Ahdistaa

Aiemmin kerroin tällä palstalla erostamme ja silloin oli tosi vaikeaa.
Nyt ahdistaa jo uudelleen kun välillä oli hieman helpompaa kun hyväksyin tosiasian, että ero on nyt totta.
Tuleva ex-vaimo tekee nyt asioita hankalaksi.
Vetoaa minun masennukseen, etten muka voi huolehtia vanhemmista pojistamme (3,5v & 2v), jotka ovat kuin kaksi duracell-pupua ja tuovat valoa ja eloa tämän kaiken pimeyden keskelle.
Exän äiti sanelee hänelle mitä tehdä ja hän tottelee... On kuin pässi narussa vietävänä.
Ja kaikkensa he tekevät, että elämäni tällä vieraalla paikkakunnalla olisi mahdollisimman vaikeaa.
Minun tukiverkkoni täällä on hyvin pieni ja rajallinen, joka sekin koostuu lähinnä exäni ystävistä, hänellä taas vanhemmat tukena ja sisaret (minulla ei ole sisaruksia).
Kukaan ei saisi minuun olla yhteydessä ja kuka ikinä kanssani juttelee ja tukee, saa osakseen halveksuntaa, haukkuja ja painostusta.
Puhelin liittymäni oli vaimoni nimissä koska minulla on luottotiedot menneet jo nuorena hölmöilyni takia (liian isot puhelinlaskut).
Nyt hän on sen katkaissut, vaikka aiemmin sovimme, että saan pitää liittymää kunnes saamme hommattua minulle prepaidin johon numeroni siirtyisi.
Eli minulla ei ole mitään mahdollisuutta olla sukulaisiini yhteydessä (he eivät pahemmin nettiä käytä).
Rahaa minulle exä jätti peräti 30euroa lapsilisästä, koska puolitoista viikkoa sitten kävimme kaupassa ruokaostoksilla. Nyt minulla on peräti 10e electronilla ja 4e käteistä, koska piti ostaa tupakkaa, kahvipaketti (halvin 500g), sokeria ja margariinia ja vähän muutakin syötävää.
Totta kai lapsilisät menivät hänen tililleen, kuten aina. Onneksi en syö enää paljon mitään...
Nyt pitäisi sitten kulkea linja-autolla keskustaan mtt:lle sovittuun aikaan jonka jälkeen taas linja-autolla toiselle puolen kaupunkia asuntoa katsomaan ja sieltä takaisin "kotiin" ja vielä ostaa pojille välipalatarpeet (jugurttia yms...) kun olisivat tulossa torstaina pariksi yöksi minulle.
Niin ja pitäisihän minun tietysti hakea pojat toiselta puolen kaupunkiakin (matkaa n. 13km).
Onneksi kärryjen kanssa saa täällä mennä lapset ja saattaja ilmaiseksi.
Electronilla ei paljon linja-autossa makseta ja yksi tunnin voimassa oleva lippu maksaa sen 2.80eur :]
Että jee! Pikkusen niinku v_tuttaa...
Vanhaa fraasia lainaten: "V_tuttaa kuin pientä oravaa, kun kävyt on jäässä, oksa on liukas, hampaat on poikki ja kinttukin kipsissä"
Tai: "V_tullakos vihellät, kun huulet on halki!" Huusi kettu kanille kaivoon.
2521
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Sieltä saat rahaa elämiseen jos jaksat sinnikkäästi kitistä todennäköisesti nuiville tantoille.

Sitten hoidat erosi kuntoon ja hoidat huoltajuusasiat niinkuin parhaaksi näet. Sossusta voit kysellä tästäki asiasta.

Ei auta itku markkinoilla.

Äänestä

niin lopetin tupakanpolton. Tupakka-askin hinnalla saa jo päivän ruuan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


demoniko kirjoitti:

Aiemmin kerroin tällä palstalla erostamme ja silloin oli tosi vaikeaa.
Nyt ahdistaa jo uudelleen kun välillä oli hieman helpompaa kun hyväksyin tosiasian, että ero on nyt totta.
Tuleva ex-vaimo tekee nyt asioita hankalaksi.
Vetoaa minun masennukseen, etten muka voi huolehtia vanhemmista pojistamme (3,5v & 2v), jotka ovat kuin kaksi duracell-pupua ja tuovat valoa ja eloa tämän kaiken pimeyden keskelle.
Exän äiti sanelee hänelle mitä tehdä ja hän tottelee... On kuin pässi narussa vietävänä.
Ja kaikkensa he tekevät, että elämäni tällä vieraalla paikkakunnalla olisi mahdollisimman vaikeaa.
Minun tukiverkkoni täällä on hyvin pieni ja rajallinen, joka sekin koostuu lähinnä exäni ystävistä, hänellä taas vanhemmat tukena ja sisaret (minulla ei ole sisaruksia).
Kukaan ei saisi minuun olla yhteydessä ja kuka ikinä kanssani juttelee ja tukee, saa osakseen halveksuntaa, haukkuja ja painostusta.
Puhelin liittymäni oli vaimoni nimissä koska minulla on luottotiedot menneet jo nuorena hölmöilyni takia (liian isot puhelinlaskut).
Nyt hän on sen katkaissut, vaikka aiemmin sovimme, että saan pitää liittymää kunnes saamme hommattua minulle prepaidin johon numeroni siirtyisi.
Eli minulla ei ole mitään mahdollisuutta olla sukulaisiini yhteydessä (he eivät pahemmin nettiä käytä).
Rahaa minulle exä jätti peräti 30euroa lapsilisästä, koska puolitoista viikkoa sitten kävimme kaupassa ruokaostoksilla. Nyt minulla on peräti 10e electronilla ja 4e käteistä, koska piti ostaa tupakkaa, kahvipaketti (halvin 500g), sokeria ja margariinia ja vähän muutakin syötävää.
Totta kai lapsilisät menivät hänen tililleen, kuten aina. Onneksi en syö enää paljon mitään...
Nyt pitäisi sitten kulkea linja-autolla keskustaan mtt:lle sovittuun aikaan jonka jälkeen taas linja-autolla toiselle puolen kaupunkia asuntoa katsomaan ja sieltä takaisin "kotiin" ja vielä ostaa pojille välipalatarpeet (jugurttia yms...) kun olisivat tulossa torstaina pariksi yöksi minulle.
Niin ja pitäisihän minun tietysti hakea pojat toiselta puolen kaupunkiakin (matkaa n. 13km).
Onneksi kärryjen kanssa saa täällä mennä lapset ja saattaja ilmaiseksi.
Electronilla ei paljon linja-autossa makseta ja yksi tunnin voimassa oleva lippu maksaa sen 2.80eur :]
Että jee! Pikkusen niinku v_tuttaa...
Vanhaa fraasia lainaten: "V_tuttaa kuin pientä oravaa, kun kävyt on jäässä, oksa on liukas, hampaat on poikki ja kinttukin kipsissä"
Tai: "V_tullakos vihellät, kun huulet on halki!" Huusi kettu kanille kaivoon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu