Antin mielestä adventisteilla on peite silmillä. Onko asia todella niin?
Kenenkään ei ole mahdollista pelastua lain pitämisellä. Kaikki tarvitsevat synnin tähden pelastusta armosta uskon kautta Jeesukseen Kristukseen. Pelastus saadaan vapaana lahjana ilman ihmisen ansioita. Lain tehtävänä on osoittaa elämässämme oleva synti. Siitä saadaan puhdistus ja anteeksiantamus Jeesuksen kautta.
Sentähden, ettei mikään liha tule hänen edessään vanhurskaaksi lain teoista; sillä lain kautta tulee synnin tunto. (Room.3:20)
Armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta – se on Jumalan lahja -ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi. Ef 2:8,9.
Laki on hengellinen (Room.7:14). Inhimilliset lait koskevat vain tekoja. Jumalan käskyt koskevat salaisimpiakin ajatuksiamme, halujamme ja tunteitamme. Vuorisaarnassa Jeesus korosti tätä lain hengelllistä ulottuvuutta ja osoitti, että rikkomus saa alkunsa sydämessä. (Matt.5:21,22,27,28; Mark.7:21-23).
Laki toimii kuin peilinä (Jaak.1:23-25), jotta ihmiset näkisivät oman tilansa. Ne, jotka katsovat siihen, näkevät oman luonteensa puutteet Jumalan vanhurskasta luonnetta vasten. Laki saa syntisen vakuuttuneeksi synnistään. Pyhä Henki käyttää Jumalan lakia johtamaan meitä kääntymykseen ja Jeesuksen ristin juurelle.
Mikä laki esikuvasi Jeesuksen uhria ja palvelusta hyväksemme? Seremonialaki (Mooseksen laki) vai 10 käskyä?
Seremonialain kautta silloiset ihmiset saattoivat uskoa anteeksiantoon ja sovitukseen synneistään. He katsoivat Kristukseen uskossa eteenpäin, kun taas tämän päivän kristityt katsovat uskossa taaksepäin Golgatalle. Mooseksen lain merkitys päättyi Jeesuksen kuollessa ristillä. Siitä osoituksena temppelin esirippu repesi keskeltä kahtia (Luuk.23:45, 46).
SIVEYSLAKI 10 KÄSKYÄ:
Herra itse puhui kansalle (2. Moos. 20:1-22; 5 Moos.4:12,13; 5:6-22)
Jumala itse kirjoitti kivitauluille (2 Moos.24:12; 31:18; 32:16; 5 Moos.9:10; 10:1-4)
Säilytettiin liitonarkissa ( 5 Moos.10:1-5).
Täydellinen laki (Ps19:8; Jaak.1:25)
Vapauden laki, josta on iloa (Jaak.2:11,12; Ps 119:47,77; Room.7:22)
Hengellinen (Room.7:14)
Iankaikkinen ja muuttumaton (Ps.111:7,8; Luuk.16:17)
Osoittaa synnin (Room.3:20; 7:7)
Käytössä tuomiolla (Jaak.2:11,12)
Kristuksen kuolemallaan vahvistama (Jes.42:21; Matt.5:17, 18; Room.3:31).
SEREMONIALAKI:
Mooses opetti kansalle (2.Moos.24:3; 5 Moos. 5:31)
Mooses kirjoitti kirjaan (2 Moos. 24:4; 5. Moos.31:9)
Säilytettiin liitonarkin sivulla (5 Moos. 31:24-26)
Varjolaki (Hebr.10:1-4)
Muodostui taakaksi (Apt.15:1,5,10)
Lihallinen (Hebr.7:16)
Väliaikainen (Hebr.7:12,18)
Osoitti esikuvalliset syntiuhrit (3 Moos. 4 ja 5 luku; Hebr.10:1-4)
Sen perusteella ei tuomita (Kol.2:14-17)
Kristuksen kuollessa poistettu käytännöstä (Ef.2:15; Matt.27:51; Hebr.10:8-14)
Mitä on poistettu uudessa liitossa?
Uhrit (Hepr.10:1)
Ruoat, juomat ja pesot, jotka liittyivät temppelipalvelukseen (Hepr.9:9,10)
Vuotuiset juhlat, uusikuu ja juhliin liittyvät sapatit.(Kol.2:14-17; Gal.4:9,10)
Ympärileikkaus (1 Kor.7:19)
Mikä oli Jeesuksen suhde lakiin?
Matt.5:17-19:” Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan. Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut. Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi.Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi”.
Jeesus on täyttänyt, vahvistanut lain, mutta ei kumonnut sitä. Olisi outoa , että Jeesuksen vuorisaarnan opetukset olisivat olleet voimassa vain Jeesuksen kuolemaan saakka. Onko jonkun mielestä taivas ja maa jo kadonneet? Jos ei ole, saammeko muuttaa Jumalan alkuperäisiä käskyjä?
Entä sitten Paavali, uskoon tullut juutalainen (Ap.t.22:13), eikö hän sitten kumonnut lain?
Paavali joutui alkuseurakunnassa taistelemaan lakihurskautta vastaan, kun osa kristityistä yritti tehdä laista pelastuksen perustusta (esim. Gal.3 luku) tai kysymys siitä onko seremonialaki uudessa liitossa voimassa (esim. Gal. 4 luku) ei tarkoittanut sitä, etteikö Paavalin mielestä laki olisi uudessa liitossa voimassa.
Room.3:31:” Teemmekö siis lain mitättömäksi uskon kautta? Pois se! Vaan me vahvistamme lain”. 8:4 ”jotta meissä, jotka elämme Hengen emmekä lihamme mukaista elämää, toteutuisi lain vaatima vanhurskaus”. 7:22:” Sisimmässäni minä iloiten hyväksyn Jumalan lain”. 1 Kor.7:19:” tärkeää on Jumalan käskyjen noudattaminen”.
Entä sitten rakkauden käskyt eivätkö ne ole kymmenen käskyn paikalla?
Room.13:10: Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa. Sentähden on rakkaus lain täyttymys.
Matt. 22:36-40: ”Opettaja, mikä on suurin käsky laissa? Niin Jeesus sanoi hänelle:Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi. Tämä on suurin ja ensimmäinen käsky. Toinen tämän vertainen on: Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi. Näissä kahdessa käskyssä riippuu kaikki laki ja profeetat”.
Rakkauden käskyssä, jotka annettiin jo Mooseksen aikana (3 Moos.19:18; 5 Moos.6:4,5) on yhteenveto kymmenestä käskystä. Jos rakastamme Jumalaa, haluamme noudattaa laista 4 ensimmäistä käskyä, jotka koskevat suhdettamme häneen. (Alkuperäisen jaon mukaan) Muissa käskyissä on taas kysymys suhteestamme lähimmäisiin, joita tulee samoin rakastaa.
