Onko tämä oikein sinun mielestä.
Olen vastavalmistunut tekniselle alalle ja olen ollut kyseisessä firmassa noin vuoden.
Kyse siis on eräästä nuoresta työnjohtajasta joka sattuu olemaan samassa köörissä minun kanssa.
Ensin puhutaanakana että pitäisi sen yhden jo ruveta tekemään töitäkin, kun palkkakin nousi. Nousi kylläkin mutta sen takia vain kun tuli duunissa 10kk:tta täyteen.
Teen aina valittamatta kaikki työt jotka minulle annetaan paitsi ne joihin ammattitaitoni ei vielä riitä.
Lisäksi kun hän antaa minulle jonkun projektin niin hän sanoo että "mulla olisi sulle tämmöänen hyvä jobi tässä vaiheessa" ja hymy on niin meirea kuin olla ja voi .Sitten se onkin semmoinen erittäin paska keikka jossa vaatteet likaantuvat ja naama on suurin piirtein täysin noen ja muun paskan peitossa, ja sitten hän tulee hymy korvilla kysymään että "no jokos sait homman tehtyä ja hörähtää oikein ylimieliseti vielä päälle.
Lisäksi hän on maininnut työparilleni että anna sen junnun tehä ne hommat, kyllä se joskus saa ne valmiiksi, mene ite vaikka kahville.
Hän ei edes aamuisin vaivaudu tervehtimään vaan kävelee ohitse vain ja sitten sanoo kyllä huomenta kesäduunareille, mutta minua hän ei ole huomaavinaankaan.
Eikä hän halua kuunnella minua ollenkaan jos minulla on jotain kysymistä häneltä.
Ja kun nyt sattuu työmaalla joku kömmähdys hänen silmien alla niin samantien pitää tulla pätemään, että aijai, nyt vähän selityksiä että pitääpä mennä esimiehelle sanomaan että miettii ottaako minut vakituiseksi kun tuommoisen kömmähdyksen tein.
Tätä nyt on jatkunut semmoiset puolisen vuotta enkä tiedä miteen syytä tähän, kestäisin kyllä jos asiallaolisi vain joku tavallinen duunari mutta kun kyseinen henkilö sattuu kuulumaan työnjohtoon.
Enkä uskalla kerota tästä isommalle pomolle koska pelkään hänen vain pistävän asian leikiksi.
Mutta ei tuo todellakaan mitään kivaa ole mielestäni.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Esimiehesi käyttäytyminen ei ole kivaa, vaan se on täysin epäasiallista. Jos aiot jatkaa nykyisessä työpaikassasi, sinun on parasta yrittää keskustella esimiehesi kanssa ja kertoa, että olet kokenut hänen käyttäytymisensä siinä ja siinä tilanteessa epäasiallisena / työpaikkakiusaamisena. Ei tuollaisen keskustelun käyminen mitenkään helppo ole ja jos kyseessä on härksi tyyppi, niin hän saattaa kiristää otettaan asian esille ottamisen jälkeen.
Jos työpaikka tuntuu muuten sinulle sopivalle, niin sinun kannattaa myös miettiä, olisiko sinun mahdollisuus hakea jollekin muulle osastolle tms. työpaikallasi. Jos siihen ei ole mahdollisuutta, eivätkä keskustelut esimiehesi kanssa tuota tulosta, niin sinun kannattaa alkaa hakea uutta paikkaa. Olet vielä nuori, joten älä anna huonon esimiehen pilata orastavaa työuraasi esim. sillä, että sairastuisit burn out:iin.
Mikäli alkuperäinen kirjoittaja ei osaa hommiaan kunnolla, niin esimiehen harrastama painostus on ymmärrettävää. Mikäli hommat luistaa, niin käytös on epäasiallista.
Olen kanssasi eri mieltä viestisi alkuosasta.
Asiansa osaavan esimiehen ei tarvitse painostaa tai turvautua muutenkaan mitenkään epäasialliseen käyttäytymiseen missään tilanteessa, osasipa työntekijä hommansa tai ei. Jos ei osaa, esimiehen täytyy miettiä, miten häntä voidaan kouluttaa / opettaa. Jos ei ole sopiva, niin esimies voi miettiä ja asiallisesti keskustella mahdollisuudesta siirtyä uusiin hommiin. Jos on olemassa peruste irtisanomiselle, niin senkin hyvä esimies hoitaa asiallisesti.