Työttömät

Näyttäisi olevan noita kansanedustajiakin työttöminä, vaaleissa kun ei heillä mennyt hyvin. Aika nuoriakin heistä monet ovat.

No, hehän ovat kehuneet miten kaikki työ on tärkeää. Ottavat varmaan vastaan siivojankin töitä 7 €/ h. Kun kerran kaikki työ on yhtä arvokasta.

Vai?
3234
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

puheissaan näin kertovat,miten lienee totuuden laita.Suomeen kun on nyt määrättävä vähimmäispalkka ja lisäksi vähimmäistyöaika.Se on tes:sin mukainen palkka pekkasineen,täyttäen 40-tunnin viikkotyön.Kaikki muu työllistäminen on tehtävä laittomaksi,eli juuri tuo millä ihminen elää eikä mitään alempaa palkkaa.Ammattiyhdistysliikkeiden on nopeasti puututtava näihin epäkohtiin,ajaen kaikille meille alkuperäisille Finskeille,juuri tuon työajan.tämä ei koskisi muita kuin alkuperäisiä Finskejä,näin meidän kantaväestön elämän perusarvot olisivat turvatut.toivonkin että nykyinen hallitus ja eduskunta ottaisivat näihin asioihin tulisesti kantaa.Suomalaisuutemme on vaarassa ja kantaheimomme on kuolemasssa sukupuuttoon,niin kuin jo ampiaiset ym:hyönteiset.

Äänestä

ihmiset on eriarvoisia ja herra ei paskahommia ala tekemään.

Äänestä

..kuin työ ala maistumaan, palkalla kuin palkalla, sitten vain karenssi.

Niinhän?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kansanedustajat kirjoitti:

Näyttäisi olevan noita kansanedustajiakin työttöminä, vaaleissa kun ei heillä mennyt hyvin. Aika nuoriakin heistä monet ovat.

No, hehän ovat kehuneet miten kaikki työ on tärkeää. Ottavat varmaan vastaan siivojankin töitä 7 €/ h. Kun kerran kaikki työ on yhtä arvokasta.

Vai?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu