Olemme seurustelleet kohta vuoden. Rakastan miestä valtavasti ja olemme nähneet päivittäin. Minulla on pari murrosikäistä lasta jotka asuvat luonani. Miesystävä tuntuu tulevan loistavasti toimeen lasteni kanssa. ( tai ainakin luulin niin )
Pari viikkoa sitten lähdimme lastemme kanssa lomalle ( katsomaan vanhempia ) ja noin puoli tuntia ennen lähtöä mies ilmoitti että minä ( ei siis mitään puhetta että myös lapset ) voisin muuttaa hänen asuntoon. Hämmennyin hieman ja kerroin ettei minun muutto olisi mahdollinen sillä minulla on lapsia. ( olemme siis paketti )
Lomalta soitin pari kertaa miehelle ( kuulosti oudolta ja vastahakoiselta joten jätin puhelut ), mies ei kertaakaan ottannut yhteyttä. Tulimme kotia, mies oli odottamassa ( hänellä siis on avain kotiani ) istui puhumatta ja oli ihan ihmeellinen. ( ei pienintäkään elettä näkemisen iloisuudesta )
Itken simäni punaiseksi sillä tuntuu kun muuri olisi välissä. Kuitenkaan en halua painostaa häntä keskustelemaan tai pakolla hyväksymään myös lasten muutto. Nyt haen etäisyyttä miehestä koska koen että hän olisi valmis jakamaan elämän minun kanssani ilman lapsiani. Mutta vaikka rakastan miestä en voi luopua lapsistani.
Miten pyytää avainta takaisin ja lopettaa toivoton suhde siististi ???
Pari viikkoa sitten lähdimme lastemme kanssa lomalle ( katsomaan vanhempia ) ja noin puoli tuntia ennen lähtöä mies ilmoitti että minä ( ei siis mitään puhetta että myös lapset ) voisin muuttaa hänen asuntoon. Hämmennyin hieman ja kerroin ettei minun muutto olisi mahdollinen sillä minulla on lapsia. ( olemme siis paketti )
Lomalta soitin pari kertaa miehelle ( kuulosti oudolta ja vastahakoiselta joten jätin puhelut ), mies ei kertaakaan ottannut yhteyttä. Tulimme kotia, mies oli odottamassa ( hänellä siis on avain kotiani ) istui puhumatta ja oli ihan ihmeellinen. ( ei pienintäkään elettä näkemisen iloisuudesta )
Itken simäni punaiseksi sillä tuntuu kun muuri olisi välissä. Kuitenkaan en halua painostaa häntä keskustelemaan tai pakolla hyväksymään myös lasten muutto. Nyt haen etäisyyttä miehestä koska koen että hän olisi valmis jakamaan elämän minun kanssani ilman lapsiani. Mutta vaikka rakastan miestä en voi luopua lapsistani.
Miten pyytää avainta takaisin ja lopettaa toivoton suhde siististi ???
Vastaukset 25
Vanhimmat
...anna miehelle sinun kotisi avainta!!! Sitä et saa takaisin (tai joudut vaihtamaan lukot).
Itse antaisin avaimen oitis takaisin.
Paitsi että minulla ei koskaan tule olemaan avainta sellaisen naisen asuntoon jolla on lapsia.
Miksikö.
Siksi, että en oikein arvosta sellaista naista äitinä, joka laittaa minut etusijalle suhteessa lapsiinsa.
Ja minä taas en voisi ajatellakaan olevani numero 2.
Eihän uusi mies mitenkään kilpaile lasten kanssa suosiosta. Rakkaus lapsiin ja puolisoon on täysin eri asia. Molempiin voi tuntea yhtä syvää rakkautta, mutta eihän sitä rakkauden "laatua" voi edes verrata toisiinsa.
Rakastathan ehkä äitiäsikin, mutta eri tavalla kuin jotain muuta naista, luulisin?
Mies tiesi että minulla on lapset ja reunaehdot oli hänellä etukäteen ennen ensimäistäkään tapaamista tiedossa. En olisi tavannut ensimäistäkään kertaa jos olisin tiennyt hänen toivovan yhteistä elämää ilman lapsia.
Ja en todellakaan odota lasten kasvamista, vaan luovun ennemmin niin rakaasta miehestä. Hän vain johti minua harhaan koko ajan. Ei ollut mitä sanoi olevansa. Vaikeaahan se joillekin miehille on hyväksyä toisen lapset. Mutta koska miehellä on myös omia ( ei minun ) lapsia, jotka minä joudun ( ja myös hyväksyn ) hyväksymään, oli yllätys että hän puhui minun muuttamisesta ei meidän. Mielestäni asiasta ei kannata edes keskustella enää, pettymys oli liian suuri.
