Milloin mielestänne parisuhde on sillä tolalla että suvun juhliin mentäisiin yhdessä uuden tyttöystävän ja lasten kanssa? Takana kohta vuosi seurustelua mutta ylioppilasjuhliin mies lähti äitinsä ja lastensa kanssa meidän jäädessä kotiin odottelemaan.
Tuntuu vähän ikävältä mutten saanut suutani auki tästäkään asiasta. Emme asu yhdessä mutta olemme kaiket ajat porukassa silti.
Tuntuu vähän ikävältä mutten saanut suutani auki tästäkään asiasta. Emme asu yhdessä mutta olemme kaiket ajat porukassa silti.
Vastaukset 3
Vanhimmat
kohtaan mennä vain sillä porukalla, joka on kutsuttu tai jota odotetaan paikalle tulevaksi.
Moniin juhliin on selvästi ilmaistu kutsussa ketä kutsu koskee, ja esimerkiksi ylioppilasjuhliin tai ristiäisiin kutsuttaessa kutsu on osoitettu vain niille, jotka päivänsankarin henkilökohtaisesti tuntevat. Häissä kutsu voi olla 'avec', mutta silloin yleensä on mukana vastauspyyntö.
Olisihan se hurjaa juhlien järjestäjän kannalta varautua esimerkiksi noin 30 henkeen ja sitten siellä olisikin useammallakin vieraalla seurustelukumppaneita ja heidän lapsiaan niin, että pääluku tuplaantuisi.
kuule kyllä näin on suhteissa, että hetihän sitä mennään sukujuhliin kun oikea kumppani on löytynyt, tosin eihän siinä tapauksessa, jos kaveri vaihtaa kumppania jatkuvasti.. nää on sillai vaikeita asioita, koska sukulaiset odottavat yleensä jotain tosi konkreettista, naimisiin menoa jne.. mut jos sun mies rakastaa sua, niin se vie sut minne vaan ja ylpeänä esittelee kaikille eikä jätä sua hänen elämänsä ulkopuolelle1
Kun kutsu tulee molemmille tai juhlien järjestäjä ilmoittaa, että avec on tervetullut. Yleensä näin kai tehdään siinä vaiheessa, kun kutsujen järjestäjä on tavannut seurustelukumppanin tai pariskunta asuu yhdessä.
Jos minä järjestän juhlat, joihin on pakko kutsua kaikki sukulaiset, en välttämättä ole kartalla siitä millaiset suhdekuviot ovat.