Paavali toteaa Room.13:9: ”Sillä nämä: Älä tee huorin, älä tapa, älä varasta, älä himoitse, ja mikä muu käsky tahansa, ne sisältyvät kaikki tähän sanaan: Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi”.
1 Joh. 5:3: ”Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat”.
1 Joh.2:4: ”Joka sanoo: Minä tunnen hänet, eikä pidä hänen käskyjänsä, se on valhettelija, ja totuus ei ole hänessä”.
Jos laki olisi poistettu, sitä saisi silloin vapaasti rikkoa. Jos kerran opetetaan, etteivät kymmenen käskyn vaatimukset sido kristittyjä silloinhan tappaminen, varastaminen ja vieraissa käyminen olisi sallittua. Raamattu nimittää tällaista asennetta lihan mieleksi. Room.8:7,8: ”sentähden että lihan mieli on vihollisuus Jumalaa vastaan, sillä se ei alistu Jumalan lain alle, eikä se voikaan. Jotka lihan vallassa ovat, ne eivät voi olla Jumalalle otolliset”.
Jos kristitty vapautetaan lain vaatimuksista millainen moraali hänellä sen jälkeen on?
Hepr.10:17,18: ”Tämän liiton minä teen heidän kanssaan tulevina aikoina, sanoo Herra: minä asetan lakini heidän sisimpäänsä. Ja sitten:Heidän syntejään ja vääriä tekojaan minä en enää koskaan muista”.
”Ja minä annan teille uuden sydämen, ja uuden hengen minä annan teidän sisimpäänne. Minä poistan teidän ruumiistanne kivisydämen ja annan teille lihasydämen. Henkeni minä annan teidän sisimpäänne ja vaikutan sen, että te vaellatte minun käskyjeni mukaan, noudatatte minun oikeuksiani ja pidätte ne”.(Hes.36:26, 27).
Uudessa liitossa Jumala kirjoittaa lakinsa sydämeemme ja mieleemme. Liitto on uusi, ei hänen lakinsa.Voiko laki siis olla kumottu, jos hän haluaa kirjoittaa sen uudestisyntyneiden sydämiin?
Entä ennen Siinaita? Eikö silloin ollut lainkaan mitään oikean ja väärän ”mittapuuta”? Antoiko Jumala kaikkien noiden vuosien ajan ihmisten tehdä mitä halusivat, varoittamatta heitä pahasta? Miten sodomalaiset ja vedenpaisumuksessa hukkuneet olisi voitu tuomita ilman lakia? Jos ”synti merkitsee Jumalan lain rikkomista”, silloin ei syntiäkään olisi voinut olla, jos ei lakiakaan ole.
1 Moos.26:5: Sentähden, että Aabraham kuuli minua ja noudatti, mitä minä noudatettavaksi annoin, minun käskyjäni, säädöksiäni ja opetuksiani.
1 Moos.4:7: Jos teet oikein, voit kohottaa katseesi, mutta jos et tee, on synti ovella vaanimassa.
Jos Kain ei tiennyt Jumalan laista, ei hän myöskään olisi tiennyt mitään synnistä, jos kerran ”lain tehtävänä on opettaa tuntemaan, mitä synti on” (Room.3:20).
1 Moos.39:9: Kuinka minä siis voisin tehdä niin pahan teon ja rikkoa Jumalaa vastaan?
Miten Joosef olisi voinut tietää, että aviorikos oli synti Jumalaa vastaan, jos hän ei tuntenut lakia?
Room: 7:7: ”Vasta lain vaikutuksesta tulin tuntemaan synnin”
1 Moos.18:20: Valitushuuto Sodoman ja Gomorran asukkaiden takia on suuri ja heidän syntinsä on hyvin raskas”
Mikä synti? ”missä lakia ei ole, siellä ei synneistä pidetä kirjaa”(Room.5:13).
Raamatun mukaan synti opitaan tuntemaan vasta lain vaikutuksesta, ja siksi laki oli ilmoitettu jo ennen Siinaita.
Mikä oli Ap.t.15:10 mukaan ies ”jota eivät meidän isämme emmekä mekään jaksaneet kantaa”?
Tai Gal.2:14 ”juutalaiset tavat”? Eikö ne sitten liity kymmeneen käskyyn?
Alkuseurakunnassa käytiin eräässä vaiheessa vilkasta keskustelua siitä, tulisiko pakanain ennen kristityksi tuloa kääntyä juutalaisuuteen ympärileikkauksen kautta. Tämän kysymyksen selvittämiseksi pidettiin Jerusalemissa apostolien ja vanhinten kesken neuvottelukokous. (Apt.15). Galatiassa oli kysymys ympärileikkauksesta ja sitä seuraavista seremonioista (Gal.2:3; 5:2; 6:12,13,15). Paavali leimaa nämä juutalaisiksi tavoiksi (Gal.2:14), joita hän itsekin oli seurannut äärimmäisen tarkasti (Gal.1:13,14). Niiden merkitys oli kuitenkin lakannut Kristuksen kuoltua ristillä.

Vastaukset 30
Vanhimmat
Jumalan lain täydellinen eläminen (pitäminen) tarkoittaa täydellistä synnittömyyttä ja iankaikkista elämää. Se joka on lain täyttäjä on siitä elävä. Jeesus piti ja eli Jumalan lain omassa elämässään (oli täydellisesti ilman syntiä hamaan ristinkuolemaansa saakka). Siksi se uhri minkä Jeesus antoi valitsemalla ristinkuoleman (luopumisen sijaan) sijaan on kelvollinen ja laillinen Jumalan edessä.
se kysymysosa?-)
Tervehdys!
Yksin Jeesus on elänyt synnittömän elämän. Ei kukaan ihminen siihen pysty. Itse ymmärrän, että laki toimii peilinä tai "ajokoirana" Jeesuksen ristin luokse. Lakiin katsomalla huomaamme omat puutteemme ja virheemme ja kyvyttömyytemme noudattaa lakia. Sen jälkeen menemme syntisinä Jeesuksen ristin luokse armoa anomaan. Ristiinnaulittu Kristus täytyy olla uskonelämän keskipisteenä.
Niin tottahan se on että yksin Jeesus on elänyt synnittömän elämän ja että ei kukaan ihminen siihen pysty, siksi Jeesuksen sanotaankin täyttäneen Jumalan lain - näin minä ymmärrän tämän Jumalan Laki kysymyksen.. Lain täyttäminen siis tarkoittaa aina täysin synnitöntä ja Jumalan tahdon mukaista elämää. Näin minulle ..
Kysymykseni olikin oikeastaan se, että mikä on adventismin käsitys Jumalan laista jos eletään ja pidetään - onko se täysin synnitön elämä Jumalan tahdossa, tai se joka on pitänyt Raamatun (10) käskyt on pitänyt lain.
No tuossa on vielä linkki, miten adventtikirkossa opetetaan laista. Siunausta!
http://www.adventtikirkko.fi/opetus/laki.htm
" Kysymykseni olikin oikeastaan se, että mikä on adventismin käsitys Jumalan laista jos eletään ja pidetään - onko se täysin synnitön elämä Jumalan tahdossa, tai se joka on pitänyt Raamatun (10) käskyt on pitänyt lain. " (akex-kasi)
" Linkki kirkon sivuilta
Kirjoittanut: Stork 27.5.2008 klo 18.52
No tuossa on vielä linkki, miten adventtikirkossa opetetaan laista. Siunausta! " (Storkin "vastaus")
Alex-kasi esitti mitä tärkeimmän kysymyksen. Moni lukija tahtoisi jo vihdoinkin saada joltain
keskeiseltä HENKILÖLTÄ vastauksen siihen, miksi sitä laintäyttämistä niin kovasti paahdetaan.
Että voiko sen sapattikäskyn tai 10 käskyä tai montako niitä loppujen lopuksi on, täyttää?
Ja kellä on oikeus omantunnon rauhaan käskyjen suhteen? Onko olemassa riittävyyttä tai
armon riittävyyttä? Entä jos tekee yhden tahallisen synnin, eikä sitä synniksi edes ymmärrä, toruttaessakaan?
Tulee paljon lakiin liittyviä kysymyksiä,
kun laki on niin keskeisenä opetuksessa.
Entä jos ei lainkaan tee parannusta sunnuntain viettämisestä?
Stork ohjaa Adventtikorkon sivuille ja usein joku ohjaa egw-kirjojen ääreen, vakuuttaen, että
sieltä vastaus löytyy. Yhtä hyvin voitaisiin tuollaiisella olankohautuksella viitata Raamattuun
ja sanoa, että sieltä löydät vastaukset - "katso itse eteesi!".
MISTÄ LÖYTYY OIKEA VASTAUS ?
Sitäpaitsi; ei adventtikirkon kotisivu ole ainoa autuaaksi tekevä. On myös media7, on Aimo Helmisen
"Rakas Raamattu"-opetussarja ja on audiopankki opettajineen ja on kuulemma adventistien sisäinen opetuskeskustelupalsta "advlist".
Ilmestyskirjaseminaarilla on vahva rooli erityisesti siinä, kun
ei-adventsiteille tahdotaan kertoa, mitä adventismi on. Nehän suunnataan sunnuntaisin ei-
adventisteille.
EGW:tä ei mainita opinkappaleissa, eikä juuri missään, mutta kirjoja myydään ennätysmäärät
ja sanotaan, että sieltäkin vastaukset löytyvät. Mutta kaikki opettavat kovin eri tavoin, laistakin.
Storkille vain ei näytä sisäistyneen mitään käsitystä lain täyttämisestä, kun kehottaa
kysymään muilta. Joten huomautan:
Hepr. 4:2
Sillä hyvä sanoma on julistettu meille niinkuin heillekin; mutta heidän kuulemansa sana ei heitä hyödyttänyt, koska se ei uskossa sulautunut niihin, jotka sen kuulivat.
Audiopankkiin pääsee aina puheita kuulemaan, mutta ksyymyksiä ei voi esittää.
Media7 Raamattuopiston sivu on siisti ja paljon puhuva, mutta vastauksia ei anneta sielläkään.
Amerikkalaista engalnninkielistä materiaalia ennen muuta esiin nostetaan.
Varsinainen adventtikorkon linkkikin on varsin selkeä, http://www.adventtikirkko.fi .
SIELLÄ on linkki: "Nettipastori vastaa". Häneltä kai pitää kysyä adventtitotuudesta, laistakin.
Palautettakin saa antaa!
Adventtiopetus löytyy linkin "Näin uskomme", takaa, http://www.adventtikirkko.fi/opetus/
Siellä ei ole otsikkoa laista saati sitten evankeliumista, mutta etsivä löytää tekstin lomasta, ehkä.
Evankeliumi siellä vaikuttaa puhtaalta, sillä laista ei tahdo löytyä edes mainintaa. Jatketaan
etsintää, kun adv.palstalla paljon puhutaan laista, muttei saa vastauksia . . . Ok!
LAISTA löytyi hartaan etsinnän jälkeen yhteinen julkilausuma luterilaisten kanssa, vuodelta 1998:
"" Adventistit opettavat edelleen: "Pelastus on kokonaan armosta eikä teoista, mutta sen hedelmänä on kuuliaisuus Jumalan käskyille" (FB 18). Myös luterilaiset opettavat "uutta kuuliaisuutta", nimittäin että "tällaisen uskon on tuotettava hyviä hedelmiä, hyviä tekoja, ja että kaikkinaisia Jumalan käskemiä hyviä tekoja on tehtävä" (CA VI). Kuitenkaan, kuten Augsburgin tunnustus välittömästi jatkaa, "ei ole perustettava luottamusta näihin tekoihin, niin että siten Jumalan edessä ansaittaisiin armo."
Molemmat osapuolet ovat yksimielisiä siinä, että ne eivät puhu hyvistä teoista vaatimuksina tai ansioina vaan hedelminä. Adventistit pitävät tätä kuuliaisuutta "osoituksena rakkaudestamme Herraan" (FB 18). Luterilaiset tavallisesti viittaavat "uuteen kuuliaisuuteen".
Tässä kohdin voidaan havaita adventistien korostavan erityisesti Jumalan käskyjä, kun taas luterilaiset korostavat erityisesti kristityn vapautta. Mutta koska molemmat kirkot puhuvat kuuliaisuudesta ja hedelmistä eivätkä vaatimuksista ja ansioista, olemme yhtä mieltä siitä, että kumpikaan osapuoli ei opeta vanhurskauttamista lain teoista. ""
(Vain pieni ote, sillä selostus olisi aivan liain pitkä tähän)
Mutta tässä linkki, suomentajana toiminut Olavi Rouhe:
http://www.adventtikirkko.fi/opetus/advlute.html
Laki on adventismin 18. opinkohta(28), tässä:
"" 18. Jumalan laki
Jumalan lain suuret periaatteet on ilmaistu kymmenessä käskyssä, ja niiden noudattamisesta Kristus antoi elämässään esimerkin.
Niissä ilmenee Jumalan rakkaus sekä se, mikä ihmisen käyttäytymisessä ja ihmissuhteissa on Jumalan tahdon ja tarkoituksen mukaista, ja ne velvoittavat kaikkia ihmisiä kaikkina aikoina.
Nämä käskyt muodostavat perustan liitolle, jonka Jumala on tehnyt kansansa kanssa, ja mittapuun Jumalan tuomiolla.
Pyhän Hengen vaikutuksen kautta ne osoittavat synnin ja herättävät ihmisen tajuamaan Vapahtajan tarpeensa.
