Mielestäni yhteinen tili on paras ruuan ja asumisen kulujen tasaamiseen, edellyttäen että molemmilla on rahaa käytössään. Liikkumisen, matkailun, harrastusten, shoppailun ja rientojen kustannukset kumpikin voi huolehtia itse. Toivottavaa parisuhteen kannalta olisi tietenkin se että näitä jälkimmäisiä harrastettaisiin yhdessä mahdollisimman paljon, jolloin niiden kustannuksetkin jakaantuvat tasan. Homma mutkistuu sitten kun lapset tulevat laskuihin makaan. Pitäisin tasapuolisena sitä, että yhdessä asuttaessa lapsilisät ja kulut lapsista tasattaisiin ja eron jälkeen samoin. Mutta jos jompikumpi vanhemmista ilmoittaa, että ei halua tavata lapsiaan määrätään tämän vanhemman saama lapsilisä (130e/kk=nykyisen elatusavun suuruus) toiselle vanhemmalle.
Parisuhteessa kaikki menot tasan ja eron jälkeen samoin lasten elatus.
myjuhani
5663
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Entäpä jos äiti jää esim. kahdeksi vuodeksi kotiin vauvaa hoitamaan ja kulut tippuu tämän vuoksi. Eikö silloin mies maksa enemmän menoista?
Tai päinvastoin, jos mies jää esim. ekan vuoden jälkeen hoitamaan vauvaa vuodeksi, niin silloin nainen maksaa enemmän. Tämän voi ajatella eräänlaisena palkkana sille, joka hoitaa vanhempien yhteistä lasta (jonkun on tämä tehtävä). Mielestäni, kummallekin pitäisi tällöin jäädä yhtä paljon rahaa omia juttujaan varten, eikä töissä oleva osapuoli saa pimittää tienaamiaan rahojaan itsellään.
siis MENOT tippuu
Lapsi on oma lapsi koko ikänsä ja tarvitsee vaihtelevasti tukea elämässään. Rahallisesti ja henkisesti auttamista. Euromääräisesti tuen tulisi olla vaikeuksien mukaan kasvavaa ja itsenäisyyteen valmistavaa. Siihen tarvitaan kaksi aikuista tukemaan lasta tai lapsia heidän koko elämänsä. Se miksi kerron asiaa näin laajasti, haluan osoittaa, että kysymyksesi on niin lyhyeltä alueelta koko siitä hinnasta, joka elämästä yhdessä asumisesta joudutaan miettimään, kun lasketaan lasten kotona olemisen ajanjaksoa. Mutta tähän sanoisin että yhtään oikeaa rahanjako periaatetta ei olekaan vaan on olemassa monta hyvää tai huonoa. Mielestäni toisen on annettava omasta palkastaan tai tuloistaan toiselle henkilökohtaisiin menoihin silloin, kun toisen tulot ovat alentuneet. Asioista on keskusteltava asialliseen sävyyn ja lopputuloksen on tyydytettävä molempia. Rahoja ei toiselta voi vaatia vaan molempien on oivallettava sopimisen tärkeys yhteisen päämäärän eteen pyrkimiseksi. Mielestäni se joka ansaitsee enemmän voi antaa enemmän omasta tahdostaan ei toisen vaatimuksesta. Samat säännöt olisivat hyvä olla myös eron jälkeen. Lapsia hoidetaan tasapuolisesti vaikka vanhemmat eivät enää asuisikaan yhdessä. Minäkin olen siitä samaa mieltä, että omaa rahaa olisi hyvä jäädä omiin harrastuksiin.
vaimo (voisi toki olla mieskin) on tuhlannut elämänsä uskoessaan puolison sanoja yhteisestä hyvästä, ja auttanut tämän tohtoriksi asti, toiminut sihteerinä, assistenttina, kääntäjänä, jopa kirjoittanut tälle kokonaisia opinnäytteitä, esitelmiä, hoitanut taustalla tämän uraa, listaa riittää loputtomiin. Samalla tehnyt kolme lasta, antanut puolisolle täyshoidon. Ja kuitenkin vaimo on joutunut kustantamaan puolet. Ja joutunut velkaantumaan sen vuoksi, koska pyytäessä tullut turpiin. Ja lopulta puoliso häipyy, hakattuaan, petettyään aikansa. Ja tämä vaimo jää lasten kanssa ikuisena opiskelijana, ilman uraa, ilman mitään konkreettista, paitsi sitä velkaa.
Kyllä, tiedän, naivi IDIOOTTI olen. Ei tarvitse kertoa enää, lyön jo omaa päätäni seinään ihan tarpeeksi. Ei tämä edes ole ihan otsikon asia, mutta haluan tuoda esiin, etteivät ihmiset aina toimi "järkevästi", voi olla hyvinkin erilaisia elämäntilanteita ja sotkuja. Kunpa kaikki olisikin yksinkertaista.
jossa niin tulot kuin menotkin ovat yhteisiä. Menoilla on oltava jopa järjestys; jokapäiväinen eläminen velkoineen ja ruokineen ensin, sitten vasta hurvittelu. Sitäkin mieluummin yhdessä.
Tuhoon tuomittu suhde, jos sen lähtökohta on kaiken sentilleen jakaminen. Ei voi olla oikein, että toisella on rahaa ja omaisuutta laittaa menemään ja toinen saattaa kituuttaa pienellä päivärahalla.
Rakkauteen kuuluu toisesta huolehtiminen, myös taloudellisesti. Ja se huolenpito kuuluu molemmille puolisoille, toinen voi jossain elämänvaiheessa tarvita enemmän huolenpitoa ja sitten taas päinvastoin.