Kukahan osaisi neuvoa mua siinä, mistä löytyisi ruotsalaisia deittipalstoja, onko kokemuksia niistä? Olen turhautunut tähän Suomen nettideittailuun, yhtä huuhaata, koska sivuilla pyörii niin paljon omituisia, varattuja, tylsimyksiä, vain seksiä haluavia jne.jne.jne. Ja jos vihdoin uskaltautuu treffeille jonkun oikein fiksulta kuulostavan ihmisen kanssa, pettyy yleensä tavatessaan hänet, milloin mistäkin syystä. Mulle on ainakin tullut olo, että mikä PERKELE mussa on vikana, kun olen kuitenkin mielestäni ihan nätti, urheilullisen hoikka/kurvikas, älykäs (on testattu, jos joku epäilee), varakas, nuorekas enkä kai luonteeltanikaan mikään hirviö. Mut joku mussa vain vissiin mättää, kun tapaan vain joko tylsimyksiä tai hulluja tms. Viisi vuotta sitten eronneena alkaa jo tuntua siltä, että pitänee ryhtyä hakemaan seuraa vaikka sitten lahden tuolta puolen, kapakoitakin kun on jo tullut koluttua. Sieltä löytää kyllä yhden yön seuralaisia, muttei juuri muuta. Eli onko mun eristäydyttävä nunnaluostariin (vaan kun en voi, kun on lapset=)) vai yritettävä muita väyliä? Olen asunut Ruotsissa ja Ranskassa useaan otteeseen, eli kannattaisikohan kokeilla niiden maiden palstoja? Alan jo olla todella epätoivoinen, välillä tuntuu että kai sitä on loppuikä elettävä tyystin yksin (ikäni 43 vuotta)....
Ruotsin deittipalstat??
Kuka tietää....
415548
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 41
Vanhimmat
niihin joita 'pelimiehet' pyörittää?Kokeile joskus ihan perussuomalaista'kunnollista' miestä!
No mitä tarkoitetaan "kunnollisella"? Joitakin ns. kunnollisia olen tavannut, mutta koska olen itse luonteeltani ulospäinsuuntautunut, ovat tapaamani miehet jostain syystä vaikuttaneet aika tylsiltä. Olen vissiin jotenkin epätavallinen (etten sanoisi -normaali), kun keskustelutaitoista, suht kivannäköistä, asioita seuraavaa, aktiivista ihmistä, matkustelevaa ihmistä ei vain löydy. En kaipaa sohvalla makoilevia suoraan töistä kaupan kautta kotiin -miehiä, vaikka tietysti arki usein onkin juuri tätä, vaan mielenkiintoista persoonaa, joka haluaa tehdä jokaisesta päivästä seikkailun=)!!! Tällä en todellakaan tarkoita sitä, etteikö miehen pitäisi olla kunnollinen. Toki hänen pitääkin olla, mutta ovatko kaikki kunnolliset mihet sitten mielenkiinnottomia??? God help me.
nyky-yhteiskuntan pyrkyriporukkaan,kokoajan pitää olla liikkeellä,paria vaihdetaan jatkuvasti,muka nautitaan kaikesta uudesta,perinteet ei merkitse mitään....no,onnea valitsemallesi tielle:)
Olen aivan saman asian huomannut kuin sinäkin: harvassa ovat ne miehet, jotka ovat huomaavaisen sosiaalisia. Kokeile niitä ruotsalaisia - varmasti löydät parempaa.
Työni kautta olen aika paljon tekemisissä niin suomalaisten kuin monien ulkomaalaistenkin kanssa ja huomioni on se, että muualta tulevat huomioivat miehet huomioivat myös naiset seurassa, keskustelevat, osoittavat kiinnostusta ihmiseen ihmisenä. Suomalaisissa sukupuolten eroja leimaa totaalinen erillisyys ja ylieroottisuus - ikään kuin jossakin latinokulttuurissa. olen sitä mieltä, että suomalainen yhteiskunta on varsin machoistinen ja naista halveksuva. Sori tää suora puhe.
Toivotan sulle onne, sillä itse olen nyt ollut 7v itsekseni ja älyssäni, ulkonäössäni tms ei mitään vikaa, mutta olen varsin sosiaalinen ja kiltti ihminen, joka herättää tiettyä ihmetystä suomalaisissa jöröjukissa.
Kiitos että sanot totuuden tästä asiasta, josta pitäisi puhua enemmän.
"Suomalaisissa sukupuolten eroja leimaa totaalinen erillisyys ja ylieroottisuus - ikään kuin jossakin latinokulttuurissa. olen sitä mieltä, että suomalainen yhteiskunta on varsin machoistinen ja naista halveksuva."
Kyllä. Juuri näin. Voisin lisätä patriarkaalisen otteen miehissä naisia ja kaikkea kohtaan, jota myös jotkut naiset alkavat toteuttaa.
En tiedä onko tässä maassa toivoa elää, pitääkö muuttaa muualle? Minne, missä on turvallista ym. En pysty lähtemään varmaan ja kärsin sitten yksin ja vanhana kuolen yksin. Tietysti aina välissä joku ´säätäjämies´ rääkkää. Suomessa on mahdotonta edes tutustua mieheen -ja mitä on pään sisällä.
Jatketan aihetta, sorron yössä =)
Elämänsä kuluttaakin äkkiä johonkin väärään machoon, jota ei kiinnosta kuin oma napa. Ja joka ei ainakaan tee elämästä "seikkailua" tai välittämistä, vaan viihtyy omissa oloissaan sekä työssä ja mamman helmoissa enemmän.
Surullista.
Osuit naulankantaan, miten ihmeessä nämä suomalaiset miehet tuntuvat jäävän jotenkin kumman keskenkasvuisiksi (tai sitten minä vain törmään jostain käsittämättömästä syystä juuri mainitsemiisi mammanpoikiin, narsisteihin, tunnekylmiin jne.miehiin). Mitä yksi kirjoittaja tuumaili, niin en todellakaan ole mikään pyrkyri, päinvastoin. Haluan pysyvän parisuhteen mukavan, empaattisen ja miksei kohteliaankin miehen kera, mutta se taitaa olla liikaa vaadittu. Voinhan toki ruveta seurustelemaan jonkin maailman kunnollisimman hellanlettas-miehen kera, mutta usein tällaiset uroot sattuvat vaan olemaan melkoisen mielenkiinnottomia. Ruotsissa ja Ranskassa asuessani sain puolestaan kuulla (etenkin Ruotsissa) miehiltä, kuinka täkäläiset naiset ovat leuhkoja, eli he kehuivat useasti suomalaisia naisia heikäläisiin verrattuna, hyvä me!!
Hienoa, että keskustelette aiheesta; en missään nimessä halua soimata/tuomita miehiä lopullisesti, kysynpä vain, miksi emme löydä toisiamme, me hieman ekstraa elämäämme toivovat?? En siis kaipaa materiaa, mammonaa, pintaelämää eikä miehen pidä olla edes komea, kunhan hän olisi KIINNOSTAVA ja KESKUSTELUTAITOINEN. Utopiaako?? Jatketaan keskustelua =)
laske ihan pikkasen vaatimustasoasi....ja elämä hymyilee ;)
On sitä kyllä todentotta laskettu viime vuosina, on jopa tullut seurusteltua yhden luonnehäiriöisen kera. On se kumma, että kutsutaan prinsessaksi, jos kehtaa edes asettaa jotain vaatimuksia partnerilleen=) Enhän vaadi oikeastaan mitään muuta kuin jonkinasteista sivistystasoa, jotta henkilö pystyy mukavaan, sympaattiseen keskusteluun, suht luotettavan luonteen ja suht siedettävän ulkonäön----. Mutta saahan mua prinsessaksi kutsua, en tosin kyllä mitään prinssiä elämääni odota =). Eli ei musta kannata meidän ruveta tässä toisiamme syyttelemään, jos tavoitteena jokaisella lienee löytää samantasoista henkevää, kohteliasta miesseuraa. Kuuntelen innolla kokemuksianne noista Ruotsin palstoista, jos jollakulla on. Toivottelen samalla onnenpotkuja kaikille, tulipa se prinssi sitten ratsullaan tai vaikka putkiasentaja prätkällään =) =)
sitten melkoinen kunigatar ollu jos vielä tinkimisen jälkeenkin olet prinsessa:)Keskustelutaito on yliarvosteltua ja putkimies tulee rähjäisellä pakulla!Hyvää kesää kuiteski ja metsästysonnea;)
Joopa joo, enpä viitsi tuota sen kummemmin kommentoida. Kenelle sopii minkäkinlainen mies, se on luonnollisesti jokaisen oma asia. Kylläpä te nyt musta kummallisen kuvan luotte, kun kehtaan sentään vaatiakin jotain mieheltä. Varmaan pitää jatkossa ottaa vastaan eka kakslahkeinen, tämä oli siis nyt vitsinä otettava...=) Ts. vähän hymyä jo huuleen itse kullekin, yks tykkää keskustella, toinen tehdä jotain muuta tai vaikka sitten olla hiljaa.
Samaa toivotan, iloa etsimiseen itsekullekin!!
http://dejting.passagen.se/
Itselläni on siellä profiili kun olen ennen asunut Tukholmassa eikä mahdoton ajatus, että muuttaisin joskus takaisinkin.
Tulet sikäli yllättymään positiivisesti, että törkyviesteihin ja -ehdotuksiin siellä ainakaan ei törmää, mikä täällä enempi sääntö kuin poikkeus. Ruotsalaisten miesten suhtautuminen naisiin on aikalailla erilaista kuin suomalaisten, noin yleisesti ottaen.
Toimii muuten ihmeen hyvin teknisestikin, vaikka saman firman foorumi ja rakenteeltaan täysin samanlainen kuin tämä s24:kin.
Lycka till :).
Tattis, pitänee yrittää tuota palstaa.
Tuolla kyseisellä palstalla on huomattavasti paremmat valikoimat ja asiallisemman oloisia miehiä kuin suomen deittipalstoilla. Öllykkäjuntteja tuntuisi olevan ainakin vähemmän kuin esim. Suomi24:ssä. Vaikka eihän se ulkokuori yksistään sanele koko totuutta, mutta laadukkaampia miespuolenedustajia siellä kuitenkin on :)
Suomi24 treffit on se paskempi versio paremmasta ruotsalaisille suunnatusta palvelusta, suomalaisille kun kelpaa mikä vaan kökkö sivu jossa näinnäisesti voi seuraa etsiä tosin suomi24 ei ole ainoa heikko esitys seuranhakupalvelusta jonka toimivuus on vähän niin ja näin.
Tsekkasin ton palstan, ihan samankaltainen kuin tämä omamme. Ainut hankaluus, että mitähän sitä kannattaa laittaa postinumerokohtaan, kun tietenkään suomalaiset postinrot eivät kelpaa (on pakollinen tieto). Pitää jostain kait ettiä sit esim. Tukholman joku suuntanumero, vaikkapa paikasta, missä asuin muutama vuosi sitten parin kesän ajen ja laittaa se. Onko järkeviä ehdotuksia tähän?? Sit täytyy vain selittää asuvansa oikeasti lahden tällä puolen.Koomista ja mielenkiintoista, täytyypi viikonloppuna laatia profiili oikein ajan kanssa, ettei tule liikaa kirjoitus- ja kielioppivirheitä... Toki voihan sitä enkuksikin itsestään kirjoitella, mutta on vissiin järkevämpää laittaa teksti ruotsiksi. Kuulostaako ihan hassulta, mielipiteitä?? - Ainakin tulee jotain piristystä tähän harmaaseen arkeen.
rintaäänellä voin kertoa, että suurimmalla osalla ruotsalaisista kuuluu ainakin yksi suomalaissyntyinen tuttavapiiriin, joten voit ihan vaan rohkeasti kirjoittaa ruotsiksi niinkuin se täällä meillä koulussa opetetaan ja korvaa vapaasti puuttuvat sanat suomeksi :). Pysyvät kyllä kärryillä. Osaavat yllättävän paljon suomea nimittäin.
Vaikka kaikissa mahdollissa urheilulajeissa skabataankin keskenämme ja pääasia on jopa MM-kisoissa voittaa toinen toisemme (eikä aina itse mestaruus), niin kyllä Ruotsissa on suomalainen arvostuksessa korkealla. Harmi, että suomalaiset miehet eivät nää meitä samoin silmin.
että tuolla ruottalaisella palstalla on lähetetty keskimäärin 2kpl flirttiä/profiili ja finski versiossa se on puhdas nolla!Toimiiko tuo vai voiko pitää paikkaansa....lähettäkää nyt hörhöt flirttejä naisille että nähdään toimiiko.
Saman huomasin just itsekin, ts. eihän suomalaiset näköjään flirttejä lähettele, viestejä ja vieraskirjakommentteja kylläkin: laskin ihan saman flirttimäärän kuin sinäkin. Vai onko heillä sitten jotenkin erilaiset kriteerit?? Mutta kuulostaa ainakin paremmalta kuin tämä meikäläinen jäyhyytemme....=)
Olipa lohdullista lukea kommenttejasi, kiitos niistä. Voihan sitä ihan vaihtelunkin vuoksi kokeilla muita palstoja kuin tätä iänikuista, tuli mitä tuli. Huumorin kannaltahan tää kantsii itsekunkin ottaa, tietty tositarkoituksellakin=)
Aina välillä osuu silmiin näitä erimaiden kansallisia seuranhakusivuja joissa vaihtoehdot on fiksummat kuin vastaavissa suomalaisissa treffisivuissa enkä tarkoita vain nyt suomi24:jää. Ainut ikävä asia suomessa asuvalle on, että ne on suunnattu ko.maassa asuville. Kyllä siinä varmasti on kohtia joissa voi tuoda esille, että ko. käyttäjä hakee seuraa suomesta tai suomeen, ellei ole muuttamassa ko. maahan itse asumaan jos sieltä jonkun löytää.
Sitten on näitä ylikansallisia match.com yms. mutta usein se on mitä suurempi servise se on sitä huonommin se toimii ja myös rahastusta tulee mukaan kuvaan nopeasti isommissa.
enemmän pelimiehiä...:)))))
kuvittelet itsestäsi liikoja :)
-älykäs (on testattu, jos joku epäilee),-
Älykäs löytäisi itsekin sveamamman deittisivut..
Laitatko ekaan viestiisi heti, että olet käynyt älykkyystestissä, ja vaadit samaa vastapuolelta?
Vikasi taitaa olla vain se, että susta saa helposti sellaisen kuvan, että olisit pitkin nenänvartta katsova tärkeilevä nainen, vaikka et sellainen olisikaan? Tai sitten vain se yleisempi syy, kuvitellaan itsestään liikoja..
Ruotsissa on tullut itsekin asuttua muutamia vuosia, ja olihan siellä kauniita naisia, Tukholman seudulla, ei vaan tulisi mieleenkään ryhtyä etsimään sieltä asti seuraa netin kautta, kyllä oman maakunnan tytöt kelpaa, itseasiassa ei tullut edes katseltua muista lääneistä..menetinköhän jotain? En takuulla, on tosi mukava, älykäs nainen vakituisena seurana, joka ei ole edes älykkyystestissä käynyt ;) jos olisi, ja olisi sitä mainostanut heti ekassa viestissään, tuskin olisin jatkanut sen pidemmälle.
Naisten kanssa on tullut touhuiltua enemmän kuin arvaatkaan, on ollut enemmän ja vähemmän älykkäitä, koskaan ei juttu ole siihen kaatunut.
Jos kerran tapaat vain tylsimyksiä ja hulluja, koita katella vähemmän älykästä seuraa, eli itsesi alapuolella olevia?, normaaleja miehiä..
Kumpi olisi parempi lastesi kannalta, mennä nunnaluostariin vai muuttaa Ranskaan tai Ruotsiin miehen perään? Tulisiko mies ekatreffeille Ranskasta vai käväisisitkö itse äkkiä siellä kahvilla, hehe.
dorka oot....:)))
Anteeksi vain, jos pilasin päiväsi omilla tuntemuksillani. Onko sitten väärin, jos koittaa joskus hieman kehua itseään, kun on muutenkin vajonnut melkoiseen apatiaan tämän yksinäisyyden vuoksi? En varmaan enää uskalla kirjoitella tänne mitään, kun ihmiset eivät aina osaa tulkita näkemyksiäni kovinkaan rakentavalla tavalla. Mielstäni on väärin ruveta pilkkaamaan toista ihmistä tällaisella palstalla henkilökohtaisesti, jos ei häntä tunne. Ehkä sitten olen kuvaamasi kaltainen nenänvarttaan pitkin katseleva hupakko, mene tiedä - mutta kai mullakin on silti oikeus kaivata ihmistä lähelleni. Lisäksi eli kaksi vuotta vakavasti masentuneen, kaksisuuntaista mielialahäiriötä potevan yns. ihmisen kera, joten aika turhaa mua on syytellä jostain itsekkyydestä. Olen kahdessa ihmissuhteessa uhrautunut uhrautumistani miesten häiriökäyttäytymisen vuoksi (ei siitä nyt sen enempää), enkä todellakaan haluaisi kuulla lisää herjoja siitä, ettei minulle mukamas kukaan kelpaa. Eli please lopettakaa ilkeily, toki rakentava kritiikki on aina paikallaan.
MUTTA ANTEEKSI SINULLE =)
Arvasin kyllä, että varsin kärkeviä kommentteja oli odotettavissa, olin kirjoittanut meilini melkoisen ärtyneessä tilassa, joten ehkä esitin mielipiteeni aika kärjistetysti. Mutta anteeksi tosiaan, jos olen ärsyttänyt teitä--- onneksi on sentään ystävät, jotka ymmärtävät ja tukevat =)
Jos ja kun nyt menette ruotsalaisille deitti sivuille testaamaan markkina-arvoanne niin muistakaa nyt että ei ne svedu ukotkaan ihan mitä tahansa kylähoroa hyväksy ja ruotsalaiset naiset on huomattavasti tasokkaampia joten kilpailu on kovaa....
Mutta ei kun onnea yritykseen:)
Olen pahoillani, jos ärsytin sinua. KYLLÄHÄN minä todentotta tiedän, miten kauniita, hyväkäytöksisiä ja suloisia ruotsalaiset naiset ovat, siitä ei tosiaankaan ole pienintäkään epäilystä. Kummallista kyllä, miten jollain on oikeutta arvostella meitä naisia esim. kylähoroiksi tällaisten viestin perusteella. ANYEEKSI JOS PILASIN PÄIVÄSI, mutta kai ihmisellä on oikeus etsiä onneaan ihan mistä tahansa, kukin haluamallaan tavalla =) SORI.
Niin ja anteeksi vielä tuhannesti kirjoitusvirheeni, joita satuin äsken löytämään lähettämistäni meileistä. Yleensä kyllä tsekkaan tekstini kertaalleen, mut äsken kirjoitin melko kiireellä, joten taisi sinne jokunen kirjoitusvirhekin jäädä, ikävä kyllä=) Itseäni ei haittaa (ja tuskinpa ketään muutakaan) mutta aattelin vielä pyytää tätäkin varmuuden vuoksi pyydellä anteeksi, jottei vaan joku teistä miekkosista ala taas haukkua mm. puutteellisesta kirjoitustaidosta=) ILOISTA KESÄÄ KAIKILLE!!! =)
Faktoja pyydellä anteeksi...
Osaa taas arvostaa omaa vaimoaan joka on onnellinen tälläisen epäkiinnostavan "työstä suoraan kotiin" miehen kanssa. Onneksi emme ole koskaan tavanneet. Onnea valitsemallasi tiellä!
Tässä välikommenttia ihan muualta...
Oletko AIVAN varma, että vaimosi on onnellinen kanssasi..vai onko niin, että hänkään ei ole kovin kiinnostava ja sitä kautta on kulkeutunut vaimoksesi ja tyytyy tilanteeseen, kun muutakaan ei ole sattumoisin enää tarjolla.
Mieti mitä kirjoitat tuntemattomille ihmisille. Minä tein saman kuin sinä, oletan asioita ja arvostelen ja arvailen tietämättä tai tuntematta. Tuntuuko se sinusta oikealta ja kunnioittavalta käytökseltä?
mikä prinsessa taas!Toi pariskunta on varmaan olleet onnellisesti naimisissa jotain 30v ja sä kehtaat arvostella sitä!
Etsi sinä vain sitä valokuvan ihannemiestä ja eroo siitä parin vuoden päästä kun ulkonäkö ei mielytäkään enään.....kele!!
Ohhoijaa taas, voisi kai näitä mun(kin) viestejä lukea edes hieman huumorilla eikä aina ottaa niin kauheasti itseensä. Kyllähän mäkin tulen töistä usein kaupan kautta kotiin, ei siinä mitään. Jos vain joku oppisi tulkitsemaan asioita hieman kuvaannollisesti, niin hyvä=) Oli kiva kuulla toisen meilaajan kommentti, jossa hän totesi ennen myös tuominneensa ihan tuikituntemattomia täysin perusteetta. Siis kirjoitan itse melkoisen YLEISELLÄ TASOLLA mielipiteitäni, enkä oikein ymmärrä, miten joku ottaa ne niin hemmetin henkilökohtaisesti.
Siis perusmiehet ovat TAIVAALLISEN TAVALLISIA, suorastaan TAVALLISEN TAIVAALLISIA, kunhan osaavat suhtkoht käyttäytyä, hymyillä ja osoittaa tunteitaan. Ystäväni ovat mua täysillä tukeneet näissä kommenteissani, eli jos joku mua vielä arvosteleekin, aivan sama. Jokaisella on toki oikeus mielipiteeseensä.....
Kysyit:Oletko AIVAN varma, että vaimosi on onnellinen kanssasi..vai onko niin, että hänkään ei ole kovin kiinnostava ja sitä kautta on kulkeutunut vaimoksesi ja tyytyy tilanteeseen, kun muutakaan ei ole sattumoisin enää tarjolla.
Olen täysin 100% varma. Voisit myös itse miettiä mitä kirjoitat tuntemattomille ihmisille. Meitä on niin moneen junaan, ja toiset ihmiset rakastavat turvallisuutta, harmoniaa, kasvua henkisellä tiellä, sitä että tuntee toisensa yhä paremmin, ei niinkään shoppailua ja punaviiniä ja omakehuista viisastelua. Me nyt vaan satutaan olemaan samanlaisia, mutta joo, varmaan hänkin olisi mielestäsi yhtä tylsä kuin sinä kypsymätön meidän mielestämme.
No olet tavallaan oikessa kommentissasi. Joka tapauksessa haluan sanoa, etten minä (eli aloittaja) meilannut tuota sinua koskevaa viestiä. Onnea kaikille!! Onni voi tulla lähipubista, kaukomailta tai vaikka ihan vierestä=) Eli yrittämään vain joka iikka----.
Ettei tule turpaan 100-0 niin kerrotaan pari faktaa niin pudotus ei ole niin kova.
-Kaikki ei ole sitä miltä näyttää Ruotsissa.
-Ystävällisyys kuuluu asiaan ja on samaa luokkaa kuin usalaisen bensatankilla kaikille heittämä how are you doing
-Tuntuu että sinulla onkin yhtäkkiä 1000 kaveria mutta todellisuudessa sinulla ei ole yhtään oikeaa kaveria joka jatkaa niin pitkälle kuin itse haluisit. Alkuun pääsee erittäin helpolla jos ei tiedä ettei se tarkoita yhtään mitään.
-Ruotsalainen nainen on NAINEN, 30-40 vuotiaat on ihan yhtä naisellisia ja hoikkia kuin virolaiset ja venäläiset ja baltian naiset. Jos et ole pitänyt itsesi kunnossa niin unohda, pahoitat vaan mielesi kun kaikki deitit jää yhteen.
-Muodikkuus on ruotsissa sisäänrakennettu juttu, kukaan ei sitä erikseen mainitse, kaikki vaan on muodikkaita.
-Vedätyksiä, varsinkin ruotsin kansalaisuuden saaneet ulkomaalaiset osaa vedättää teitä paljon paremmin kuin kukaan suomi24 suomalainen punaniska.
Jos olette mallin mitoissa ja pukeudutte naisellisesti baltian tyyliin niin teillä on mahdollisuuksia. Jos ette ole mallin mitoissa ja farkut ja t-paita ja lättänät kengät on teidän kesälook, niin toivotan onnea !
Tuhholmassa on miljoona kaunista sinkku naista omasta takaa.
No ei mulle tartte enää tollasia toitotuksia kirjoitella... Olen urheilullisen vartalon omaava, ja löysin samanhenkisen miehen hiljan - eli aika typerää kirjoitella tollasia mallinmittajuttuja yms.yms. FAKTAHAN on se että suurin osa miehistä haluaa sporttisen nainen ("pätkä" olen kyllä, eli se huono puoli mussa toki on). Eipä miekkosestani sen enempää, mutta hän on ainakin perin keskustelutaitoinen, sporttinen, fiksu ja minua erittäin kauniina pitävä. Eli se siitä kaikille panettelijoille/haukkujille, kyllä mä vihdoin onneni löysin, minäkin =) Soimatkaa vaan halutessanne jatkossa toisianne, muhun ei enää osu nuo teidän pilkat. Jos on vain tarpeeksi itsevarmuutta, onnistuu todennäköisesti partnerin etsinnässä paremmin, eli LUOTTAKAA ITSEENNE!!
Terv. viestiketjun aloittaja
28.5 itkit että kukaan ei huoli ja nyt yhtäkkiä onkin mies jonka tiedät olevan keskustelutaitoinen,sporttinen,fiksu ja pitää vielä sua kauniina...... voi helvetti mikä prinsessa,etkö sä tajua että se halusi vain sun pöksyihin!
Ahaa, tuota mieltä olet. Vaan kun pehkuihin ei ole menty, eli jälleen oli aika typerää haukkua tuikituntematonta... Mutta varmaankin ihan hyvä että varoitit, pehkuihin ne miehet vissiin vain haluaa joo =) Ja mistäpä sä tiedät missä ja miten olen miehen tavannut, onhan tässä ollut jo monta päivää välissä, eli minuutteja mahdollisiin tapaamisiin on kyllä kertynyt tähän mennessä aika määrä tässä muutaman päivän aikana. Mut jos jostakusta on kiva jatkaa epäilemistä, syyttelyä ja ruotsalaisten naisten kehumista, niin siitä vaan. Tiesin kyllä sohaisevani muurahaispesää alkukommenteillani, mutta nykyään nuo teidän haukut lähinnä naurattaa=)Syntyipähän ainakin mielenkiintoinen keskustelu, hyvä niin.
Iloa elämään kaikille, ottakaahan jo rennosti-.
Hei arvelin että näkisin ...jonkin deittisivuston osoitteen täältä....Olen kylläkin miespuolinen....etsijä.............
On näköjään kysymys unohtunut vastaajilta...en ole huomannut yhtään kysymykseesi vastannutta.....
Terveisin Zacce
Ps. Koska asustelen ulkomailla...niin huomaan kyllä minkä sortin kaverit...kirjoittelevat...jos on samanlaiset treffikaveritkin niin ymmärrän että katseesi on suuntautunut hieman rajojen ulkopuolelle....
Hei,Sinä,mukavan tuntuinen ihminen! Minua nauratti kirjoituksesi,koska sinulle
on tapahtunut samaa kuin minulle.Ajattelin myöskin deittailla lahden toiselta puolelta.
Osaan liiankin hyvin suomen kieltä,ja ranskalaisena puheliaana,peloitan kaikki naiset¨pois ! He jätkyttyvät tunteiteni näyttämisesta,ja niistä puhumisesta.....
En saa myöskään tulla liian lähelle......Vielä pahentaa kiinnostukseni filosofiaa
kohtaan,ja väliinpitämättömyyteni urheilua kohtaan......Olen viettänyt
teini vuosiani Roomassa.... Yksinäisyys tuntuu raskaalta.....Emme kumpikaan halua
vanheta yksin,eikö niin? Hyvää yötä! Dors bien !
Charlie.(alias Holbach)
Ymmärrän tilanteesi, itse olen parikymppinen nainen ja hieman samassa tilanteessa. Tosin tapasin suomalaisella "deitti"sivulla ulkomaalaisen miehen joka olikin täysi mäntti. Kokeilin aiemmin muitakin suomalaisia deittisivuja mutta erittäin huonoin tuloksin, sain panohakuviestejä vanhemmilta miehiltä vaikka profiilissani luki etten hae seksiseuraa. Moni ei perehdy lukemaan profiilia ennen kuin kirjoittaa. Tottakai samanlaisia viestejä voi tulla ja tulee myös ulkomaalaisilla sivulla, mutta mieleen kyllä jäi ne vanhemmat miehet jotka olivat aina pistämättä saman vonkausviestin kopiona ilmeisesti kaikille nuoremmille naisille välittämättä lukea sitä profiilia että mitä toinen etsii. Koin vonkausviestit loukkaavina. Toki sain muitakin viestejä, moni asui kauempana ja etsi kalastuskaveria. Suoraan sanoen vihaan kalastusta, niin minusta ei kyllä kalastusseuraa saa. Ehkä olen jonkun mielestä väärässä mutta mielestäni kalastus ei ole kovin naisellinen harrastus joka kiinnostaisi monia naisia. Hiihtoseuraakaan minusta ei saa sillä en osaa hiihtää enkä pidä talviurheilulajeista.
Koin jo itsekin etten ole ihanteellinen kumppani kalastus-talivurheilulajeja harrastavalle miehelle. Treffisivuoista en osaa antaa vinkkejä, kokeile pof.com tosin oman kokemukseni mukaan miehet eivät jaksaneet vastailla sillä sivulla, ehkä se on enemmän niin kuin kuvien katselu sivusto kuka ties.