Mitä voin tehdä?

Tuntuu niin pahalta ettei oo koskaan tuntunu, Oon ihan sekasi ku kirjotan tätä. En oo eronnu kylläkään, mutta lähes, ja huomasin just, että kun sanoin sen ääneen, vasta tajusin miten paljon se vaikuttais.
ajattelin ,että haluasn olla vapaa kun on niin paljon kokematta, eikä tuo kuitenkaan ole se mies jonka kanssa olen loppuelämäni.
yksi ongelma on se, että tunnen taas nyt pari päivää kun olisin rakastunut uudestaan, sitten tulee se tunne ettei se oikeasti toimi, sitten alan puhumaan taas asiasta jha tulee tuo sama kierre.

olen miettinyt tätä jo pidemmän aikaa jaj ajatellut, että minusta on siihen. enää en tiedä.

miten voisin helpottaa omaa ja toisen oloa sillä hetkellä, kun se sitte koittaa?

hän kuitenkin tietää minusta enemmän kuin kukaan ja tuntee perhetilnateeni yms. täysin. olen ollut hänelle mikä olen, mutta silti hän vain on jaksanut. hän on aina tukenut ja luopunut paljosta takiani muuttaessaan kanssani samalle paikkakunnalle yms. en haluaisi palkita sitä näin, mutten voi tunteilleni mitään.

kertokaa omia kokemuskia, ja miten olette jaksaneet. minä yritän jaksaa rakastaa, mutta jos tästä ei oikeasti tule mitään, niin en voi muuta. miestä ja itseä tulee sattumaan niin hemmetisti. nytkin pala kurkussa koko ajan kun oikeasti ajattelin asiaa lähemmin.

haluan asiallisia kommentteja. olen nuori ja asian kanssa yksin.
5761
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ehkä myös jotenkin pelkään että teen saman virheen kun aiemmin, että päästän tuon nyt menenmään ja sitten joskus jos haluankin sen takaisin, niin en voikaan saada kun se on onnelline. olen kokenut sen aiemmin, enkä yli päässyt noepasti.

ja ehkä vähän pelottaa se, että jos en löydäkään enää uutta rakkautta ja haikailen vaan vanhan, onnellisen perään.

pelottaa.

Äänestä
  • kestävän parisuhteen perustuvan sellaiselle tunteelle, jolloin tuntee toisen olevan se oikea ja uskoo suhteen kestävän pitkään. Mikäli näin ei ole ja joutuu pohdiskelemaan suhteen huonoja- ja hyviäpuolia vertailumielessä, katsoakseen kummalle puolelle vaaka kallistuu. Tällöin ollaan jo hyvin heikolla pohjalla, vaikka vaaka kallistuisi selvästi hyvälle puolelle, puhumattakaan sen kallistumisesta hieman vain plussalle.
    Tälläistä pohdiskelua harrastavat myös pitempään parisuhteessa eläneet, siis vähintään 5v, jolloin arjen koittaessa parisuhteeseen ja voimakkaiden tunteiden laannuttua. Mielestäni silloin riittää jo plussalla olo.

    Suhteen katkaisu ei ole helppoa eikä sitä voi tehdä helposksi jätetylle, pitkittäminen vain pahentaa tilannetta.

    Äänestä

  • sinulle .... kirjoitti:

    kestävän parisuhteen perustuvan sellaiselle tunteelle, jolloin tuntee toisen olevan se oikea ja uskoo suhteen kestävän pitkään. Mikäli näin ei ole ja joutuu pohdiskelemaan suhteen huonoja- ja hyviäpuolia vertailumielessä, katsoakseen kummalle puolelle vaaka kallistuu. Tällöin ollaan jo hyvin heikolla pohjalla, vaikka vaaka kallistuisi selvästi hyvälle puolelle, puhumattakaan sen kallistumisesta hieman vain plussalle.
    Tälläistä pohdiskelua harrastavat myös pitempään parisuhteessa eläneet, siis vähintään 5v, jolloin arjen koittaessa parisuhteeseen ja voimakkaiden tunteiden laannuttua. Mielestäni silloin riittää jo plussalla olo.

    Suhteen katkaisu ei ole helppoa eikä sitä voi tehdä helposksi jätetylle, pitkittäminen vain pahentaa tilannetta.

    Minulla on ollut melkoisen vaikea elämä, josta johtuva yleinen luottamuspula elämää kohtaan saa aikaan aloittajan kuvaamia mietteitä.

    Pelko hylätyksi ja satutetuksi tulemisesta on niin suuri, että alitajuntani automaattisesti yrittää keksiä syitä ottaa pitkät.

    Onneksi tunnen itseni jo melkoisen hyvin, joten osaan tuohon suhtautua - ja parisuhde jatkuu

    Äänestä

  • näinkin voi olla kirjoitti:

    tilanne on kokonaan toinen, elämän kolhima itsetunto aiheuttaa pelkoa hylätyksi tulemisesta, mutta, silloin parisuhteen katkeaminen ei ainakaan auta tilannetta tässä vaiheessa.

    Äänestä

vaikean mielenkiintoista välillä. Ei koskaan voi etukäteen tietää mitä se huomenna tuo eteen.
Olen mies jonka vaimo käy läpi samaa prosessia, kuin sinä nyt, en osaa sinulle sanoa oikeasta tai väärästä.
Hän on minulle kertonut halustaan erota, sen syistä ja miksi tähän on tultu. Ymmärrän ne kaikki.
Silti taistelen tunteitteni kanssa koko ajan, tunteitten vuoristoradalla, ylös ja alas.
En millään haluaisi luovuttaa ja toisena hetkenä olen valmis luopumaan.
Vallankin kun on kyse ihmisestä jota todella rakastan ja jonka kanssa haluaisin kokea vielä niin paljon, koko elämän...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Neiti. kirjoitti:

Tuntuu niin pahalta ettei oo koskaan tuntunu, Oon ihan sekasi ku kirjotan tätä. En oo eronnu kylläkään, mutta lähes, ja huomasin just, että kun sanoin sen ääneen, vasta tajusin miten paljon se vaikuttais.
ajattelin ,että haluasn olla vapaa kun on niin paljon kokematta, eikä tuo kuitenkaan ole se mies jonka kanssa olen loppuelämäni.
yksi ongelma on se, että tunnen taas nyt pari päivää kun olisin rakastunut uudestaan, sitten tulee se tunne ettei se oikeasti toimi, sitten alan puhumaan taas asiasta jha tulee tuo sama kierre.

olen miettinyt tätä jo pidemmän aikaa jaj ajatellut, että minusta on siihen. enää en tiedä.

miten voisin helpottaa omaa ja toisen oloa sillä hetkellä, kun se sitte koittaa?

hän kuitenkin tietää minusta enemmän kuin kukaan ja tuntee perhetilnateeni yms. täysin. olen ollut hänelle mikä olen, mutta silti hän vain on jaksanut. hän on aina tukenut ja luopunut paljosta takiani muuttaessaan kanssani samalle paikkakunnalle yms. en haluaisi palkita sitä näin, mutten voi tunteilleni mitään.

kertokaa omia kokemuskia, ja miten olette jaksaneet. minä yritän jaksaa rakastaa, mutta jos tästä ei oikeasti tule mitään, niin en voi muuta. miestä ja itseä tulee sattumaan niin hemmetisti. nytkin pala kurkussa koko ajan kun oikeasti ajattelin asiaa lähemmin.

haluan asiallisia kommentteja. olen nuori ja asian kanssa yksin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu