Olen 28v heteromies, jolla ei ole koskaan ollut vakavaa suhdetta naisen kanssa. Eikä kyse ole siitä, etteikö siihen olisi ollut ja olisi edelleenkin mahdollisuus päätyä. Vaikka nuorempana olinkin kauniimpi ja nyt kun kolmeakymppiä lähennellessä on vähän kiloja tullut, niin uskallan silti väittää, että minulla olisi mahdollisuus päätyä edelleenkin suhteeseen kauniin naisen kanssa, naamassani kun ei edelleenkään ole vikaa.
Mutta ajatus vakavasta suhteesta ja jonkun toisen ihmisen kanssa saman katon alla asumisesta on todella kaukainen. Yhden illan jutut ovat piisanneet, niissäkin se toisen läheisyys on aina alkanut lopulta ahdistamaan.
Samaan aikaan kuitenkin toisinaan (todella harvoin kuitenkin) haikailen läheisyyttä ja hellyyttä, vaikka koko ajan tiedän, että en parisuhteessa pystyisi elämään. Ehkä joskus viisikymppisenä, mutta nyt ei tule kysymykseenkään.
Mitä mieltä tällaisesta ollaan, kun nuo yhdenillan jututkin ovat olleet sellaisia, että naisosapuoli on halunnut juuri sitä vakavampaa, mutta aamun tullen meikäläinen on livistänyt pakoon sitä hellyyttään tarjoavaa naisihmistä.
Olenko moraalisesti kieroutunut miehen irvikuva vai mikä?
Mutta ajatus vakavasta suhteesta ja jonkun toisen ihmisen kanssa saman katon alla asumisesta on todella kaukainen. Yhden illan jutut ovat piisanneet, niissäkin se toisen läheisyys on aina alkanut lopulta ahdistamaan.
Samaan aikaan kuitenkin toisinaan (todella harvoin kuitenkin) haikailen läheisyyttä ja hellyyttä, vaikka koko ajan tiedän, että en parisuhteessa pystyisi elämään. Ehkä joskus viisikymppisenä, mutta nyt ei tule kysymykseenkään.
Mitä mieltä tällaisesta ollaan, kun nuo yhdenillan jututkin ovat olleet sellaisia, että naisosapuoli on halunnut juuri sitä vakavampaa, mutta aamun tullen meikäläinen on livistänyt pakoon sitä hellyyttään tarjoavaa naisihmistä.
Olenko moraalisesti kieroutunut miehen irvikuva vai mikä?
Vastaukset 6
Vanhimmat
kuin tapaat "sen oikean". Sitten pelottaa ainoastaan se, ettet haluasi menetää häntä koskaan.
...On yksi niistä syistä, miksi suhde ei houkuttele. Nimittäin suomalaiseen naiseen ei voi luottaa. Saisi koko ajan pelätä, että nainen pettää ja sitten sitä kautta joutuu itse naurunalaiseksi, kun nainen ja pettämiskumppani ja mahdollisesti asiasta saaneet kaverit naureskelevat selän takana. Onpa tällaistakin tullut todistettua!
Joten edelleen: Nein danke!
"Ehkä joskus viisikymppisenä, mutta nyt ei tule kysymykseenkään."
Jos nyt tuon ikäisenä tuntuu siltä, ettei pysty vakavaan suhteeseen toisen ihmisen kanssa, niin turha kuvitella, että se viisikymppisenäkään onnistuu...kyllä ihminen keski-ikäisenä on niin itsenäinen ja itsekeskeinen/itsekäs, että siinä ei ole enää tilaa toiselle...jos nyt ahdistaa niin todennäköisesti viisikymppisenä ahdistaa vielä enemmän...usko pois.Mutta jos itse on tyytyväinen nykyiseen "olotilaan" niin mikäs siinä on ollessa.
Miksi kyselet tällaista jos pärjäät nykyiselläänkin?
Jos tuntuu ettet ole valmis parisuhteeseen ja yhdenillanjutut on ok, niin miksi murehdit, että alkaakko suhteeseen vaiko eikö vai mitä häh ?
Nauti elämästäsi !
Jos joskus tapaat "sen oikean" niin kyllä se kolahtaa sinuun siihen malliin ettei tarvi enää ahdistua miettimällä, että onko minusta seurustelijaksi vaiko eikö. Usko pois..
Ole onnellinen! Sinä olet yksi niitä harvoja ihmisiä jotka tulevat toimeen itsensä kanssa. Olet valovuosia muista edellä.
Joskus sitten aikanaan jos SE oikea ilmaantuu, tiedät että hän on juuri se jonka kanssa haluat elää loppuelämäsi.
Ennenkuin tuo tapahtuu, älä ota siitä tarpeettomia paineita vaan nauti elämästäsi.
Ole kuitenkin varovainen noiden yhden illan ihanuuksien kanssa. Nykyisin se on aivan liian vaarallista.
että sanot suoraan ettet pysty parisuhteessa elämään, kun on niitä kusipäitä jotka eivät pysty mutta elävät silti ja satuttavat toista osapuolta pahasti. En mäkään pystynyt parisuhteessa elämään, ennenkuin 2 v sitten tapasin mieheni. Eli tapailin eri ihmisiä, mikään ei napannut, enemänkin ahdisti jos joutui viettämään pidemän aikaa saman tyypin kanssa...karkasin, kun olisi pitänyt alkaa seurustelemaan vakavasti. Kun tapasin mieheni, olimme kuin "paita ja peppu" ja vietimme paljon aikaa yhdessä. Emme vaan saaneet toisistamme tarpeeksi, vieläkin sama asia ja rakkaus on vaan kasvanut. Kaverit jaksavat hokea "olen aivan eri ihminen". Mikään ei siis ole mahdotonta. :) Sitten siihen pettämiseen, jos joku pettää se ei ole sitten se arvoinen ja suhde olisi kaatunut muutenkin. Jos nainen oikeasti välittää ja rakastaa, niin ei hän kyllä ikinä pettäisi.