Nyt taisi napsahtaa ystävyys poikki, niin että kuului. Kaksi toisilleen tuntematonta, minun pitkäaikaista ystävääni tutustuivat kauttani toisiinsa, ja niinhän siinä sitten kävi, että olen nyt itse ulkopuolinen heidän seurassaan.
Nämä kaksi tekevät suunnitelmia keskenään, joihin minut viimeminuutilla pyydetään mukaan. Kaikki tapaamiset ovat henkisesti rasittavia, koska minut on jätetty täysin syrjään. Nämä kaksi ovat kiinnostuneet samasta erikoisharrastuksesta, joista minä en ole, ja lähestulkoon KAIKKI yhteinen aika ja tekeminen on sidoksissa tähän heidän harrastukseensa. Yhteinen aika on aina sitä, että käydään harrastuspaikassa viettämässä aikaa, he puhuvat harrastukseen liittyvistä tapahtumista joissa ovat olleet, katsellaan valokuvia heistä yhdessä jne jne. Vielä kun olen kaikkein hiljaisin ja harkitsevin, niin minun mielipidettä ei koskaan oteta huomioon.Toinen saataa pyytää nimenomaan toista kertomaan mielipiteensä tms, eikä minun ajatukseni kiinnosta.
Riita tilanteissakin he pitävät jatkuvasti toistensa puoliaan, ja minä olen aina altavastaajana jokaisessa asiassa, yksi kahta vastaan. Enää en yksinkertaisesti jaksa. Molemmat olivat minun läheisiä ystäviäni useiden useiden vuosien takaa, ja tunnen itseni loukatuksi tilanteen takia. Se mihin tunnun kelpaavan, on ongelmien kuuntelu. Ja sitä ongelmaakin sitten riittää ja riittää. Olo on kuin tiskirätillä.
Onko tässä enää mitään tehtävissä? En halua sääliä, en itsekään sääli itseäni, haluan vain kertoa asian minun yksipuolisesta näkökulmastani käsin, koska minua harmittaa. Vaikka voihan se olla niinkin, että minä loukkaannun turhasta.
Nämä kaksi tekevät suunnitelmia keskenään, joihin minut viimeminuutilla pyydetään mukaan. Kaikki tapaamiset ovat henkisesti rasittavia, koska minut on jätetty täysin syrjään. Nämä kaksi ovat kiinnostuneet samasta erikoisharrastuksesta, joista minä en ole, ja lähestulkoon KAIKKI yhteinen aika ja tekeminen on sidoksissa tähän heidän harrastukseensa. Yhteinen aika on aina sitä, että käydään harrastuspaikassa viettämässä aikaa, he puhuvat harrastukseen liittyvistä tapahtumista joissa ovat olleet, katsellaan valokuvia heistä yhdessä jne jne. Vielä kun olen kaikkein hiljaisin ja harkitsevin, niin minun mielipidettä ei koskaan oteta huomioon.Toinen saataa pyytää nimenomaan toista kertomaan mielipiteensä tms, eikä minun ajatukseni kiinnosta.
Riita tilanteissakin he pitävät jatkuvasti toistensa puoliaan, ja minä olen aina altavastaajana jokaisessa asiassa, yksi kahta vastaan. Enää en yksinkertaisesti jaksa. Molemmat olivat minun läheisiä ystäviäni useiden useiden vuosien takaa, ja tunnen itseni loukatuksi tilanteen takia. Se mihin tunnun kelpaavan, on ongelmien kuuntelu. Ja sitä ongelmaakin sitten riittää ja riittää. Olo on kuin tiskirätillä.
Onko tässä enää mitään tehtävissä? En halua sääliä, en itsekään sääli itseäni, haluan vain kertoa asian minun yksipuolisesta näkökulmastani käsin, koska minua harmittaa. Vaikka voihan se olla niinkin, että minä loukkaannun turhasta.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Pari vuotta sitten olin samassa tilanteessa kuin sinä. Kaksi läheisintä ja pitkäaikaisinta ystävääni tutustuivat kauttani toisiinsa ja sen jälkeen mikään ei ollut enää samalla lailla kuin ennen:( Olisin kestänyt tilanteen vielä joten kuten, mutta sen jälkeen kun minut jätettiin aivan kaiken ulkopuolelle (miksei olisi voitu tehdä juttuja sitten kolmistaan kerta he tulivat niin hyvin toimeen!) en enää sietänyt sitä käytöstä ja otin asian esille. Tuloksena oli se, että minusta tehtiin mustasukkainen ja omistushaluinen. Siihen jäi ystävyys kummankin kanssa, ja olisi varmaan pikku hiljaa jäänyt muutenkin kun eivät ottaneet minua muutenkaan enää mukaan.
