Kuinka

kun avomieheni on pettänyt minua jo kaksi kertaa... Molemmilla kerroilla ollut kuulemma ihan kännissä, ettei kunnolla edes muista illan tapahtumia... Kuinka voisin antaa anteeksi ja unohtaa? Vai pitääkö edes? Rakastan miestäni ja tahtoisin jaktkaa, samoin kuulemma hänkin...
4597
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ukko pellolle! Jos kerta on jo pystynyt pettämään ennenkin niin varmaan tulee sen tekemään vielä monta kertaa uudelleen. Ja kännäily, ei todellakaan ole mikään syy tehdä tuollaisia asoita, turha etsiä syntipukkia kuningas alkoholista. Syy löytyy ihan pettäjän korvinvälistä. Mutta niin, minä en ainakaan henkilökohtaisesti antaisi tuollaista tekoa anteeksi, mieti sinäkin nyt tarkkaan että haluatko antaa anteeksi ja elää lopunelämään aina sellainen pelko persiissä että joko sillä ukkokullalla taas on säpinää jonkun naisen kanssa. Harkitse hartaasti ja tarkkaan näitä asoita.

Koita pärjäillä ja yritä viettää mukava kesä!

Äänestä

Elin tuollaisessa suhteessa aikoinaan melkein 8 vuotta. Meni pitkäänkin ihan ok, vaan toistui , toistui ja minä rakastin...

Kun heräsin rakkaudestani, sanoin et nyt pidetään palaveri ja minun ehdoilla.

Sai etsiä itselleen asunnon, missä elää poikamieselämäänsä, kihlasormuksen annoin takaisin ja harkitaan tahoillaan mitä jatkossa.

Yritti vedota jopa sukulaisiini et he puhuisivat minulle "järkeä", olihan hänellä nämä vierasvara kasvot, joten porukat oli ymmällään ratkaisustani.

Katsoin ettei minun tarvitse pashaa enenpää selitellä joten en kertonut, sanoinpahan vaan että seuraillaan.

Ei kauaa mennyt kun veljeni oli nähnyt "ylkäni"
taluttelemassa neitosta, joka oli hyvin runsaasti mekko masun kohdalta kohollaan.

Oli ollut hyvin vaivaantuneen oloinen, ja velipoika oli tokaissut et kai esittelet meidät,
hän on entisen kihlatun velipoika kukas sinä olet,ja miten kauan olet ex-sulhasmiehen kanssa seurustellut?

Neitonen kertoi et melkivuoden, ja erostamme ei ollut kulunut kuin nafti puolivuotta.

Eihän sinulle tarvi näin tapahtua, mut kyllä ratkaisu on sinun. Ethän ole tuollaisen miehen kohtelun arvoinen, olet paljon paremman.

Rohkeasti eteenpäin, lämpimin ajatuksin.

Äänestä

Ensinnäkin humalatila ei ole mikään selitys sille, miksi pettää... Toisekseen miehesi on pettänyt sinua jo kaksi kertaa, luulisi, että olisi ensimmäisestä kerrasta ottanut opiksi, jos kerta sinusta todella välittää ja sinua rakastaa. Kuinkakohan monta kertaa hän vielä mahtaakaan sinua pettää..? Ja kuinka monta kertaa haluat antaa anteeksi..?

Äänestä

Miehenhän siis pitäisi omien sanojensa mukaan ryhtyä absolutistiksi, jotta ei pettäisi sinua? Noh, ryhtyykö hän? Kysy. Jos ei, niin homma on viimeistään sitten selvä. Petturi on aina petturi, ei ne tavat muutu. Ota mies, joka oikeasti kunnioittaa sinua ja haluaa olla sinun kanssasi. Ja jota sinä voit kunnioittaa varauksetta, tuota ukkoa tuskin voit..eihän hänkään kunnioita sinua pätkän vertaa. Parempi tehdä ero nyt kuin sitten ku on lapsia tms..mitä enemmän menee aikaa, sen vaikeampaa ero on.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


selvitä kirjoitti:

kun avomieheni on pettänyt minua jo kaksi kertaa... Molemmilla kerroilla ollut kuulemma ihan kännissä, ettei kunnolla edes muista illan tapahtumia... Kuinka voisin antaa anteeksi ja unohtaa? Vai pitääkö edes? Rakastan miestäni ja tahtoisin jaktkaa, samoin kuulemma hänkin...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu