Alustan hieman..
Olen 28-vuotias reilun vuoden ikäisen pojan äiti. Tällähetkellä BMI:ni on noin 30, eli olen "mukavasti" lihava. Ennen raskautta painoindeksini oli noin 25, eli painoa on tullut sen jälkeen, vaikka vuoden imetinkin. Olen ollut aina herkkujen perään, makeiden sellaisten. Ja niillä olen itseni läskiksi saanutkin. Tavallinen ruoka ei ole minun heikkouteni. Kasvikset ja hedelmätkin ovat aina kuuluneet jokapäiväiseen ruokavaliooni. Nuorempana harrastin aktiivisesti pallopelejä, mutta nykyään en juurikaan. Tätä nykyä lenkkeilen päivittäin lastenrattaita työntäen. Ennen raskautta kävin juoksulenkeillä, mutta nyt kilojen myötä se on jäänyt pois. Useat laihdutusyritykseni ovat ennen tätä kariutuneet siihen "ensimmäiseen viikonloppuun".
Nyt olen ollut reilut kaksi viikkoa herkuttomalla dieetillä. Syön viisi pientä ateriaa päivässä suosien hedelmiä, vihanneksia, juureksia, täysjyväruisleipää, raejuustoa, vähärasvaista lihaa jne. Olen jättänyt herkkujen lisäksi pois mm. vaalean leivän sekä vähentänyt huomattavasti mm. perunan, riisin ja pastan määrää. Liikun päivittäin, lähinnä lastenrattaista työnnellen (n. tunti päivässä). Laihdutuksen "periaatteet" tiedän, niihin en neuvoja kaipaile, mutta...
..Nyt on kerrankin ja ehkä ensimmäistä kertaa sellainen tunne, että tämä onnistuu (vaikka vasta muutama kilo hoikempana). Kysynkin teiltä, arvoisat onnistujat, että oliko teillä ennen onnistunutta laihduttamista useita huonoja aloituksia? Ja että oliko siinä onnistuneessa kerrassa mukana sama kun minullakin, TUNNE siitä, että nyt tämä onnistuu ja vien tämän loppuun asti? Itselläni ainakin nyt "tuntuu hyvältä" kun ei ole makeanhimoa eikä ahmimishaluja enää..Ja olo mukava ja en enää mieti ruokaa.
Toivottavasti ymmärsitte mitä ajoin takaa...Ja tiedän, tyhmä kysymys, mutta silti haluan vastauksia....:-)!
Olen 28-vuotias reilun vuoden ikäisen pojan äiti. Tällähetkellä BMI:ni on noin 30, eli olen "mukavasti" lihava. Ennen raskautta painoindeksini oli noin 25, eli painoa on tullut sen jälkeen, vaikka vuoden imetinkin. Olen ollut aina herkkujen perään, makeiden sellaisten. Ja niillä olen itseni läskiksi saanutkin. Tavallinen ruoka ei ole minun heikkouteni. Kasvikset ja hedelmätkin ovat aina kuuluneet jokapäiväiseen ruokavaliooni. Nuorempana harrastin aktiivisesti pallopelejä, mutta nykyään en juurikaan. Tätä nykyä lenkkeilen päivittäin lastenrattaita työntäen. Ennen raskautta kävin juoksulenkeillä, mutta nyt kilojen myötä se on jäänyt pois. Useat laihdutusyritykseni ovat ennen tätä kariutuneet siihen "ensimmäiseen viikonloppuun".
Nyt olen ollut reilut kaksi viikkoa herkuttomalla dieetillä. Syön viisi pientä ateriaa päivässä suosien hedelmiä, vihanneksia, juureksia, täysjyväruisleipää, raejuustoa, vähärasvaista lihaa jne. Olen jättänyt herkkujen lisäksi pois mm. vaalean leivän sekä vähentänyt huomattavasti mm. perunan, riisin ja pastan määrää. Liikun päivittäin, lähinnä lastenrattaista työnnellen (n. tunti päivässä). Laihdutuksen "periaatteet" tiedän, niihin en neuvoja kaipaile, mutta...