Pahan kolauksen teki itsetunnolle, enkä usko että luotan enää keneenkään mitä tulee ystävyyteen. Minä sain pahan masennuksen ja nämä kaksi saivat toisensa. Elämä ei todellakaamn ole reilua.
En osaa sanoa sinulle mitään neuvoja, mutta päätinpä kertoa että jollekin muullekin on käynyt näin.
tilanteessa niin, että jättäytyisin suosiolla vähitellen syrjään, ja jos kaverit ottaisivat yhteyttä, olisin viileän ystävällinen, mutta kaikki muu yhteydenpito saisi jäädä. Voisin ehkä kuvitella tapaavani heitä vielä, mutta en kolmen porukalla, vaan sillä tavoin, että olisin tekemisissä yhden kanssa kerrallaan. Toisaalta sellaisessa tilanteessa usein käy niin, että puhutuista asioista nämä "sydänystävät" juoruavat sitten keskenään... puhuvat selän takana sen kolmannen osapuolen asioista. Eli en usko, että tuo kuvio tulee kovin pitkään kestämään kasassa, koska sinut on jo nyt jätetty ulkopuolelle.
Juuri näin olen toiminutkin! Kun jokainen tapaaminen aiheutti enemmän ahdistusta ja pahaa oloa kuin hyvää mieltä, olen jäänyt suosiolla sivummalle. Toiseen lopetin yhteydenpidon kokonaan. Toisen kanssa olin vielä tekemisissä tämän jälkeenkin, niin että oltiin kahden kesken, mutta nyt keväällä jätin yhteydenpidon häneenkin.
Noissa kolmen tapaamisissa asiat menee aina niin, että kaikissa pienissäkin eleissä osoitetaan se, miten minä olen huomaamaton ja outsider. Minua ei esim. vilkaistakaan keskustelun aikana, ei edes silloin, jos sanon jotain. Koomisinta vain on se, miten kuitenkin vielä juttuihin pyydetään, vaikka olen huomauttanut heidän käytöksestään. Heidän mielestään ajattelen lapsellisesti ja olen typerä, koska loukkaannun heidän mielestään mitättömistä asioista. Heidän mielestään minä olen se hankala yhteishengen pilaaja, kun loukkaannun ja mökötän.
Eilen sitten sain tietooni, miten he vieläkin pohtivat keskenään yhtä tapahtumaa, missä osoitin loukkaantumiseni. Tästä tapahtumasta on aikaa yli vuosi. Minä pyytelin anteeksi käytöstäni ja kuvittelin että asia on puhuttu selväksi. Mutta vielä yli vuodenkin jälkeen he ihmettelevät, mistä ihmeestä olen voinut loukkaantua. Asiaa on kuulemma puitu parin meidän kaikkien yhteistenkin kavereiden kanssa. Onneksi nämä kaksi sentään ovat jollain lailla puolellani.
Minua ihmetyttää erityisesti tämän pitkäaikaisemman kaverin käytös. Kahden kesken olen kaveri parhaasta päästä, ja minua jopa arvostetaan korkealle, mutta kun kolmas saapuu, niin olen kaiken ulkopuolella ja unohdettu. Eniten sattuu tuo, miten minusta puhutaan yhteisille kavereille, ja miten hän saa toisen pitkäaikaisen kaverinkin minua vastaan. Tämä on itse asiassa jo toinen kerta, kun hän tekee minulle samaa, eri ihmisen kanssa. Olen miettinyt pääni puhki, onko hän jostain kateellinen, katkera, vihainen tms. Jostain syystä hän näyttää mieltyvän moniin kavereihini, ja näin siinä sitten käy. Tämä on kyllä viimeinen kerta, kun päästän häntä lähelle kavereitani.
jokin ongelma. Hän haluaa sen, mitä sinulla on. Jos olet sanonut, että hänen/heidän käytöksensä loukkaa, sinun tunteitasi olisi kuunneltava, eikä mitätöitävä. Niin oikea ystävä tekee. Uskon, että jos tuo kavereiden "varastaminen" on jo useamman kerran toistunut, on parasta pistää välit poikki. Miksi hän on jauhanut menneitä ja jo sovittuja asioita selkäsi takana muiden ystävien kanssa? Mustamaalatakseen sinua ja kääntääkseen heidätkin "hovinsa" jäseniksi? Selitelköön ystäväsi mitä haluaa, mutta tuollainen käytös hänen puoleltaan on törkeää ja lapsellista.
(olen sama kirjoittaja, joka kirjoitti tuon viestisi yläpuolella olevan vastauksen)
Itse asiassa ensimmäinen kerta ei ollut ihan samanlainen kuin tämä. Siinä kaverini oli tutustunut itse uuteen ihmiseen, ja kun tämä uusi kaveri osoitti minuun päin kiinnostusta, niin saman tien tehtiin mitä kummallisempia juttuja. Kun uusi kaveri joskus soitteli minulle tai laitteli viestiä, ei ystäväni voinut sietää sitä, vaan laittoi tilanteen päälle. Jokainen mun negatiivinen kommentti uudesta henkilöstä kerrottiin tälle henkilölle itselleen, jolloin sain päälleni hänen vihansa ja suuttumuksensa.
Olen ottanut asian esille tässä nykyisessä tilanteessa, ja puhunut siitä suoraan. Toinen kaverini näytti jollain tavalla ymmärtävän kantani, mutta tämä pidempiaikaisempi ei koskaan myönnä mitään eikä nää mitään vikaa käytöksessään.
Tilanne menee aina siihen, miten me huudetaan toistemme päälle, laukoen syytöksiä. Hän ottaa heti esille minun syntini, ja syyttelee niistä.
Kahden kesken ei ole mitään ongelmaa, ja saan usein kuulla olevani kaveri parhaasta päästä. Mua saatetaan pyytää yhteisiin juttuihin kyl mukaan, mutta käytös muuttuu heti kolmannen astuttua mukaan. Luulen ettei hän voi sietää sitä, että joku hänen kiinnostamansa henkilö osoittaa huomiotaan minulle. Koska hän kuitenkin ilmeisesti haluaa säilyttää oman ystävyytensä minuun, niin hänen keinonsa on sitten saada minut muita, tai muut minua vastaan.
esimerkki naisista!!!
Itse en enää edes jaksa miettiä miksi naiset tekevät noin. Jostain syystä naisilla on tarve olla se ainoa ystävä ja olla sitten katellinen kaikille. Voi ällö mitä jauhantaa. Antakaa niiden akkojen olla omissa oloissaan. Itse olen päässyt mustamaalaamisilta, kun olen tehnyt selväksi, että en siedä sitä kun puhutaan toisista selän takana paskaa. Puhukoot keskenään! Loppui se turha vatvominen. Akkojen kanssa pitää olla kokoajan varuillaan milloin suunsa avaa ja mitä sieltä päästää ulos. Puheet on annettava mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, ei kaikkea kannata ottaa itseensä, tulee vaan pahamieli. Ettekös te itse tiedä kuitenkin parhaiten mitä ootte sanonut ja tehnyt. Ei luulis muiden sanomiset ja teot vaikuttavan, itse en enää jaksa olla mieliksi akoille, kun ei kuitenkaan mikään oo tarpeeks. Elän elämääni itseäni varten, en muiden ihmisten ehdoilla.
Nyt puhut asiaa! Ei naisista ole toimimaan ryhmässä tasapuolisesti ja oikeudenmukaisesti, ilman että siihen liityy kateutta, selkään puukottamista, kummallisia ihmissuhde-vääntöjä jne. Aina joku jää sivummalle, aina joku on kateellinen, ja aina löytyy joku joka on tyytymätön tilanteeseen. Kyllä se on toinen nainen, mikä on susi toiselle naiselle.
Mutta siitä huolimatta se tuntuu todella pahalta, että kaksi jollain tavalla merkittävintä ihmistä elämässäni lyöttäytyvät yhteen, ja toimivat näin. Kyllä pettymys ja suru on heitä kohtaan suuri.
Itse olen kans sanonut, että en voi hyväksyä sitä, miten henkilöistä, eritoten yhteisistä tutuista, puhutaan pahaa selän takana. Tuloksena oli se, miten olen ymmärtämätön ihminen, kun en halua kuulla huonoja asioita ihmisistä, jotka ovat tehneet jotain loukkaavaa esim. kaverilleni. Minut leimattiin ihmiseksi, joka puolustaa ennemmin noita "loukkaajia" kuin kavereitani. Tottakai asioista voi keskustella, mutta niin, että siinä on sitten kaikki riidan osa-puolet mukana. Ei niin, että yhdestä puhutaan huonoa kaikille yhteisille tutuille, ilman että asiaa otetaan koskaan esille hänen itsensä kanssaan.
Minä itse en ole täydellinen, ja varmaan olen tehnyt itsekin niitä loukkaavia asioita, mutta kavereistani en puhu pahaa ikinä yhteisille tutuille.
Se on ihan viisas päätös sulta, olla miellyttämättä liikaa.