osapuolten käyttäytyminen muokkaavat. Näiden havaintojen yhteys kliinisen psykoanalyysin tunteensiirto-käsitteeseen ei näytä kovinkaan keinotekoiselta.

    Lopuksi
    Aivotutkimuksen ja psykoanalyysin moneen suuntaan polveilevat yhteiset näköalat ovat innostaneet tutkijoita ja kliinikoita. Varovaisuus on kuitenkin tarpeen. Kausaalinen selittäminen on korvattava monimutkaisilla informaatio- ja kenttäteorioilla itseohjautuvien prosessien kuvaamiseksi, ja jossain määrin tarvitaan myös kaaosteorian käsitteitä (Carroll 2003). Toisaalta kliinistä työtä tehdään edelleen potilaan ja terapeutin suhteen avulla, mihin aivotutkimus voi vaikuttaa vain välillisesti (Mancia 1999).

    Kysymys on viime kädessä tavasta tarkastella näitä kahta tietämyksen aluetta. Halutaanko yhteyksiä nähdä vai ei? Kielteisessä tapauksessa raja-aidat säilyvät, myönteisessä taas avautuu mielenkiintoinen, aikaisempaa moniulotteisempi käsitys aivojen toiminnasta ja psykoanalyysin kuvaama tunne- ja viettivaltainen mielen teatteri valaistuu uusin ulottuvuuksin aivotutkimuksen löydösten kautta.

    Kysymys on siis hahmottamisesta, mutta ei yksin siitä. Vaikka psykoanalyyttinen teoria rajatussa klassisessa merkityksessään on edelleen kyseenalaistamiselle altis, niin kuin se on alusta alkaen ollut, tieto tunteiden neurobiologiasta koskee keskeisiä elämän jatkumisen ja elimistön vitaalien prosessien ilmiöitä. Niiden osuus tunne-elämän muotoutumisessa näyttää nykytiedon valossa jokseenkin vakuuttavalta, tulkittiinpa näitä yhteyksiä sitten psykoanalyysin kautta tai ei.

    Äänestä

...tuu takas, näyttää siltä että häiriköt on häipyneet (ainakin toistaiseksi).

Äänestä
  • Aloittaja

    häiriköt ovat heti kimpussani, kun vähänkin esiinnyn tunnistettavasti. Asiallinen keskustelu on henkilökohtaisuuksiin menemisen vuoksi mahdotonta.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    häiriköt ovat heti kimpussani, kun vähänkin esiinnyn tunnistettavasti. Asiallinen keskustelu on henkilökohtaisuuksiin menemisen vuoksi mahdotonta.

    Kaikki täällä esiintyvät anonyymisti. Vaihda nimimerkkiäsi äläkä kerro siitä kenellekään.
    Olen puolestasi pahoillani, vaikka en elämästäsi ja historiastasi tiedä mitään, niin ainakin minun kokemukseni sinusta on ihan OK. Valitettavasti jotkut hellarihörhöt yms blokkaavat viestejäsi koko ajan. Koita pärjäillä.

    Äänestä

Oletko mormoori? Mihin uskosi perustuu?
Raamattuun vai muihin kirjoituksiin. Olen hiukan lukenut eri uskonoista mutta mormori uskonto on aika pimenossa minulta. Olis kiva tietää mihin se perustuu.
Kaikkea hyvää vaan sulle ja perheellesi.

Äänestä
  • Aloittaja

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Näistä saat tietoja:

    http://www.mormon.org/welcome/0,6929,403-19,00.html
    http://www.mormonit.fi/

    Molemmat ovat suomeksi ja kirkkomme virallisia sivuja.
    Tässä taas on meistä luopuneen ja meitä vastustavan sivusto. Annan sen, koska sitä joka tapauksessa tyrkytetään :
    http://www.mormonismi.net

    Jos et olisi itse tarjonnut tuota viimeistä, minä olisin sen tehnyt. Sehän on monipuolisin mormonismista suomeksi tietoa antava sivusto.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

UPDATE_6767016 kirjoitti:

Tämän päivän Hesarissa esitellään Kari Enqvistin kirjaa "Monimutkaisuus". Otsikon kolme käsitettä "muodostavat jonkinlaisen fysiikan pyhän kolmiyhteyden." "Energia on ylläpitäjä. Entropia on hävittäjä. Emergenssi on luoja."

"Tämä kolmiyhteys on aitoa, muut kolminaisuudet keksittyjä." - Olen uskovaisena mormonikristittynä samaa mieltä. Tietääkseni Enqvist ei ole uskovaisia. On todella keksittyä se kolminaisuusoppi, johon olisi uskottava, jotta luettaisiin kristittyjen joukkoon.

Minusta emergenssi on lähellä entelekiaa. Entelekia on luonnossa tavattava täydellistymisprosessi. Emergentti on tarkoittaa ilmiötä, että "uusia asioita ja ominaisuuksia tulee jatkuvasti esiin alkuperäisestä aika-avaruuspisteistä kokoonpannusta maailman perustasta 'esiin sukeltavan kehityksen' kautta." (Uusi sivistyssanakirja, Otava)

On lähdettävä siitä, että aina on ollut jotain ja että olemassaolo itsessään tuottaa yhä täydellisempiä rakenteita. Ikuisessa olemassaolossa on siksi voinut syntyä jo täydellinen olento tai olentoja, joista yksi haluaa saada aikaan kaltaisiaan olentoja. Ihminen luotiin Raamatun mukaan Jumalan kuvaksi ja kaltaiseksi. - Täytynee sanoa, että tulemaan hänen kaltaisekseen. Ihminen itse on osoitus siitä, että olemassaolossa on tietoiseen toimintaa pystyvä olento. Olisi hybristä ajatella, että ihminen olisi luomakunnan korkein huippu. Kuolemattomuuskin on voitu jo saavuttaa sen lisäksi, että on syntynyt kehityksen kautta yhä monimutkaisempia kuolevaisia olentoja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu