Seurustelen (=olen naimisissa jo 16v) sellaisen ihmisen kanssa jolla mielestäni on pahoja mielenterveysongelmia, joita ei ole diagnisoitu, koskei hän minnekkän lääkäriin suostuisi menemään.
Tässä puolisoni mielentilassa, (joka siis on ilmeisesti synnynnäinen) on mittavia univaikeuksia, lisäksi häntä häiritsevät kaikki ihan tavalliset äänet, (esim, kellot tikittävät liian kovaa, ja hän käy ottamassa niistä patterit pois. Tai sade ropisee rännistä, jolloin kävi potkimassa ränninpäät irti.) Jokainen voi kuvitella, että elämässä on helkutisti paljon muita ääniniä vielä jotka aiheuttavat siis hämminkiä. Mutta siis vain kun hän on väsynyt.
Muutoin hän on mitä loistavin kumppani, jos on siis juuri herännyt piiiitkän unen jälkeen. Tarvitsee unta n.14 tuntia vuorokaudessa, ja tulee mitä ihmeellisempiä käyttäytymishäiriöitä jos ei keskeytymätöntä untaan saa. Käyttäytymishäiriöt sitten taasen ovat äkkipikaistuksissaan ja agressiivisuudessaan jopa itsetuhoisia. (riski esim autonratissa)
Meillä on vauva, muita lapsia ja koirakin, joten on ilmeistä, että aiheutuu tiettyjä ongelmia hiljaisuuden suhteen.
Nytkään hän ei ole täällä,(vaan vuokrakämpässään, jota siis pitää yllä, eikä meidän yhteistä taloutta joka lepää täysin vain minun harteillani) kävi viime lauantaina kääntymässä ja lähti su, aamuna. Ai, niin kävi myös to, iltana katsomassa vauvaa, (2h) ja leikkimässä hänen kanssaan. Aviolliitoksi tätä ei paljon voi sanoa, vaikka yksinhuoltajakaan en siis ole. Kalliiksi tulee, maksaa vain brändistä ja raskaaksi. Vaikka kaikkea toki ei rahassa mitata. Jos mitattaisiin, en tässä olis.
Hän on poissa lähinnä siksi ettei vauva kärsisi ilmenevistä käytöshäiriöistä. Minun ajamanani, mutta muuta en voi.
Minäkin aina välillä mietin, miksi elän eteenpäin, ja kauhistuttaa ajatella että tämä jatkuu tappiin saakka, eikä mitään muuta ole. Ajatella, vanhenen, edelleen ahdingossani, todennäköisesti heitänkin lusikan nurkkaan saappaat jalassani.
Toki minulla siis on oma >>elämäni>>, onhan minulla ollut aikaa (ja jopa viisautta) sitä luoda, enkä ole jäänyt vain surkuttelemaan parisuhdettani (tai sen irvikuvaa) Ja onhan minulla vauva. Elämäni valo. Vauva täyttää maailmani nyt tehokkaasti, jopa melkein liian. Joskus on kestämistä kun jotkin muut asiat sitten menevät pieleen kun tätä arjen raskautta olis tässä muutenkin jo aimo annos tarjolla.
Totuus on ettei kukaan synny tänne leima perseessä jossa lukee lupaus "helposta elämästä"
Itkien tänne tullaan, ja ilman arvokkuutta lähdetään, siihen on vain paras varautua. Siitä väliltä pitäisi sitten se -Onni- löytää.
Tässä puolisoni mielentilassa, (joka siis on ilmeisesti synnynnäinen) on mittavia univaikeuksia, lisäksi häntä häiritsevät kaikki ihan tavalliset äänet, (esim, kellot tikittävät liian kovaa, ja hän käy ottamassa niistä patterit pois. Tai sade ropisee rännistä, jolloin kävi potkimassa ränninpäät irti.) Jokainen voi kuvitella, että elämässä on helkutisti paljon muita ääniniä vielä jotka aiheuttavat siis hämminkiä. Mutta siis vain kun hän on väsynyt.
Muutoin hän on mitä loistavin kumppani, jos on siis juuri herännyt piiiitkän unen jälkeen. Tarvitsee unta n.14 tuntia vuorokaudessa, ja tulee mitä ihmeellisempiä käyttäytymishäiriöitä jos ei keskeytymätöntä untaan saa. Käyttäytymishäiriöt sitten taasen ovat äkkipikaistuksissaan ja agressiivisuudessaan jopa itsetuhoisia. (riski esim autonratissa)
Meillä on vauva, muita lapsia ja koirakin, joten on ilmeistä, että aiheutuu tiettyjä ongelmia hiljaisuuden suhteen.
Nytkään hän ei ole täällä,(vaan vuokrakämpässään, jota siis pitää yllä, eikä meidän yhteistä taloutta joka lepää täysin vain minun harteillani) kävi viime lauantaina kääntymässä ja lähti su, aamuna. Ai, niin kävi myös to, iltana katsomassa vauvaa, (2h) ja leikkimässä hänen kanssaan. Aviolliitoksi tätä ei paljon voi sanoa, vaikka yksinhuoltajakaan en siis ole. Kalliiksi tulee, maksaa vain brändistä ja raskaaksi. Vaikka kaikkea toki ei rahassa mitata. Jos mitattaisiin, en tässä olis.
Hän on poissa lähinnä siksi ettei vauva kärsisi ilmenevistä käytöshäiriöistä. Minun ajamanani, mutta muuta en voi.
Minäkin aina välillä mietin, miksi elän eteenpäin, ja kauhistuttaa ajatella että tämä jatkuu tappiin saakka, eikä mitään muuta ole. Ajatella, vanhenen, edelleen ahdingossani, todennäköisesti heitänkin lusikan nurkkaan saappaat jalassani.
Toki minulla siis on oma >>elämäni>>, onhan minulla ollut aikaa (ja jopa viisautta) sitä luoda, enkä ole jäänyt vain surkuttelemaan parisuhdettani (tai sen irvikuvaa) Ja onhan minulla vauva. Elämäni valo. Vauva täyttää maailmani nyt tehokkaasti, jopa melkein liian. Joskus on kestämistä kun jotkin muut asiat sitten menevät pieleen kun tätä arjen raskautta olis tässä muutenkin jo aimo annos tarjolla.
Totuus on ettei kukaan synny tänne leima perseessä jossa lukee lupaus "helposta elämästä"
Itkien tänne tullaan, ja ilman arvokkuutta lähdetään, siihen on vain paras varautua. Siitä väliltä pitäisi sitten se -Onni- löytää.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Mielstäni sairauden voi määritellä siten tai ainakin monissa mielenterveysjutuissa määritellään, että jos se häiritsee joka päiväistä elämistä, niin on jotakin vikaa.
Ehkä naisesi on masentunut? masennuslääkkeet ja tietyt aggressiivisuuteen vaikuttavat lääkkeet voisi hillitä noita aggressiivisia impulsseja. Samoin unilääkkeet voisivat auttaa tuohon nukkumattomuuteen.
Se on kyllä aina iso kynnys lähteä hakemaan apua, mutta suosittelen. Puhu naisellesi miltä susta tuntuu ja menkää vaikka yhdessä lääkärin juttusille. Se on yksin paljon vaikeempaa ja hävettää.
Kummastakohan on kyse?
No ei sillä väliä, mutta täsmähoitoa on saatavilla, niin että minkä kumman takia pitää kärsiä tuommoista?
Muita lapsia myös? Eikö nekin kärsi?
Aika omituinen tilanne!
Olet aikalailla yksin tilanteessasi..
Eikö olisi aika tehdä ratkaisu kokonaan? Olette nyt jo erossa osittain. Et voi hoitaa häntä terveeksi, siihen tarvitaan muuta apua, terveydenhoitohenkilökuntaa.
Ajattele itseäsi ja lapsiasi.
Voimia sinulle.
asioista vaikuttaa jotenkin huolestuttavalta. Kellot tikittävät, sade ropisee liian kovaa.. Arsyyntyy, ottaa patterit pois, käy potkimassa rännin päät. Entä kun vauva on hereillä, tai herättää itkullaan, onko vauva silloin peräti vaarassa, ellet sinä ehdi väliin? Entä ne isommat lapset, osaavatko he mukaella miehesi mielen heittoja, vai saavatko he osansa miehen impulsiivisuudesta ja ärsytysherkkyydestä?
Sanot hänen olevan muuten aivan ihana ihminen.. Minä sanon sinun olevan melko syvällä suossasi, jos tuo agressio ja itsetuhoisuus kompensoituu sillä että miehesi on joskus ilmeisen satunnaisesti levännyt kunnolla. Mielisairaalta hän vaikuttaa, ja saattaa olla pikaisen tehokkaan hoidon tarpeessa. Hoitoon hakeutuminen kannattaa, teillä perhe-elämä saattaa hyötyä siitä suuresti. Eihän noin voi jatkaa. Tai no.. toki voi, mutta sairastutte itsekin, loputkin perheestä, ellei näin ole jo käynytkin.
Itse masennuksesta ja paniikkihäiriöistä kärsivänä loukkaannun aina kun mielenterveyshäiriöistä kärsiviä mollataan ja kehotetaan pysymään kaukana...
No, psykiatrille kumppanisi pitäisi saada keinolla millä hyvänsä. Tiedän että se on vaikeaa, itselläni ollut kolmen vuoden tauko ammattiauttajista syystä jos toisesta.. MUTTA keskittymishäiriöön ja masennukseen saa apua. Voi kun saisit kumppanisi ympäripuhuttua..
Itse olen kuitenkin ihan kykenevä normaaliin elämään, enkä ole kenellekään vaaraksi. Jotkut äänet tosin saavat paniikkikohtauksen laukeamaan, kuten äänekkäästi kohiseva vedenkeitin, jonka kanssa en pysty olemaan samassa tilassa. Kelloja meillä ei ole, mutta syy on lähinnä se että tikitys on niin ärsyttävää muuten vain. Ja ei, en tikityksessä pystyisi nukkumaan...
Samoin olen kärsinyt univaikeuksista, mutta siihen auttaa lääkkeet. Käytin lieviä unilääkkeitä muutaman kuukauden pahimpaan hätään, ja unettomuus loppui positiivisen elämänmuutoksen jälkeen.
Väsyneenä saatan edelleen purskahtaa yhtäkkiä itkuun. Nälkäisenä olen myös arittäin äkäinen, joskus masennuksen takia kun en saa syödyksikään.. Välillä oireet valitettavasti hankaloittavat elämää ja opiskelua, kun päässä ei muodostu yhtäkään järkevää ajatusta ja kaikki vain ahdistaa.. Olen ollut myös itsetuhoinen :/ vaikka normaalisti olen analyyttinen ja fiksu tyttö joka ymmärtää syyn ja seurauksen. Siksi tämä välillä tuntuukin niin oudolta, kun minä loogisesti ajatteleva ihminen menen välillä niin sekaisin..
Onneksi mies kuitenkin jaksaa tukea minua ja rakastaa minua sellaisena kuin olen, joitakin outouksiani hän pitää jopa suloisina.. :)
Tiedostan ongelmani, ja yritän kaiken taitoni mukaan elää niin etteivät oireet hallitse elämääni. Ja niin, ettei ongelmani määritä minua.
En siis osaa neuvoja kovinkaan antaa, mutta tässä yritän nyt jakaa kokemuksia, jos vaikka tällaisen "mielenvikaisen" näkökulma nyt ketään kiinnostaa..
Hyvää kesää kaikille! :)
Täytyy todeta että kaikista mielenkiintoisin oli Sinun kirjoituksesi, oli kiva saada näkökantaa vähän "aidan toiselta puolen" (vaikkei se aita nyt niin korkea olekkaan)
Tuossa ensimäisessä kappaleessa heti töksähti. Kirjoitit että loukkaannut kun mielenterveyshäiriöisiä mollataan, ja kehoitetaan pysymään kaukana.
Tarkoitukseni taatusti ei ole mollata. Ja se että meidän tapauksessamme on PAKKO kehoittaa ajoittain pysymään kaukana (jopa omasta perheestään, vauvasta) Kukapa siitä kehoittamisesta nauttisi? Pakko se vain on tehdä, suojellakseen pientä. On tässä olleet vähän isommatkin välillä helisemässä. Ja tää oli lievä ilmaisu.
Ja sitä keinoa joka olisi tuo keinolla millä hyvänsä, en ole kyennyt selvittämään näinä 16 vuonna jotka olen aviossa kyseisen ihmisen kanssa ollut. On koitettu puhua, sata ja tuhat kertaa. Kerran jopa käytiin lääkärillä asti, ja lääkäri oli sitä mieltä että vaatisi pitkäkestoisen periodin konsultointeja joita minulla ei kuitenkaan ollut varallisuutta maksaa. Muutenkin tämä yksin koko talouden huolto vie voimavarani ihan tarkkaan. Minulla ei vain riitä voimavaroja pitääkseni koko perhettä pystyssä kuin hukkuvia. On ollut pakko valita lapset huolen kohteiksi. Heidän huollostaan selviän kyllä, jos kukaan ei "heiluta laivaa"
Tämä on nyt jonkin moinen "patti-tilanne" ei pullat pala eikä paistu. Yhdessä ei olla, eikä erotakkaan haluta. Kumpaakaan meistä ei ero houkuttele lainkaan. Se ei ole vaihtoehto.
Täytyy varmaan vaan odottaa, että elämä heittää häränpyllyä johonkin suuntaan, tässä viittaan tuohon mainitsemaasi positiiviseen elämänmuutokseen. Jospa meillekin osuisi sellainen.