Olipa kerran... satumme alkoi rakkaudella, yhteisillä haaveilla ja unelmilla ja päättyi parikymmentä vuotta myöhemmin eroon. Minullekin, joka en monien muiden lailla koskaan uskonut eroavani, kävi näin.
Vielä kaksi vuotta sitten en olisi uskonut asiaa todeksi, jos joku olisi muuta väittänyt, mutta elämä vie ja tilanteet muuttuvat. Nyt olen ollut eronneena virallisestikin jo vuoden.
Asiamme kärjistyivät niin pahasti, että halusin kauas kaikesta entisestä. Tänään mietin, oliko sittenkään järkevää jättää kaikki mikä oli tuttua taakseen. Ympäristö, ystävät jne..
Enkö ole käsitellyt asiaa tarpeeksi mielessäni, kun tunnen itseni epäonnistuneeksi, masentuneeksi, usein tuntuu, että kaikki on vain pahaa painajaista ja toivon, että kun nipistän itseäni, herään unesta.
Ei ole helppoa uudessa ympäristössä löytää ympärilleen oikeita ystäviä. Olen usein miettinyt, että vaikka entisessä elämässä oli paljon ahdistavaa, se oli kumminkin "turvallista" elämää.
Yksinäisyys tuntuu usein tuskaiselta ja olo on turta, vain kyyneleet valuvat.
Joissain asioissa tunnen helpotusta minäkin, mutta kuinka kauan menee, että tästä surusta pääsee yli?
Kertokaa kohtalotoverit!
Vielä kaksi vuotta sitten en olisi uskonut asiaa todeksi, jos joku olisi muuta väittänyt, mutta elämä vie ja tilanteet muuttuvat. Nyt olen ollut eronneena virallisestikin jo vuoden.
Asiamme kärjistyivät niin pahasti, että halusin kauas kaikesta entisestä. Tänään mietin, oliko sittenkään järkevää jättää kaikki mikä oli tuttua taakseen. Ympäristö, ystävät jne..
Enkö ole käsitellyt asiaa tarpeeksi mielessäni, kun tunnen itseni epäonnistuneeksi, masentuneeksi, usein tuntuu, että kaikki on vain pahaa painajaista ja toivon, että kun nipistän itseäni, herään unesta.
Ei ole helppoa uudessa ympäristössä löytää ympärilleen oikeita ystäviä. Olen usein miettinyt, että vaikka entisessä elämässä oli paljon ahdistavaa, se oli kumminkin "turvallista" elämää.
Yksinäisyys tuntuu usein tuskaiselta ja olo on turta, vain kyyneleet valuvat.
Joissain asioissa tunnen helpotusta minäkin, mutta kuinka kauan menee, että tästä surusta pääsee yli?
Kertokaa kohtalotoverit!
Vastaukset 5
Vanhimmat
Minun piti kerätä rohkeutta ennen kuin uskalsin vilkaista tätä keskustelu palstaa. oma eroni on aika tuore vajaa vuosi päätökseni ilmoituksesta puolisolle on kulunut. Jätin kaiken: unelmat, oman kodin, tutut maneerit, läjän sukulaisia jne.. mutta pahinta on ollut erolapsestani, vaikka jatkamme yhteishuoltajuudella ja poika on molempien vanhempien kanssa niin eron tuska on ajoittain sydäntä särkevää. Ulos päin exällä ja minullaoli kaikki hyvin, mutta suhteessa olin yksinäisempi kuin jos olisin ollut yksin. Koin olevani epäonnistunut ja siltä tuntuu edelleen. En selvinnyt siitä ainoasta oikeasta tavoitteesta joka oli eli perheen perustamisesta ja arjesta siinä. Olen vielä alle 30, mutta se ei muuta ahdistustani yhtään ja ymmärrän miten vaikeaa voi ero olla noin monen vuoden jälkeen. Minä olin 19 kun exän kanssa aloimme seurustella ja lapsi astui kuvioon 4 vuotta sitten. nyt uskon että ratkaisuni oli oikea, mutta maksoinko liian kovan hinnan... se selviää ajan kanssa. Ero ei ole epäonnistuminen vaan ehkä se on todellisuuden kohtaamista kaikessa karuudessaan.
Tutkimusten mukaan melkein kaikki "katuvat" eroaan jonkin ajan kuluttua, mikä luultavasti johtuu siitä, että paremmat muistot asettuvat ihmisen mielessä päälimmäisiksi. Alkaa unohtua kaikki se paha, minkä takia erottiin. Jotkut tietysti ovat oikeastikin hätiköineet. Minun ei kyllä tarvitse miettiä hetkeäkään, sillä tiedän tasan ja tarkkaan, miksi erosin. Se oli paras ratkaisu.
Mitä uutta olet saanut elämääsi, kun kaiken vanhan olet hylännyt? Yritä harrastaa (uutta ja vanhaa), kehitä itseäsi työssä ja vapaa-aikana. Kyllä uusi ihmissuhdekin tulee, kun on sen aika.
Kukapa osaisi sanoa etukäteen mitä tässä elämässä tulee tapahtumaan. Se tekeekin tästä elämästä mielenkiintoisen.
Minusta on hyvä että tunteet näyttää ja kokee myös sen yksinäisyyden, jotta pystyisi rakentamaan uutta elämää itselleen ja ehkä sit tulevalle kumppanille.
Älä jää murehtimaan sitä epäonnistuitko, sinullekkin on tulossa parempi aika tulevaisuudessa, käsittele rauhassa tilanteesi itke, huuda, puhu ystäville.
Itse olen mielessäsi *antanut anteeksi itselleni* ja siitä olen saanut voimavaroja jaksaa eteenpäin.
Oikein hyvää Syksynjatkoa Sinulle ja pidä lippu korkialla =))
Olin entisen mieheni kanssa yhdessä 8 vuotta! Oltiin suunniteltu asuntoa yhdessä ja tulevaisuutta. ja pam hän ilmoittaa että se on loppu nyt, ei selityksiä ei mitään, ja seuraaavana päivänä muutti yhteen läheisen ystäväni kanssa. se sattui ja sattuu vielkin, vaikka siitä on aikaa. Nyt olen ollut uudessa suhteessa jo 7 vuotta. Mutta vieläkin mietin tätä miestä ja täytyy sanoa että kaipaan. Jos pyytäisi suostuisin heti tapaamiseen....
mutta toipuminen vei kauan, jos vieläkään olen siitä yli päässyt. rakastin koko sydämellä.
Me puolestamme suunnittelimme kauan eroa, jopa pari vuotta se vilahti silloin tällöin puheenaiheissa. Yritimme vielä lähentyä esim. käymällä parisuhdeterapiassa ja kahdenkeskisillä lomilla ilman lapsia. Mutta eriytyminen oli jo alkanut, eikä sitä oravanpyörää saatu enää pysäytettyä, molemmilla omat menot jne.
Ajattelin ettei huonossa suhteessa ja rakkaudettomassa, kannata roikkua taloudellisten asioiden ja lapsien vuoksi. Ne näyttävät ainakin kirjoituksissa ja puheissa olevan yleisimmät syyt jatkaa huonoa liittoa.
Eron jälkeen tunnen kumminkin huonoa omaatuntoa vieläkin siitä että olen ollut osallisena hajoittamassa perhettä ja kotia. En ollut siellä onnellinen, en ole tässä tilanteessa sen onnellisempi. Mutta painajaiset jatkuvat..