Aivan yleisesti ottaen - halveksin niitä jotka jättävät puolisonsa.
Halveksin
- aila .-
242344
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Siis kaikki nyrkinlyönnin ja pahoinpitelyt lasten nähden vaan pitää kestää..aika yksipuolinen on sinun näköalasi ja halveksuntasi.Mieti...
siellä taas joku mummeli joka veisaa virsiä srk-kodissa joka viikko?
tai sitten katkeroitunut omassa liitossaan, tullut jätetyksi?
älä kirjoita tuollaisia viestejä ennen kuin tiedät asioista jotain, joku jo tuossa kirjoittikin ennen minua - asiaa.
Ailaseni: sun halveksuntas ei vois ketään vähempää kiinnostaa. Hankipa ittelles elämä.
Kyllä minulla elämä on; hieno kahdensadan neliön ok talo, lapsia, aviomies jota en jättäisi ikinä.
Aina elämä ei ole niin " kivaa" mutta entä eronneena oleminen?
Kaikkien halveksima, ei kiitos.
halveksia eronneita. Usein eronneella on paljon pahaa takana ja on vaatinut voimia ottaa oma elämä hallintaan, siitä nostan heille hattua.
Joidenkin vähemmistöjen kulttuurissa ero on kai halveksuttava, vaan ei valtaväestön.
on minullakin.
Kuten sanoit, aina elämä ei ole niin kivaa, mutta ero joskus tekee siitä paljon "kivampaa". Ei tarvitse ahdistua, ei pelätä tai olla ilman hellyyttä ja rakkautta.
Katsos, avioliitto ei ole mikään automaatti joka antaa sinulle elämän. Nautin huomattavasti enemmän siitä elämästä minka eron jälkeen sain. Sain opiskella ja tehdä asioita joita en avioliitossani saanut.
Hienoon elämään ei mielestäni välttämättä kuulu "hieno 220 neliön kämppä, uusi auto tai pirusti elintasokamaa ja tyytymättömät lapset. Melkoinen vuosien mittainen velkavankeus, jatkuvaa raatamista ja kilvoittelua uralla... huh huh!
Kaikki eivät halveksi, päin vastoin. Olen saanut kunnioitusta juuri siksi, että olen uskaltanut lähteä huonosta avioliitosta enkä jäänyt marttyyrinä vikisemään siihen. Ne jotka osoittavat halveksuntaansa, ovat usein tyytymättömiä omaan elämäänsä ja ratkaisuihinsa - he pelkäävät ottaa vastuuta omasta elämästään ja tehdä itsenäisiä ratkaisuja. He tahtoisivat että muidenkin tulee kitua ja uhrautua, koska he itsekkin niin tekevät.
Joten pahin halveksuja olet sinä itse itseäsi kohtaan!
200 neliötä ja toiselle ei taas mitään, varsinkaan jos toisessa vaakakupissa on onni ja rakkaus.
Moni on joutunut nielemään uhoamisensa ja toisten aliarvostamisen. Elämä on......
mitä v****a niillä neliöillä (velalla) tekee?
samat neliöt on meilläkin, ja velkaakin vielä. olen hakemassa pikkuista vuokrakämppää, ei väliä millainen on kunhan on katto pään päällä. ja olen onnellinen!
mitä sillä mammonalla tekee? niinkuin Irwinkin sanoi:" käärinliinoissa ei ole taskuja".
nykyään ei enää halveksita eronneita, elämme 2000-luvulla ja joka toinen pari eroaa nykyään.
mitäpä jos miehesi jättäisikin sinut?
...surkimuksia, jotka kehuvat taloneliöillään niinkuin se tekisi elämästä elämisen arvoisen, jotka kadehtii niitä jotka pärjäävät erottuaankin, jotka nenää pitkin katsovat niitä jotka ovat onnellisia!
Myös niitä joilla ei ole rohkeutta muuhun kuin kulissien ylläpitoon.
Itse menen rohkeasti eteenpäin...eläen, kokien, nauttien, vastoinkäymiset pää pystyssä kohdaten, lapsia tukien ja heille hyvän tulevaisuuden luoden (jopa eronneena!!).
Onkos Aila niitä kärtsyjä pirttihirmuja, ukko kantapään alla muusina...elämä on kuin suossa kahlaisi, mutta mistään ei luovuta, varo kuitenkin suonsilmäkkeitä ettet uppoa!
on sellainen seikkailu jossa tapahtuu paljon sellaista, johon ei voi itse lopulta vaikuttaa. On hienoa että osaat nauttia miehestäsi, (lapsista ?) ja neliöistä. Jättäjiä on monenlaisia miehiä ja naisia, yleistäen mielestäni halveksuntasi ei ole oikeutettua. Jokainen liitto ja ero on yksilöllinen.
Lopuksi kysymys. Mitä tekisit jos miehelläsi paljastuisi suhde toiseen naiseen ? Vastaukseksi ei käy että se on mahdotonta.
Avioliittomme oli kokenut konkurssin jossain 10-15 vuoden välillä. Viimiset 15-20 vuotta oli aika kauheaa aikaa. Vaimo otti olutta vähän normia enemmän ja olutpäissään alkoi käyttäytyä töykeästi. Oli sitten vieraita tai oltiin itse kylässä... ei mitään väliä. Minut piti haukkua mennen tullen.
Tapasin mielenkiintoisen naisen, joka veti puoleensa. Halusin tutustua häneen. Niin tapahtui. Peli oli sanomattakin selvä mutta mitään ei tehty eikä sanottu. Olin rakastunut. Oli nainenkin. Tunsin sen. Kaipaus ja ikävä oli sanoin kuvaamaton. Silti emme tapailleet mitenkään salaa, emme tehneet mitään fyysisiä lähentelyjä, emme puhuneet sen suuntaisista asioistakaan. Ei yli puoleen vuoteen.
Itsekseni pyörittelin eroa mielessäni. En ajatellut tulevaisuutta sen naisen kanssa. Ajattelin erota vaimostani. Hän aiheutti minussa vastenmielisyyttä. Jokainen päivä samaa nälvimistä ja töykeyttä selvinkin päin.
Kerroin sille tapaamalleni naiselle, että olen rakastunut häneen. Nainen meni lukkoon. Seuraavana päivänä hän soitti, ettei halua enää tavata, koska ei halua sotkea elämääni. Ei hän sitä sotkenut, vaimoni sen teki.
En sitten ollut tekemisissä naisen kanssa. Kaipasin häntä kuitenkin. Se kaipuu aiheutti entistä enemmän inhoa vaimoani kohtaan.
Minun oli pakko ottaa ero puheeksi. Olihan se vaimolle tietysti järkytys ja yllätys. Hänelle ei mennyt jakeluun, että hänen käytöksellään olisi jotain osuutta asiassa. Ei, hänen mielestään minä olin se joka aiheutin ongelmat meidän välillemme, koska... (tarkkoja sanamuotoja laittamatta: en toiminut kuten vaimoni olisi halunnut minun toimivan = lopettaisin työni ollakseni enemmän kotona, mutta ansaitsisin rahaa yhtä paljon kuin sillä työlläni). Vaimo ei myöskään ymmärtänyt kun selitin, että emme ymmärrä toisiamme eikä tästä mitään tule. Ei, hänen mielestään minä olin se joka ei ymmärtänyt...
Tuskailin pitkään. Sitten yritin uudestaan. Kerroin rakastuneeni toiseen naiseen. Vaimo ei uskonut. Piti sitä tekosyynä, koska halusin eroon hänestä. Hän ei edelleenkään halunnut erota.
Pyysin selvitystä miksi hän ei voinut edes puhua minulle kuin normaalille ihmiselle puhutaan, vaan kaikki asiat pitää ilmaista töykeästi ja inhottavasti. Taas oli syy minussa.
Ajattelin ettei tämä tällä parane. Soitin sille naiselle. Aloimme tapailla, mutta alkuun selvitimme tätä tilannetta ja hän ei halunnut "suhdetta" välillemme. Se sopi minulle. Oltiin ystäviä, mitä lie.
Koska aika naisen kanssa oli poissa ajasta perheeni parista alkoi vaimo kysellä missä oikein liikun. Kerroin, että tapailen erästä naista. Eipä hän taas uskonut, nauroi vain. Mutta lopulta hän alkoi kuitenkin epäillä olisiko se totta. Sittenhän oli penkonut puhelimeni läpi ja löytänyt tekstiviestejä jotka kertoivat tarpeeksi - ei kuitenkaan intiimistä suhteesta, koska sitä ei ollut.
Vaimo raivostui. Haukkui minut lapsille, suvulle, naapureille, tutuille ja tuntemattomille.
Pyysin eroa. Vastaus oli: ei käy. Vaimo vaati minua lopettamaan suhteen naiseen. Vastaukseni oli: ei käy. Joko eroamme ja tapaan sitä naista, tai emme eroa mutta tapaan silti sitä naista.
Aluksi vaimo vastusti. Asiaa ajateltuaan hän kertoi hyväksyvänsä suhteeni siihen naiseen, kunhan emme eroa, ja kunhan ilmoitan milloin menen hänen luo.
Sehän kuulostikin liian hyvältä ollakseen totta, mutta pidin sopimuksen. Siinä vaiheessa kerroin jo naisellekin tilanteesta ja hieman epäröiden päästimme tunteemme valloilleen. Tiesin kyllä kenen kanssa halusin elämäni jakaa, mutta en tiennyt miten.
Kun sitten ilmoitin vaimolle lähteväni naisen luo, keksi hän milloin mitäkin etten päässyt. Minun piti tehdä lasten kanssa jotain mitä hän oli jo sopinut, koska hän joko joi itsensä humalaan eikä kyennyt lasten kanssa mihinkään, taikka lähti itse jonnekin paluuaikaa ilmoittamatta. Kerran hän oli koko viikonlopun poissa vain jotten saisi tavattua naistani. Lähes joka kertaa minun piti perua tapaaminen naisen kanssa, mutta ne pari kertaa jotka sitten lähdin, soitteli vaimoni koko ajan ja haukkui minua. Asiaa ei ollut. Puhelin oli pakko laittaa äänettömälle. Sitten soitti lasten numerot, mutta se olikin vaimo.
Lopulta pakkasin kamani ja muutin sen naisen luo. Siitä alkoi oman lainen helvetti, joka on jo rauhoittunut, mutta kaikki on ollut sen arvoista: rakastan tätä naistani ja hän minua. Elämä on elämisen arvoista.
On ihmisiä naisia ja miehiä joilta puuttuu jonkinlainen luontainen käsitys parisuhteesta. Heille se on itsetarkoitus. Ei ole väliä miten sen hoitaa, koska itse on oikeassa ja puoliso on se joka ei ymmärrä. Mieleen ei tule, että jos puolisot eivät ymmärrä toisiaan ja se aiheuttaa joka päivä sanomista, riitelyä ja pahaa oloa, eikä keksitä miten asiat saisi sovulla hoidettua, voisi olla parempi lopettaa sellainen, tai ainakin itse miettiä voisinko minä tehdä jotain toisin eikä aina vaatia toiselta kymppisuorituksia joita hän ei yrityksistä huolimatta onnistu toteuttamaan.
ei puolisoa kannata toki kovin kevein perustein hylätä. Parisuhteessa on kuitenkin tietyt pelisäännöt, joita noudattamalla sopu säilyy. Jos näistä säännöistä poiketaan, on jokaisen oma harkinta paikallaan. jättääkö vai mitä tekee. Esim toisen pettäminen ja lyöminen ovat asioita, joita itse en anteeksi antaisi, vaan ero tulisi välittömästi
kun pitäs olla muutakin kun nelijöitä ei millään maallisella voi korvata hyvän olon tunnetta ja rauhaa mielummin asuis vaik risu majassa onnellisena kun riidassa ja tuskassa sadassa nelijössä.meille kunei ole annettu kun tämä yks elämä ja se pitäs elää niin et on hyvä olla.mulle ainakin on sama miten paljon halveksii kukakin itse kuitenkin tiedän et näin on parempi.
