Moi!!!!
Mietin kun tässä sinkkuilua on jatkunut toista vuotta, eikä ole millään lailla vastaantulevat kolahtaneet, että häviääkö se toivon kipinä oikean löytymisestä jossain vaiheessa?
Itselläni harrastukset on sitä luokkaa etten ihmisiä juuri tapaa ja on alkanut tuntua etten ehkä sitä toista vierelleni tarvitsekaan. Onhan minulla lemmikkini, jotka keräävät huolenpitoni ja rakkauteni.
Mietin kun tässä sinkkuilua on jatkunut toista vuotta, eikä ole millään lailla vastaantulevat kolahtaneet, että häviääkö se toivon kipinä oikean löytymisestä jossain vaiheessa?
Itselläni harrastukset on sitä luokkaa etten ihmisiä juuri tapaa ja on alkanut tuntua etten ehkä sitä toista vierelleni tarvitsekaan. Onhan minulla lemmikkini, jotka keräävät huolenpitoni ja rakkauteni.
Vastaukset 2
Vanhimmat
En tiedä, tavallaan sitä alkaa elämään lähemmin omien kuvioiden mukaan. Ts. ei niin kovasti ihmettele jos ei sitä ihmistä vierelle ilmesty. Onhan sitä avoin ihmsille ja avoin mahdollisuudelle, että jonkun tapaa joskus kun sitä ei edes odota. Yksin elämisen tunne tavallaan vahvistuu ja alkaa rakentaa tietoisesti elämäänsä sille pohjalle, kun kolmekymppiä alkaa jo lähennellä, eikä yksinkertaisesti kiinnosta enää oikein juosta baarissa ja esitellä itseään ja tavata kaikenmaailman ihmisiä. En tiedä olenko ns. epätoivoinen sinkku, S-suhteita on ollut keskimääräistä enemmän ja puhumalla olen aina pystynyt tytön tai naisen hurmaamaan noin niinkuin livenä baarissa esim. Mutta... Nykyään tosiaan oikein kiinnosta baaritkaan, ;) nettiäkin olen pikkuisen käyttänyt ja kumma kyllä, yleensä kukaan ei koskaan vastaa minulle, tai viestit jää yhteen kahteen.
Kyllähän se into siitä vuosien varrella vähitellen laantuu, mutta mitäpä tuosta.
Yksin voi vallan mainiosti elää, eikä sitä nykyään edes pidetä kovin ihmeellisenä asiana.
Eikä se ole edes rikos.