Hain apua miten voin siististi ja toista loukkaamatta lopettaa toivottoman suhteen. Ilman riitaa tai kaunaa. Paluun jälkeen olemme nähneet vain tunnin verran jonka ajan mies vain istui hiljaa minun kotona, jonka jälkeen pyysin häntä lähtemään omaan kotia. Puheluihin en ole jaksannut vastata ja muutenkin on kamala olo.
Oletko varma, että mies tarkoitti, että muuttaisit ilman lapsia? Kannattaisi ehkä kuitenkin keskustella asiasta ensin perinpohjaisesti ennen kuin vetää pikaisia johtopäätöksiä.
Haluaisin sinun muuttavan pysyvästi minun luokseni. Haluatko muuttaa heti ?
Ja minä vastasin " Tuskinpa muutan, sillä luuletko sinä että se olisi mitenkään mahdollista tai voisin sitä edes haluta, minulla sattuu olemaan vastuu myös lapsista "
Jos mies olisi tarkoittannut meitä kaikkia olisi hän kommentoinnut jotenkin kun ilmoitin hyvin suoraan että en muuta kun kerran lapset eivät kelpaa asumaan hänen luokseen. Vai mitä ??
Koskee niin penteleesti kun ihan oikeasti rakastan sitä miestä.
Jaaha. Väittäisin kyllä että tuossa voi hyvinkin olla nyt väärinkäsitys. No, täytyy myöntää että jos keskustelu oli sanatarkasti tuo, niin helposti voisin itse käsittää sanomasi niin että et haluaisi lapsiasi miehen asuntoon. Sinulla on vastuu lapsistasi etkä (jostain syystä) halua viedä heitä tämän miehen luo. Isku vasten kasvoja. Mitäpä mies voisi noin tylyyn torjuntaan kommentoida, vieläpä jos on luonteeltaan hiukankin epävarma? Kai tuosta kuka tahansa voi loukkaantua.
Mies kysyi Sinun mielipidettä muuton suhteen, halusi Sinut luokseensa asumaan. Sanoiko hän että et saa ottaa mitään mukaasi? Ei lapsia, mahdollisia lemmikkejä, vaatteitasi, omaisuuttasi?
Ehkä olisi nyt syytä keskustella asia selväksi eikä tuomita toista yhden lauseen perusteella, puolin eikä toisin.
Minäkin luulen, että mies on käsittänyt asian juuri noin. Hän on ehkä tökerösti ja huomaamattaan sanonut, että "haluan sinut luokseni asumaan", vaikka onkin tarkoittanut koko pesuetta. Jos tosiaan tuo keskustelu meni sanantarkasti noin, niin olen melkeinpä varma siitä, että asiassa on tapahtunut väärinkäsitys.
Voisiko kyse olla todellakin väärinkäsityksestä ?? Voimakas reagointi johtui siitä että käsitin ettei hän ollut valmis koko pakettiin vaan halusi siitä vain osan. Pettymys ja pelko.
Kuvittelin että hän tietäisi kuinka sitoutunnut minä olin meidän suhteeseen ( annoinhan avaimen hänelle ).
En edes kuvitellut että mies voisi käsittää että en halua viedä lapsia hänen luokseen. Mutta tiedän että monille miehille vastuun ottaminen toisen miehen lapsista ( isäpuolen rooli ) on vastenmielinen ajatus. Ja asuttaessa samankaton alla se tulee väistämättä eteen. Käytännössä mies on ollut vähintään puolet viikosta luonani yötä ( lapsineen ) ja me hänen luonaan vain muutaman kerran ( nuorimaisen koulun vuoksi ja koska käytännössä minä tarvitsen paljon enemmän tavaraa mukaan mennessämme hänen luokseen mitä hän tuo mukanaan ) Kihartimen, meikkien, vaihtovaatteiden ym raahaaminen kolmelle leidille on huomattavasti työläämpää kun neljän miehen puolen tavaroiden kuskaaminen. Sitä paitsi miehen keittiö ym. on varustukseltaa lähes onnetton ( muutama kattila, ei leipomisvälineitä ) ja minä olen intohimoinen leipoja / kokki. Roudaan siis edes takaisin kattiloita ym. tai syön enineksiä (yäk !! )Verhot ja sisustus vähän mitä sattuu ( kamalan väriset ) , minulla on työn ja tuskan takana etten ala määräilemään siellä sisustuksesta ym. taloustöistä ( ostelemaan sinne yhtä sun toista "tarpeellista ja välttämätöntä" ) varsinkin kun mies tuntuu olevansa kotiinsa täysin tyytyväinen. Mies syö eineksiä aina kun on omalla porukalla kotona ja me emme juuri koskaan. Olisi siis lähes kohtuutonta pyytää häntä ostelemaan kokkausvälineet kotiinsa.
Mikä sai miehen esittämään noin ison asian juuri muutama minuutti ennen matkalle lähtöäni??? Ja miksi ei kommentoinnut lapsia ??? Mikä miehinen logiikkaa käytöksessä piilee ??? Odotanko soittoa tai käyntiä vai pitääkö minun ottaa yhteyttä ??? epätietoisuus rasittaa ??? Miksei mies puhu mitä haluaa ja mitä hän tarkoitti tai mitä tuntee minua kohtaan ??? Muutenkin on kamalan epävarma olo kun ei tiedä missä menee raja toisen yksityisyyden kanssa, mikä on hyväksyttävää ja mikä loukkaa toisen yksityisyyttä. Kun olemme minun kotona on kaikki paljon helpompaa. Mies voi olla kun kotonaan ( vaikka asunto onkin paljon pienempi on se paljon paremmin varustettu) ja minä saan nuuskata keittiössä juuri niin paljon kun huvittaa.
Tuli mieleen että miksi mies nyt noin äkkiä ennen lähtöä teki siirron? Onko kyseessä pelko sinun menettämisestä, eli toimii juuri ennen lomalle lähtöä vai se, että jos et vastaakaan käyttää loma-ajan muuhun (lue toisen kanssa)? Jotain siinä minusta näyttää olevan menossa takana.
Kysy asiat suoraan, selvästi ja niin että molemmat ymmärtää kysymykset ja vastaukset niin eiköhän se siitä...
Minun menevän katsomaan vanhempia (asuvat Espanjassa ) joten mistään hurvittelu lomasta tuskin voi kuvitella olevan kyseessä. Jos mies tuntee minut pitäisi hänen tietää etten katsele toista jos kerran seurustelen. Käsitääkseni asia on käyty jo läpi alussa ( vain yksi suhde kerralla )
Lisäksi aluksi hän nimesi turhamaisuuden negatiiviseksi ominaisuudeksi naisessa ja minä nyt olen vain niin turhamainen että koti pitää olla kaunis ja koristeellinen. Siksi en voi sotkeutua hänen kodin hoitoon. Suorat kysymykset eivät ole niin helppoja. Odotan että hän ottaa ne puheeksi.
Reagointisi perustui siihen, mitä tulkitsit miehen tarkoittavan. Hän korosti tunnettaan sinuun. Suoraan hän ei sanonut, että ei halunnut elää lapsiesi kanssa.
Kun pidät hänestä hirvän paljon, voisit kerran vielä tarkistaa, mitä hän tarkoitti. Sillä tavalla saat asian selville ja voit lähteä rakentamaan tulevaisuutta suuntaan tai toiseen.
Itse omassa avioliitossani, kohta 15v, minun on edelleen usein vaikea aloittaa keskustelua etenkään asiasta, joka on minulle kipeä tai tärkeä, jos tiedän, että puolisoni on eri mieltä, tai kuvittelen, että hän on eri mieltä. Olen monesti kokenut tulleeni torjutuksi, olen loukkaantunut, vetäytynyt omaan hiljaisuuteeni pyörittelemään omia ajatuksiani. Liian usein kuvittelen hänen tarkoittavan jotain aivan muuta kuin mitä hän ajattelee. Minun ja meidän pitää pystyä keskustelemaan asioista, etenkin niistä, joista olemme tai olemme olleet eri mieltä.
Luulen, että itse olisin tulkinnut miehen lausahduksen aika samalla tavalla kuin sinäkin, mutta yhtä lailla luulen, että hän kuvitteli sanovansa enemmänkin: "Minä rakastan Sinua. En halua elää ilman Sinua! Ja haluan sitoutua Sinuun ja Sinun perheeseesi sellaisena kuin te olette. "
Olen kyllä taipuvainen olemaan samaa mieltä kuin muutamat muutkin sinulle kirjoittaneet, että jos keskustelunne meni sanatarkasti kuten kerroit, niin solmunne syy on väärinkäsitys...
Mihin mies olisi kuvitellut että lapsesi laitat että muuttaisit vaan YKSIN asumaan hänen luokseen? Kai hän sinut senverran hyvin tuntee, ettei edes kuvittelisi sellaista! Hänen kysymyksensä muotoilu vaan koski Sinua (vaikka ei "pakettia" maininnutkaan). ..Ei lähtenyt rautalangasta vääntämään...;)
Ja kun vastaat hänen vilpittömään ja suureen kysymykseensä suoraan että "tuskimpa muutan...vastuu lapsista...", niin aika reippaasti kyllä lähdit liikkeelle...
