Mitä mieltä olette Maidenin Dance of death levystä ? Itse olen kuullut vasta yhden kappaleen yhden kerran, ja hyvältähän tuo kuulosti. Tuskin Iron Maiden koskaan tekee " huonoa levyä," mutta minusta suunta on kuitenkin ollut se, että mitä uudempaa, sen vähemmän hyvää. Kaikki 80-luvun levyt ovat hyviä, ei valittamista siinä suunnassa, mutta 90-luku meni heikonpuoleisesti. No prayer for the dying ja Fear of the dark olivat ok-levyjä, mutta niissä ei ollut sitä samaa kipinää, mitä edellisissä. Ja sen jälkeen kaksi levyä sellaisen laulajan kanssa, jolla ei olisi pitänyt olla mitään tekemistä Iron Maidenissa. Ja live-levyjä ... hetko ... " virallisia " live-levyjä tähän mennessä muistaakseni 8 kiekkoa, kaikilla suunnilleen samat biisit ja huonot soundit, lukuunottamatta sitä ensimmäistä, mikä tehtiin kunnolla. Brave new world oli myös monen mielestä vähän vaisu levy, kun olisi Dickinsonin kanssa taas ollut näytön paikka. Että mitäpä mieltä olette, onko Iron Maidenista enää mihinkään ? Ja nyt kyse siis nimenomaan levyistä, ei konserteista.
IRON MAIDEN
Viskimerkki
8774
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
paranee joka kerta kun kuulee! Ja lyyrikat ovat paremmat kuin missään!
oli liikaa. jos jollain on ne kaikki niin voi sitte valita minkä version haluaa kuulla samoista biiseistä, paha vaan että ne on kaikki samanlaisia :D mun mielestä maiden jäi kyllä sinne 80 luvulle, sillon tuli hyviä levyjä putkessa mutta nyt ei enää irtoa. ja mitäs ne on tehny 80 luvun jälkeen? blaze bailey vai mikä sen jätkän nimi oli, ne levyt SUCKS! taitaa olla pahasti ukkoutunut koko bändi.kokoelmaa ja liveä kyllä pukkaa. koskahan ilmestyy taas uus tuplalive :D
Keskinkertainen, kevyt, tylsä ja kaupallinen levy, jolla on ehkä pari hyvää biisiä. DoD on sellaista MTV- ja radioheavya. DoD:lla ei ole mitään uutta, vaan samoja vanhoja melodioita, riffejä ym. on kierrätetty ja sekoitettu keskenään. En oikein ymmärrä hypetystä uusiutumisesta. Ehkä siinä on sen verran uutta, että levy on selvästi MTV-ystävällisempi kuin aiemmat Maidenin levyt.
Maidenin pojat ovat pelanneet DoD:lla varman päälle, eivätkä ole uskaltaneet tehdä tarvittavaa ryhtiliikettä. Särmiä on siloiteltu entisestään, eikä se ole hyvä asia.
tuli. Ei paljoa lisättävää. senkun kuuntelette niitä vanhoja hyviä levyjä.
the number of the beast
piece of mind
powerslave
live after death
Kukaanhan ei halua(?), että noita vanhoja klassikoita alettaisiin kopioimaan musiikillisesti. Kyse on siitä, että noilla mainitsemillasi levyillä on roimasti asennetta, särmää, menoa ja meininkiä. Uudemmilla levyillä sitä ei ole, eikä ole DoD:llakaan.
Wildest dreams ja rainmaker ja dance of death ja sitte se... paschendale...? on tosi hyviä kappaleita ja paljon parempi levy tämä on kuin tuo brave new world. Dickinson laulaa tosi hyvin...
Mitä mieltä ootte muuten BLAZE BAILEYstä? Musta tosi hyvä laulaja...!!
Blaze ei mielestäni toimi Maidenissa yhtään. Blaze on kelpo laulaja omillaan.
iron maiden on heavy-metal bändi, mutta blaze ei ole heavy-metal laulaja. dickinson taas on.