Pelastus on kokonaan armosta eikä teoista, mutta sen hedelmänä on kuuliaisuus Jumalan käskyille. Tämä kuuliaisuus kehittää kristillistä luonnetta ja edistää hyvinvointiamme.
Se on osoituksena rakkaudestamme Herraan ja huolenpidostamme lähimmäisiämme kohtaan.
Uskon kuuliaisuus osoittaa Kristuksen voiman muuttaa ihmiselämää, ja siten se vahvistaa kristillistä todistusta.
(2.Moos. 20:1-17; Ps. 40:8,9; Matt. 22: 36-40; 5.Moos. 28:1-14; Matt. 5:17-20; Hepr. 8:8-10; Joh. 15:7-10; Ef. 2:8-10; 1.Joh. 5:3; Room. 8:3,4; Ps. 19:8-15.) ""
(Sapatista on aivan oma opinkohtansa, mutta mainitaan se 4. käskyksi)
Selkiskö lukijalle laki virallisen adventismin näkökulmasta ja vähän virallisen luterilaisuudenkin?
Ok! Oli ehkä vähän "tyly" vastaus laittaa pelkkä linkki Alex-kasille, mutta kyllä sieltä pitäisi "adventismin käsitys Jumalan laista" löytyä. Mutta Storkilla ei liiemmin luppoaikaa ole, joten valmiit linkit on nopea etsiä, enemmin kun käy itse referoimaan tai omin sanoin kaikkea kertomaan. Mutta Aimo Helminen varmaan on halukas keskustelemaan lakiasiastakin sinun kanssasi Antti! Kyllä hän pastorina varmaan osaa vastata sinun kysymyksiisi.
Lyhyt ja selkokielinen.
Room 7:6 Mutta nyt me olemme irti laista ja kuolleet pois siitä, mikä meidät piti vankeina, niin että me palvelemme Jumalaa Hengen uudessa tilassa emmekä kirjaimen vanhassa.
Jos tarvitsen lisäselvityksiä, niin koko Raamattu
puhuu tuon jakeen puolesta.
Sentähden, ettei mikään liha tule hänen edessään vanhurskaaksi lain teoista; sillä lain kautta tulee synnin tunto. (Room.3:20)
Lain pitämisellä ei ihminen pelastu. Pelastumiseen tarvitsemme ristiinnaulittua ja ylösnousutta Kristusta.
Jaakobin kirje 2:10-12:"Sillä joka pitää koko lain, mutta rikkoo yhtä kohtaa vastaan, se on syypää kaikissa kohdin. Sillä hän joka on sanonut:"Älä tee huorin" on myös sanonut: "Älä tapa"; jos et teekää huorin, mutta tapat, olet lainrikkoja. Puhukaa niin ja tehkää niin kuin ne, jotka vapauden laki on tuomitseva".
Kymmenen käskyn poistaminenko toisi kristityille todellisen "vapauden", kun ei olisi mitään oikean ja väärän mittapuuta? Raamattu nimittää tällaista asennetta lihan mieleksi.
Room.8:7,8: "sentähden, että lihan mieli on vihollisuus Jumalaa vastaan, sillä se ei alistu Jumalan lain alle, eikä se voikaan. Jotka lihan vallassa ovat, ne eivät voi olla Jumalalle otolliset".
Ja Paavali jatkaa:
Room.3:31:” Teemmekö siis lain mitättömäksi uskon kautta? Pois se! Vaan me vahvistamme lain”. 8:4 ”jotta meissä, jotka elämme Hengen emmekä lihamme mukaista elämää, toteutuisi lain vaatima vanhurskaus”. 7:22:” Sisimmässäni minä iloiten hyväksyn Jumalan lain”. 1 Kor.7:19:” tärkeää on Jumalan käskyjen noudattaminen”.
Kun Vapahtajamme roikkui kuolettavasti(ristillä vai paalulla, aivan sama), ja tiesi että KAIKKI OLI TÄYTETTY(παντα ηδη τετελεσται), ja kuollessaan sanoi:"τετελεσται", retusoiko adventisti Vapahtajan sanoja tyyliin:"Kun Jeesus sanoi 'kaikki', Hän tarkoitti vain jotain osaa?
..kun jo aikaisemmin Johannes Kastaja, nähdessään Vapahtajan, sanoi:"ιδε ο αμνος του θεου ο αιρων την αμαρτιαν του κοσμου"="Katso, Jumalan Karitsa, JOKA OTTAA POIS MAAILMAN SYNNIN!".
Onko esim. murhaaminen synti? Onko toisen oman himoitseminen synti?, jne.
Luulisin että osaat yksinkertaista päättelyä.
Se silti, mitä kirjoitit lainaten Raamattua aivan oikein, että Lain kautta tulee synnintunto, ja se(Laki) siis osoittaa elämässämme olevan synnin, on täysin varmasti niin.
Tietysti Jeesus oli täydellinen syntiuhri, kuka sitä on epäillyt? Murhaaminen ja himoitseminen on syntiä. Mitä haluat tietää tarkemmin ja mihin kysymyksilläsi oikein pyrit? En oikein pystynyt rivien välistä kaikkea lukemaan.
Katsotaan omia sanavalintojasi:
"Mitä on poistettu uudessa liitossa?
Uhrit (Hepr.10:1)
Ruoat, juomat ja pesot, jotka liittyivät temppelipalvelukseen (Hepr.9:9,10)
Vuotuiset juhlat, uusikuu ja juhliin liittyvät sapatit.(Kol.2:14-17; Gal.4:9,10)
Ympärileikkaus (1 Kor.7:19) "
Ok, tuo on näkemyksesi, joka jatkuu alempana:
"Alkuseurakunnassa käytiin eräässä vaiheessa vilkasta keskustelua siitä, tulisiko pakanain ennen kristityksi tuloa kääntyä juutalaisuuteen ympärileikkauksen kautta. Tämän kysymyksen selvittämiseksi pidettiin Jerusalemissa apostolien ja vanhinten kesken neuvottelukokous. (Apt.15). Galatiassa oli kysymys ympärileikkauksesta ja sitä seuraavista seremonioista (Gal.2:3; 5:2; 6:12,13,15). Paavali leimaa nämä juutalaisiksi tavoiksi (Gal.2:14), joita hän itsekin oli seurannut äärimmäisen tarkasti (Gal.1:13,14). Niiden merkitys oli kuitenkin lakannut Kristuksen kuoltua ristillä."
Haluat siis sanoa, että Jeesuksen uhri koski vain seremonialakia.
Vapahtaja ei poistanut yhtään käskyä, ei edes seremonia-laista, vaan TÄYTTI ne KAIKKI. Myös kymmenen käskyä. Silti meillä ei ole lupaa murhata, himoita toisen omaa, eikä jättää pyrkimättä pitämään mitä hyvänsä lehtimaja-juhlia, ellei Jumala itse selvin sanoin ole antanut jotain helpotusta, kuten ruoka-säädöksiin(1M 9:3).
Osoitit sitä sekamelskaa, jota adventtikirkossa harjoitetaan: puhutaan silmät ja suut täyteen viittaamalla Raamattuun, mutta runko on puutaheinää.
Veren Evankeliumi on jotain ihan muuta.
Sanot: "Murhaaminen ja himoitseminen on syntiä."
Miksi adventtikirkon sairaaloissa tapetaan ihmisiä abortilla? Miksi adventtikirkon kouluissa opiskelevia toimitetaan opettajien ja rehtorien toimesta tappamaan lapsensa abortilla?
Vai niin!
No eiköhän se seremonialaki
sapatteineen, jotka sattuivat eri viikonpäiville (happamattoman leivän juhlan ensimmäinen ja viimeinen päivä, helluntaipäivä eli viikkojuhla, pasuunansoiton päivä, sovituspäivä eli lehtimajan juhlan ensimmäinen ja viimeinen päivä ja oliko niitä vielä muitakin...) ja jotka viittasivat eteenpäin Messiaan tulemukseen, ole päättynyt Jeesuksen kuolemaan ristillä.
Temppelin esirippu repesi keskeltä kahtia Jeesuksen kuollessa. Siinä oli tarpeeksi voimakas merkki, että varjouhrit ovat väistyneet aidon uhrin, Jeesuksen Kristuksen tieltä!
Miten kymmenen käskyä on esikuvana Jeesuksen tekemästä työtä syntisten hyväksi?
Jos täydellisellä Jumalan laissa elämisellä tarkoitetaan "täydellistä synnittömyyttä" - niinkuin esimerkiksi minä asian näen ja ymmärrän, niin en oikein saa siihen mahtumaan erilaisia seremonioita joiden merkitys oli esikuvallinen. Sitävastoin esimerkiksi "älä varasta" on varmasti Jumalan lakiin kuuluva sillä varastaminen on syntiä. Jeesus täytti Jumalan lain ja sen hän teki Jumalan edessä pitämällä kiinni Jumalan oikeudenmukaisuudesta ja rakkaudesta ja siis Jumalan tahdosta enemmän kuin kirjaimesta.
Voisi sanoa että Jumala oli kirjoittanut lakinsa Jeesuksen sydämmeen ja hän seurasi sitä.
Jeesus ei tosiasiassa sen ajan kaikkia seremonioita kunnioittanut jos ne menivät ohi Jumalan tahdon/lain - joka oli hänen sydämmessään - käskyt hän sitävastoin piti tarkasti. Käskyt olivat samat kuin ne olivat niitä annettaessa - mutta sen ajan seremoniat tuskin edes olivat enää samanlaisia kuin ne Mooseksen kerran antamat..
Joten en oikein pysty uskomaan tuohon, että Jeesus olisi pitänyt sen ajan seremonialakeja - Jumalan lain arvoisina. Esimerkiksi kun hänen opetuslapsiaan syytettiin sapatin rikkomisesta - ei Jeesus yhtynyt niihin syytöksiin.. ja me tiedämme että Jeesus täytti koko Jumalan lain elämässään - oli synnitön.
Näen myös toisen eron Israelin lain ja Jumalan lain välillä. Jumalan laki on on jokaisen ihmisen laki - minä uskon että Jumalan Lain täydellinen pitäminen elämässä tarkoittaa aina täydellistä synnittömyyttä Jumalan edessä ja sen rikkomisen seuraus on automaattisesti kuolema koska Jumalan lain rikkominen on tekemistä itse elämää vastaan ja siten erottaa ihmisen elämän ylläpitäjästä Jumalasta.
Se on myös syy siihen että Jeesus kuoli syntisten edestä - kuoli ns heidän kuolemansa ja maksoi siten heidän syntiensä seuraukset. Mikä näin sivumennen sanoen olisi ollut hänelle mahdotonta jos hän itse olisi ollut syntinen sillä silloin hän olisi kuollut omien syntiensä tähden.
Nimenomaan Jumala puhui Moosekselle, ja käski viedä kansalle tuonkin käskyn lehtimajanjuhlasta. Onko se siis ihmisten laki?
Mutta sensijaan sapattisäädökset, jotka fariseukset olivat muovanneet, eivät olleet Jumalan antamia. Juutalaisissa fariseuksissa näytti olevan aspergermaisuutta, tai sen oireita, vaikka tuona aikana ei tuota sairautta tunnettu.
Jumala antoi lakinsa, ja Vapahtajana Hän täytti kaiken. Mikä osa siis on täyttämättä?
Ainiin, adventistit uskovat Jeesuksen olevan vain enkeli...no ilmankos eivät usko sovitusveren voimaan.
Et vain tainnut olla käsittävinäsi?
Kysyppä Helmisesltä, mitä Hurbiili tarkoitti!
Ei ollut kyse siitä, etteikö Jeesus olisi
täydellinen uhri, vaan siitä, riittääkö se
TEKEMÄÄN MYÖS MEIDÄT TÄYDELLISIKSI VALTAISTUIMEN
JA VIIMEISEN TUOMION EDESSÄ.
Raamatun vastaus on: kyllä.
Kolossalais 1:21-23
21
Teidätkin, jotka ennen olitte vieraantuneet ja mieleltänne hänen vihamiehiänsä pahoissa teoissanne, hän nyt on sovittanut
22
Poikansa lihan ruumiissa kuoleman kautta, asettaakseen teidät pyhinä ja nuhteettomina ja moitteettomina eteensä,
23
jos te vain pysytte uskossa, siihen perustuneina ja siinä lujina, horjahtamatta pois sen evankeliumin toivosta, jonka olette kuulleet, jota on julistettu kaikessa luomakunnassa taivaan alla ja jonka palvelijaksi minä, Paavali, olen tullut.
Hepr. 7:25
jonka tähden hän myös voi täydellisesti pelastaa ne, jotka hänen kauttaan Jumalan tykö tulevat, koska hän aina elää rukoillakseen heidän puolestansa.
Rauhaa ja rakkautta!
## Vapahtaja ei poistanut yhtään käskyä, ei edes seremonia-laista, vaan TÄYTTI ne KAIKKI.
Myös kymmenen käskyä.
Silti meillä ei ole lupaa murhata, himoita toisen omaa, eikä jättää pyrkimättä pitämään mitä hyvänsä lehtimaja-juhlia, ellei Jumala itse selvin sanoin ole antanut jotain helpotusta, kuten ruoka-säädöksiin(1M 9:3).
Osoitit sitä sekamelskaa, jota adventtikirkossa harjoitetaan: puhutaan silmät ja suut täyteen viittaamalla Raamattuun, mutta runko on puutaheinää.
Veren Evankeliumi on jotain ihan muuta. ## (Hurbiili)
Tuosta kirpeän raikkaasta totuuden sanasta tuli mieleeni tulevaisuuden lehtimajanjuhlat:
Jes 66:22-23
22
Niinkuin uudet taivaat ja uusi maa, jotka minä teen, pysyvät minun kasvojeni edessä, sanoo Herra, niin pysyy teidän siemenenne ja teidän nimenne.
23
Joka kuukausi uudenkuun päivänä ja joka viikko sapattina tulee kaikki liha kumartaen rukoilemaan minua, sanoo Herra.
Sak 14:16
Mutta kaikki niiden pakanakansain tähteet, jotka ovat hyökänneet Jerusalemia vastaan, käyvät vuosi vuodelta sinne ylös kumartaen rukoilemaan kuningasta, Herraa Sebaotia, ja viettämään lehtimajanjuhlaa.
## Miten kymmenen käskyä on esikuvana Jeesuksen tekemästä työstä syntisten hyväksi? ## (Stork)
Esim "Älä tapa". Jeesus käskee ottaa miekat mukaan, sillä sellaista elämä on.
Sitten opetuslapsi tekee syntiä, koettaen tappaa ylipapin palvelijan. Jeesus parantaa
ne haavat, opetuslapsen puolesta:
Luuk 22:49-51
49 Kun Jeesuksen seuralaiset näkivät, mitä oli tulossa, he sanoivat: "Herra, iskemmekö miekalla?"
50 Yksi heistä iskikin ylipapin palvelijaa niin että tämän oikea korva irtosi.
51 Mutta Jeesus sanoi: "Ei! Antakaa tämän tapahtua." Hän kosketti miehen korvaa ja paransi hänet. [Ap. t. 10:38]
## Tappamisesta
Kirjoittanut: uskova_1 27.5.2008 klo 18.43
Sanot: "Murhaaminen ja himoitseminen on syntiä."
Miksi adventtikirkon sairaaloissa tapetaan ihmisiä abortilla? Miksi adventtikirkon kouluissa opiskelevia toimitetaan opettajien ja rehtorien toimesta tappamaan lapsensa abortilla? ##
Et näytä eroavan tämän fooruin kiihkoadventeista kuin vain opillisesti. Nisitä jotka
räkättävät sen puolesta, että ihmisen täytyy kasvattaa luonteensa niin jumalalliseksi,
ettei tule virheitä.
Joita sitten täytyy korjata uudella virheellä, ehkä kolmannellakin.
Mutta Jumala joutuu sallimaan virheitä jo siksikin, ettei totuus ihmisen raadollisuudesta unohtuisi.
1. Piet. 4:8
Ennen kaikkea pysykää kestävinä keskinäisessä rakkaudessanne, sillä "rakkaus peittää paljotkin synnit". [Sananl. 10:12; 1. Kor. 13:7; Jaak. 5:20]
Pietari tiesi tuon, sillä hän oli sangen kiivas sapelinheiluttaja. Tuomitsi herkästi.
Matt. 26:74
Silloin Pietari alkoi sadatella ja vannoi: "Minä en tunne sitä miestä." Samassa kukko lauloi.
75
Pietari muisti, mitä Jeesus oli sanonut: "Ennen kuin kukko laulaa, sinä kolmesti kiellät minut." Hän meni ulos ja puhkesi katkeraan itkuun. [Matt. 26:34]
Ap. t. 5:9
Silloin Pietari sanoi: "Kuinka te yksissä tuumin ryhdyitte koettelemaan Herran Henkeä? Kuuletko askelia oven takaa? Ne, jotka hautasivat miehesi, kantavat täältä myös sinut."
Rakentavassa mielessä
Minä määrittelen itselleni Jumalan lain silleen,
ettei saa tehdä vääryyttä kanssaihmiselleen.
Mutta täytyy kaikkensa antaa toisen PUOLESTA.
Esim "älä varasta" täytetään, kun toista rakastaa.
Rakastava ei tapa sanoilaankaan.
Vaimonsa ruumista kuin omaansa rakastava ei ryhdy
vieraaseen naiseen.
Jumala kohdataan lähimmäisessä, sillä kaikki mitä
tehdään tai tekemättä jätetään lähellä olevalle,
se tehdään tai jätetään tekemättä - Jeesukselle.
KAIKKI LAKI LÄHIMMÄISEN VUOKSI JA HYVÄKSI
1.Kor 8:8-13
8
Ei ruoka vie meitä lähemmäs Jumalaa. Emme menetä mitään, jos jätämme syömättä, emmekä voita mitään, jos syömme. [Room. 14:17; Hepr. 13:9]
9
Pitäkää kuitenkin huoli siitä, ettei tämä teidän vapautenne saa heikkoja kompastumaan. [Room. 14:13 ]
10
Jos heikko veljesi näkee sinut, jolla on tietoa, aterialla epäjumalan temppelissä, eikö hänen omatuntonsa saa tästä tukea siihen, että hänkin voisi syödä uhrilihaa?
11
Näin sinun tietosi vie tuhoon tuon heikon, oman veljesi, jonka vuoksi Kristus on kuollut. [Room. 14:15]
12
Kun te tällä tavoin teette syntiä veljiänne vastaan ja haavoitatte heidän horjuvaa omaatuntoaan, teette syntiä Kristusta vastaan.
13
Näin ollen: jos ruoka viettelee veljeni syntiin, en ikinä enää syö lihaa, jotta en viettelisi veljeäni.
Mikähän siinä oli rakentavaa? Onko ihmisten tappaminen abortilla sinun mielestäsi rakentavaa?
Kuollut aportin uhrina. Nyt me ei enää oltaisi olla kuulomatkan etäisyydellä kuuntelemassa hänen valheitaan. Onhan meidän ihmisten elämä kokonaisuudessaan turhuuksien turhuutta. Meidän elämällämme ei ole mitään tarkoitusta. Koko meidän nykyinen elämämme on vain paha painajais uni. Meillä on jatkuvasti sotia. Tällöin Johtajat antavat luvan murhata lähimmäisiään.
Tähän Johtajien valtuuttamiin murhattviin tarvitaan heidän olevan Fyysisesti ja henkisesti hyvin terveitä. Jos sinulla on jokin vika ei sinua kelpuuteta uhrilampaaksi sodan alttarille?
Adventistin ymmärrys ei tajua mitään Jumalan laista. Sen huomaa kun seuraa heidän lakikeskustelujaan. Adventismi ei näet ole lainkaan uskossaoloa.
Tämä kommentti liittyy aiemmin ajatuksia herättäneeseen aiheeseen, onko adventismi kristillinen liike, joka näyttää jo hävinneen aloitussivulta. Toisaalta kyse on adventismin olemuksesta niin kuin yleisimminkin ismien rooleista.
