Olen ollut n. 10 vuotta parisuhteessa. Kaikki mahdollinen kipinä väliltämme on hiipunut jo aikapäiviä sitten, rakastamme toisiamme mutta kuin sisarukset tai parhaat ystävät. Hän ehkä vielä haluaa minua, minä en tunne mitään vetoa, hoidan hommat silloin tällöin rutiinilla. Miksi olemme vielä yhdessä? Tätä seksi juttua lukuunottamatta suhteemme toimii loistavasti.
Olin ajatellut että näin tämä tulee jatkumaan hamaan loppuun asti kunnes tapahtui jotain ällistyttävää: rakastuin uuteen työtoveriin ensisilmäyksellä ja mikäli nyt olen oikein ymmärtänyt tunne on molemminpuolinen.
Tiedän että jos lopettaisin suhteemme, kumppanini ei voisi ikinä ymmärtää mitä tapahtui, toveruutemme ja ystävyytemme on niin syvää. Itsekin tunnen että repisin palan itsestäni jos eroaisin hänestä. Toisaaltä kun vain ajattelenkin tätä "toista", tunnen herääväni jälleen eloon, harmaa tylsyys on poissa, kun näen hänet olen pakahtua onnesta, välillämme oleva sähkö on lähes käsin kosketeltavaa, meinaan pyörtyä jo hänen katseestaan. En olisi ikinä uskonut että voisin tuntea jotakin tälläistä, olen ns. järki-ihminen. En todellakaan tiedä mitä tehdä. Meinaa tolkku mennä pohtiessani. Pettäminen ei ole vaihtoehto kohdallani, en ole pettänyt koskaan.
Olin ajatellut että näin tämä tulee jatkumaan hamaan loppuun asti kunnes tapahtui jotain ällistyttävää: rakastuin uuteen työtoveriin ensisilmäyksellä ja mikäli nyt olen oikein ymmärtänyt tunne on molemminpuolinen.
Tiedän että jos lopettaisin suhteemme, kumppanini ei voisi ikinä ymmärtää mitä tapahtui, toveruutemme ja ystävyytemme on niin syvää. Itsekin tunnen että repisin palan itsestäni jos eroaisin hänestä. Toisaaltä kun vain ajattelenkin tätä "toista", tunnen herääväni jälleen eloon, harmaa tylsyys on poissa, kun näen hänet olen pakahtua onnesta, välillämme oleva sähkö on lähes käsin kosketeltavaa, meinaan pyörtyä jo hänen katseestaan. En olisi ikinä uskonut että voisin tuntea jotakin tälläistä, olen ns. järki-ihminen. En todellakaan tiedä mitä tehdä. Meinaa tolkku mennä pohtiessani. Pettäminen ei ole vaihtoehto kohdallani, en ole pettänyt koskaan.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Viestistäsi ei kyllä selvinnyt oletko mies vai nainen.
Jos olet nainen teet ns.rohkean ratkaisun ja kuuntelet sydämmesi ääntä.
Jos taas olet mies olet sika jos kuuntelet sydämmesi ääntä.
Näin teidän tuttavat tulevat asiat näkemään.
Noissa asioissa järki ja tunteet eivät kulje käsi kädessä.
... kertomatta olenko nainen vai mies, tilannehan on sama kummallekin sukupuolelle. Olen kyllä itsekin havainnut samat asiat mitä mainitsit.
Liekö olet ikävuosiltasi 4-kympin tietämillä?
Intohimo laantuu ja arki astuu esiin uudessakin suhteessa. Mitähän tapahtuisi, jos kertoisit olostasi kumppanillesi? Kenties liekki roihahtaisi ihan kotona?
roihahtaa kun sitä ei ole ollut alunperinkään. Kuten sanoin sovimme yhteen kuin kaksossisaret, siinä suhteemme hyvät ja huonot puolet pähkinän kuoressa.
olen samanlaisessa tilanteessa kuin sinä.tsemppiä ja jaksamista meille.
Sinulle minkä päätöksen teetkin, itse en osaa päättää mitään, on kyllä pää pyörällä.
Ei kannata laskea uuden työtoverin varaan. Et tunne häntä ja hänen tapojaan, voiko häneen edes luottaa? Kannattaa pysyä vanhassa ja luotettavassa suhteessa. Avioliitoossa tulee 10 vuoden korvilla kriittinen vaihe, mutta sen jälkeen alkaa uusi ylänousu. Yritä jaksaa, kyllä se onni kääntyy vanhassa suhteessa.
En edes miettisi muuta, "mutta kun on ne tunteet"
Olet ihastunut työtoveriisi, kenties rakastunut. Se ei kuitenkaan ole sama asia kuin rakastaminen. Pitkässä suhteessa ihastumisia ulkopuolisiin tulee väistämättä, mutta jokainen päättää itse, lähteekö niihin mukaan. Ajan kuluessa ihastuminen laimenee. Tunteesi ovat aivan luonnollisia, eivätkä ne välttämättä tarkoita sitä, että työtoverisi olisi ns. Suuri Rakkautesi.
Intohimo ei pysy itsestään yllä pitkässä suhteessa. Valitettavan moni pariskunta päätyy eroon, koska työtä suhteen eteen ei olla tehty tarpeeksi, vaan toista on pidetty itsestäänselvyytenä. Vaikka vaihtaisit miehesi tähän työtoveriisi, olisi edessäsi hyvin mahdollisesti sama tilanne taas joidenkin vuosien kuluttua. Mitään suuria päätöksiä sinun ei kannata tehdä tämänhetkisten tunteidesi pohjalta, sillä ne ovat vain alkuhuumaa. Olet ihastunut itse luomaasi kuvaan työtoveristasi, joka ei todennäköisesti vastaa todellisuutta. Halusit taas kokea romanttisia tunteita ja rakkauden huumaa, ja työtoverisi nyt vain sattui tulemaan sopivasti paikalle.
Työpaikallani on ollut jo monia ihastumis/rakkaus suhteita. Alussa toki on hienoa kun joku on kiinnostunut sinusta, ja tuntuu kun leijuisi ilmassa. Kotona on tosiaankin se itsestäänselvyys! Itselläni ei ole ko. kokemusta, mutta toistakymmentä vuotta samassa työpaikassa, sivusta seuranneena ja olen myös ollut se olkapää kehen luotetaan. Kotonahan niistä tunteista ei voi keskustella (yleensä)?
Useimmiten se jää siihen ihastumiseen. Onpa kyllä niitä avioliittojakin solmittu, mutta toisen täytyy jättää se yhteinen työpaikka. Työsuhderomanssi koeetaan muiden osapuolten kannalta aika kiusalliseksi. Ruvetaan vahtimaan toista, ja aina samaan aikaan syömään, kahville...jne..
Ole järkevä, jos vain voin antaa neuvon?
Juttele miehellesi, että sinut on huomattu, ja koet jotain uutta sisälläsi. Jotkut miehet heräävät, ja tulevat jopa mustasukkaiseksikin, tosin sitä ei kannata käyttää aseena, vaan olla rehellinen sekä kumppanille, että itselleen.
Ja sille ihastuksesi kohteelle: älä anna hänen ymmärtää, että olet varma nakki!
Et voi tuntea häntä, varsinkaan yhtä hyvin kuin 10:ssä vuodessa nykyisen.
Tosiaan joku taisi kirjoittaa, että tulee niitä kriisiaikoja, jotka menevät kyllä ohi, ja koittaa se uusi jakso teillekkin.
Olethan varovainen?
...Ja rehellinen.