..Nyt on kerrankin ja ehkä ensimmäistä kertaa sellainen tunne, että tämä onnistuu (vaikka vasta muutama kilo hoikempana). Kysynkin teiltä, arvoisat onnistujat, että oliko teillä ennen onnistunutta laihduttamista useita huonoja aloituksia? Ja että oliko siinä onnistuneessa kerrassa mukana sama kun minullakin, TUNNE siitä, että nyt tämä onnistuu ja vien tämän loppuun asti? Itselläni ainakin nyt "tuntuu hyvältä" kun ei ole makeanhimoa eikä ahmimishaluja enää..Ja olo mukava ja en enää mieti ruokaa.
Toivottavasti ymmärsitte mitä ajoin takaa...Ja tiedän, tyhmä kysymys, mutta silti haluan vastauksia....:-)!
Vastaukset 11
Vanhimmat
Aivan samalla tavalal itselläni. Monta kertaa olen alottanut "hoikistumisen", aina yhtä huonolla tuloksella.
Nyt sitten 2 kk sitten vain naksahti. Aloin ajatella ihan eri lailla. Kummallista kyllä, mutta tajusin että nyt onnistun!
Kiloja on lähtenyt jo 12 (melko nopeaan tahtiin) vaikka nälkää en ole nähnyt päivääkään! Syön hyvin ja mielestäni monipuolisesti. Herkuttelen myös esim. pizzalla tai karkeilla kerran viikossa. Siihen ei ainakaan ole kaatunut :)
Tässä voi olla kyse vähän samasta kuin tupakoinnin lopettamisessa. Olen kuullut, että vaikka monta kertaa menisikin aluksi pieleen ja sortuisi taas polttelemaan, ne lopetuskokeilut ovat kuitenkin hyödyllisiä, koska niistä on saanut tietoa omasta käyttäytymisestään sellaisessa tilanteessa ja on vahvempi taas yrittämään.
Eli tämän teorian perusteella "huonot" laihdutusyritykset auttaisivat. Mutta eihän laihduttaminen kuitenkaan katkea siihen, jos yhtenä päivänä syöt herkkuja. Jatkat vain seuraavana päivänä taas terveellistä linjaa, niin herkkupäivätkin ovat ookoo. Kyse on kuitenkin niistä valinnoista mitä teet joka päivä, tai monta kertaa päivässä, ei siitä mitä syöt kerran viikossa.
En tahdo mitenkään pelotella tai muutakaan, mutta ajattelin kertoa oman tarinani nyt kun se niin sopivasti tähän liittyy.
Olin lapsena hieman ylipainoinen, siis koko lapsuuteni aina 14 vuotiaaksi asti. Ensimmäiset laidutuskertani olivat jo 10-11 vuotiaana, jotka aina kariutuivat johonkin. Minua haukuttii lihavaksi ja äiti jaksoi muistuttaa aina kun vanhat vaatteet jäivät pieniksi. Kyllästyin epäonnistumaan, en kokenut olevani hyvä missään.
Sitten tuli minullekin tämä "nyt minä onnistun" olo. Olin 14-vuotias yläastelainen. Otin selvää terveellisistä elämäntavoista ja aloin noudattaa niitä. Hoikistuin mukavasti ja kaikki tuntui kovin helpolta. Tuntui hyvältä kun tuttavat huomauttelivat kuinka olin muuttunut niin kauniiksi ja urheilullisen näköiseksi. Innostuin lisää.
En tiedä itsekään vielä missä kohtaa kaikki muuttui. En ollut riittävän laiha, vaikka hoikka olinkin. Terveelliset elämäntavat vaihtuivat sairaihin ajatuksiin. Olin "huomaamattani" sairastunut anoreksiaan. Tämä kaikki kävi kovin nopeasti. Nyt 20 vuotiaani sairastan edelleen syömishäiriötä, jota on siis nyt kestänyt 6 pitkää helvetillistä vuotta.
Taisi mennä aika pahasti off topic, mutta halusin vain olla varottava esimerkki, että kannattaa kuunnella tuntojaan siinä laihdutellessa ja muistaa pitää ne herkkupäivät, eikä olla liian ankara itselleen. Uskon että onnistut ja pidän täällä kovasti peukkuja että kaikki menee hienosti =) Muistakaa kuitenkin että ei se elämä ole kiloista kiinni, laihuus ei tuo onnea vaikka minäkin niin erehdyin luulemaan. Nauttikaa itsestänne ja kauniista kesästä :)
esimerkin. Minäkin suunnilleen samanikäisenä "naksahdin" ja laihdutin reilusti. Olin myös ollut pulska pienen ikäni, mutta erityistä kiusaamista en kokenut. Joskus harvoin pojat saattoivat nimitellä.
