Siskot ja veljet, nyt riittää!
Olen kolmekymppinen normaalipainoinen nainen, jonka farkut kiristää. Valkeaan taikinamasuun jää syvä, punainen railo jo kaikkien housujen jäljiltä. Totta puhuen kaikkien farkkujen ylänappi ei mene edes kiinni.
Pituutta minulla on kokonaiset 160cm, ja paino on näemmä noussut iloisesti jo 58 kiloon. Ei siis esteettisesti saati terveydellisesti vielä kovin hälyyttävää, mutta en halua ostaa itselleni isompia vaatteita, vaan mahtua vanhoihini. Lisäksi olen muutenkin pieni, tyttömäinen ja pyöreämuotoinen enkä välitä pyöristyä pikkuruiseksi palloksi.
Muutama ylimääräinen kilo on jäänyt lanteilleni alkuvuoden aikana, syynä valtavat pastalautaselliset ja puoli litraa jäätelöä harva se päivä. Uskalsin käydä tänään vaa`alla, sillä vaatteet kiristävät nyt jo pahoin. Jatkuva mässyttäminen, stressi ja alakuloinen vetelehtiminen pyöristi melko nopeasti ja nyt tuo nousukäyrä olisi hyvä ajoissa poikkaista.
Löytyisikö muita muutaman kilon pudottajia kaveriksi? Itse ajattelin liikkua (kävellä kesäisessä luonnossa, lisäksi ehkä jumppaa ja kuntosalia) enemmän ja hemmotella itseäni valmistamalla joka päivä salaattia tuoreista kotimaisista kasviksista. Ja jaksaa tehdä kunnon ruokaa juustovoileipien sijaan. Jäätelöt ja karkit pyrin jättämään yhdelle tai kahdelle päivälle, jo se on edistystä tämänhetkiseen tilanteeseen. Toivon tietenkin, että sokerikierre helpottaa, eikä noita turhia väri- ja lisäainepommeja tekisi enää niin usein mielikään.
Tänne voisi vaikka kirjoitella päiväkirja-tyyppisesti muutaman päivän välein fiiliksiä, liikuntasaldoa, onnistumisia ja retkahduksia ruokailussa jne.
Oletko siellä jossain sinäkin ja alatko kaveriksi?
Olen kolmekymppinen normaalipainoinen nainen, jonka farkut kiristää. Valkeaan taikinamasuun jää syvä, punainen railo jo kaikkien housujen jäljiltä. Totta puhuen kaikkien farkkujen ylänappi ei mene edes kiinni.
Pituutta minulla on kokonaiset 160cm, ja paino on näemmä noussut iloisesti jo 58 kiloon. Ei siis esteettisesti saati terveydellisesti vielä kovin hälyyttävää, mutta en halua ostaa itselleni isompia vaatteita, vaan mahtua vanhoihini. Lisäksi olen muutenkin pieni, tyttömäinen ja pyöreämuotoinen enkä välitä pyöristyä pikkuruiseksi palloksi.
Muutama ylimääräinen kilo on jäänyt lanteilleni alkuvuoden aikana, syynä valtavat pastalautaselliset ja puoli litraa jäätelöä harva se päivä. Uskalsin käydä tänään vaa`alla, sillä vaatteet kiristävät nyt jo pahoin. Jatkuva mässyttäminen, stressi ja alakuloinen vetelehtiminen pyöristi melko nopeasti ja nyt tuo nousukäyrä olisi hyvä ajoissa poikkaista.
Löytyisikö muita muutaman kilon pudottajia kaveriksi? Itse ajattelin liikkua (kävellä kesäisessä luonnossa, lisäksi ehkä jumppaa ja kuntosalia) enemmän ja hemmotella itseäni valmistamalla joka päivä salaattia tuoreista kotimaisista kasviksista. Ja jaksaa tehdä kunnon ruokaa juustovoileipien sijaan. Jäätelöt ja karkit pyrin jättämään yhdelle tai kahdelle päivälle, jo se on edistystä tämänhetkiseen tilanteeseen. Toivon tietenkin, että sokerikierre helpottaa, eikä noita turhia väri- ja lisäainepommeja tekisi enää niin usein mielikään.
Tänne voisi vaikka kirjoitella päiväkirja-tyyppisesti muutaman päivän välein fiiliksiä, liikuntasaldoa, onnistumisia ja retkahduksia ruokailussa jne.
Oletko siellä jossain sinäkin ja alatko kaveriksi?
Vastaukset 17
Vanhimmat
hyvä,että minäkin laihtuisin.Pitäisi vaan pystyä sitoutumaan laihduttamiseen.
Hei,
Lähden sinulle kaveriksi. Olen 35 vuotias, 168 cm ja 63 kg. Toivomus olisi n. 4 kg pois, eli 59 kg. Todennäköisesti se ei onnistu, mutta yrittää pitää kuitenkin. Ongelma motivaatiossa on juuri se, että varsinaista ylipainoa ei ole ollenkaan, vaan kysymys on vain ulkonäöstä. Minulla on kolme lasta, nuorin nyt 3 vuotias. Ennen raskauksia painon about tuon 59 kg mutta sen jälkeen ei paluuta ole ollut. Nyt siis yritetään taas; terveellistä ruokaa pieninä annoksina ja liikuntaa. Pyrin juoksemaan viikossa n. 30 km mutta usein se ei kuitenkaan toteudu erilaisista syistä, lisäksi jumppailen kotona. En usko nopeaan pudotukseen joten taktiikkani onkin voittaa itseni jokapäivä pienissä houkutuksissa ja toivoa, että pudotus tulee siinä sivussa ajan kanssa. Palataan asiaan! t. 35 v.
Heippa! Minä haluaisin ainakin ruveta sinun kanssasi kirjoittelemaan kuulumisia tämän laihiksen sujumisesta.
Olen pituudeltani 172, ja painoa tällä hetkellä 70 kg. Haluan tiputtaa painoni noin 64. Olen ollut nyt jo laihiksella muutaman kuukauden. Kiloja on tähän mennessä lähtenyt 10 kg. Nuo kilot ovat lähteneet ihan liikunalla sekä katsomalla kokoajan mitä suuhuni laitan. Repsahduksiakin minulle on sattunut tässä laihikseni aikana. Ne olen pyrkinyt uhohtamaan aika tavalla äkkiä.
Minä voisin ainakin aloittaa sinun kanssasi kirjoittelemaan tästä laihiksesta miksei myös muustakin.
Huomenta,
Ei tämä keskustelu kovin vilkkaasti ole lähtenyt käyntiin mutta tässä nyt kuitenkin minun kuulumiseni. Viikossa pudotusta 1,5 kg joten tänään 61.5 kg! Aika huima aloitus mutta eiköhän se vauhti tuosta hiljene kun viikkoja tulee lisää, sitäpaitsi 1,5 kg pitää kyllä sisällään nestettä aikalailla. Tällä viikolla olen juossut 27 km ja jumpannut kerran kotona. Ruokailun suhteen olen pitänyt tiukkaa linjaa, leivänpäälliset kokonaan pois ja vain pieniä annoksia kerralla. Makeaa ei ollenkaan, sen sijaan vettä ja Coke lightia litratolkulla joka päivä. Olo on kuitenkin oikein hyvä, en ole kitunut vielä ollenkaan ja siksi vähän ihmettelenkin tuota ensimmäisen viikon pudotusta. Mutta hyvä jos näin jatkuukin :)
Toivottavasti muistakin pian kuuluu! T. 35 v.
Onneksi olkoon tosi paljon sinulle menetetyistä kiloista. Komeasti on sinulla tämä laihis myös alkanut. Vaaka näytti mnulle painoksi tänä aamuna 69,5 elikkä 500 grammaa on taas lähtenyt. Yhteennsä kiloja on nyt sitten kadonnut 10,5. Minä käyn kävelemässä joka päivä myös muutaman kilometrin. Nyt on kyllä aivan ihana lenkkeilysää. Toivottavasti jatkuu ilmat vain tälläisinä. Minä juon vettä joka päivä 2 litraa. Se auttaa minua tässä projektissa myös. Lisäksi pidän ruokapäiväkirjaa.
Minä toivon myös, että ketjun aloittajasta kuulemme hänen edistymisestään jossain vaiheessa.
terv. Sini
Hei! Kuinka tällä ryhmällä tämä laihis sujuu? Mulla itsellä menee ihan hyvin. Tänä aamuna painoa 69 elikkä puoli kiloa vähemmän kuin viime viikolla. Olen yrittänyt nyt sitten kontrolloida syömiseni tosi tarkkaan. Liikuntaa olen pyrkinyt myös harrastamaan joka päivä. Vettä juon päivässä 2 litraa. Ruokapäiväkirjaa olen opetellut pitämään myös.
Kivaa laihisviikkoa kaikille. Me onnistumme tässä projektissa kyllä kannustamalla toinen toistamme.
t: Sini
Hei Sini,
Onneksi olkoon, sinä olet todella hyvässä vauhdissa tuon laihduttamisen kanssa! Tsemppiä myös tämän viikon suhteen, josko tuo 69 kg menisi vielä rikki?
Mulla oli aamulla painoa edelleen 61,5 kg mutta koska viime viikolla meni 1,5 kg alaspäin odotinkin vähän hidastumista. Kävin eilen juoksemassa 17 km ja aion saman tehdä torstaiaamuna. Juoksemisen jälkeen on aina kova nälkä ja siinä kohtaa tarvitaankin itsekuria, että ei tulisi samantien syötyä kaikkea kulutettua takaisin. Syömisten suhteen en pidä niin tarkkaa kirjaa, yritän syödä vain pienempiä annoksia mitä ikinä syönkin ja tietenkin vältellä rasvaa ja sokeria. Myös minä juon tosi paljon päivän mittaan. En asu Suomessa vaan lämpimämmässä maassa ja täällä hellekin pakottaa juomaan paljon. Nyt pitää hakea muksut päiväkodista. Mukavaa viikkoa ja kuullaan! t. 35v.
Moi 35! Kiitos sinulle kannustamisestani. Sinullakin itselläsi on lähtenyt tosi komeasti painoa. Kyllä me tämän kanssa edistymme pikkuhiljaa. Paino ei varmasti lähde sillä vaudilla millä se on tullut. Voi olla, että painoni nyt sitten tämän viikon pysyy samassa. Täytyy vain toivoa ettei ainakaan nouse.
Täälläkin ihan kivat ilmat tällä hetkellä. Lämpöasteita 20, ja aurinko paistaa. Loppuviikosta on luvattu vieläkin lämpimämpää.
Minun täytyisi vielä mennä illalla muutaman kilsan lenkille. Itselläni ei ainakaan pelkällä terveellisellä ruokavaliolla paino lähde.
Mutta katsellaan loppuviikosta onko painoni muuttunut. Lämmintä viikkoa myös sinulle.
t: Sini
Hei Sini,
Aloittajasta ei ole kuulunut joten hänen intonsako sitten lopahti alkuunsa? No me jatkamme, eikö niin?
Mulla on ollut syömisten puolesta hankala viikko. Mieheni työhön kuuluu paljon edustamista jossa minäkin olen mukana ja sitä on tälle viikolle riittänyt. Näissä hankalaa on se, että ei itse pääse vaikuttamaan siihen mitä syö kun on illallisella mukana eikä oikein voi jättää syömättäkään kun sitten emäntä tai isäntä loukkaantuu. Joten selitysten kera, paino edelleen 61,5 kg. No ei ainakaan enempää kuin viime viikolla, vaikka laiha lohtu se onkin. Tänää mun piti juosta toinen pitkä lenkki tällä viikolla mutta vettä tulee taivaan täydeltä joten jää sekin sitten väliin. Yritän lohduttautua ajatuksella, että päivä se on huomennakin, mutta loppuviikoksi on taas kalenteri täynnä lasten tenniksiä ja koulujuttuja joten tuskin ainakaan pitkälle lenkille ehdin ja lyhkäsistä tulen vain vihaiseksi :) Onneksi nyt sentään yksi 17 km tuli juostua silloin alkuviikon helteissä. Ilma on täällä missä asun hassua, ensin on 35 astetta ja sitten alkaa sataa ja ukkostaa ja lämpö laskee 25 asteeseen, mutta se tuntuu tosi kylmältä, paljon kylmemmältä kuin siellä pohjoisessa, tai sitten se on vaan se mihin tottuu. Toivottavasti sun viikko on mennyt paremmin. Palaan vielä huomenna kertomaan mitä se punnitus sitten arkiviikon lopuksi näyttää.
Moikka jälleen! Tottakai me pidämme vaikka kahdestaan tämän ryhmän pystyssä. Emme anna periksi vaikka mikä tulisi eteen. Yritän tosiaan lenkillä tuollaiset 4 kilometriä joka päivä. Viikonloppuisin hieman enemmän. Olet aivan oikeassa. Kotioloissa pystyy paremmin pitämään painon kurissa saati juhlissa tai jossain kekkereillä. Se on aina pakko tosiaan kodin ulkopuolellakin maistaa kekkereillä ruokia tai tosiaan emäntä tai isäntä loukkaantuu. Mutta olen aivan varma, että sinunkin painosi vielä lähtee laskusuuntaan jälleen.
Tällä hetkellä täälläpäin aivan ihanat kelit. Aurinko paistaa, ja 24 astetta. Toivottavasti koko kesän ilmat jatkuu näin ihanina.
Millä ilmoittelen myös huomenna omia tuloksiani. Joten silloin sitten nähdään pääsenkö alle 69. Kivaa päivän jatkoa sinulle sinne lämpimään.
t: Sini
Hei jälleen! Ajattelin nyt sitten ilmoitelle viikkotuloksiani. Vaaka näytti painoksi tänä aamuna 68,6 elikkä 400 grammaa miinusta. Olen aika tyytyväinen itseeni.
Viikonloppu kuluu kotona. Täytyy tehdä hieman pihahommia. Lenkille täytyy myös päästä molempina päivinä. Viikonloppuna voisi tehdä vähän pitempiä lenkkeijä, kun aikaa on enemmän.
Tällä hetkellä täälläpäin sää aivan ihana. Asteita 26, ja aurinko paistaa. Luvattiin viikonlopuksikin ihan kivaa säätä. Ihanaa, kun on kesä.
Tällä kertaa ei enempää minun kuulumisiani. Kivaa viikonloppua kaikille, ja kirjoitellaan taas ensi viikolla missä meidän painomme menee.
Aurinkoisin terveisin Sini
Hyvä Sini! Sulla menee paino alas tosi hienosti ja mun ja muidenkin pitäisi ottaa susta mallia. Hyvää kuuluu silti tännekin, eilen ja tänään paino 61 kg! Jee! Reilut kaksi viikkoa ja -2 kg. Tavoitteeseen "enään" 3 kg, mutta kyllä se sieltä tulee kun vaan jaksaa yrittää. Enkä edes odota, että tulisi kovin nopeasti, hyvä jos kesän loppuun mennessä olisi.
Onneksi olkoon sinullekkin tosi paljon. Kannattaa tosiaan laihduttaa pitkällä tähtäimellä. Liian nopeasti laihduttaessa paino tulee herkästi takaisin.
Kiitos vain kannustamisestani. Mulla on tosiaan mennyt nyt ihan kivasti. Yritän nyt painooni tiputella 65-64kg. Minulla ei ole myöskään mitään aikatavoitetta tämän projektin kanssa. Pikkuhiljaa edetään. Periksi ei tosiaan kannata antaa tämän kanssa.
Tänään lenkkeilen taas muutaman kilometrin. Vaikka täällä ei nin kiva lenkkeilysää olekkaan tällä hetkellä. Nimittäin sataa vettä, ja asteita ainoastaan 14. Mutta lenkkille on silti päästävä joka päivä satoi tai paistoi, koska pelkällä ruokavaliolla en saa painoani tippumaan.
Kivaa viikkoa sinulle sinne lämpimään, ja katsellaan taas loppuviikosta mitä painomme näyttävät.
T: Sini
Moi! Ajattelin taas ilmoitella viikkotuloksiani. Vaaka näytti minulle painoksi tänä aamuna 68,3 elikkä 300 grammaa miinusta. Hitaasti tässä nyt edetään tämän kanssa. Mutta eikö sitä sanota, että parempi laihduttaa hitaammassa tahdissa saati nopeasti, ja hätää tulee pudotetut kilot takaisin.
Edelleen lenkkeilen muutaman kilometrin joka päivä. Ihan kiva ilma täällä tällä hetkellä. Aurinko paistaa, ja 15 astetta lämmintä. Viikonloppuna ajattelin sitten lenkkeillä 8 kilometriä kumpanakin päivänä.
Eipä tässä muuta kuin kovasti tsempiä tähän projektiin edelleenkin, ja kirjoitellaan taas tuloksia ensi viikolla.
T: Sini
Moi Sini,
Piipahdin häissä keski-euroopassa parin päivän reissulla ja vasta tänä iltana landattiin taas tänne kotikaupunkiin. Häät oli suuret ja kivat ja lapsetkin jaksoivat hyvin mukana jopa ilta kymmeneen asti. Syötyä tuli kaikenlaista mutta onneksi toi reissaaminen on kuitenkin niin kuluttavaa ja lentokone ruoka niin surkeaa, että paino on edelleen samassa eli 61 kg. Hitaasti hyvä tulee, kuten sanoitkin ja mihin tässä on kiire?
Sopiiko kysyä; oletko sinäkin perheellinen vai eleletkö yksin. Ihailen sun joka päiväistä lenkkeilyä kovasti mutta kolmen lapsen äidille se ei ole kyllä edes aikataulullisesti mahdollista! Mulla menee yleensä niin, että juoksen yhden tai kaksi kertaa viikossa pitkän lenkin (n. 17 km) ja siinä se. Osallistun aika säännöllisesti puolimarathoneille joten aina ennen niitä tulee treenattua vähän enemmän mutta väli kuukaudet menee vähän niin ja näin.
Mukavaa viikonloppua!
Hei! Vastaan kysymykseesi ensimmäisenä. Elelen ihan yksi. Omakotitalossa kylläkin. Joten hommia kyllä riittää. Puutarhatöistäkin saa hyötyliikuntaa. Poikakaveri minulta löytyy, mutta emme asu yhdessä.
Ihan kiva, että häissä sujui kaikki hyvin. Hyvin sinulla painosi kanssa mielestäni myös on. Mikä kiire meillä tosiaan on tämän laihduttamisen kanssa. Kumpikin kuitenkin on normaalipainoisia.
Kai minun täytyy lähteä perkaamaan nyt pientä kasvimaatani vaikka onkin sunnuntai. Huomenna menen taas töihin. Kesälomani alkaa juhannuksesta.
Kivaa viikonlopun jatkoa sinulle!
T: Sini
Hei Sini,
Siirrän meidät tonne ekalle sivulle ja koitetaan vaikka rekrytoida vähän muitakin keskustelijoita joukkoon?