Maailmantuskaa

Hei kaikki.

Tässä kohtaa sormeni hapuilevat vielä näppäimistön päällä. En tiedä miten ajatukseni saisi sanoiksi muotoiltua.

Miksi. Se on suurin ajatukseni, hämmästykseni.

Miksi tämä maailma nykyisin suvaitsee pettämistä? Miksi on niin paljon sitä harmaata aluetta, jossa perinteisesti väärä teko on niin monen mielestä hyväksyttävä kun sen perustelee oikein? Mihin on kadonnut se maalaisjärki, oikean ja väärän taju, jonka pitäisi kertoa meille ettei toista ihmistä saa satuttaa?

Onko sitä koskaan ollutkaan? Olenko liian naiivi, kun kuvittelen, että ihmiset ovat mielestäni olleet joskus erilaisia? Arvot toiset? Vai olenko minä kasvanut aikuiseksi vasta nyt? Olen mies, 28.

Ei. En suostu hyväksymään sitä, että ajatukseni olisivat vain omia vajavaisuuksiani. Parisuhde pitää ottaa aina niin vakavasti, että pystyy tekemään vaikeita asioita. Kertomaan toiselle ettei rakasta häntä enää, sanomaan että minulla on paha olla. Puhumaan jo ennenkuin asiat ajautuvat siihen pisteeseen ettei mitään ole tehtävissä. Keskustelemaan.

Kuka kertoo minulle miten perustella pettäminen siten, että toisen ihmisen loukkaaminen todennäköisesti verisimmällä tavalla parisuhteessa on jollakin perusteella oikein? Mitä arvoa on suhteella, jossa luottamus toisen ymmärrykseen asioiden ratkomiseksi ei riitä? Mitä arvoa on suhteella, joka on ajautunut siihen pisteeseen että halut vievät ihmistä ennemmin kuin rakkaus? Eikö rakkaus ole enää suhteen perusta?

Eikö tällainen suhde kannata lopettaa vielä ennen kuin satuttaa toista vielä enemmän pettämällä häntä? Se, ettei puolisosi yksin ollut riittävästi sinulle tulee satuttamaan häntä jo aivan riittävästi ilman tuota lopullisinta niittiä.

Rakkaus on vaikeiden valintojen tekemistä, rakkaus on rohkeutta tehdä se, mikä pelottaa. Puhua siitäkin mikä tuntuu kipeältä, jonka tietää satuttavan toista, ennemmin kuin ottaa toisen sydän pitääkseen ja olla välittämättä siitä, tiedostamatta sen arvoa ja merkitystä.

Jokainen puoliso on ihminen, joka ansaitsee enemmän kuin sydämensä särkymisen. Ihminen, joka ansaitsee rakkautta. Jos sinulla ei ole sitä tarjota, anna toiselle mahdollisuus löytää se vielä.

Tiedän toki ettei tilanne ole aina aivan niin yksinkertainen. Mikään tässä maailmassa ei ole absoluuttinen totuus. Esim. yhteiset lapset mutkstavat asioita varmasti. Mutta valheessa ei voi elää. Siitä ei voi koskaan seurata mitään hyvää, aina on vähintään yksi osapuoli joka joutuu kärsimään.

Vielä eräs ajatus. Eikö pettävällä osapuolella ole syytä miettiä omaa henkistä tilaansa, jos pystyy hyväksymään oman pettämisensä?

Kuten aiemmasta tekstistäni käy ilmi, mielestäni pettäminen satuttaa aina toista ihmistä eikä voi siksi olla oikein. Eli miten kukaan pystyy hyväksymään sen että satuttaa toista ihmistä? Vastaus ei ole se, että toinen ei tiedä. Se, että pettää ja tietää ettei voi kertoa toiselle sitä satuttamatta häntä, on yhtä kuin toisen loukkaamista, satuttamista. Jos omatunto ei kolkuta edes silloin, miten voi ikinä rakastaakaan aidosti toista ihmistä? Ja jos ei pysty rakastamaan..? Hmm.

Moniko meistä todella ymmärtää omia tunteitaan, tekojaan ja vastuuta, jota niiden käsitteleminen vaatii? Sen, että et voi vain kohauttaa olkapäitäsi ja jatkaa elämääsi niinkuin mitään ei olisi tapahtunut?

Jos jaksoit lukea loppuun asti, olen kiitollinen. Jos löysit sieltä jotain ajattelemisen arvoista, en kirjoittanut tätä turhaan. Jos olit eri mieltä, olen ainakin saanut sinut miettimään sanojani.

En odota välttämättä vastauksia kysymyksiini. Toivon että jokainen löytäisi omat vastauksensa niihin ja niiden herättämiin lisäkysymyksiin.

Onnea ja rakkautta parisuhteisiinne..!
6541
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

siitä suvaitaanko pettämistä vai ei tai onko se oikein vai väärin. Paras mahdollinen tapa elää on myöntää tosiasiat tosiasioina yhtään liioittelematta niitä.

Maailmassa ei yksikään ihminen voi elää niin, ettei koskaan satuta ketään (tai muuten on väritön, hajuton ja mauton). Jopa tietoisesta ongelmien välttämisestä on enemmän haittaa kuin hyötyä; jokaisen on elettävä niin kuin itse kokee parhaaksi, muuten feikkaa omaa elämää! En ainakaan itse haluaisi, että mieheni tekee ratkaisunsa perustuen minun mielipiteisiin tai tunteisiini.Jos hän taas toimii mielestäni väärällä tavalla, tiedän, että hänen vain piti toimia niin.

Kirjoituksesi vaikutti hieman pumpulilta: Elämä on kovaa eikä parisuhde voi olla pelkkää ruusuilla tanssimista vaan se on myös täynnä ongelmia, kummankin omia sekä yhteisiä.

Omakohtaisesti mieheni voi pettää minut vain yhdellä tavalla: Häipyä maisemista sanomatta sanaakaan.

Äänestä
  • Hmm.


    Ongelmia on aina parisuhteessa. Minulla ei ole harhakuvitelmia yhteiselon helppoudesta. Ja varmasti jokainen satuttaa toisia elämässään. Kuten itsekin sanoit, elämä on kovaa. Mutta elämä on myös sitä mitä siitä itse tekee. Jokaisella on valinnan mahdollisuus aina omassa elämässään, kyse on taas minun mielestäni vain siitä, pitääkö valintoja mahdollisina vai mahdottomina. Parisuhde on sitä, mitä siitä yhdessä muovataan.

    Se, että pyrkii ottamaan toisen tunteet huomioon, ja yrittää olla satuttamatta toista, ei mielestäni ole värittömyyttä tai ongelmien välttämistä, vaan tavoitteiden asettamista riittävän korkealle. Se ei vaadi omasta tahdosta luopumista eikä toisen ehdoilla elämistä.

    Parisuhde ei ole jotain, joka luodaan ja sitten aletaan pyörittää kuten konetta, korjaten vikoja sitä mukaa kun niitä ilmenee. Sitä pitää aina olla valmis kehittämään, viemään eteenpäin, ja silloin tavoitteiden pitää olla korkeammalla kuin jokapäiväisistä ongelmista selviämisessä. Ongelmat ovat korjattavissani ja ennaltaehkäistävissä, jos vain päätän niin. Tiedän, että et tarkoittanut tätä, mutta se kuvastaa enemmän sitä mitä haluan sanoa. Käytännössä en pysty itsekään elämään tämän ideologian mukaan (pystyykö kukaan?), mutta pidän ainakin mielessä, että aina voi parantaa jotain.

    Fanaattisuus tässäkin pois, maalaisjärki riittää. Mutta täydellisen parisuhteen unelmaa ei saa laskea katoamaan arjen harmauteen. Haaveista ei saa luopua, eikä elämää elää pelkästään järjellä. Sydäntä tarvitaan myös. Sen myöntäminen tai mielessä pitäminen ei tee minusta, eikä kenestäkään muusta, pää pilvissä kulkijaa eikä todellisuudesta irtautunutta, vaan pitää asiat oikeassa järjestyksessä, perspektiivissä. Mikä on tärkeää ja mikä ei. Tätä minä peräänkuulutin. Tämä on se, mikä mielestäni on huonosti nykymaailmassa. Ihmiset elävät liian paljon järjellä. On helpompaa, kun ei tarvitse pistää itseään likoon tosissaan eikä pysähtyä miettimään tunteita. Omia tai toisen.