Muutaman kuun aikana hoikistuin ja uutta ulkomuotoani ihailtiin. Silti laihdutukseni ei mennyt överiksi, vaikka pidin tiukkaa linjaa: ei mitään suuhun kuuden jälkeen, ei rasvoja tai herkkuja. En pidä itseäni mitenkään parempana, mutta ehkäpä tuossa kiusaamisessa ja perheen kohtelussa voi olla se linkki, miksi meidän tarinat menivät eri reittejä.
Perheessäni en kokenut vastaavaa kuin sinä. Päinvastoin äitini ihmetteli, mikä minuun tuli, kun yhtäkkiä aloin karttaa margariinia leivällä ja seurasin tarkkana ruokapakettien tuoteselostuksia. Ehkä hän vähän huolestuneena laihdutustani seurasi, koska anoreksiasta puhuttiin paljon.
Sympatiat on täysin puolellasi. Toivottavasti selviät syömishäiriöstä kokonaan...
Enää ei minustakaan ole tuohon nuoruuden diettiin, tykkään liikaa ruuasta ja silloin tällöin itseni hemmottelusta:). Koetan siis vain syödä pääasiassa mahdollisimman terveellisesti.
ennen kuin päätin aloittaa laihdutuksen, ei laihdutuksen aikana eikä jälkeen päin.
1,5v sitten päätin pudottaa 15kg sillä siisti.
Sen tein. Tiesin ihan tarkkaan, että se paino putoaa, kun laihdutan ja tulen ihan varmaan onnistumaan.
Olin viettänyt muutaman vuoden hieman rennommin ruuan jne. suhteen. Se oli tiedossa ja päätin vaan ryhdistäytyä.
Ihan maalaisjärjellä pelattavia juttuja.
Tosin urheilijana, nyt tosin jo ex sellaisena mulla on määrätietoisuutta joka asiassa ja tunnen kehoni ja mielenliikkeeni perusteellisesti. Jos teen jotain teen sen loppuun. Koskee myös työasioita ja muuta elämää. Laihdutus oli vaan yksi juttu, jonka päätin tehdä pois alta ja aloittaa taas säännöllisen kuntoilun.
Minulla oli heti laihdutuksen alussa parempi olo, kuin ennen laihdutusta. Nälkä oli välillä, mutta mielentila oli korkealla, kun kunto nousi kohisten taas lähelle entisiä aikoja.
Täytyy olla motivaatio kohdallaan.
Sellaiset ihmiset, jotka eivät ole koskaan olleet ns. hyvässä kunnossa eivät tajua varmaan, miten helppo on löytää motivaatio. Siihen riittää pelkästään se, että haluaa olla hyvässä kunnossa, koska olotila on silloin aika mukava.
Läskinä on aina hieman huono omatunto, jos on ollut suurimman osan elämästä aina kunnossa.
Laihdutus tulee siinä siivellä tavallaan. Siis tämä olotila tässä asiassa motivoi eniten. Ei esim. ulkonäkö.
Oletko kenties mies? Monesti miehillä, ei tosin kaikilla, on tuollainen ote elämään. On toki naisiakin samanlaisia, mutta harvemmin uskoakseni. Ihailen tuollaista asennetta suuresti! Ja monesti kaltaisenne henkilöt ovat muutenkin sellaisia, joiden kanssa on helppo tehdä töitä tms. Ette haahuile turhia ja olette jämptejä. Jalat tiukasti maanpinnalla ja maalaisjärki pelaa. Itse olen pitkälti tuollainen lukuunottamatta tätä herkkuasiaa (johon TEEN muutoksen!). Tämä tulee esille juuri töissä, opiskellessa, lastenhoidossa, ihmissuhteissa jne. Hienoa kun onnistuit!
Tarkoituksenani ei ole lopettaa täysin herkuttelua, vaan nimenomaan se, että "syön vaan yhden keksin enkä koko pakettia"..Nyt aluksi pidän tiukkaa linjaa herkkujen kanssa, jotta pääsen alkuun ja myöhemmin tiedän, että herkuttelu ei ota ylivaltaa minusta.
Ja mitä tuohon syömishäiriöön tulee, niin olen lähinnä laihduttamassa oman hyvän olon takia (sillä tiedän, miltä tuntuu olla hyvässä kunnossa). En niinkään tee sitä ulkonäön vuoksi, vaikka plussaa sekin on tietysti! Noin parikymppisenä urheilin siis paljon, jolloin BMI oli jotain 22-23. Silloin tunsin oloni hyväksi, sillä suurin osa minusta oli lihasta, ei läskiä! Tähän tähtään nytkin, sillä haluan, että naisessa on jotain muotojakin :)!
Mutta tämän aion viedä tavoitteeseen asti. Kiitoksia kaikille vastanneille, ja haluan toki tietää vielä enemmänkin onnistununeista laihdutuksista!
Olen koko ikäni yrittänyt laihduttaa kaikilla mahdollisilla vippaskonsteilla joita mainostetaan ja lehdet ovat pullollaan.
Tein sen virheen että yritin saada tuloksia liian nopeasti.
Jostain syystä Helmikuun alussa minulle tuli myös tunne että nyt onnistun.
Otin alussa netistä kalorilaskurin käyttöön.
Siinä oppii arvioimaan nopeasti mitä ja minkäverran voi syödä.
Nyt otin asian paljon rennommin kuin aikaisemmin.
Meillä oli yhdet häät, äitienpäivät ym. Silloin söin tarjolla olevia herkkuja.
Otan myöskin drinkin joskus, ei se myöskään vaikuta mitenkään kun ei ota jokapäiväiseksi tavaksi.
Jos herkuttelen tai otan muutaman paukun, jatkan sen jäkeen painontarkkailua kuin ei mitään.
Paino on pudonnut 11kg Helmikuun alusta.
Laihduttaminen on pitkäjänteistä hätäilemätöntä hommaa.
Samalla tavalla minullakin. En kyllä ennen ole turvautunut mihinkään pikadieetteihin tai vastaaviin. Sen sijaan olen pyrkinyt syömään terveellisemmin. Jotenkin ennen tätä nuo yritykset ovat kariutuneet johonkin kummalliseen "hyvän olon tunteeseen" josta olen jatkanut entisillä tavoilla. Nyt olo on toinen, ja olen jo onneksi oppinut uuteen tapaan syödä ja nauttia elämästä ;)! Onnea sinulle onnistumisestasi!
Monta kertaa päätin oikein kunnolla, että nyt minä laihdutan. Kyseessä oli vain 3 kiloa, mutta kuitenkin sen verran että ne häiritsivät...
Noh, jokainen kunnon päätös kariutui yksi kerrallaan. Nyt on tilanne se, että en ole päättänyt pitkään aikaan mitään ja kilot ovat lähteneetkuin itsestään. Tällä hetkellä minua motivoi pysymään 60 kilon habituksessani, se että laihdutus on aina työn ja tuskan takana, varsinkin minunlaisilleni joille ruoka on aina ollut suuri intohimo :)
Muutamaa otsikkoa ylempänä joku kertoi sairastuneensa syömishäiriöihin 14 vuoden ikäisenä. Itse sairastuin samoihin aikoihin, vaikken koskaan ylipainoinen ollutkaan. Elämä ei ollut silloin helppoa eikä ne syömishäiriön jäljet ole kadonneet vieläkään. Aina välillä (onneksi melko harvoin)saan hirvittäviä ahmimiskohtauksia, joiden seurauksena olo on ihan kammottava.
Tällä hetkellä mulla on painonhallinnassa tavoitteena se,ettei "mopo pääsis karkaamaan käsistä".Koskee sekä lihomista että laihtumista.
Halusin vaan kertoa tarinani avulla sen, ettei painonhallinta ole pelkästään ylikilojen välttämistä.Joillekin se saattaa olla jotain muutakin.En ole mallinmitoissa, mutta silti erittäin tyytyväinen itseeni.
Ei muuta kuin onnea painonpudotukseen! Rennolla mutta päättäväisellä asenteella se sujuu! :)
mulla alkupaino 95, lapsi tuolloin ku aloin laihduttaa "kunnolla",oli 1,5v... ja laihduttamisen aloitusta oli kyllä kokoajan lasen lyhyen imetyksen jälkeen.
mutta sitten sain vaan jostain kumman syystä hyvän vaihteen päälle,paino putosi 8kk 15kg.
vielä on n. 10-13 kg pudottavaa,enkä enää pelkää laihduttamista,siitä on tullut mukava harrastus.=)