Tälläinen ajatus pälkähti eilen riidan jälkeen päähäni. Olen liian kauan elänyt muilten ohjailtavana ja nyt en suostu siihen enää.
Ei ole kuin yksi vaihtoehto.
isäni oli henkisesti sairas/vammainen (Asberger?)
Minulla oli sellainen valuvika, että en niitä siipiä saanut levitettyä, eikä äitini niitä osannut väkisin levittää ja tässä on lopputulos. Fyysisesti/henkisesti loppuun kulunut ihminen. Kuin pohjaan palanut ruoka, näen vain yhden tulevaisuuden vision: 2 vanhusta kulkemassa auringonlaskuun, ENKÄ SUOSTU SELLAISEEN VISIOON.
Ei ole kuin yksi vaihtoehto.
isäni oli henkisesti sairas/vammainen (Asberger?)
Minulla oli sellainen valuvika, että en niitä siipiä saanut levitettyä, eikä äitini niitä osannut väkisin levittää ja tässä on lopputulos. Fyysisesti/henkisesti loppuun kulunut ihminen. Kuin pohjaan palanut ruoka, näen vain yhden tulevaisuuden vision: 2 vanhusta kulkemassa auringonlaskuun, ENKÄ SUOSTU SELLAISEEN VISIOON.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Mutta sillä erolla vielä toistaiseksi, että en ole ajatellut toteuttaa itsemurhaa, vaikka monta kertaa se on mielessäni ollut. On edelleenkin yhtenä vaihtoehtona. MUTTA ajattelin kokeilla ensin sitä keinoa, että lopetan elämisen muita ihmisiä varten. Keskityn omaan hyvinvointiini. Katsotaan, ketä jää jäljelle tämän jälkeen. Ja jos ei jää ketään, niin ihan sama oikeastaan, on minun aikani elää ja omaa elämääni, siten niinkuin siitä nautin! Kokeile sinäkin ensin tätä.
sehän se just onkin kun en koskaan sitä OMAA elämää oppinut elämään.
mulla oli kai syntyessä sellaset lenkit siipien ympärillä ja mutsi vaan kjiristi niitä. Hän ei uskaltanut ottaa "niitä" pois etten vaan tippuis pesästä. Hän ei ajatellut että kaikki poikaset ei tipu jos kiipeää pesän reunalle ja pomppimaan siinä.
Ne voi myöskin kokeilla OMIEN siipiensä kantavuutta ja huomata että ne kantaa.
Tätä mun mutsi ei koskaan tajunnu. Klipsit pysy siivissä ja jäin pesään. (ehkä jonkinlainen autismi taustalla). ja faija oli kokoajan siinä vaatimuksineen, elin koko ajan jatkuvassa hermopaineessa pisi sukassa, ison lapsen kanssa.
ja nyt elämässäni ei ole YHTÄÄN MITÄÄN, EI YHTÄÄN MITÄÄN. Ei MITÄÄN SYYTÄ ELÄÄ ENÄÄÄ. Eklämästä on mennyt 2ov hukkaan, ja menee vaan toiset 20 vuotta. Kaiken lisäksi minulla todetti jonkinlainen häiriö, en yhtään ihmettelisi että olisin tavallaan paennut isääni johonkin psykoosin tapaisen mielikuvitus maailmaan. Ja todella viimeienn temppu minkä mutsi teki. Häb on kuollut minulle.
Äläpäs nyt lapsikulta!
Katsotaan uudestaan tulevaisuuttasi!
Ethän sinä kuitenkaan tulevaisuudessa ole riippuvainen vanhemmistasi ja vanhempiesi antamasta rakkaudesta, jotain tietenkin alku merkitsee..!
Sinä kultanen itse teet oman elämäsi!!!
Heitä pois ne 'kuminauhasiivet'; eivät ne sinua kanna!!!
Olet jo aikuinen!? Et ole mitenkään kiinni lapsuudessasi ja kasvatuksessasi. Menet ja teet mitä haluat, ja haluathan tietysti itsellesi ja tulevalle perheellesi vain pelkkää hyvää!!!
Ja, ethän voi kieltää; tulevaisuushan on itse luomasi, ei siihen mitään taustatekijöitä tarvita.
En tarkoita, että unohtaisit menneisyytesi - ala ajatella uudella tavalla - ajattele ihan omaa itseäsi ja omaa tietäsi!
Rakkaudella
ulla
Älä anna periksi. Ei ole vieläkään myöhäistä kokeilla niitä siipiä. Ja ne kyllä kantaa. Jätä kaikki se paska taaksesi ja mene sisulla eteenpäin. Älä anna niiden nujertaa sinua. Nyt sinulla vasta on sitä voimaa rakentaa oma elämä ja alkaa elää sitä. Ihan oikeasti. Jos sul ei oo ammattia, niin sä hankit sen, ja etit työtä, sä kyllä saat sitä. Oot sinä niin sisukas!
Vanhemmat toimii aina sillä järjellä mikä niillä on, eikä se mene aina oikein. Sen yli pääsee, ja voi alkaa rakentaa omaa elämää. Ihan oikeasti. Ja irtirepäisy pitää tehdäkin omista vanhemmistaan, että itsenäistyy. Joskus se on kipeää tekevää, ja kovat taistelut pitää käydä henkisesti, mutta sekin kuuluu siihen irtiottoon. Varsinkin tässä tapauksessa, jossa vanhemmat on olleet noin omistushaluisia ja dominoivia. Poikanen lähtee kato pesästä just tuolla tavalla, ja alkaa elää sitä omaa elämää. Sen oppii kyllä. Ei kun eteenpäin!
oikeassapa olet, kiitos hyvistä sanoistasi. Olet kuin emo joka hellästi tökkii turvallaan vastasyntyneen varsan/vasan pystyyn.
Olen heittänyt turhaa (henkistä painolastia) yli laidan ja päässyt eroon katkaruudesta ja vihasta äitiäni kohtaan. Isääni en vihaa, hänhän oli tavallaan syyntakeeton siihen kaikkeen paskaan.
Oli äärimmäisen vapauttava tunne päästää irti,äkkiä vain bing! Puff! ne( tunteet) olivat tiessään,eihän kuollutta voi vihata, äitini on kuollut minulle, häntä ei ole minulle enää olemassa.
Miten se Asberger-isä esti sen...?
Siis jouduitko jotenkin olemaan "vanhempiesi hoitaja" liian nuorena...? (tai ainakin isäsi hoitaja...?)
Siis oletko TYLSISTYNYT "kuoliaaksi" vaiko tehnyt liikaa töitä...?