Onko toivoa, että baareissa kavereiden kanssa ravaaminen loppuu?
Että se oli ohimenevä vaihe?
Pettämisestä ei ole vielä jäänyt kiinni, mutta olen nyt niin kurkkua myöten täynnä tätä juttua että kaverit on aina tärkeämpiä kuin minä.
Käyn tässä itseni kanssa keskustelua, mitä haluan suhteelta, mihin olen valmis tyytymään, mitä pystyn hyväksymään.
Tiedän että en aio jakaa miestäni niin, että kaverit saa hänestä isomman osan kuin vaimo.
Tiedän että monen hänen kaverinsa vaimo istuu kotona ja mies pörrää yksinään ja bilettää, mutta minä en aio tätä katsella.
Onko toivoa, että mies tajuaa ja muuttuu?
Nyt on iso riita ja mies syyttää vain minua kyttäämisestä yms.
Ja juoksee vaan enemmän ulkona.
Jollei tajua alkaa keskittymään minuunkin, niin sopii sitten alkaa etsiä asuntoa itselleen, menköön vaikka sinne kaverille:)
Kulttuurierosta tässä osittain on kysymys, mutta kun nyt ei olla miehen kotimaassa, missä tämä "miesten piiri" ja "naisten piiri" on aivan normaali. Minä olen suomalainen nainen, ja tästä keskusteltiin seurustellessa paljon, nyt 2 vuoden avioliiton jälkeen vaimo on kai alkanut kyllästyttää ja kaverit ja menot kiehtoo, mutta en ala katsella.
Onko kukaan selvinnyt tällaisesta, neuvokaa minua kiitos, vai tuliko teille ero??
Että se oli ohimenevä vaihe?
Pettämisestä ei ole vielä jäänyt kiinni, mutta olen nyt niin kurkkua myöten täynnä tätä juttua että kaverit on aina tärkeämpiä kuin minä.
Käyn tässä itseni kanssa keskustelua, mitä haluan suhteelta, mihin olen valmis tyytymään, mitä pystyn hyväksymään.
Tiedän että en aio jakaa miestäni niin, että kaverit saa hänestä isomman osan kuin vaimo.
Tiedän että monen hänen kaverinsa vaimo istuu kotona ja mies pörrää yksinään ja bilettää, mutta minä en aio tätä katsella.
Onko toivoa, että mies tajuaa ja muuttuu?
Nyt on iso riita ja mies syyttää vain minua kyttäämisestä yms.
Ja juoksee vaan enemmän ulkona.
Jollei tajua alkaa keskittymään minuunkin, niin sopii sitten alkaa etsiä asuntoa itselleen, menköön vaikka sinne kaverille:)
Kulttuurierosta tässä osittain on kysymys, mutta kun nyt ei olla miehen kotimaassa, missä tämä "miesten piiri" ja "naisten piiri" on aivan normaali. Minä olen suomalainen nainen, ja tästä keskusteltiin seurustellessa paljon, nyt 2 vuoden avioliiton jälkeen vaimo on kai alkanut kyllästyttää ja kaverit ja menot kiehtoo, mutta en ala katsella.
Onko kukaan selvinnyt tällaisesta, neuvokaa minua kiitos, vai tuliko teille ero??
Vastaukset 31
Vanhimmat
Jo seurusteluaikana noi lipee kavereihin ja
muija jätetään himaan.Pitäis oppia jo siitä seukka-ajasta jotain.Ei niistä ole parisuhteeseen
yhden naisen kanssa.
Seurusteluaikana kaikki sujui hienosti, halusi vaan kulkea mun kanssa, en kai muuten olisi naimisiin mennytkään, jos olisi näyttänyt levottomuuden merkkejä.
Mutta voiko palata järkiinsä ?
Tuskin vaan järkiinsä palaa.Muija on nyt varmistettu.Seuraava varmistuskeino onkin lapsen
teko.Suosittelen pitkiä seurusteluaikoja.
oleskelulupa plakkarissa 1 1=2 ...
Ihmettelenkin aina, miksi noi baarit on täynnä tummia poikia, noh vaimo istuu himassa, kuin kunnon vaimon kuuluu ja ukko metsästää nuorta lihaa ja saakin sitä. Onneksi olkoon vain tyhmyydelle!
meillä oli mies yhessä mun kanssa tasan niin kauan kunnes avioliiton eka aamu sarasti! sen jälkeen oli kaverit tärkeämpiä ja duunin nyt ymmärtää mutta biletyksen ja kavereitten kanssa maleksimisen iltamyöhään! marmatukseni alkoi vasta jonkun ajan päästä ja sehän sitten olikin nii-in hyvä syy pitää väliä vaimoon! varmasti miehes kasvaa ja muuttuu pilkun verran mutta aikaa se vie ja ennen sitä naisihminen turtuu ... turkkilaiseni oli/on niin hyvä ja kohtelias moitteeton ja mitä kaikkee kyllä ulos päin mutta siis heti alko arki kun liitto oli solmittu!nyttemmin sitten osaa näytellä vielä paremmin mutta ei o muuttunnut!
Ei tässä mikään kulttuuriero ole kysymyksessä.
Samalla lailla ne meidän kotimaan miehet ravaa baarissa.
Minulla on itselläni Irakilainen mies,jonka kanssa jo 2 vuotta suhteessa, ja kyllä minä olen tärkein.
Oikea herkkupala on mieheni, kun täällä näitä juttuja lukee.
Mutta tässä sinun jutussa joku kyllä mättää..
En katsoisi kauaa vaan heittäisin ilmoille uhkavaatimuksen, minä tai kaverit?
Jos ei auta, niin ryhdy radikaalimpiin asioihin.
Jaksamisia :)
ja touhu oli juuri tota... ja kulttuurierostahan on kysymys, silleen tiivistetysti.
Eli kaikki vastaajat tuntuu olevan sitä mieltä että mies ulos ja ero heti.
Olen ajatellut että hänellä on joku kulttuurishokki, joillekin kuulemma tulee tietyssä vaiheessa.
Ja kun minä valitan ja nalkutan tästä kavereiden kanssa bilettämisestä, niin hän saa siitä syyn bilettää yhä enemmän.
Tukea ei saa mistään, hänen kaveripiirissä muut vaimot tosiaan istuu kotona ja hyväksyy, minä olen se ainoa hankala vaimo, siltä tuntuu.
Lapsia ei olla tekemässä, minulla on kuitenkin järki päässä.
Eli ei löydy ketään joka selvisi kuiville, palattiin onnelliseen liittoon , tällaisen välivaiheen jälkeen?
Entä jos heitit miehen ulos, yrittikö pyydellä takaisin vai tyytyikö kohtaloonsa?
Kaduitko itse eroa?
Niin että en oikein naisistakaan tykkää, joku heitti ilmaan että myös kotimaan miehet tekee samaa, siis jos kaikki miehet on tuollaisia niin vaihtoehdoksi jää yksinolo tai naisseura:);)
Kumpikaan ei saa minussa kiksejä aikaan...
Olethan sinä nytkin yksin, kun mies ravaa baareissa!
Samoja kokemuksia löytyy täältäkin.Neljä vuotta takana.Ja toivottavasti nyt vihdoinkin pääsin eroon. Varmaankin kymmeniä kertoja laitoin miehen pihalle.Viikon korkeintaan oli hiljaista ja sitten alkoi pommitella viesteillä ja ilmaantui oven taakse.Aina lupasi muuttua, mutta pahempaan suuntaan muuttui..Kaverit todellakin oli tärkeimpiä.Tuli kotiin milloin kahden jälkeen yöllä tai myöhemminkin.Aikani jaksoin katsella sitä touhua, kunnes päätin järkiintyä. Ja tosiaan minullakin näitä mieheni ystäväpiirin vaimoja, jotka istuu kotona ja ovat tyytyväisiä, eivätkä valita.Ehkä heillä sitten on sama kulttuuri, tai ovat niitä hyviä kotikoneita, joista ei ääntä lähde :-)..Olen tullut vain kertakaikkiaan siihen lopputulokseen, että mieheni kulttuuri ja hänen elämäntapansa on jotain sellaista, mitä en vain jaksanut enää. Joten parempi tässä on yksin olla ja olen huomannut että mieleni on paljon iloisempi ja rauhallisempi, kun ei tarvitse jatkuvasti miettiä, että missä se taas luuhaa :-) Mutta voimia sulle jaksamiseen ja pidä yllä vain suomalainen sisukkuus, sillä pärjää aina. Eiks vaan?
Ei mitenkään mukavalta tulevaisuudelta vaikuta.
Minkä ikäisiä olette?
Itselläni muslimimies, joka ei kulje kapakoissa ja yöelämässä (en kyllä itsekään pääse, mutta mitäpä tuosta).
Haluaa viettää kaiken mahdollisen aikansa minun kanssani. Sanookin, että seuraa minua kaikkialle.
Sori, mutta en ymmärrä, mikäli olette yhdessä ja vielä naimisissa, niin miksi miehesi "liihottaa". Ajattele itseäsi, hän ei muuta tapojaan.
Heivaa ulos elämästäsi koko mies. Sori mutta ajattelen parastasi.
...lupaavalta vaikuta,sori nyt vaan!
Itselläni muslimimies, joka ei kulje kapakoissa ja yöelämässä (en kyllä itsekään pääse, mutta mitäpä tuosta).
kuinka ALLENNUT tuollaiseen?etkö saa tavata ystäviäsi kuin päiväsaikaan,eikö teillä ole omia kavereita ja menoja??
Itselläni oma liitto jo 9:ttä vuotta,ja minähän käyn discossa jos tahdon,mieheni ei todellakaan määrää sitä menenkö juhlimaan vai en!!!
se että tottelen miestäni, johtuu siitä että mieheni on niin voimakastahtoinen ja mustasukkainen. Täytyy suoraan sanoa, että ehkä sitten alistun.
Jos kyselyitä alkaa tulla ja kuulusteluja ja lopuksi kuritus, kummasti oppii tottelemaan.
Sulla toisin, kiitä onneasi.
Tajuatko sinä, että sun miehellä ei ole mitään oikeutta kurittaa sinua???? Ei tervettä touhua tuo teillä!!
muslimimies saa kurittaa vaimoaan. Niin hullulta kuin se vaikuttaa, niin mieheni toimii täysin heidän sääntöjensä mukaan.
Onneksi hän ei voi pakottaa minua kääntymään muslimiksi. Sitä en koskaan tee.
Tervettä touhua tai ei, mutta jos tottelen kaikessa miestäni, niin hän kohtelee minua kuin kukkaa kämmenellä.
Kieltämättä joskus sisällä kiehuu kun tunnen olevani joka asiasta tilivelvollinen.
Joskus ihan pelottaa kun mies alkaa kyselemään. Taitavasti olen oppinut ennakoimaan tilanteita ja vastailemaan hänelle sopivalla tavalla. Elämä opettaa ystäväiseni.
...Mene ulos, siellä aurinko paistaa!!
jos nainen JAKSAA nostaa miehen niskasta pihalle.
Ei kaikki naiset ole "isoja iitoja", joita miehetkin pelkää.
On monenlaista elämää ja mikä ei sovi sinun käsitykseesi, se on sitten provo.
Onko sekin provoa, että mieheni sanoo minun olevan hänellä aina sydämessä, vartalossaan, ajatuksissaan jne.
höpistä tuollaista narskun EXÄlle..
Asutteko te miehen kotimaassa vai suomessa? Minä en henkilökohtasesti ymmärrä sitä, että suomalainen nainen joka on saanut kasvaa vapaasti ym niin ottaa miehen, joka käyttää valtaansa vaimonsa tarkkailuun ja kurittamiseen. Suomessa fyysiseen kurittamiseen hänellä ei ole oikeutta. Henkisestä päätät sinä itse jäätkö suhteseen missä et voi hyvin?
Ymmärätkö itsekään tekeväsi itsellesi vääryttä kun alistut kaikkeen? Hän kohtelee sinua kuin kukkaa kämenellä, jos sinä alistut. Ei kukkaa alisteta!!! Ja ihan oikeesti oletko ajatellut koko elämäsi elää miehesi sääntöjen mukaan?? Ei sitä kauvan kukaan jaksa jos ei saa oma itsensä olla! Ja onko mies itse valmis muuttamaan mitään omassa käytöksessään ja elämässään?
Kyllä mä itse kerron miehelle jos mä olen jonnekin menossa, mutta ei hän minua tule kuulustelemaan ja vaadi minua käytöksellään olemaan hänelle mieliksi.
teilläkään mitään liittoa ole, hevoskakkaa vaan, sorri.
ei kysymys ole määrämisestä vaan jostain ihan muusta... ei sitä voi selittää suomitytölle... ei se ymmärtäisi kuitenkaan.
Kirjoitit, että "muslimimies saa kurittaa vaimoaan. Niin hullulta kuin se vaikuttaa, niin mieheni toimii täysin heidän sääntöjensä mukaan."
Minulla on myös muslimimies (kurdi). Monta vuotta jo oltu yhdessä. Hyvin on aina kohdellut, elämäni ei muuttunut tavoiltaan yhtään miksikään (ei tarvetta muuttaa minua muslimiksi tai muuta vastaavaa). Perheestä pitää hyvää huolta, ei viihdy kapakoissa. Ollaan molemmat kyllä aika perhekeskeisiä.
Seurusteltiin kyllä aika kauan ja tutustuttiin toisiimme rauhassa, ennen kuin muutettiin yhteen. Ehkä tämä osaltaan oli hyvä asia, sillä molemmat oppi tuntemaan toisensa millainen toinen on ja hyväksymään koko paketin.
Minä pistin omani ulkoruokintaan kun yhteiset säännöt eivät kiinnostaneet. Nyt kun olemme pari kertaa sen jälkeen nähneet olen kysynyt, että maittaako uusi elämä. Ei ole kuulemma maittanut ja kiinostusta yhteisiä juttuja kohtaan alkoi löytyä välittömästi.
Minulle taas on maittanut elämä ilman jatkuvaa rähinöintiä sen verran hyvin, että saatan tehdä tästä ulkoruokinnasta pysyvän asiantilan.
säälittäviä tällä palstalla. Hyvä otsikko muuten, kuvaa hyvin karvakäsiä, kerro sitten ku8n nolet opettanut miehesi sisäsiistiksi.
tällaisia pörräilijöitä mieheni kautta.
Heillä se tosiaan näyttäisi olevan kulttuuriin liittyvä seikka, että naiset ovat kotona ja mies saa mennä niinku huvittaa. Mutta poikkeuksiakin löytyy, miehelläni on useita kavereita, ketkä ei tätä harrasta... Miehenikin käy ulkona vain joskus, ja silloin myös minä menen ulos omien ystävieni kanssa, tai järjestän tyttöjen illan kotona, jolloin saamme rauhassa juoruta ;-P
Tiedän parikin avioparia, joilla on ollut tällaista välillä, että vaimo on valittanut aiheesta ja mies on mennyt vain entistä enemmän..
Se on ollut joillakin vain ohimenevää, joillakin enemmänkin pysyvää.
Olisi kyllä hyvä, jos asiasta voisitte keskustella positiiviseen sävyyn, eikä nalkuttamalla.
Mistä maasta sitten miehesi on kotoisin, btw??
Voimia sinne!!:-)
Järjestä itsellesi tekemistä, harrastuksia, tapaa kavereita, sukulaisia, käy matkalla..jne, on kokemusta, jo alkoi miestä kiinnostamaan myös koti. Älä ruikuta olemaan kotona, lähde myös sinä...
Meillä on tuonkaltainen tilanne ollut päällä jo vuosia. Välillä vauhti hiipuu ja mies pysyy kotosalla, ja sitten yhtäkkiä taas mennään ja lujaa. Yleensä homma menee niin, että minulla palaa hihat, saan jonkinasteisen megaraivarin ja mies säikähtää pahan kerran. Rauhoittuu sitten, vannoo muuttuvansa ja lupaa maat ja mannut. Pikkuhiljaa sitten taas palaa vanhoihin metkuihinsa. Muutosta parempaan on kuitenkin tapahtunut samalla, eli verrattuna suhteemme alkuaikoihin mies on nykyään varsinainen kotihiiri ;)
Ja meillä ei ole kyse mistään oleskeluluvista tms. Mies ei ole niitä minulta saanut, eikä juuri mitään muutakaan maallista hyvää. Tiedän, että mies oikeasti ja aidosti rakastaa minua ja haluaa olla minun kanssani. En vain tiedä, tullaanko koskaan olemaan ihan samaa mieltä siitä, mitä se yhdessäolo oikeasti tarkoittaa.
Miehelläni ei enää ole iltamenoja viikolla, ei ole koskaan poissa öitä, ei katoile kummallisesti tai jätä vastaamatta puhelimeen. Ei myöskään tuhlaa liikaa rahaa tai vedä örmykännejä, joten mistään älyttömästä ördäämisestä tai totaalisesta välinpitämättömyydestä ei ole kyse. Yleisesti ottaen mieheni on vastuuntuntoinen kumppani ja huolehtivainen isä, mutta tämä joka viikonloppuinen baarissa juokseminen on silti minusta naurettavaa ja typerää, kun kyseessä on kohta nelikymppinen, perheellinen mies. Viikonloppuja tulisi suunnitella perheen ehdoilla.
En silti näe tätä asiaa riittävänä syynä eroon, koska koen edelleen saavani tarpeeksi rakkautta ja huolenpitoa osakseni enkä tunne jääväni kavereille toiseksi tms. Aina ei ole ollut näin. Ajankäyttö on ollut aina todella suuri ongelma perheessäämme ja ennen mietin eroa useampaan otteeseen, joten muutosta parempaankin päin on tapahtunut.
Tälläkin hetkellä meillä on kuitenkin ns. "tilanne päällä" tämän asian suhteen. Yritetään löytää joku kultainen keskitie tässä ikuisuuskiistassa.
Aloittajalle sellaista vinkkiä, että kannattaa miettiä, onko mies mielestäsi ollenkaan edes avoin keskustelulle ja muutokselle tämän ongelmanne suhteen. Uskotko, että olet hänelle niin tärkeä, että hän on valmis yrittämään toisenlaista elämää? Mies kun ei sinun toiveestasi mihinkään muutu, vaan omasta tahdostaan. Tämä tahto taas riippuu aika paljon siitä, kuinka paljon hän tahtoo sinua.
Mieheni on vuosien myötä muuttunut todella radikaalisti. On tehnyt suorastaan täyskäännöksen entiseen sinkkuelämäänsä ja seurustelumme alkumetreihin verrattuna. Tämä viikonloppuinen baarimeininki on ainoa jäänne menneestä, ja tuntuu, että mies pitää siitä nyt kiinni kynsin ja hampain. Pelkää kai, että munat tippuu, jos tässäkin asiassa myöntyy olemaan vaimon kanssa samaa mieltä ;)
Uskon kyllä, että tällaisesta tilanteesta voi selvitä, mutta se riippuu ihan teidän suhteenne vahvuudesta. Mistä toinen on valmis luopumaan saadakseen paremman suhteen sinun kanssasi? Ja onko se sitten hänen mielestään sen tavoittelun arvoista?
Mä olen kyllä sitä mieltä, että kyllä on jotakin pahasti vialla suhteessa ja perhe-elämässä, jos perhellisen ukon on joka viikonloppu päästävä ravintolaan hengailee!!
Sehän näyttää sen että siellä kotona ei viihdytä. En jaksaisi katsella!
Siksipä edelleen väännämme aiheesta kättä.
Tässä on nyt kyseessä klassinen kahden kulttuurin ongelma, josta selvitään pikkuhiljaa tekemällä kompromisseja. En mennyt tämän miehen kanssa naimisiin silmät kiinni, enkä ostanut ukkoa säkissä ;) Tiesin, millaista perhe-elämä hänen kotimaassaan on, ja tiesin, että paljon on opeteltavaa meillä kummallakin, jotta tiedämme, mitä toinen toiselta odottaa.
Meillä on kuitenkin menneet asiat niin, että mies on muuttunut ja tehnyt myönnytyksiä, minä juurikaan en. Olen tehnyt hänelle selväksi, että olen suomalainen nainen ja minun kanssani on sen mukaan elettävä. Jos hän haluaa naisen, joka elää kuten hänen kotimaassaan elettäisiin, hänen täytyy hakea nainen sitten sieltä. Mutta, minunkin on tiedostettava se, kenet olen miehekseni ottanut. On turha naida esim. ghanalaista miestä ja itkeä sitten, kun mies käyttäytyy kuin ghanalainen. Ihmiset muuttuvat parisuhteessa vähitellen, jos niin haluavat.
Ihmiset eroavat syystä jos toisestakin. En kuitenkaan näe tätä tarpeeksi hyvänä syynä lähteä kävelemään suhteesta, jossa on kaikki muut asiat kunnossa.
tarkoittaa meidän veronmaksajien elätiksi, ellei hän jo nytkin sitä ole tai ellette ole peräti molemmat sitä.
Minusta on aivn normaalia, että miehet pyörivät myös omissa porukoissaan. Niinhän suomalaisetkin miehet tekevät. Sen sijaan en ole lainkaan varma siitä, että sinun miehesi pörrää yksinomaan miesporukoissa. Miksi luulet miesten baareissa istuvan? Ja kuka kustantaa?
Olen siis aloittaja, ja kiitos vastanneille kannanotoista, ne lohduttavat, en ole ainakaan yksin.
Ilkeille ihmisille tiedoksi, että olemme molemmat töissäkäyviä ihmisiä joten ei kannata vihjata eläteistä.
Mieheni ei myöskään käytä alkoholia ollenkaan.
Lisää mielipiteitä?