Miksi minun rakkain ystävä jätti minut? Sanoi vain, ettei jaksa enää pitää yhteyttä minuun, muttei silti halunnut panna välejä poikki. Emme näe toisiamme enää ollenkaan ja tämä on minulle todella raskasta. Päästän ihmisiä harvoin niin lähelle, kuin päästin tämän kyseisen henkilön. Ehkä se oli virhe. Ehkei keneenkään kanssa enää kannata ystävystyä lapsuuden jälkeen. Siinä kävisi kuitenkin näin. Miten pääsen tästä yli? En usko, että hän enää muuttaa mieltään minun suhteen.
Miksi...?
Särkynyt Sydän
5729
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
lähelle. Joskus vaan se, että oppii ymmärtämään toista tai toisia ja itseään voi viedä paljon aikaa.
Kyllä ihmiset voi muuttaa mieltään. Koita vaan tehdä jotain asian eteen tai odottaa. Mutta ei toimia siis niin, että uuvutat itsesi.
Ihan kuin olisin viettänyt hänen kanssaan aikaa turhaan. Miksei ystäväni voinut sanoa heti alussa, ettei meidän ystävyydestä tule mitään, eikä vaan olisi antanut sen jatkua niin. Hän sanoi kerran arvostavansa minun tunteita ja että ystävyyteni häneen on suuri luottamuksen osoitus, mutta siihen se sitten jäikin. Välillä kuitenkin tuntuu, ettei hän välittänyt minusta yhtään. Ihan kuin kaikki olisi hyvin, kun hänellä on hyvä olla. Silti kaiken tämän jälkeen, kaipaan häntä suunnattomasti. Enkö saa häntä enää ollenkaan takaisin? Eikö ystäväni kadu tekoansa edes vähänkään?
Sanoit viestissäsi, että "Miksei ystäväni voinut sanoa heti alussa, ettei meidän ystävyydestä tule mitään--". Ei kukaan voi tietää kuinka kauan ystävyys tulee kestämään. Olette varmaankin "kasvaneet erilleen" toisistanne.
Itsekin olen pettymyksekseni huomannut, että pitkäaikaisimmat ja parhaimmat ystäväni ovat tavallaan etääntyneet minusta. Se varmaankin johtuu siitä, että lähdimme peruskoulun jälkeen eri kouluihin. Itse menin lukioon ja kolme parasta ystävääni ammattikouluun. Ammattikoulussa ystäväni tutustuivat muihin ihmisiin jotka joivat ja joiden elämäntavat ovat muutenkin kyseenalaisia jne.
Joskus harvoin kun käyn heidän luonaan kylässä, ex ystäväni kertovat mitä he ovat uusien kavereidensa kanssa tehneet: mitä heille baarissa käydessään on tapahtunut jne. Kuunnellessani heidän juttujaan, ihmettelen aina kuinka paljon he ovat yläasteelta muuttuneet. Tottakai olen itsekin muuttunut kun oma maailmankatsomukseni on muuttunut jne, ja olen tietysti muuttunut muutenkin. > Ennen minä olin ystäväporukassani se hassuttelija ja tyhmyri, nyt olen selvästi tosikko ja pilkunviilaja (ex ystäväni ovat huomautelleet asiasta. En koskaan kehtaa sanoa heille millaisiksi he ovat muuttuneet...).
Olen tottakai hieman haikea, että ystävyyttämme ei ns. ole enää olemassakaan, mutta uskon, että ei se maailmaa kaada. :> Totuus on että olemme menneet eri teitä. Se on kai kohtalo. :D
Ystäväni tiesi kokoajan, ettei ystävyydestämme tulisi mitään. En koskaan ollut hänelle kunnon ystävä. Vain mukava ihminen, jonka kanssa on kiva jutella. Miksei hän voinut kertoa, ettei tästä tule mitään?
Miten teillä siis ei ole välit poikki, jos ette ole yhteyksissä kuitenkaan? Vai tarkoittaako välien poikki laittaminen, että silloin olisitte riidoissa? Onko välien poikki laittamattomuus tae sille, että ette ole vihamielisiä toisianne kohtaan, mutta kuitenkaan ette ole tekemisissä? Takerruin ehkä sivulauseeseen, mutta jäin vain tuota miettimään.
En usko että ystäväsi ajatteli sinusta, ettetkö olisi ollut kunnon ystävä. Ehkä hän toivoi sitä, ja ehkä hän omista syistään johtuen sitten tulikin toisenlaiseen lopputulokseen kuin sinä. Sellaisia ihmiset ovat, jokaisen pään sisällä elää täysin oma todellisuutensa asioista ja kokemuksista. Päätöksiin vaikuttavat ennen kaikkea ne asiat, mitkä kokemuksen kautta ovat kenenkin pään sisällä. Esim. elämänkokemus, masentuneisuus, pettymykset, tavoitteet ja haaveet.
Hänelle siis olit mukava ihminen. Onhan se enemmän kuin tuntematon tai epämiellyttävä ihminen. Ikävää etteivät toiveenne ystävyytenne suhteen olleetkaan samanlaiset.