ÄIDIN HAUKUNTA SIVUKSI!
Niin paljon on lapsia jotka muistavat äitiään vain pahalla. Tämä on tosi ikävä juttu. On tainnut jäädä murkkuikä pysyvästi päälle kun yli ei päästä asioista jotka ovat lapsuudessa tapahtuneet.
Aikuinen ottaa vastuun itsestään, antaa anteeksi ja jatkaa matkaansa eteenpäin, eikä ryve jossain menneessä säälien itseään ja syyttäen elämästään kaikkia muita, varsinkin sitä joka hänet tänne maailmaan toi. Jumalan välikäsi se äitikin kuitenkin vaan on, ei muuta. Kanna vastuu itsestäsi aikuinen lapsi, pääset elämässäsi eteenpäin ja voit paremmin.
Niin paljon on lapsia jotka muistavat äitiään vain pahalla. Tämä on tosi ikävä juttu. On tainnut jäädä murkkuikä pysyvästi päälle kun yli ei päästä asioista jotka ovat lapsuudessa tapahtuneet.
Aikuinen ottaa vastuun itsestään, antaa anteeksi ja jatkaa matkaansa eteenpäin, eikä ryve jossain menneessä säälien itseään ja syyttäen elämästään kaikkia muita, varsinkin sitä joka hänet tänne maailmaan toi. Jumalan välikäsi se äitikin kuitenkin vaan on, ei muuta. Kanna vastuu itsestäsi aikuinen lapsi, pääset elämässäsi eteenpäin ja voit paremmin.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kyllä mielestäni on hyvä asia että heillä kenellä on ollut mieltä painava äiti-suhde on mahdollisuus kertoa tunteistaan ja kokemuksistaan. Ja hienoa, että myös tekevät näin, eivätkä haudo ajatuksiaan ja muistojaan ypöyksin.
Voimme kaikki , jotka haluamme, oppia näistä kokemuksista.
Jos nainen hankkii lapsen, hän ottaa harteilleen muutamia velvollisuuksia automaattisesti. Jos hän ei niitä täytä, niin hän ei voi vaatia lapseltaan yhtään mitään, piste.
Olet ilmeisesti itse sellainen huono äiti, joka on asettanut lapselleen vain vaatimuksia eikä ole älynnyt, että lapsella on automaattisesti myös monia oikeuksia. Nyt tulet tänne syyllistämään meitä, joilla ei mitään muitakaan varaventtiilejä ole yhteiskunnassa.
Kas kun äiti on mukamas automaattisesti pyhä olento. Sinäkin vedät kaiken lisäksi jonkin yliluonnollisen satuolennon tähän kaavioon mukaan. Ei vetele.
Kuten itsekin sanoit: Aikuinen on toki vastuussa tekemisistään -
eli se paha ja huono ÄITIKIN on vastuussa siitä miten lastaan kohteli silloin kun lapsi oli hänestä riippuvainen.
Äitini on ollut aikuinen vuodesta 1948. Eikö hänen pitäisi neuvosi mukaan olla päässyt aikoja sitten eroon itsesäälissä rypemisestä, muiden syyllistämisestä kaikesta mitä hän on elämässään itse päättänyt tehdä jne, mitä muuta mainitsitkaan? Eikö se äiti olekaan aikuinen, vain koska hän on äiti?
Ei siitä vastuusta kuule sillä tavalla luistella kuin koira veräjästä, että syyllistetään sitä joka on kärsinyt vain automaattisesti antamaan anteeksi.
Minä olen ylpeä siitä, että HUOLIMATTA äitini minuun kohdistamasta karmeasta kohtelusta olen pärjännyt hyvin elämässä ja saanut hyvän aviopuolison, elämäni on ihan mallillaan jne. Jos päätän tehdä jotakin, otan siitä myös vastuun. En syyllistä esim. sukulaisiani enkä ryve itsesäälissä.
Mutta tuskin sentään anteeksi annan sille naiselle. Eipä ole tullut mieleensäkään pyytää. On varmaan ihan samanlainen kuin sinä.
Minä sain äidiltäni hirveän ihmisen mallin. Olen ylpeä ja onnellinen siitä, että olen kamppaillut eroon tuommoisesta ala-arvoisesta käytöksestä.
MINÄ en kohtele ihmisiä kaltoin siten kuin äitini on tehnyt koko elämänsä. Ei vain meitä lapsia vaan ihan kaikkia.
Sinun mielestäsi siis meidän kärsineiden pitäsi panna turpa tukkoon? Tämä asia on ongelma Suomessa kuten monissa muissa maissa. Jotta ongelmasta päästäisiin eroon, siitä pitää ihan aluksi saada puhua, eli rikkoa se pyhyyden tabu.
Joillakin ihmisillä se vaikea äitisuhde vaan on niin ongelmallinen ollut alusta asti, että niitä traumoja ei niin vain puretakaan. Monilla koko persoonallisuus on muokkautunut tämän Jumalan välikäden ansiosta lopullisesti. Miten siinä jatkat elämää, jos ei ole koskaan päässyt sitä kunnolla edes aloittamaan?
Riippuu ihan ihmisen perityistä luonneominaisuuksista, miten pystyy repäisemään itsensä irti tuhoisasta äitisuhteesta. Herkimmät sortuvat, se on selvä, ja se on silloin sen aikuisen, tässä tapauksessa äidin vika.
Ja selvennykseksi, minulla itselläni on ihana äiti, mutta isä on jotain muuta. Olen selvinnyt jokseenkin hyvin, mutta olen silti ollut huomaavinani itsessäni piirteitä, jotka isä on omalla huonolla käytöksellään saanut aikaan. Jos ei äiti olisi ollut sellainen kuin on, voisin olla sisaruksineni hourulassa tai vainaa.
Ja olen kyllä isälleni jossain määrin katkera, ensin omasta ja sisarusteni puolesta, nykyään vain siitä, että hän on pilannut äitini elämän. Mikä oikeus muka toisella on toimia niin?
Vanhempani erosivat kun olin 6-vuotias. Perhe-elämämme oli todella levotonta.
Muutin äidin kanssa pois. Äiti seurusteli useiden miesten kanssa ja minä olin useasti isoisän luona.kävin sieltä koulua.
Kun olin 10 äitini meni avoliittoon ja otti minut taas luokseen. Tuota liittoa kesti kokonaisen vuoden kun äitini lähti ja jätti minut "Heikin" luokse asumaan. Olen nyt 16 ja tähän päivään asti äiti ei ole soittanut minulle kertaakaan, ei kirjoittanut kirjettä. Isoisältäni sain äitin numeron ja soitin hänelle. Mutta hän löi minulle luurin korvaan.
En muista hänestä mitään hyvää asiaa.
"Heikin" kanssa tulen hyvin toimeen ja hän on minulle kuin oikea isä ja isäksi häntä kutsunkin. Hän huomioi minua ja vie minut joka perjantai joko keilamaan tai minigolffaamaan :)