Olen 8v naimisissa ollut 37v nainen. Mieheni on minua 9v vanhempi. Lapsia meillä ei ole. Ongelmani on miehen alkoholin käyttö.
Tapasin mieheni v95 ja hän oli aivan ihana joskin alkoholin väärinkäyttäjä. Jotenkin vaan ihastuin häneen täysillä persoonana. Kun alkuhuuma parin kuukauden kuluttua alkoi olla ohi, sanoin, että se on joko pullo tai minä. Mies sanoi haluavansa minut.
Hän sai juomistaan kuriin hyvin. Välillä saattoi olla lähes vuosi ilman viinaa. Joitain lipsahduksia on ollut vuosien varrella, mutta pääosin kaikki on mennyt hienosti. Työnsä hän on koko ajan hoitanut hyvin.
Juomisen ollessa päällä putki voi kestää 4 päivääkin. Ei olla köyhiä, ei kipeitä. Taksilla voidaan suhata useiden satojen kilometrien matkoja ihan vain sukulaisiin tai katselemaan baaria jossa ryypättiin vuonna 82 jne. Lisäksi ryyppäämisiin liittyy poikkeuksetta soittelut entisille naisystäville, mikä loukkaa minua. Ei itselleni tulisi mieleenikään soitella entisille ukoille. koska heillä on uudet perheet ja elämät jne, enkä halua sotkea heitä siihen. Samaa toivovat mieheni ex-naisetkin, koska heilläkin on uudet perheet ja puolisot.
Nyt olen itse opiskelija ja olen kesätöissä. Äsken tulin töistä kotiin iltavuorosta ja huomasin heti että mieheni on ryyppäämässä, koska hänellä on huomenna vapaapäivä. Auto oli pihassa, mutta pyykkikone päällä ja parvekkeenlasit selällään auki.Miestä ei näkynyt. Hän tuli kohta jälkeeni kotiin eikä edes tajunnut että olen kotona vaan meni suoraan sänkyyn kuorsaamaan vaatteet päällä.
Viimeisen vuoden aikana hän on ryypännyt reippaammin kahdeksan kertaa. Meiltä on seksi loppunut joskus ennen vuoden vaihdetta, koska hän ei halua, mutta syytä ei kerro. Olen kyynelsilmin miettinyt, mikä minussa on vikana. Haluaisin hellyyttä ja lämpöä, ja tuntuu pahalta olla ilman sitä.
Kuitenkin selvin päin hän usein pyytää minua mukaansa eri paikkoihin ja soittelee minulle päivittäin joskus useita kertoja töistä ihan vain kuullakseen vaikkapa mielipiteeni jostain asiasta tai mitä töissä on tapahtunut. Meillä on yhteinen huumori, ja viihdymme muuten hyvin yhdessä.
Itse en ole absolutisti, mutta haluni ottaa alkoholia edes vähäsen on kokonaan loppunut koska halusin ensinnäkin olla mieheni tukena, mutta toisaalta tämä juominen on saanut minut vihaamaan alkoholia.
Tiedän, että itse olen tähän syypää: meninhän ottamaan juopon miehen. Mutta kun meillä muu on aina sujunut niin hienosti ja olemme muidenkin mukaan hyvä pari yhdessä. Nyt olen alkanut ajatella avioeroa. Tuntuu kuin sieluni revittäisiin kahtia: kuin vakalta vietäisiin kansi.
Yksinoloa en pelkää, olen asunut yksinkin ja tiedän pärjääväni. Mutta tuska toisen juomisesta ja hänen terveydentilastaan on pahin ja se että löydänkö koskaan enää niin samanlaista sielunkumppania?
Olen ajatellut toisinaan kylmästi, että antaisin miehen ryypätä itsensä hautaan, pääsisin helpommalla. Mutta on kauheaa nähdä rakkaan ihmisen tekevän hitaasti itsemurhaa juomalla.
