Kunnallisella puolella tosi ihmeellistä touhua.
Vaikka tarvetta olisi, meillä kunnallisella alalla ei pomo ohjaa ihmisiä työterveyshuoltoon. Sen sijaan
pelkää ettei hänen nimensä tule julki terveyskertomuksissa. Ei palkkaa sijaista hoitamaan ruuhkautuneita töitä, vaan käyttää vakuutulaitokselta saatuja korvausvaroja budjettinsa paikkaukseen. Olen sitä mieltä että näin tapahtuu monessa kaupungissa ja kunnassa. Toisin sanoen työnantaja oikein toivoo että oltaisiin poissa paljon töistä sairauksien vuoksi. Tosin eihän tarvitse lomauttaakaan kun vaan säästöjä tulee. Mutta ei kyllä työtkään tule tehtyä....Toivottavasti tulee kaunis hyvä kesä.

Vastaukset 2
Vanhimmat
etkö sitä tiennyt?
Seuraavaksi on vaarassa työpaikkasi, ole siis varuillasi, sellaista tämä vaalilahjomien aikakauden "työvoimapula" on
http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/thread.jspa?threadID=350250&tstart=0
työnantaja juuri toimensa perustaakin. Mutta jos ei kukaan pelkäisi, niin varmasti tyyli muuttuisi.
Sitä juuri ajankin takaa että lomauttaisivat tai irtisanoisivat. Nyt on alla työsuojelulliset pohjat, joten kyllä tulee sekin toimintalinja pomolle kalliiksi.,,,ja saa ja pitää tullakin.