En ihan hirveästi ihmettele että mies meni lukkoon. Minäkin ajattelisin ettei kotini tai minä itse ole tarpeeksi hyvä sinulle ja lapsillesi...
Jollei tilanne vieläkään ole mitenkään ratkennut, niin ehdottaisin kyllä vähän keskustelua aiheesta mitä kukin on ymmärtänyt toisen sanomisella.
Ihan varmasti selviäisi...
Älä heivaa miestä väärinkäsityksen vuoksi, ties miten paljon hänkin sinusta välittää - ei vaan osaa pukea sitä sanoiksi! Tsemppiä!
tuollainen joka ajattelee vain itseään. Johan se on ollut tiedossa että sinä olet äiti kahdelle lapselle. Miehen on ihan turha kuvitella että voisi noin vain ottaa sinut ja viis lapsista. Ne ei ole koiria, niitä ei voi lopetaa tai antaa pois.
Äläkä turhaan itke tuollaisen miehen perään. Se ei koskaan tule ymmärtämään. Mikäli haluat jotain lohtua itsellesi, voit todeta hänelle että sinä päivänä kun nuorimmaisesikin muuttaa omaan elämään, voidaan sitten katsella sitä yhdessä asumista.
Eikö olekin julmaa tämä maailma jossa miesten on niin helppo ensin "haluta" lapsia, ja antaa ne sitten pois; yleensä lähtemällä pois tai jättää omat lapsensa henkisesti itsensä ulkopuolelle. Ja liian monta kertaa on tullut kuultua, "no kun muija halusi lapsia", "no se nyt oli vahinko", "näin nyt pääsi käymään".
Muista aina että rakkaus sinuun takoittaa myös rakkautta sinun lapsiasi kohtaan. Sellaiseen mieheen joka ei siihen kykene, älä turhaan aikaasi kuluta. Tuollainen mies ei todennäköisesti rakastaisi edes omia lapsiaan.
Voimia sinulle, ja rohkeutta :-)
Miksi nykypäivänä erotaan niin paljon? Lapset joutuvat kärsimään vanhempien tyhmyydestä kun ei halutakaan elää loppuelämää yhdessä. Ei mikään ihme, ettei uusi miehesi halua toisen miehen lapsia. Se on julmaa, mutta ymmärrettävää. Itse olen onnellinen ja onnellisessa perheessä elämäni elänyt, en voi edes ajatella miten toisenlaista olisi, jos vanhempani olisivat eronneet.
Kun jonain päivänä menen naimisiin ja saan lapsia, mikäli niin tapahtuu, aion taatusti pysyä siinä liitossa koko elämäni.
"Kun jonain päivänä menen naimisiin ja saan lapsia, mikäli niin tapahtuu, aion taatusti pysyä siinä liitossa koko elämäni. "
Noinhan sitä kaikki ajattelevat.
Niinhän sitä kaikki haaveilee loputtomasta avioliitosta.Vaan ei kannata mennä asioden edelle, vaan elää yksi päivä kerrallaan.Koskaan et tiedä mitä toisen ihmisen päässä liikkuu.Vaikka luulet tuntevasi toisen läpikotaisin.Ja tämän sanon omasta kokemuksestani.
Elämä,tilanteet ja ihmiset muuttuvat.Tahdot tai et.
vaikka kuinka päättää pysyä loppuelämän naimisissa voi päätöksen tehdä vain omasta puolesta. Kun toinen haluaa mennä ja elää poikamieselämää ei sitä auta itkeä perään. Toista ei voi pakottaa olemaan onnellinen
En tiennyt, että miehesi on sinut jättänyt. Olen itsekin joutunut jätetyksi, eikä siinä todellakaan auttaneet mitkään uhkailut eikä itku. Onneksi emme olleet naimisissa, sillä silloin en häntä olisi päästänyt lähtemään. Nyt olen vain tyytyväinen eroon. Emme olleet oikeita toisillemme, vaan liian erilaisia. Nyt elän onnellisessa suhteessa ja toivottavasti hän on se oikea. Kun ihminen menee naimisiin, pitää liittoon olla niin sitoutunut, että liitto kestää loppuelämän.
Jätetyksi tuleminen on asia jota mielellään ei mainosta. Et tiennyt sitä joten et tietoisesti loukannut.
Olen samaa mieltä, avioliiton tulisi olla loppuelämän kestävä. Sitoutuminen ja huonojen päivien kestäminen on avain kestävään liittoon, sen eteen täytyy olla valmis tekemään työtä, mutta loppujen lopuksi sen päätöksen pitää tulla kummankin sydämmestä. Juuri yhden epäonnistumisen perusteella uuden suhteen (yhteen muutto ) aloitus kynnys on korkea. Varsinkin kun minä suhtaudun yhteen muuttamiseen aika vakavasti.
Tuskin sinä kovin siististi hylkäsit lastesi isääkään?
Koita nyt tottua osaasi. Lähes kaikki eronneet naiset ovat vain panopuita joita kukaan ei oikeasti halua kakaroineen nurkkiinsa. Ainakaan kovin pitkäksi aikaa.
Ei se mies sinusta välitä. Voit heivata sen ihan miten haluat.
Minä välitän miehestä en voi "heivata" häntä niin että se satuttaisi miestä, vaikkakaan hän ei välittäisikään minusta. Se välitääkö hän minusta ei vaikuta siihen välitänkö minä hänestä. Välitän hänestä niin paljon että toivon hänen olevan onnellinen, vaikkakin sitten ilman minua.
Ja taisi olla niin, että eromme lasten isästä oli siisti, hän halusi mennä ja minä en sitä estännyt. Miksi estää toista olemasta onnellinen ??? Pelkää riitaahan siitä olisi tullut ja molemmat olisivat sen jälkeen onnettomia. Hylkäämistä se tuskin on, jos antaa toisen itse päättää, mitä haluaa elämältään. Jopa naimisissa olevalla miehellä tulee se oikeus olla.
Tilanne täytyy selvittää. Kutsuin hänet viikonloppuna käymään. Lupasi tulla, mutta oli hieman varautuneen oloinen. Hän lapsensa ovat äidillään ensi viikonloppuna ja minun vanhempani ottavat minun lapseni. Kahden keskeinen aika luultavasti tekee asian käsittelyn helpommaksi meille molemmille. Parempi kysyä asia suoraan, tällaisena tilanne syö liikaa energiaa. Mennään sitten suuntaan tai toiseen.
Jännittää kyllä hirveästi, jolloin minä olen aika hiljaa . Täytyy saada jostakin voimia ja rohkeutta puhua suunsa puhtaaksi. Hirvittää ajatus, miten löytää oikeat sanat. Luulin, että itse olin selkeä ja sanoistani saattoi päätellä mitä tarkoitin. Mutta luettuani kommenttejanne tajusin, että minunkin sanat saattoivat loukata ja käsittää väärin. Asia, joka ei tullut edes mieleeni. Kiitos siis neuvoista ja ajatuksista, niistä oli paljon hyötyä. Kiitos siis teille kaikille, jotka jaksoitte vastata. Hermostuttaa ja jännittää, pitäisiköhän laittaa jotain erikoisen hyvää syötävää vai olla ihan kun olisi ihan tavallinen tapaaminen ?
Vastaus tuli ennen viikonloppua. Mies marssi silmät tulta leiskuen töihini ja haki syömään. Ilme oli tuima ja sitten se alkoi. ( Tais mennä ruokatunti liian pitkäksi )
Kamala pommittaminen kysymyksin. " Miksi en kelpaa ?" , "Miksi olet antannut väärän kuvan halusta seurustella vakavasti ?", " Miksi et halua tulla edes kylään meille ?" ym...
Kerroin miten käsitin hänen sanomisen. Keskustelimme ja teimme sovinnon. Kyse oli todellakin vain väärinkäsityksestä. Hän tarkoitti perheiden yhdistämistä ja oli (yksi, tosta vain noin ) päätynnyt siihen että hän koti soveltuu paremmin yhteiseksi kodiksi. Sain suuni auki ja moitein tapetteja, verhoja, huonekaluja ja keittiötä. Mieshestä ne oli jotain pikku yksityiskohtia (????) joista voitaisiin neuvotella ( toisin sanoen miten haluan ne olevan ja hän katsoo kuika paljon ne maksaa ). Piti minua hupsuna kun kerroin miksi en koskaan puutu hänen kotinsa tilaan ja hän oli pitännyt sitä välipitämättömyytenä ( joka vielä jäi mysteeriksi miten toinen voi sitä sellaisena pitää ? )
Nyt olen kuin puulla päähän lyöty, mistä saan sanakirjan ettei toistamiseen voi vastaavia väärinymmärryksiä syntyä?
..kuulla että kysymys oli väärinkäsityksistä. Niihin ei kyllä auta muu kuin alituinen ja jatkuva keskustelu kaikista mahdollisista asioista, sanakirjaa ei kai vielä ole aiheesta tehty. Mutta onnea ja kaikkea hyvää teille!