Raamattu kertoo uskosta kun taas opit ovat ihmisten päätelmiä tuosta uskosta, josta Raamatussa kerrotaan. Siinä mielessä kiertolaisuus eri seurakunnissa antaa hyvän kuvan ihmisopeista oli sitten kyse seurakuntaviroista (kenelle mikin tehtävä annetaan), uskonharjoittamisesta (milloin toimitetaan jokin uskonnollinen toimitus) tai maailmankuvaan liittyvistä käsityksistä (miten kaikki on saanut alkunsa ja miten tästä eteenpäin).
Raamattu ei suoranaisesti opeta mitään edellä kuvatuista. Eri asioiden ryhmittely ja sisältöjen määrittely perustuu ihmisen toimintaan luokitella ja nimetä havaintoja. Raamatusta voimme päätellä, että juutalaisilla oli tietyt perinteet joidenka mukaan he täyttivät seurakunnallisia virkoja. Uskontoon liittyvät toimenkuvat perustuivat suvun piirissä periytyvään tehtävään. Sen takia tarvittiin myös profeettoja, Jumalan sanansaattajia. Kun taas varhaisen kristillisyyden piirissä seurakunnalliset tehtävät määräytyivät kutsumuksen ja moraalisen esimerkin perusteella, jolle uskovien yhteisö antoi siunauksensa. Kriteerinä ei ollut genetiikka vaan toiminta.
Jumalanpalveluskäytännössä juutalaisilla oli ominaispiirteitä liittyen uhrikäytäntöön, joka heijastui ruokavalioon. Ainoastaan uhriksi määritelty liha päätyi myös ruokapöytään. Luonnollisestikin kun jumalanpalveluksen uhritoimitus ei siirtynyt kristinuskoon, myös ruokasäädökset lakkasivat. Samoin juutalaisen uskonnollisuuden symboli ympärileikkaus menetti merkityksensä kristinuskossa. Vastaavasti kristillisyyteen liittyvästä kastekäytännöstä muodostui uusi uskonnon identiteettitekijä.
Molemmissa uskonnoissa toteutetaan Raamatussa luonnehdittua seitsemän päivän sykleissä toteutettavaa uskonnollista lepopäivää (2Moos20.8-11). Raamattu ei kuitenkaan ota kantaa käytännön yksityiskohtiin, minä viikonpäivänä tai millaisia uskonnollisia toimituksia kyseisenä lepopäivänä olisi syytä toimittaa. Juutalaisilla syntyi perinne erämaavaelluksen ajoilta, joka on uskonnollisen juutalaisuuden synnynsija, viettää lepopäivää lauantaina (Hes20.10–12) moninaisine säädöksine (Kol2.14). Kristinuskon piirissä lepopäivä palvelee ihmisen hyvinvointia (Mark2.27) ja perinteeksi muodostui viettää sitä kristillisen uskon synnyn käännekohtana, ylösnousemussunnuntaina.
Maailmankuvan suhteen Raamattu kertoo Jumalan olevan kaiken elollisen ja elottoman luonnon aikaansaaja. Miten Jumala käytännössä toteutti luomistyönsä, havaitun ja havaitsemattoman todellisuuden, on ihmiselle salaisuus (Job42.3), teoreettinen mahdottomuus, sillä miten mikään voisi olla olemassa ennen olemassaoloa? Ihminen tarvitsee ikään kuin puitteet jumalakäsitteelle ja samalla Jumala on osa tuota samaista maailmankaikkeus käsitystä! Raamatussa kuvatun Jobin uskon nöyryys tunnustaa inhimillisen käsityskyvyn rajallisuutta tulkita nykyisyyttä ja hahmottaa tulevaisuutta. Ihminen selittää menneisyyden kokemusmaailmaa ja rakentaa arvailuja koskien tulevaa, mutta Raamatun esitys on vaatimaton sen suhteen miten tulevaisuus tosiasiallisesti konkretisoituu.
Jeesus sanoi (Joh14.1-4); minä menen pois (kuolema) ja tulen takaisin (ylösnousemus) ja otan teidät luokseni (ikuinen elämä). Ne monet ja huikeat maalailut koskien tulevaisuutta ovat ihmisten kyhäelmiä, poimintoja eri asiayhteyksistä, oppirakennelmia, jotka perustuvat yltympäri Raamattua kootuista havainnekuvista. Jeesuksen sana kaikessa yksinkertaisuudessansa on ilmaisen riittämätöntä epäileville Tuomaksille (Joh14.5) ja Filippuksen kaltaisille totisille uskovaisille (Jon14.8). Jeesus ei spekuloi opillisella oikeaoppisuudella ja tulevaisuuden visioilla vaan keskittyy siihen mikä on oleellista, jokaisen yksilön vastuuseen omasta elämästä (Joh14.15, 23; 15.11, 12, 17). Jokainen pitäköön huolta siitä, että kunnioittaa lähimmäisensä oikeuksia itselliseen elämään (Matt7.12) ja Jumalan paremmuutta (Matt22.37-39; Mark12.33; Luuk10.27; Joh14.21; Room13.8; 1Joh3.23; Jaak2.8). Silloin palkka tästä elämästä on suuri, sillä myös Jumala on pyyteetön (Luuk6.35).
Seurakunnat edustavat moninaisia tulkintoja uskosta ja kehittävät erityisoppeja, jotta heidät huomattaisiin (Matt23.5). Jeesuksen sanojen mukaan uskonnollisuus on oman erinomaisuuden pönkittämistä ja taivasten valtakunnan ovien sulkemista lähimmäiseltä (Matt23.13). Uskonnosta on hyvä keskustella koska harmillisen helposti se mielletään uskoksi. Opeilla kun on taipumusta keskittyä epäolennaisiin, niin elämän kuin Jumalan näkövinkkelistä tarkasteltuna (Matt23.23).
## Seurakunnat edustavat moninaisia tulkintoja uskosta ja kehittävät erityisoppeja, jotta heidät huomattaisiin (Matt23.5). Jeesuksen sanojen mukaan uskonnollisuus on oman erinomaisuuden pönkittämistä ja taivasten valtakunnan ovien sulkemista lähimmäiseltä (Matt23.13).
Uskonnosta on hyvä keskustella koska harmillisen helposti se mielletään uskoksi. Opeilla kun on taipumusta keskittyä epäolennaisiin, niin elämän kuin Jumalan näkövinkkelistä tarkasteltuna (Matt23.23). ##
Osuvasti sanottu, varsinkin tuo loppukaneetti.
Parempi kuunnella Jeesusta kuin marttojen
moninaisia ruokamääräyksiä taakoittavine touhuineen.
Luuk 10:40-42
40
Mutta Martta puuhasi monissa palvelustoimissa; ja hän tuli ja sanoi: "Herra, etkö sinä välitä mitään siitä, että sisareni on jättänyt minut yksinäni palvelemaan? Sano siis hänelle, että hän minua auttaisi."
41
Herra vastasi ja sanoi hänelle: "Martta, Martta, moninaisista sinä huolehdit ja hätäilet,
42
mutta tarpeellisia on vähän, tahi yksi ainoa. Maria on valinnut hyvän osan, jota ei häneltä oteta pois."
Minä uskon!
Adventismin lait eivät ole kristillisiä, raamatullisia, lakeja, vaan harhaoppisia ellenlakeja.
Sinä se taas tulit niitä vastauskonpuhdistajien, Lutherin vihaajien oppeja tänne viljelemään.
Mistä Raamatunkohdasta löytyy ellenlait?
Tässä Lutherin ajan antinomistien (lain vastustajien) opetuksia:
”Laki ei ole sen arvoinen, että sitä kutsuttaisiin Jumalan sanaksi.
Vaikka olisit huorintekijä, konna, avionrikkoja tai muu syntinen, niin olet autuuden tiellä, kunhan vaan uskot.
Vaikka olisit keskellä syntiä, sen korkeimmalla kohdalla, niin olet keskellä autuutta, kunhan vain uskot.
Kymmenet käskyt kuuluvat raastupaan, mutta eivät saarnastuoliin.
Kaikkien niiden, jotka seurustelevat Mooseksen kanssa täytyy kuulua perkeleelle ja joutua hirteen Mooseksen kanssa.
Niin pian kuin ajattelet, että niin ja niin pitäisi asioiden olla kristikunnassa, siellä pitäisi olla hyviä, kunniallisia, pyhiä ja siveitä ihmisiä, niin olet menettänyt evankeliumin.” (Martti Luther:Laki kristityn elämässä s.26, 27)
Tämä teksti oli varmaan sinun mieleesi?
1. Kor. 9:26
Minä en siis juokse umpimähkään, en taistele niinkuin ilmaan hosuen,
Tsätä se alkoi - - miksi hylkäsitte aloittajan ???
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000001692&posting=22000000035497207
Herran Hengen siunaamia lukuhetkiä!
Eikö adventismin epätoivoinen kamppailu suhteuttaa lain rooli uskovaisen elämään kulminoidu niin kutsuttuun sapatti-teologiaan? Tokkopa laista olisi tarpeellista vääntää juttua loputtomiin, jos sillä ei pyrittäisi todistamaan kuviteltua lauantai-lepopäivän merkitystä uskon koetinkivenä ja pelastuksen ehtona! Koko turhauttava keskustelu perustuu näkemykselle, että ainoastaan lauantaina lepopäiväänsä viettävät kunnioittavat Jumalan ihmiselle tarkoittamia ohjeita hyvään elämään. Itse asiassa adventisti teologia menee askeleen pidemmälle ja esittää, että lauantai-lepopäivä on osoitus koko lain kunnioituksesta ja Jumalan tahdon mukaisesta elämästä. Toisin sanoen, jos lauantai-lepopäivää ei vietä, ihminen on kapinasuhteessa Jumalaan.
Ensinnäkin tämä argumentaatio perustuu oletukselle, että lauantai olisi erityisesti Jumalan erottama viikonpäivä jumalanpalvelukselle. Lepopäiväkäsky ei tue tätä perusoletusta, koska se ei mainitse ensinkään lauantai-päivää, vaan se viittaa ainoastaan seitsemän päivän periodeissa toistuvaan lepopäivään. Heprealaisessa kielenkäytössä lepopäivä on yhtä kuin sapatti, viikonpäivästä riippumatta.
Toinen argumentti liittyy oletukseen tahallisesta käskyn laiminlyömisestä. Tämän mukaan jos lepopäivää ei vietä lauantaina, ihminen syyllistyy vastaavaan moraalittomuuteen kuin mm. paatunut murhaaja, ammattirikollinen tai seksuaalisesti perverssi elämäntapa. Eli, Ilmestyskirjan kuvaus uuden Jerusalemin ulkopuolella olevista koirista, noidista, irstailijoista, murhaajista, epäjumalien palvelijoista ja valhetta rakastavista (Ilm22.15) soveltuu niihin, jotka eivät vietä lauantai-lepopäivää. Vaikka ”sapatti-rikkureita” ei mainita erikseen paheiden luettelossa he sisältyvät kuvaukseen epäjumalien palvelijoista ja valheen rakastajista. Kyse on nimittäin siitä, että adventisti teologia myöntää jokaisen joskus erehtyvän ja näin rikkovan jotakin käskyä, mutta lauantai-lepopäivän merkityksen kieltäminen viestii kääntymättömyydestä, avoimesta kapinasta Jumalaa vastaan.
Kolmas argumentti rakentuu käsitykselle seulonnasta. Jumalan todella uskolliset seuraajat seulotaan maallistuneiden ja nimiuskovaisten joukosta sapatti-siivilän avustuksella. Toisin sanoen, mestarin nimen tunnustaminen ja uskollisuus loppuun asti (Matt10.22; Mark13.13; Hepr3.6; Ilm2.26; 14.12) toimii metonymiana lauantai-lepopäivä vietosta. Siis samaan tapaan kun sanomme, että Wall Street on kriisissä, emme tarkoita New Yorkissa olevan kadun päällysteen heikkokuntoista, vaan viittaamme meklareihin ja talouselämään vaikeuksiin – samoin Jeesukselle uskollisuus on sama asia kuin lauantai-sapatti. Tätä rakennelmaa ei voi luontevasti johdatella Raamatusta, mutta se on ikään kuin lyömätön, koske sitä ei voi myöskään suoranaisesti todistaa vääräksi, varsinkaan jos pysytään ensimmäisessä oletuksessa. Samalla sapatti-teologiasta muodostuu kehäpäättely, joka edellyttää juutalaisuuden kaltaista lain korostamista uskonnossa. Toisaalta nimenomaan juutalaisten uskonnollisuutta uusi testamentti problematisoi.
Lain-teologian
Kirjoittanut: Akilleen kantapää 27.5.2008 klo 19.57
Eikö adventismin epätoivoinen kamppailu suhteuttaa lain rooli uskovaisen elämään kulminoidu niin kutsuttuun sapatti-teologiaan?
Tokkopa laista olisi tarpeellista vääntää juttua loputtomiin, jos sillä ei pyrittäisi todistamaan kuviteltua lauantai-lepopäivän merkitystä uskon koetinkivenä ja pelastuksen ehtona!
Koko turhauttava keskustelu perustuu näkemykselle, että ainoastaan lauantaina lepopäiväänsä viettävät kunnioittavat Jumalan ihmiselle tarkoittamia ohjeita hyvään elämään.
Itse asiassa adventisti teologia menee askeleen pidemmälle ja esittää, että lauantai-lepopäivä on osoitus koko lain kunnioituksesta ja Jumalan tahdon mukaisesta elämästä.
Toisin sanoen, jos lauantai-lepopäivää ei vietä, ihminen on kapinasuhteessa Jumalaan.
Tuo eka toteamisesi kertoo jo asian ytimen!
- adventismin idean, koukun paljastaa