Mun mies on tainnut nyt saada kaiken mitä haluaa. Hän on torpedoinut mun elämää jo pitkään... Mulla ei saa olla omaa elämää ollenkaan, ei ystäviä, ei perhettä ei mitään. Hänen mielestään mun pitäis olla vaan yksin. En saa tehdä mitään, en saa sanoa mitään, tuskin edes saisin hengittää ilman hänen lupaansa. Mikään mitä teen ei hänelle kelpaa. Hän saa itse toki arvostella minua jatkuvasti, haukkua/mollata minua ja tuhota itsetuntoani. Jos jotain sanoo vastaan, niin heti tulee hirveät huudot. Muutin opiskelupaikkakunnaltani pienemmälle paikkakunnalle miehen perässä, mutta nyt jo toivon että pääsisin jonnekin pois, mutta minne voisin mennä kun ei yksinkertaisesti ole paikkaa tai ketään ihmistä jonka luo mennä?!
Mun mitta alkaa tulla pikkuhiljaa täyteen, tiedän etten ole tällaista kohtelua ansainnut. Tarvisin jonkinmoisen suunnitelman et miten pääsisin pois täältä. Tää elämä tän miehen kans tuntuu vankilalle. Ja kaiken huipuks tää mies saa tehä just sitä mitä sitä itteensä huvittaa. Kukaan joka mun miehen tuntee, ei usko mitään pahaa hänestä. Hänellä kun on useita eri rooleja, joita esittää. Tää on niin kuusesta... en tiiä enää et mitä tehdä. Mikäli jatkan yhdessäoloa miehen kanssa, joudun hakemaan mielialalääkkeet, koska hän on tuhonnut minua ja elämääni niin paljon. Ikinä ei ole mitään kaunista minulle sanonut eikä loukkauksia anteeksi pyytänyt.
Mun mitta alkaa tulla pikkuhiljaa täyteen, tiedän etten ole tällaista kohtelua ansainnut. Tarvisin jonkinmoisen suunnitelman et miten pääsisin pois täältä. Tää elämä tän miehen kans tuntuu vankilalle. Ja kaiken huipuks tää mies saa tehä just sitä mitä sitä itteensä huvittaa. Kukaan joka mun miehen tuntee, ei usko mitään pahaa hänestä. Hänellä kun on useita eri rooleja, joita esittää. Tää on niin kuusesta... en tiiä enää et mitä tehdä. Mikäli jatkan yhdessäoloa miehen kanssa, joudun hakemaan mielialalääkkeet, koska hän on tuhonnut minua ja elämääni niin paljon. Ikinä ei ole mitään kaunista minulle sanonut eikä loukkauksia anteeksi pyytänyt.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Mitä ilmeisemmin olen miehesi klooni. Tai ainakin osittain.
Mikään ei muka kelpaa minulle, arvostelen, mollaan ja tuhoan itsetuntoa. Vaimoni muutti toiselta paikkakunnalta pienempää paikkakuntaan ja tapasimme täällä. En tiedä onko naisen mielestä minun kanssa eläminen kuin koppihoitoa, kenties.
Naiseni söi jo ennen minun tapaamista vuositolkulla mielialalääkkeitä traumoihinsa. Todellisuudessa olen ihan mukava ja yritän auttaa. Minun kaikki sanomiseni vain koetaan loukkaavana ja sitten kun en sano mitään niin sekin loukkaa kun en tue. Puhun aina asiallisesti ja koitan mitenkään provosoimatta olla hänen tukenaan. Mikään vaan ei tunnu käyvän. Mistään asioista hän itse ei osaa puhua ja ilmaista tunteitaan tarpeeksi. Viisi vuotta ole yrittänyt kestää hänen pahempia aikojaan joita on ainakin kerran viikossa ja yleensä useammin. Nyt minulta on puhti pois ja en enää jaksa. Rakkauskaan ei aina auta.
Kirja nimeltään
Naimisissa narsistin kanssa.
vielä ihmettelet ja valitat lähde pois ja jätä ukko yksin valittamaan
Tarvisin jonkinmoisen suunnitelman et miten pääsisin pois täältä.
Itse olin samassa tilanteessa neljä vuotta sitten. Avomieheni vahtasi jokaista liikettäni, syyllisti, haukkui, moitti jne. Oli sairaalloisen mustasukkainen ilman syytä.. En saanut/voinut tehdä mitään ilman avokkini raivostumista. Hän sai minut uskomaan, että olen paha ihminen ja kukaan, paitsi hän, ei välitä minusta. En enää pitänyt yhteyttä ystäviini taikka perheeseeni, koska siitä tuli kamalia riitoja. Eristyin kaikesta ja elin vain häntä varten. Hän sai mennä ja tulla, ryypätä kaikki rahat, viettää öitä poissa kotoa ilmoittamatta..
Kerran mittani täyttyi hänen ryyppyreissunsa takia. Uskaltauduin soittaa äidilleni, joka asui monen sadan kilsan päässä. Kerroin tilanteesta ja hän oli hämillään. Avomieheni oli "unelmavävy". Yöllä pakkasin tavarani yhteisestä kodistamme, soitin isälleni (meillä oli tosi huonot välit silloin), hyppäsin aamulla linja-autoon ja menin isäni luokse. Se siitä sitten.. Hetkeäkään en ole katunut. Siihen päättyi kolme vuotta kestänyt parisuhdehelvetti, joka jätti meikäläiseen ikuiset arvet. Jälkeenpäin olen ihmetellyt, miksi kestin niin kauan!
Miehesi on ehkä uskotellut sinulle myös, että kukaan ei välitä sinusta. Näin en kuitenkaan usko asioiden olevan. Avaudu ja puhu läheisillesi. He ehkä luulevat, että kaikki on hyvin ja pärjäät. Osa syy siihen, miksi kestin niinkin kauan oli se, että halusin näyttää muille pärjääväni yksin. Lapsellista, tiedän! Ota rohkeasti se askel kohti parempaa elämää ilman sitä miestä. Voimia ja jaksamista!
On toki ymmärrettävää, että tuollaisesta tilanteesta voi olla vaikea irrottautua, varsinkin kun itsetunto on tallottu maanrakoon.
Pitäisi vain yrittää muistaa oma arvonsa ja se mitä itse todella on ja sitä myötä ottaa itseään niskasta kiinni, että pääsee irti tilanteesta.
Kevyt prosessi se ei toki ole, mutta kun sen vain saa tehdyksi, huomaa kuinka tunnetila alkaa nopeasti eheytymään.
Itse asuin aikanani kotvan aikaa naisen kanssa, joka alkoi pian yhteen muuttomme jälkeen käyttäytyä minua kohtaan hyvin tyrannimaisesti. Onneksi olen kuitenkin luonteeltani sen verran vahva persoona, vaikka herkkä olenkin, että sain repäistyä itseni irti suhteesta ennen kuin hän ehti painaa itsetuntoni alas.
Voin vain toivottaa tsemppiä ja voimia, itse sinun kuitenkin on päätöksesi tehtävä...
Ei tossa kummempia suunnitelmia tarvita. Tai jos ilman suunnitelmaa et pois pääse niin järkkää salaa vapaapäivä ja odota että ukkos menee töihin. Kamat pois ja viesti pöydälle "it's over - älä ota ikinä yhteyttä tyranni" ja se on helposti hoidettu.
Jos oot megabeibe ulkonäöltäs niin mä voin suunnitella vielä paremmin ja tulla pelastaan sut sieltä :)