N.puolitoistavuotta sitten erosin exästäni(ensirakkauteni). Oltiin pitkään yhdessä.(puhutaan vuosista) Ero teki todella kipeää. Viikot meni sumussa töitä tehden ja illat itkien..viikonloput bailasin ja miehiä oli. Sama kaava toistui pitkän ajan..sitten tapasin jonkun.oltiin yhdessä useamman kuukauden..jätin kuitenki miehen kun en tuntenut häntä kohtaan enää mitää. Tuntuu että en tunne ketään kohtaan enään mitään.. en edes ystäviäni. Olin ennen hyvin läheisyydenkipeä, romanttinen, uskollinen, tunnollinen..hyvin perheläheinen jne. En pystynyt olla yksin. Rakastin tätä ensirakkauttani koko sydämmestäni. Vaikka tapailin muitakin miehiä eivät ne kestäneet kauaan koska aina huomasin että loppupeleissä ajattelin vaan exääni,vertasin kaikkia miehiä aina häneen..Seksi "kuulunut aina vahvasti elämääni". Ja tänä päivänäkin ajattelen ensirakkauttani..En vaan enään tiedä tunnenko edes häntä kohtaan mitään. Tajusin juuri että en rakasta häntä enään eikä meille vois ikinä tulla enää mitää..Mutta miks tää mies pyörii silti joka päivä mun mielessä.? muistotko? vai vaan rakkauden tunnettako ikävä? Mutta asia mistä oikeesti tälle palsalle kirjoitan on se että ennen niin tunteellinen ja halauksia kaipaava tyttö ei enää kaipaakkaan mitään. Ei tunne mitään.. miehet on jollain lailla ruvenneet jotenki jopa kuvottamaan. Jopa parhaan ystävän halauski tuntuu jotenki vastenmieliseltä ja kaikki lässynlässyn puheet.. olin aina ennen avoin mutta nykyää puhuminen ei oonnistu ollenkaa..ei mulla ole tunteet mukana missään..jopa vanhempani jotka ollet aina niin tärkeet..ni nytten neki tuntuu "pakkopullalta" en haluu että kukaan "koskee" muhun..äidin halauskin tuntuu epämiellyttävältä.Aina halittiin ku nähtiin tai kun lähin heiltä kylästä pois..enää se ei tunnu hyvältä.. seksi ei kiinnosta enää ollenkaa. Jos joku tulee ja kysyy "hei, mitä kuuluu"??ihana nähä ja halaa" tekis mieli mottasta kuonoon..mut esitän ja sanon saman..vaikka yököttää.. Mulla ei oo tunteitako enää ollenkaa? ennen surullisissa elokuvissa saatoin itkeä tirauttaa..en enää. mikää ei tunnu miltään. Ja läheisyys ahdistaa ja kuvottaa..haluisin olla vaan yksin. En mä surullinenkaa ole. mikää ei vaa tunnu enää miltää.. onko kellään samalaista kokemusta?
mikä vaivaa..
tunteeton..?
31081
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Masennukselta! Kannattaisi mennä vaikka tutkituttamaan se nuppis nyt aluksi?!
Joo sama juttu minulla. Ennen olin hyvin iloinen ja postiivinen, mutta poikaystäväni petti minut pahemman kerran ja sen jälkeen mikään ei ole tuntunut miltään. OIKEESTI! miehiä riittää viikonloppuisin, mutta aina haluan vaan exäni takaisin.Kukkaan muu ei häntä voi korvata.
Kaikki kuvailusi läheisyydestä yms oli kuin minun suustani.
Jotenkin kamalaa, että on tullut tällainen tunteeton ja kylmä ihminen.
Olin myös ennen hyvin järkyttynyt maailamalla tapahtuvista kamaluuksista, mutta nyt nekään ei saa minussa samanlaista reaktioita kuin ennen.
Joo..hoitoon tässä varmaan kannattaisi mennä..en enää tiedä..
Olen kolmekymppinen mies. Muutamia vuosia sitten päättynyt suhde ei ollut ensimmäiseni, mutta pahasti näyttää että se jäi viimeiseksi. Koin suhteessa hyvin vahvaa sielunkumppanuutta. Luotin ehdottomasti ja rakastin paljon. Noh, kuuden vuoden jälkeen opin että olinkin yksin ajatusteni kanssa.
Ymmärrän kyllä että minun pitäisi lopettaa asian ajattelu kokonaan. Uutta matoa koukkuun jne. Satunnaisia tuttavuuksia on ollutkin, mutta kuten sanoit, mikään ei tunnu miltään. Ympärilläni pyörivät pariskunnat ja lapsia tekevät tuttavat tuntuvat hölmöiltä - eroavat kuitenkin. Ihmisten joukossa haluan olla yksin, ja yksin ollessani huudan läheisyyttä.
Psykiatrilla kävin. Keskivaikea masennus, sairasloma ja lääkkeitä. Tulos oli että elokuvat ja koskettavat laulut rupesivat itkettämään, mutta ihmiset eivät kiinnosta edelleenkään.
Noh ajan kanssa vain. Eihän tässä ole vasta mennyt kuin neljä vuotta. Pitää vain odotellessa yrittää järjestää talous sille mallille että vielä 50-vuotiaana kelpaa. Siinä onkin persaukiselle masennuspotilaalle työsarkaa.
Noniin, oli minulla pointtikin. Sinun, kuten minunkin, pitää hoitaa itsensä ensin kuntoon. Yritetään ensin oppia nauttimaan normaalista elämästä. Korniahan tämä, mutta vasta kun jäätelö taas maistuu ja auringonpaiste tuntuu kivalta kannattaa alkaa katselemaan muita ihmisiä.