Olen parisuhteessa elävä reilu 30v nainen. Asumme miesystäväni kanssa eri paikkakunnilla, mutta siitä huolimatta vietämme tosi paljon aikaa yhdessä. Mies on ihana, hellä ja huomaavainen. Minulla on ennestään 2 lasta joiden kanssa mies tulee myös loistavasti toimeen.
Tässä muutaman viikon sisällä olen huomannut itsessäni sellaisen piirteen, että tunteeni leikkivät ikäänkuin kissa-hiiri leikkiä. Kun olemme miehen kanssa yhdessä olen onneni kukkuloilla. Sitten kun hän lähtee luotamme omaan kotiinsa pariksi päiväksi, niin aluksi minulla on ikävä häntä, mutta jo vuorokauden kuluttua minusta tuntuu, etten välttämättä haluaisi miehen tulevan enään luokseni.
Olen miettinyt, että mistä tämä voisi johtua.. Siitäkö, että olen ensimmäistä kertaa elämässäni aidosti onnellinen ja suhde on antanut minulle rauhallisen onnen ja luottamuksen vai ihan jostain muusta.
Kertokaa omia mielipuiteitä ja kokemuksia vastaavista tilanteista ja tuntemuksista. Tämä on aika raastavaa, kun en haluaisi olla haluamatta miestä lähelleni.
Tässä muutaman viikon sisällä olen huomannut itsessäni sellaisen piirteen, että tunteeni leikkivät ikäänkuin kissa-hiiri leikkiä. Kun olemme miehen kanssa yhdessä olen onneni kukkuloilla. Sitten kun hän lähtee luotamme omaan kotiinsa pariksi päiväksi, niin aluksi minulla on ikävä häntä, mutta jo vuorokauden kuluttua minusta tuntuu, etten välttämättä haluaisi miehen tulevan enään luokseni.
Olen miettinyt, että mistä tämä voisi johtua.. Siitäkö, että olen ensimmäistä kertaa elämässäni aidosti onnellinen ja suhde on antanut minulle rauhallisen onnen ja luottamuksen vai ihan jostain muusta.
Kertokaa omia mielipuiteitä ja kokemuksia vastaavista tilanteista ja tuntemuksista. Tämä on aika raastavaa, kun en haluaisi olla haluamatta miestä lähelleni.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tuolla reaktiollasi ikään kuin jätät hänet, jotta sinun ei tarvisi tuntea pelkoa ja tuskaa siitä että hän on jättänyt sinut. Tuttua, niin tuttua... huokaus. Itse olen saman ongelman takia tuhonnut suhteita todella merkityksellisiin ihmisiin elämäni aikana. Tuo tunne herää minulla vain silloin kun toinen todella on tärkeä. Toivottavasti sinä pystyt minua paremmin hallitsemaan tunteesi. Kärsivällisyyttä se joka tapauksessa vaatii toiselta osapuolelta ja itse olen pyrkinyt päästämään irti näistä ihmisistä juuri siksi koska tiedän miten vaikea olen ja etten voi olla toiselle niin hyvä kuin hän olisi ansainnut. Suosittelisin että opettelet ymmärtämään tunteidesi alkuperän ja sitten puhut toiselle näistä tunteistasi ja siitä mistä ne johtuvat, niin ettei toinen luule että oikeasti haluat jättää hänet.
...vastauksesta. Noin sen olen itsekkin ajatellut. Ja mulla takana henkisesti ja vähän fyysisestikin kivuliaita suhteita. Ja tosiaan, kun kyseessä on sellainen ihminen, joka on ensimmäistä kertaa niiden suurten tunteiden lisäksi saanut aikaan minussa jonkin näköisen sisäisen rauhan. Niin luulen, että kun hän hetkeksi lähtee luotani ja tulee se ikävä, niin ikäänkuin itsesuojeluksi tulee se tunne, ettei halua hänen palaavan. Siis pääni ajattelee, että koska taas kuitenkin vain sattuu, niin parempi aloittaa itsesuojelu jo nyt.
Kuitenkin ihmetyttää se, ettei näitä itsesuojelu tuntemuksia tule silloin, kun olemme yhdessä. Onko sitten tunteeni häntä kohtaan niin vahvat, ettei suojelu pääse niiden tunteiden "päälle"??
Ja sen verran vielä, että alkuperää tälle tunteelle en löydä ja asiasta on kyllä puhuttu. Hän ymmärtää asian täysin ja on kanssani pohtinut sitä ja antanut "neuvoja" ja vinkkejä omasta puolestaan tähän asiaan. Mä vaan pelkään, että jokin päivä tämä juttu menee niin pitkälle, että päätän jatkaa matkaani yksin. Ja tiedän, että jos noin kävisi, niin siitä vasta itselleni sopan keittäisin.
Pitäisi vaan pystyä ajamaan niiden tilanteiden ohi, kun tulee se tunne, että ei halua toista enään lähelleen... Ja ajatella, että jos tunne jatkuu vielä silloinkin, kun se toinen on siinä vierellä, niin sitten on aihetta ajatella, että missä mättää.