Taisi olla sekalainen vuodatus, mutta kiitos jos jaksoit lukea loppuun asti :)
Tapasin mieheni v95 ja hän oli aivan ihana joskin alkoholin väärinkäyttäjä. Jotenkin vaan ihastuin häneen täysillä persoonana. Kun alkuhuuma parin kuukauden kuluttua alkoi olla ohi, sanoin, että se on joko pullo tai minä. Mies sanoi haluavansa minut.
Hän sai juomistaan kuriin hyvin. Välillä saattoi olla lähes vuosi ilman viinaa. Joitain lipsahduksia on ollut vuosien varrella, mutta pääosin kaikki on mennyt hienosti. Työnsä hän on koko ajan hoitanut hyvin.
Juomisen ollessa päällä putki voi kestää 4 päivääkin. Ei olla köyhiä, ei kipeitä. Taksilla voidaan suhata useiden satojen kilometrien matkoja ihan vain sukulaisiin tai katselemaan baaria jossa ryypättiin vuonna 82 jne. Lisäksi ryyppäämisiin liittyy poikkeuksetta soittelut entisille naisystäville, mikä loukkaa minua. Ei itselleni tulisi mieleenikään soitella entisille ukoille. koska heillä on uudet perheet ja elämät jne, enkä halua sotkea heitä siihen. Samaa toivovat mieheni ex-naisetkin, koska heilläkin on uudet perheet ja puolisot.
Nyt olen itse opiskelija ja olen kesätöissä. Äsken tulin töistä kotiin iltavuorosta ja huomasin heti että mieheni on ryyppäämässä, koska hänellä on huomenna vapaapäivä. Auto oli pihassa, mutta pyykkikone päällä ja parvekkeenlasit selällään auki.Miestä ei näkynyt. Hän tuli kohta jälkeeni kotiin eikä edes tajunnut että olen kotona vaan meni suoraan sänkyyn kuorsaamaan vaatteet päällä.
Viimeisen vuoden aikana hän on ryypännyt reippaammin kahdeksan kertaa. Meiltä on seksi loppunut joskus ennen vuoden vaihdetta, koska hän ei halua, mutta syytä ei kerro. Olen kyynelsilmin miettinyt, mikä minussa on vikana. Haluaisin hellyyttä ja lämpöä, ja tuntuu pahalta olla ilman sitä.
Kuitenkin selvin päin hän usein pyytää minua mukaansa eri paikkoihin ja soittelee minulle päivittäin joskus useita kertoja töistä ihan vain kuullakseen vaikkapa mielipiteeni jostain asiasta tai mitä töissä on tapahtunut. Meillä on yhteinen huumori, ja viihdymme muuten hyvin yhdessä.
Itse en ole absolutisti, mutta haluni ottaa alkoholia edes vähäsen on kokonaan loppunut koska halusin ensinnäkin olla mieheni tukena, mutta toisaalta tämä juominen on saanut minut vihaamaan alkoholia.
Tiedän, että itse olen tähän syypää: meninhän ottamaan juopon miehen. Mutta kun meillä muu on aina sujunut niin hienosti ja olemme muidenkin mukaan hyvä pari yhdessä. Nyt olen alkanut ajatella avioeroa. Tuntuu kuin sieluni revittäisiin kahtia: kuin vakalta vietäisiin kansi.
Yksinoloa en pelkää, olen asunut yksinkin ja tiedän pärjääväni. Mutta tuska toisen juomisesta ja hänen terveydentilastaan on pahin ja se että löydänkö koskaan enää niin samanlaista sielunkumppania?
Olen ajatellut toisinaan kylmästi, että antaisin miehen ryypätä itsensä hautaan, pääsisin helpommalla. Mutta on kauheaa nähdä rakkaan ihmisen tekevän hitaasti itsemurhaa juomalla.
Taisi olla sekalainen vuodatus, mutta kiitos jos jaksoit lukea loppuun asti :)
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.