Joo on se vaikeaa ymmärtää, että mitä enemmän muita väheksyt, halveksit, nimittelet, sitä pahemmaksi teet oman olotilasi, ja ei ne muut siitä muutu sellaisiksi kuin sinä heitä nimittelet.
Täällä voit kirjoittaa anonyymina, mutta asenteesi näkyy niihin jotka ovat tosielämässä kanssasi tekemisissä.
Miksi pitäisi elää onnettomana kulissiavioliitossa.
No siksi!
Miksi näyttäisin muille,että on mennyt huonosti yli 20 vuotta - on sentään rakennettu komia ok talo on vermeet ja vempaimet, lapset koulutettu, ei meillä isännän kanssa mitään oikein puhumista ole, mutta mitä väliii?????
Asun isossa, hienossa ok talossa jota monet, monet kahdehtivat.
mutta elämä on perseestä!
Siinäpähän kadehtivat!
Monesti tekisi mieli pistää kravatti naulaan riisumatta sitä koska omat lapset vieraantuvat.
...koko lapsuuteni "komiassa" ok talossa, en siitä koskaan senkummempaa ylpeyttä tuntenut enkä sitä koskaan itselleni halunnut. Muutin pois aikoinaan kerrostaloon.
Olen täydellisen onnellinen kerrostaloasukas ollut jo 20 vuotta, koska minä teen kotini puitteet ei koti minun puitteita, nyt eronkin jälkeen minulla on jotain jonka olen itse luonut minua itseäni varten, en muiden kadehdittavaksi.
Kateuden herättämisellä en ole koskaan kicksejä saanut ja nautin elämästäni juuri nyt ja juuri näin.
Jos elämän hienot asiat tulee sittä mitä omistaa säälin sinun tyhjää mammonaelämääsi, minulle hienot asiat on niitä mitä ihminen on ja millaiseksi hän elämänsä tekee.
Tasapaino, tyytyväisyys, läheisistä välittäminen, onnellisuus, yhteinen nauru, yhteiset hetket ja retket...on asioita joita ei rahalla voi ostaa!
Voi halvatunkuusitoista eikö nyt ole päivänselvää:
kun on menty avioon, sitten myös ollaan aviossa.
MINÄ olen se kuka saa nauttia miehen palkasta ja sen mukana tuomista eduista. MINÄ, eikä joku heitukka. Sillä heitukalla on ittelläänkin parempi liksa kun mulla jotenka ei se MUN miestä tarvitse mihinkään. Ottakoon jonkun toisen konttorirotan.
Se heitukka vei MUN miehen. Mies on täysi paska nollaluuseri joka on kenen tahansa lumpuusiheitukan vietävissä. Sen pitäisi muistaa: MINÄ vein sen ensin.
...pahastikkin sairas? Kannattaisi mennä keskustelemaan. Yksi pikku juttu vielä...jokainen (OMAN) palkkansa ansaitkoon ja sillä eläköön, luuserit elää muiden varoilla!
olet pahasti hakoteillä. Olet varmaan itsekkin sen huomannut.
Miehesi ei ole eläin vaan ihminen. Hän siis myös itse päättää, kenen kanssa hän haluaa elää. Hän ei ole SINUN, etkä sinä ole VIENYT mitään.
Avioliitolta on pohja pois jos olet luisunut tuollaiseen tilaan, että et kykene ottamaan vastuuta omasta itsestäsi. Olet kuin lapsi - tarvitset elättäjää joka tyydyttää tarpeesi. Ei siis ihme että miehesi haluaa normaalimman suhteen naiseen!
Tämä on siis jo vitsi
"Mies on täysi paska nollaluuseri joka on kenen tahansa lumpuusiheitukan vietävissä. Sen pitäisi muistaa: MINÄ vein sen ensin." Tuomitset siis itsesikin lumpuusiheitukaksi - Lähtihän miehesi sinunkin mukaasi!
Eli eikö nyt ole päivän selvää että miehesi EI halua olla aviossa kanssasi?
Otakko sää kaiken tosissas ? Kuten nää jutut.
kulissin, mihin pakotit myös puolisosi?
mutta tapauksia on tietysti erilaisia