    Omien tekojen seuraamuksia voi miettiä vähintään äärimmäisissä tilanteissa, kuten pettämisessä. Pettämistä ei voi kuitata elämään automaattisesti kuuluvana asiana, jonka oikeellisuudella tai suvaitsemattomuudella ei olisi merkitystä. Se on jokaisen oma valinta, jonka seuraukset ovat tiedotettavissa jo etukäteen, jos vain niin haluaa.

    Eikä maisemista häipyminen puhumatta olisi minustakaan oikein, se olisi vastoin sitä mitä itsekin aiemmin sanoin. Asioista pitää puhua. Samoin päätöksien tekeminen pelkästään toista ajatellen, sekin on puhumatta jättämistä. Parisuhde on yhteinen.

    Näitä asioita voisi pyöritellä vaikka miten paljon. Sinä et kirjoittanut suoraan siitä mistä minä, enkä minä kirjoittanut tässä suoraan siitä mistä sinä. Parisuhde on selkeästi asia, josta on vähintään niin monta mielipidettä kuin on kirjoittajaakin. Ja parisuhteet ovat jokainen erilaisia. Tarkoitan tällä sitä, että en halua tyrkyttää omia ajatuksiani totuutena. Ne ovat mielipiteitäni, ei sen enempää, ei sen vähempää.

    Hyvää syksyä sinulle!

    Äänestä

Kyllä ihmiset ovat pettäneet maailman ajat, ennen vaan osattiin hoitaa homma kotiin oikein. Petettiin, vaan tehtiin se hienovaraisesti. Puolisokin saattoi tietää, mutta pidettiin vara, ettei puoliso joutunut noloon tilanteeseen julkisesti.
Ei ihmisluonto muutu, turha kuvitellakaan. Eletään tätä päivää ja annetaan toisten elää.

Äänestä
  • jotain perää.

    Ennen oltiin hienotunteisempia, koska avoimuus ei ollut muodissa. Nykyisin pitää olla avoin, rehellinen ja kertoa toiselle jokaikinen ajatuskin, vaikka tietäisi sen satuttavan. Eli toisinsanoen vaaditaan toista lyömään ja sitten valitetaan, että sattuu. Järkeä vai ei?

    Äänestä

Ovatko vain kaikki ne väärässä, jotka ovat kanssasi eri mieltä?
Jos noin puolet ihmisistä hyväksyy jollakin tasolla uskottomuuden, niin eivät he kaikki voi olla väärässä.

Äänestä
  • Mistä sen luvun revit? Kun lukee näitä pettäjien ja petettyjen kirjoituksia niin: I don`t think so. Miehet kirjoittaa että kun vaimo ei anna niin ne hakee tavaran muualta mutta kun heiltä kysyy hyväksyykö ne oman vaimon pettämistä niin vastaus on ei. Minusta Nightblue kirjoittaa ihan oikein. Jos ollaan yhdessä niin ollaa. Se kadotettu taika löytyy jos niin haluaa mutta jos ei niin sitten ei. Onko se niin paljon helpompaa löytää se jännitys muualta kun siinä on ekstrana itse pettäminen??? Elämä on ruusulla tanssimista. Ne piikit pistää aina välillä. Niin se vain on.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nightblue kirjoitti:

Hei kaikki.

Tässä kohtaa sormeni hapuilevat vielä näppäimistön päällä. En tiedä miten ajatukseni saisi sanoiksi muotoiltua.

Miksi. Se on suurin ajatukseni, hämmästykseni.

Miksi tämä maailma nykyisin suvaitsee pettämistä? Miksi on niin paljon sitä harmaata aluetta, jossa perinteisesti väärä teko on niin monen mielestä hyväksyttävä kun sen perustelee oikein? Mihin on kadonnut se maalaisjärki, oikean ja väärän taju, jonka pitäisi kertoa meille ettei toista ihmistä saa satuttaa?

Onko sitä koskaan ollutkaan? Olenko liian naiivi, kun kuvittelen, että ihmiset ovat mielestäni olleet joskus erilaisia? Arvot toiset? Vai olenko minä kasvanut aikuiseksi vasta nyt? Olen mies, 28.

Ei. En suostu hyväksymään sitä, että ajatukseni olisivat vain omia vajavaisuuksiani. Parisuhde pitää ottaa aina niin vakavasti, että pystyy tekemään vaikeita asioita. Kertomaan toiselle ettei rakasta häntä enää, sanomaan että minulla on paha olla. Puhumaan jo ennenkuin asiat ajautuvat siihen pisteeseen ettei mitään ole tehtävissä. Keskustelemaan.

Kuka kertoo minulle miten perustella pettäminen siten, että toisen ihmisen loukkaaminen todennäköisesti verisimmällä tavalla parisuhteessa on jollakin perusteella oikein? Mitä arvoa on suhteella, jossa luottamus toisen ymmärrykseen asioiden ratkomiseksi ei riitä? Mitä arvoa on suhteella, joka on ajautunut siihen pisteeseen että halut vievät ihmistä ennemmin kuin rakkaus? Eikö rakkaus ole enää suhteen perusta?

Eikö tällainen suhde kannata lopettaa vielä ennen kuin satuttaa toista vielä enemmän pettämällä häntä? Se, ettei puolisosi yksin ollut riittävästi sinulle tulee satuttamaan häntä jo aivan riittävästi ilman tuota lopullisinta niittiä.

Rakkaus on vaikeiden valintojen tekemistä, rakkaus on rohkeutta tehdä se, mikä pelottaa. Puhua siitäkin mikä tuntuu kipeältä, jonka tietää satuttavan toista, ennemmin kuin ottaa toisen sydän pitääkseen ja olla välittämättä siitä, tiedostamatta sen arvoa ja merkitystä.

Jokainen puoliso on ihminen, joka ansaitsee enemmän kuin sydämensä särkymisen. Ihminen, joka ansaitsee rakkautta. Jos sinulla ei ole sitä tarjota, anna toiselle mahdollisuus löytää se vielä.

Tiedän toki ettei tilanne ole aina aivan niin yksinkertainen. Mikään tässä maailmassa ei ole absoluuttinen totuus. Esim. yhteiset lapset mutkstavat asioita varmasti. Mutta valheessa ei voi elää. Siitä ei voi koskaan seurata mitään hyvää, aina on vähintään yksi osapuoli joka joutuu kärsimään.

Vielä eräs ajatus. Eikö pettävällä osapuolella ole syytä miettiä omaa henkistä tilaansa, jos pystyy hyväksymään oman pettämisensä?

Kuten aiemmasta tekstistäni käy ilmi, mielestäni pettäminen satuttaa aina toista ihmistä eikä voi siksi olla oikein. Eli miten kukaan pystyy hyväksymään sen että satuttaa toista ihmistä? Vastaus ei ole se, että toinen ei tiedä. Se, että pettää ja tietää ettei voi kertoa toiselle sitä satuttamatta häntä, on yhtä kuin toisen loukkaamista, satuttamista. Jos omatunto ei kolkuta edes silloin, miten voi ikinä rakastaakaan aidosti toista ihmistä? Ja jos ei pysty rakastamaan..? Hmm.

Moniko meistä todella ymmärtää omia tunteitaan, tekojaan ja vastuuta, jota niiden käsitteleminen vaatii? Sen, että et voi vain kohauttaa olkapäitäsi ja jatkaa elämääsi niinkuin mitään ei olisi tapahtunut?

Jos jaksoit lukea loppuun asti, olen kiitollinen. Jos löysit sieltä jotain ajattelemisen arvoista, en kirjoittanut tätä turhaan. Jos olit eri mieltä, olen ainakin saanut sinut miettimään sanojani.

En odota välttämättä vastauksia kysymyksiini. Toivon että jokainen löytäisi omat vastauksensa niihin ja niiden herättämiin lisäkysymyksiin.

Onnea ja rakkautta parisuhteisiinne..!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu