onko se menoa?

Tapasin neljän viikon lomamatkallani Italiaan ihanan englantilaisen miehen, jonka kanssa puhuimme tuntitolkulla elämästä, muutakin hieman mutta enemmän se oli sielujen sympatiaa.. Minua ei pidättele Suomessa mikään, siispä miksi en voisi mennä ja kokeilla elämää hänen kanssaan? Millä perustein te muut olette lähteneet rakkautenne perässä ulkomaille? Olen kurkkua myöten täynnä nykyistä työtäni eikä Suomessa tunnu olevan minulle nyt mitään annettavaa. Mitä tulee huomioida ulkomaille lähtiessä..?
81371
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Vaikka mitä tulee huomioida ulkomaille lähteissä...no UK on EU-maa, että siellä pärjää onneksi kansainvälisellä terveydenhoitokortilla vai mikä tuo nyt taas oli...ns. "kansainvälinen Kela-kortti"...hommaa se nyt ainakin.

Toisaalta jos muutat pysyvästi poies täältä Suomesta, niin sitten sinulla ei olekaan enää oikeutta käyttää tuota korttia. (mutta sittenhän siirryt paikallisen terveydenhuoltojärjestelmän piiriin)

Äänestä

Hei!

Kuullostaapa mielenkiintoiselta ihmiseltä. Jos elämäntilanteesi sen sallii, muuta ihmeessä. Vieraassa kulttuurissa asuminen avartaa mieltä ja opettaa paljon uutta (sekä hyvässä että pahassa)... Seurustelin kolme vuotta kaukosuhteessa Ranska-Suomi ja muutin Ranskaan ihan äskettäin. En halunnut muuttaa enenkuin tiesin, että minulla on työpaikka. Omaa tekemistä täytyy olla, koska muuten tulee hulluksi... Kannattaa ottaa etukäteen selvää oman alasi työpaikoista kohdemaassa. Toisaalta, paikan päällä on helpompi etsiä.

Pidä jokin varaportti Suomessa auki siltä varalta, että kaikki ei menekää suunnitelmien mukaan, esim. mahdollisuus palata samaan työpaikkaan. Kannattaa tutustua paikalliseen kulttuuriin hyvin jo etukäteen, säästyy monilta ongelmilta.

Alku tulee olemaan vaikea, vaikka muuttaminen onkin ihana asia. Ei ole omia ystäviä, vain kumppanin ystävät. Tulotaso putoaa, joudun olemaan aluksi kumppanini taloudellisen tuen varassa, tämä on mulle vaikeaa, olen tottunut omaan palkkaan.

Kela- ja veroasiat kuntoon ennen lähtöä.
Muuttoa kannattaa punnita tarkasti. Toisaalta, ei voi tietää miten käy ennen kuin kokeilee! Tsemppiä!!

Äänestä
  • Hei!

    Selitänpä hieman tarkemmin, siis tapasin miehen Italiassa, hän on britti mutta asuu Ranskassa, asunut jo viisi vuotta. Tykkään Ranskasta yli kaiken, osaan kieltä sujuvasti, kuten englantiakin. Saksan alkeet menee. Olen tuttu Ranskan kulttuurin kanssa ja ystäviäni asuu myös lähistöllä, siis siellä missä tämä mies asuu Ranskassa. En keksi juuri mitään syytä olla nyt muuttamatta Ranskaan.

    Ehkäpä sinä voisit valaista ranskalaisen kultturin ihmetyksistä minua vielä lisää.. =)

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    Hei!

    Selitänpä hieman tarkemmin, siis tapasin miehen Italiassa, hän on britti mutta asuu Ranskassa, asunut jo viisi vuotta. Tykkään Ranskasta yli kaiken, osaan kieltä sujuvasti, kuten englantiakin. Saksan alkeet menee. Olen tuttu Ranskan kulttuurin kanssa ja ystäviäni asuu myös lähistöllä, siis siellä missä tämä mies asuu Ranskassa. En keksi juuri mitään syytä olla nyt muuttamatta Ranskaan.

    Ehkäpä sinä voisit valaista ranskalaisen kultturin ihmetyksistä minua vielä lisää.. =)

    Jos osaat ranskaa ja englantia sujuvasti, niin sinulla ei kyllä varmasti ole ongelmia työnkään löytämisessä Ranskasta! :)

    Ranska on hieno maa. Asuin siellä yhden kesän, kun olin Au Pair ja vaikutuin todella paljon ranskalaisesta kulttuurista. Siitä miten paljon siellä on historiaa, miten kaunis maa se on, jne.

    Jos sinua ei pidättele Suomessa mikään... Niin suosittelen, että kokeilet ulkomailla asumista ja samallahan pystyt tutustumaan tuohon mieheen paremmin. Vaikka kyllähän se tutustuminen onnistuu etänäkin, mutta jos elämäntilanne mahdollistaa muuton, niin MENE! :)

    Minä se Suomessa vain joudun olemaan opiskelujen takia. Mutta kunhan ne saan päätökseen, niin muutan heti Espanjaan rakkauteni perään. Olen odottanut häntä jo monta vuotta. Kunpa minunkin elämäntilanne olisi ollut samanlainen kuin sinun. Onneksi valmistun kohta. :)

    Äänestä

Joku viisaas on joskus sanonut, että ihminen on silloin kriisissä, kun hän rakastuu. Osuvaa tähän siun tapaukseen. Anna palaa ja uskalla nousta siivillesi!!

Äänestä
  • Jäin miettimään tuota lausetta, että ihminen on silloin kriisissä, kun hän rakastuu.. Eikö rakastuminen ole hyvä asia ja kriisi negatiivinen?

    Äänestä

Parin viikkoa tuntemasi miehen takia olet valmis jättämään työsi ja kotimaasi. Mikäs siinä, näin suomalaiset naiset usein toimivat ulkkismiesten ollessa kyseessä.

Ja jos nyt pystyt vastaamaan rehellisesti "kyllä" itsellesi kysymykseen, tekisitkö samoin suomalaisen miehen ja pelkästään toisen paikkakunnan Suomessa ollessa kyseessä, niin sitten ei kai muuta kuin menoksi vaan.

Äänestä

>Minä isänä en päästäis tyttöä,noin löyhin perustein muuttamaan ulkomaille?Ajattele jos mies vain vedättelee sinua,ja sillä ei ole aikomustakaan muuttaa kanssasi yhteen.Mistä tiedät onko hällä asuntoa ym.asuuko vanhempien kanssa..Älä ota noin suurta riskiä,mutta jos otat toivotan sinulle
parasta mahdollista elämää...

Veken neuvoja

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nyt sitten kirjoitti:

Tapasin neljän viikon lomamatkallani Italiaan ihanan englantilaisen miehen, jonka kanssa puhuimme tuntitolkulla elämästä, muutakin hieman mutta enemmän se oli sielujen sympatiaa.. Minua ei pidättele Suomessa mikään, siispä miksi en voisi mennä ja kokeilla elämää hänen kanssaan? Millä perustein te muut olette lähteneet rakkautenne perässä ulkomaille? Olen kurkkua myöten täynnä nykyistä työtäni eikä Suomessa tunnu olevan minulle nyt mitään annettavaa. Mitä tulee huomioida ulkomaille lähtiessä..?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu